ORAVANPYÖRÄSTÄ OMILLE SIIVILLE

- Kryon johdatti matkalle kotiin

Teksti Harri Pietiläinen

Kun henkisen puolen merkitys omassa elämässä kasvaa, ei edes lupaava työura tuo enää täyttymystä. Silloin on aika muuttaa suuntaa, aloittaa paluumatka takaisin kotiinpäin…

Syyskuun 21.-22. viikonloppuna Helsingissä järjestettiin 20. kerran Hengen ja tiedon messut. Itse olin messuilla mukana ensimmäistä kertaa näytteilleasettajan roolissa, esittelemässä uunituoretta käännöstyötäni amerikkalaisen Lee Carrollin kirjoittaman Kryon-sarjan ensimmäistä osaa, nimeltään Lopun Ajat. Vaikka sarjan ensimmäinen osa onkin jo 12 vuotta vanha, oli se monille messuvieraille aivan uusi tuttavuus, ja se saikin osakseen paljon mielenkiintoa. Kirjasta saamani palaute oli lähes poikkeuksetta hyvin positiivista, mikä vain vahvisti entisestään uskoani siihen, että olen oikealla polulla, ja että tällä kirjasarjalla on paljon annettavaa myös suomalaisille lukijoille. Jotta koko tarina tulisi kerrottua, niin palataanpa ensin ajassa hivenen taaksepäin, aikaan jolloin itse tutustuin kirjasarjaan ensimmäistä kertaa…

Oma elämäni on ollut suurelta osin ajelehtimista paikasta toiseen, ilman tunnetta siitä, että jotenkin voisi hallita omaa elämäänsä. Ulkopuolisesta on saattanut näyttää siltä, että olen tasan tarkkaan tiennyt mihin olen menossa ja minkälaisia tavoitteita olen omalle elämälleni asettanut. Todellisuudessa olen vain tarttunut eteeni tulleisiin tilaisuuksiin, ehkä jossain määrin jopa seurannut alitajuisesti intuitiotani, mutta missään vaiheessa minulla ei ole ollut mitään tarkkaa päämäärää, joka olisi siinnellyt edessäni hamassa tulevaisuudessa.

Atk-alalle ajauduin puolivahingossa, ja se tie vei minut pankki- ja pörssimaailman läpi aina Lontooseen asti, jossa tein melko hyvin palkattuna finanssipuolen sovelluksia. Ennen Englantiin muuttoa olin kuitenkin jo ehtinyt saada oman herätykseni toisenlaiseen maailmaan keväällä -98 omassa perhepiirissämme tapahtuneen muutoksen kautta. Yhtäkkiä nimittäin koko perheemme, mukaan lukien siis vanhempani ja sisareni, jouduimme pohtimaan elämänarvojamme ja maailmankatsomustamme uudestaan, kun isäni parantajanlahjat avautuivat hyvin äkillisellä ja spontaanilla tavalla. Samalla huomasin myös itse omaavani vastaavanlaisia, joskaan ei aivan yhtä valmiiksi hiottuja kykyjä, ja yllätyin itsekin siitä, kuinka luonnolliselta ja ”normaalilta” se itsestäni tuntui. Siinä ei ollut mielestäni mitään merkillistä, että kykeni omien käsiensä kautta välittämään universaalia parantavaa energiaa, joskaan en sitä välttämättä ihan sellaiseksi olisi alkuvaiheessa itse nimittänyt.

KIELI PITKÄLLÄ HUUHAAN PERÄSSÄ

Tämän omakohtaisen kokemuksen kautta aloin vähitellen innostua alan kirjallisuudestakin, minussa syttyi päivä päivältä suurempi sisäinen palo saada tietoa suunnilleen kaikista mahdollisista ”huuhaa-alaan” liittyvästä asioista. Kaikki oli uutta ja mielenkiintoista, ja ravasin messuilla ja kirjakaupoissa kartuttamassa omaa tietämystäni. Itse asiassa, vaikka vähitellen huuhaa alkoi tuntua vähemmän huuhaalta, termi säilyi mukanani, ja käytän sitä edelleen, pilke silmäkulmassa. Kaikki eivät sitä varmaankaan sulata, mutta silti käytän sitä kuvaamaan kaikkea new age –alaan liittyvää materiaalia ym., sillä eihän elämän, ja varsinkaan henkisen elämän, tarvitse eikä pidä olla niin vakavamielistä. Magneettimestari Kryon, josta vähän myöhemmin kerron lisää, on todennut että huumorintaju on suunnilleen ainoa ihmisten ominaisuus, joka tulee sellaisenaan, muuttumattomana, mukanamme verhon tälle puolelle. Miksei sitä siis tulisi käyttää?

Syksyllä -98 sain työtarjouksen Lontoosta, jonka sitten otin vastaan (taas kerran tartuin siis eteeni tulleeseen tilaisuuteen…) ja muutin 2 viikon varoitusajalla itselleni aika vieraaseen maahan ja kulttuuriin. Ensimmäiset kolme kuukautta Lontoossa olivat jotenkin ahdistavia, enkä tuntenut oloani oikein kotoisaksi, mutta vähitellen asiat alkoivat järjestyä, ja sopeuduin vallitseviin oloihin ja paikoin aika vanhoilliseen byrokratiaan ja toimintatapoihin. Onneksi työpaikkani australialaisyrityksessä Lontoon Cityssä oli varsin vapaamielinen ja kannustava, ja työtoverit olivat mukavia, monet myös ennestään tuttuja Helsingin ajoilta. Silti vietin aika pitkälti erakon elämää, ja kulutin aikaani lueskellen alan kirjallisuutta, jota Lontoossa oli tarjolla yllin kyllin.

KOTIMATKA ALKAA

Keväällä -99 serkkuni kehotti sitten minua tutustumaan kirjaan nimeltään Journey Home (suom. Matkalla kotiin), joka on amerikkalaisen Lee Carrollin kirjoittaman Kryon-sarjan viides kirja. Se oli kaunis tarina Michael Thomas (suomeksi vaikkapa Mikael Tuomas) –nimisestä miehestä, jonka elämä oli aivan kuralla, kunnes hän sai uuden mahdollisuuden katsoa maailmaa vähän eri näkökulmasta. Michael Thomas lähti omalle sielunmatkalleen etsimään omaa totuuttaan, ja kulki matkan aikana seitsemän talon kautta, jossa kussakin asui eri enkeli. Jokainen heistä opetti oman alansa asioita Michael Thomasille, joka oli vihdoinkin matkalla kotiin, niin kuin hän itse asian ilmaisi.

Kuten monesti aiemminkin, peilasin Michael Thomasin tarinaa omaan elämääni, mutta tämä tarina kosketti minua niin syvältä, että itkin vuolaasti kun luin sitä. Aloin ymmärtää tätä maailmaa paremmin, eikä mikään ollut enää samoin kuin ennen. Ei siis ihme, että kirja kerrallaan aloin käydä Kryon-sarjaa läpi, seuraavana oli vuorossa osa VII - Letters From Home (suom. Kirjeitä kotoa), ja edelleen VI – Partnering with God (suom. Kumppanuus Jumalan kanssa). Lopulta oli pakko palata sarjan alkuun ja lukea myös kolme ensimmäistä ja vanhinta kirjaa, sillä niissä selitettiin peruskäsitteitä, joihin koko sarja perustuu ja joita laajennetaan ja täydennetään myöhemmissä osissa. Vähitellen koko kuva alkoi selkiytyä, ja aloin ymmärtää, kuinka merkittävästä asiasta tässä oli kyse. Enää ei riittänyt se, että vain luki ja ymmärsi sarjassa annetut ohjeet, tuntui jopa edesvastuuttomalta jos niitä ei samalla soveltanut omaan elämäänsä.

TAIVAALLINEN HUOLTOMIES

Magneettimestari Kryon on enkeliolento verhon toiselta puolelta, joka on täällä antamassa meille käytännöllisiä ja suoraviivaisia ohjeita oman elämän hallintaan, samalla kun säätää Maaäidin magneettikenttää vastaamaan tämänhetkistä kehityksemme tasoa, ja valmistelee myös meitä ja planeettaamme tulevaa testin loppuhuipennusta varten. Hän kuvaa itseään koulun vahtimestariksi tai huoltomieheksi, joka pitää koulun kunnossa, jotta me oppilaat voimme viedä omat opintomme läpi annetuissa puitteissa. Meidän tehtävämme on Kryonin mukaan nostaa ihmiskunnan ja planeetan värähtelytasoa, ja sitä kautta vaikuttaa myös koko Universumin tulevaisuuteen. Me olemme päässeet kuulemma niin pitkälle, ettei yksikään olento koko maailmankaikkeudessa pysty ennustamaan, miten tämä koe päättyy.

Varmaa on ainoastaan se, että tuomionpäivän ennustukset eivät koskaan täyttyneet, sillä onnistuimme muuttamaan kehityskulkua suuntaan, joka mitätöi kaikki aiemmat ennustukset. Siksi esimerkiksi Nostradamuksen ennustukset ovat kuulemma menneet viimeisten vuosikymmenien osalta suurelta osin pieleen, vaikka pitivätkin sitä ennen erittäin tarkasti paikkansa. Me olemme muuttuneet, ja samalla maailma on muuttunut, ja siksi myös meille aiemmin ennustettu tulevaisuus on muuttunut. Kryon siis näkee tulevaisuudessamme paljon toivoa ja rakkautta, ja uskomattomat mahdollisuudet, jos vain tartumme tilaisuuteen ja teemme oman osamme. Paljon työtä on vielä edessämme, mutta juuri siksi me olemmekin halunneet olla täällä tänä aikana.

Kryon sanoo nähneensä aikojen saatossa useita kouluja samassa pisteessä, ja toteaa, että sitä mitä täällä on nyt tapahtumassa, ei suinkaan tapahdu kovin usein. Siksi koko maailmankaikkeus seuraa silmä kovana sitä, mitä me täällä teemme, ja Maan ympärillä käy kuhina, jota meidän itsemme on vaikea ymmärtää. Kryonin viesti on se, että me teemme työn, ja suuri määrä oppaita ja enkeleitä, joita on määrällisesti paljon enemmän kuin meitä ihmisiä, on auttamassa meitä saavuttamaan tavoitteemme, joka on siis kokonaisuuden värähtelytason nostaminen aivan uusiin sfääreihin.

Kryonin valmistelut ovat päättymässä vuoden 2002 loppuun mennessä, ja sen jälkeen meillä on vielä kymmenen vuotta aikaa saada oma osamme päätökseen. Vuosi 2012 on siis vuosi, jolloin lopputulos tarkistetaan, ja sitten onkin suuren juhlan aika. 2012 voi monille olla aika tuttu vuosiluku, onhan se mainittu mm. Maya-kalentereissa ja monissa muissa ennustuksissa yhden aikakauden loppuna. Olemme siis kirjaimellisesti elämässä lopun aikoja, mutta loppu näyttää aivan erilaiselta kuin useimmissa vanhemmissa ennustuksissa, ja se on samalla myös uuden uljaamman aikakauden alku. Uusi Jerusalem, josta puhutaan myös Raamatun Ilmestyskirjassa, on vihdoin syntymässä.

ENSIASKELEET OMALLA TIELLÄ

Mutta takaisin omaan tarinaani. Samalla kun kahlasin innokkaasi Kryon-materiaalia läpi Pohjois-Lontoossa alivuokralaisasunnossani, intouduin osallistumaan Reiki-kursseille (taas kerran, tilaisuus tuli eteeni, ja palikat loksahtivat kohdalleen…) ja suoritin puolen vuoden aikana kurssit aina Master-tasolle asti. Itse en pidä itseäni kuitenkaan Masterina, en ole tehnyt hoitotyötä aktiivisesti päivääkään, sillä en ole ollut mielestäni siinä tilassa, että voisin parantaa muita. Oma epäilykseni on se, että kävin siinä tietyn polun loppuun, tavallaan sidoin langanpäät kiinni niin, etteivät ne jääneet enää vaivaamaan mieltäni. Vaikka mistäpä sitä koskaan tietää.

Kryon-materiaali sai minut innostumaan oman elämän hallinnasta niin, että aloin soveltaa niitä aktiivisesti omaan elämääni. Positiivinen ajattelu, toisin sanoen negatiivisten ajatusten korvaaminen vastaavilla positiivisilla ajatuksilla, ja intuition tietoinen seuraaminen alkoivat muuttaa sitä, millaisena maailman näin ja samalla alkoi voimistua ymmärrys siitä, millaisia tuloksia sillä voi saavuttaa. Yhtäkkiä elämälläni alkoi olla tarkoitus, selkeä päämäärä, mutta toteutustapa puuttui. Asioilla on taipumus järjestyä, hoin itselleni, ja siitä tuli jonkinlainen motto, jota ahkerasti siteeraan edelleen kaikille vastaantulijoille. Eräs toinen mottoni on suoraan Kryonilta: ”kaikki ei ole sitä miltä näyttää”. Tämän olen todennut monesti. Usein jokin takapakilta näyttävä tilanne tuokin elämään jotain uutta ja ihanaa, joten asioita, ihmisiä tai tilanteita ei koskaan kannata tuomita suoralta kädeltä. Koskaan ei voi varmasti tietää, mitä on seuraavaksi tulossa eteen.

OPPAAMME EIVÄT VÄLTTÄMÄTTÄ TIEDÄ, ETTÄ JÄÄKAAPPI ON TYHJÄ

Yksi buddhismin perusoppejahan on se, että mihinkään ei kannata takertua, sillä kaikki muuttuu, aina ja ikuisesti. Ainoa pysyvä asia on muutos, kaikki on vain väliaikaista. On siis parempi nauttia siitä, mitä on tällä hetkellä, sillä seuraavassa hetkessä sitä ei välttämättä enää ole. Sama viesti tulee hyvin pitkälti myös Kryonin sanomissa: älä takerru menneeseen, sillä se ei palvele sinua ja kehitystäsi. Se on vanhaa energiaa, eikä toimi enää uuden energian aikakaudella. Elä nykyhetkessä, ja ota ohjat omiin käsiisi, tee elämästäsi sitä mitä siltä toivot. Ohjausta ja apua saat kun pyydät, jo ennen kuin pyydät, sillä verhon tuolla puolen olennot eivät elä samassa aikakehyksessä kuin me ihmiset, ja kykenevät siksi ennakoimaan meidän tarpeemme jo ennen kuin me itse tuomme sen julki. Ja yksi oleellinen asia on se, että kaikkea ei-henkistä on myös tarpeen pyytää, sillä oppaamme eivät ole niistä välttämättä lainkaan tietoisia! He kyllä tietävät millaisia kokeita eteemme tulee seuraavaksi, mutta eivät sitä, että jääkaappi ammottaa tyhjyyttään tai että rahat eivät riitä asuntolainan lyhennykseen.

POIS ORAVANPYÖRÄSTÄ

Nykyhetkessä eläminen avasi silmäni näkemään kevään ensimmäiset kirsikkapuun kukat, kuuntelemaan mustarastaan kujerrusta matkallani metroasemalle, iloitsemaan sateesta joka sai kadut lainehtimaan vedestä, tuntemaan kesätuulen lempeän hyväilyn kasvoillani. Ja samalla kiireestä ja stressistä alkoi muodostua itselleni yhä suurempi ongelma, ja kun keväällä 2000 burnoutin oireet nousivat pintaan, totesin että nyt riittää tämä oravanpyörä. Niinpä muutin takaisin Suomeen ja pidin välivuoden miettiäkseni tulevaisuuttani. Kävin mm. Intiassa Dharamsalassa sitomassa tiibetinbuddhalaiset narunpäät kiinni, ja vapauduin samalla taas yhdestä menneen elämän muistosta.

Välivuoden jälkeen loin ensimmäistä kertaa elämässäni itselleni työpaikan. Olin siihen asti ollut vain ja ainoastaan atk-alalla, joten sen osasin, enkä sitten paljon muuta. Mietin, että uusi näkökulma asiaan voisi auttaa minua jaksamaan alalla vielä jonkin aikaa, joten ehkä löytäisin työtä opettajana. Vuotta aiemmin, palattuani takaisin Lontoosta, olin käynyt sisareni kanssa Itä-Suomen kierroksella, ja silloin tuntui siltä että voisin joskus palata sinne uudelleen. Minun piti siis löytää atk-kouluttajan paikka Itä-Suomesta. Kesäkuussa -01 menin sitten työhallinnon weppisivuille, ja BINGO! Lieksan AKK:ssa oli avoinna atk-kouluttajan paikka! Tiesin intuitiivisesti jo silloin, että paikka olisi minun, sillä olin itse luonut sen itselleni. Näin sen pitikin mennä, ja vaikka jouduin käymään vielä työhaastattelussakin, niin en epäillyt asiaa hetkeäkään. Sain juuri sitä mitä itselleni tilasin.

OMIN SIIVIN KOHTI VALOA

Opettajan työ osoittautui kuitenkin odotettua raskaammaksi, ja aloin miettiä uusia vaihtoehtoja. Tuolloin Kryon-asia alkoi taas nostaa päätään esiin, ja ennen kuin huomasinkaan, olin saanut kustannussopimuksen ja järjestelin täyttä päätä asioitani niin, että saatoin vuoden pestin jälkeen jättää opettajan työt ja keskittyä siihen, mitä ilmiselvästi olin tänne tullut tekemään. Olin kuulemma luvannut tehdä tämän, joten siinäkin mielessä oma ala löytyi vuosien ajelehtimisen jälkeen. Nyt, kun suomennan ja kustannan Kryon-sarjaa, tunnen tekeväni hyvin arvokasta työtä, toteuttavani itseäni ja tuovani omalta osaltani edes pienen pilkahduksen verran lisää valoa tähän maailmaan.

Uskon ja toivon, että tämän työni myötä myös monilla muilla suomalaisilla olisi mahdollisuus kulkea samaa itsensä toteuttamisen polkua, sillä mielestäni ihminen on onnellisimmillaan silloin, kun saa todellakin olla sitä mitä syvällä sisimmässään on, ilman pelkoa, häpeää tai alemmuuden tunnetta. Ja kun sille tielle on kerran lähtenyt, ei paluuta vanhaan enää ole, eikä haluakaan tehdä niin. Vaikka päätös siirtyä yrittäjäksi, oman itsensä herraksi, olikin minulle lopulta aika looginen ja itsestään selvä, koin tämän uuden uran myös suurena kokeena ja haasteena itselleni. Taas kerran seisoin yksin kuilun reunalla, valmiina ottamaan askelen tyhjyyteen, vain nähdäkseni sen kantavatko omat siivet. Kohti valoa, sinne tieni on nyt vihdoinkin viemässä…

< TAKAISIN ULTRAAN 11/2002

TAKAISIN