Kohtaamispaikka planeetalla Maa - Ultrapäivät  2000

Mitä useampana vuotena on osallistunut Ultrapäiville sitä enemmän tapahtuman luonne ihmisten kohtaamispaikkana korostuu. Ensimmäisillä kerroilla tiedon hankinta esitelmien ja kirjoihin tutustumisen muodossa on ykkösasia. Vuosien mittaan oleminen yhdessä, oleminen Kuortaneen Urheiluopiston luonnonkauniissa ympäristössä ja oleminen elävöittävässä energiaympäristössä käy yhä tärkeämmäksi motiiviksi saapua Ultrapäiville… uudestaan ja uudestaan. Jotkut kokivat tapahtuman tänä vuonna ensimmäistä kertaa, joillekin taasen Ultrapäivät oli jo 25. kerta. Niin pitkä on Ultrapäiväperinne, Kuortaneen Urheiluopistolla on kokoonnuttu jo 15 vuotta. Arja ja Tapani Kuningas, sekä muu Ultran väki, ja mukana järjestelyissä olleet vapaaehtoiset, ovat todella ansainneet kunnioituksemme tämän ainutlaatuisen perinteen luomisesta osaksi Suomen suvea.

 Ultrapäivät muotoutuvat ajassa

Aivan viime vuosina on Ultrapäivät vastannut haasteeseen uudistua ja tarjota osallistujille fyysisen ravinnon, majoituksen ja luentojen lisäksi myös elämysmatkailua. Tietysti jo pelkkä luonnon ympäristö ja ihmisten avoimuuden synnyttävä yhtenäisyyden tunne on elämys sinänsä. Tämän lisäksi on uudeksi perinteeksi muodostunut valon, kuvien ja musiikin tarjoama mahdollisuus sulautua Pohjolan yössä osaksi yhteistä meditaatiota, tanssia ja vapautunutta iloa. Aiemmin valojen, kuvien ja äänten ilta pidettiin isossa luentohallissa. Tänä vuonna tapahtuma oli ensi kertaa Eppulan tiloissa. Arveluni siitä etteivät ihmiset löytäisi Eppulan yöshowta osoittautuivat perättömiksi. Ovien avautumisen aikaan kello 23 oli tulijoita jo kymmenittäin. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä valojen ja musiikin meditaatio muovautui tanssiksi ja yhteenkuuluvuuden tunne pienessä, kuumassa salissa, oli unohtumaton elämys. Kiitos kuuluu järjestäjille, jotka ovat avoimuudellaan antaneet tilaa uudelle ohjelmamuodolle muovautua osaksi Ultrapäivien kokonaisuutta. Kiitos kuuluu nuorille miehille, jotka aikaa ja vaivaa säästelemättä ovat luoneet tapahtuman. Kiitos kuuluu tietysti myös osallistujille, jotka ovat ottaneet tapahtuman omakseen. Omalta osaltaan, ja ehkä eniten, yömusiikit, meditoinnit ja tanssit ylittävät sukupolvien rajat ja tarjoavat sekä nuorille että nuorenmielisille sen kaivatun pisteen iin päälle.

 Torstai

Kirjoittaja itse saapui tänä vuonna Ultrapäiville iltaryhmää vetämään. Kuusi vuotta sitten tapahtui ensimmäinen rantautuminen muutaman läheisen ihmisen pienryhmässä Kuortaneelle. Sinne raahasimme vuosi vuoden perään telttamme ja niin muodostui päivistä meillekin perinne, jonkinlainen valon juhla ja kesän merkkipaalu. Olenkin  todennut että ajan kulumisen huomaa enää vain lasten varttumisesta ja Ultrapäivistä sen jälkeen kun on parikymppisenä lopettanut omien syntymäpäiviensä laskemisen.

Tapani Kuninkaan avaussanat luovat jykevän selkärangan Ultrapäiville. Tapanin rauhallinen ja voimaa ihmisiin valava ääni toivotti tänäkin vuonna ensimmäiset saapuneet tervetulleiksi, muistuttaen siitä, kuinka pitkään näissä merkeissä jo on kokoonnuttu ja siitä kuinka lukuisa joukko vuosien mittaan onkaan tavalla tai toisella osallistunut rajatiedon kesätapahtumaan.

Ultrapäivien ensimmäinen luento oli Virpi Raipala-Cormierin asiallinen ja selkeä katsaus kukkaterapioihin ja yrtteihin. Kuvat Frantsilan yrttitilalta elävöittivät mukavasti esitystä. Virpi toi myös onnittelut yrttien muodossa 25-vuotissyntymäpäivää viettäville Ultrapäiville.

Torstai on ensimmäisenä ultrapäivänä jonkinlainen jäykkyyden sulattamispäivä ja ilmapiiri on selvästi tunnusteleva muiden päivien vapautuneempaan ilmapiiriin verrattuna. Luentoihin osallistuminen riippuu tietysti siitä mitä päiviltä etsii, millaisia kokemuksia ja tunnetiloja kokee arvokkaaksi ja siitä millainen on oma elämän tilanne. Kirjoittajalla itsellään oli vuoden 2000 matkakumppaneina kaksi viikkoa vajaa kaksivuotias tyttölapsi ja hänen raskaana oleva äitinsä. Tällainen yhdistelmä takaa toiminnallisen ajan kulumisen sekä Ultrapäivillä että niiden ulkopuolella. Luennot jäivätkin vähäisemmälle kuuntelemiselle meidän osaltamme. Torstai-illan Ahti J. Karivieren esitys pyramideista kulttuurin säilyttäjänä jäi väliin. Valmistauduin itse Kuortane hallissa vietettävään Kosmiset Ystävät iltaan pöytiä, tuoleja ja seiniä siirtelemällä, melkoisen hien vallassa, lämpötilan kohoillessa helle lukemiin.

Iltayhdeksältä olikin ihmisiä saapunut jo sankoin joukoin. Istumapaikkoja salissa oli 110 eikä niistä monikaan jäänyt tyhjäksi, vaikka oli vasta ensimmäinen ilta ja muitakin iltaryhmiä kokoontuneena. Suuri osa osallistujista perinteen mukaan näyttää saapuvan vasta perjantaina. Kosmiset Ystävät on teema, jonka nimissä on kokoonnuttu erilaisten aihepiirien merkeissä ja eri vetäjien tahdittamana jo useita vuosia. Vaikka aihepiirit vaihtelevat, yhdistävänä perspektiivinä on selvästi kosmiseen näkökulmaan ja laaja-alaisuuteen pyrkivä tarkastelu. Ufojen, henkimaailman, rajatilakokemusten, ravinnon, omakohtaisen henkisen kasvamisen synteesi ja yhteensovittaminen on kosmisten ystävien iltojen antia. Kuortanehalli tarjoaa sopivan tunnelmallisen tilan juuri tähän tarkoitukseen. Kattovalot saa säädettyä mukavan hämyisiksi ja hallin kokonaisuus on jollakin tapaa lämminhenkinen olemukseltaan, tosin istumapaikat loppuvat vuosi vuoden perään kesken ainakin perjantai ja lauantai iltaisin. Tämäkin lienee korjattavissa kantamalla pöydät ulos iltojen ajaksi ja hankkimalla jostakin lisää tuoleja. Torstai iltaa isännöi siis Timo Teide. Illan teemana oli käydä läpi kosmisen tietoisuuden ilmenemistä arkielämässä. Valitsin tämän lähestymistavan siksi, että pilvilinnojen rakentelun sijasta todellinen, henkinen, omakohtainen, kasvaminen on haastavaa rakkauden todeksi elämistä, elämän pienimmissäkin tilanteissa. Kyse ei siis olekaan huuhaasta vaan vaativimmasta ja antoisimmasta ihmisyyden toteuttamisesta tässä ja nyt. Kymmenestä yhteentoista Marjut Moisala kertoi omakohtaisia kokemuksiaan kosmisista yhteyksistä ja kirjastaan Jumalan Pojat. Tämän jälkeen jatkui illan aloittanut teema yö yhteen ja pienen keskusteluryhmän kesken lähes kahteen.

 Perjantai

Helteisen oloisena alkanut säätila vaihtui perjantaina epävakaammaksi. Kaukainen ukkosen jylinä ja estetiikan huippua edustavat pilvimuodostelmat elävöittivät luontoa. Päivän luennot aloitti Esko Jalkanen kymmeneltä aamutuimaan, otsikolla; Mustien voimien vaikutus. Lähinnä kalvojen ulkolukemiselta vaikuttanutta esitystä rasitti vähän musta-valkoiselta tuntuva näkökulma. Jalkasen ansiot ovat joka tapauksessa merkittävät, ennen kaikkea luonnon henkisten voimien ja luomakunnan energioiden sanansaattajana. Iltapäivällä Lasse J. Savinen puhui jatkosodan mystisistä kokemuksista. Ainakaan ensimmäisen tunnin aikana ei rajatietoa ollut muussa kuin luennon nimessä eikä jatkokaan parempaa luvannut. Varsinkin naisväkeä sateli tasaiseen tahtiin salin ovesta pihamaalle ihmettelemään miten ihmeessä tämä homma kuului Ultrapäiville? Vastausta tuskin sai kukaan, ainakaan tästä sotamuisteloesityksestä. Plussaksi laskettakoon luennoitsijan vilpitön innostus aiheestaan.

Päivän käännyttyä iltaan Tallinnasta saapunut ufotutkija, Igor Volke heristi yleisöstä melkoiset naurut. Tulkoon siis sanotuksi että vaikka monet rajatiedon luennoitsijat ovat kaikkea muuta kuin ryppyotsaisia niin Volge kerää kyllä pisteet kotiin huulenheitossa. Joku jopa huomautti että vitsejä vilisi luennossa niin paljon että varsinainen asia jäi sivuseikaksi. No… niin tai näin… mielenkiintoisia juttuja ja paljon asiaa. Ja siinä samalla jollakin lailla kansainvälistä ufotunnelmaa. Volken tietomäärä ja kansainvälinen rajatiedon tuntemus antoi vankan pohjan esitykselle. Myöhemmin keskustelin Igor ja Aire Volken kanssa ruokapöydässä ravintolan terassilla, jossa Igor erityisesti toi esille tarkkaavaisuuden merkityksen yksityiskohdissa rajatiedon luennoitsijoiden suhteen. Mikäli esittää vääriä yksityiskohtia esimerkiksi tieteellis-teknisistä faktoista saattaa hyväkin kokonaisuus vesittyä. Eli on parempi olla suurpiirteinen ja tarkastella kokonaisuutta ellei tunne riittävästi yksityiskohtia.

Tästä olikin hyvä jatkaa iltaryhmiin, kuka minnekin. Kosmisissa Ystävissä Martin Keitel jatkoi viime kesänä aloittamaansa katsausta ajankohtaisiin ufologisiin asioihin ja etenkin viljapeltokuvioihin. Peltokuviot ovat allekirjoittaneelle kiinnostavia, sillä jo kuusi-seitsemän vuotta sitten toin niitä Suomessa esille aluksi kertomalla niistä ja sen jälkeen maalaamalla niitä öljyvärimaalauksiini. Silloin niistä ei juuri koskaan puhuttu… ei edes rajatiedon piireissä. Tässäkin huomaan asennemuutoksen tapahtuneen. Nykyään useimmat ihmisen edes jotenkuten tietävät edes noiden mystisten kuvioiden ilmiön olemassaolosta. Sitä parempi mitä enemmän syventäviä näkökulmia niiden tiimoilta kuuluu. Keitel on tehnyt arvokasta työtä tutkimalla varsin laajasti ilmiötä ja sen tämänhetkistä kansainvälistä tilannetta. Kuortanehallin seinällä näimmekin upeita kuvia jo aivan uusimmista tämän kesän kuvioista. Eikä tarkastelu ollut suinkaan pelkkää ulkoista faktaa vaan siitä huokui mielenkiintoinen filosofinen ja henkinen ote yleisöön.

Lauantai

Päiväluentojen parasta antia tarjottiin lauantaina sylin ja salin täydeltä. Irma Weisenin esitys transkommunikaation uusista viesteistä jäi minulta kokematta mutta kuulopuheiden perusteella luento oli erinomainen. Raimo O. Kojo esitti vakavaa asiaa, vakavalla naamalla ja hillittömällä huumorilla, joka sai jälleen yleisön välillä ratkeamaan naurusta. Syvä elämänkokemus, erämaiden lähes erakkomainen henki ja lämmin ihmisläheisyys olivat käsinkosketeltavia. Heti aluksi Kojo ilmoitti kyllästyneensä sanoihin, ihmisen sanoihin. Voisiko luennon paremmin aloittaa varsinkin sellaisten kuulijoiden parissa, jotka oivaltavat tai ovat jo oivaltaneet että totuus on sanojen välisessä hiljaisuudessa… ihmisen syvimmässä olemuksessa. Kojo esitti myös toiveen uuden miehen syntymisestä, sellaisen uuden miehen, jolla ei ole opettajana vanhaa miestä. Symbolisesti ymmärrettynä tämä toive kosketti ainakin kirjoittajan ajatusmaailmaa. Sillä eikö maskuliininen ylivalta olekin jo aivan riittävästi tuhonnut planeettaa ja erkaannuttanut ihmistä henkisestä olemuksestaan. Kojo kritisoi hersyvällä huumorilla tämän ajan tapaa käyttää sanoja ja kieltä, jossa heijastuu ihmisen kyvyttömyys tai pikemminkin haluttomuus kohdata itsensä ja vastuunsa. 

Odotetusti Ultrapäivien suurimman yleisömäärän keräsi kokoon Rauni-Leena Luukanen-Kilde, iltapäivällä alkaneella esityksellään; kuolemaa ei ole. Saliin oli kannettu enemmän istumapaikkoja kuin koskaan aikaisemmin, eikä noista seitsemästäsadasta tuolista kovin monia jäänytkään tyhjiksi. Hänen esiintymisensä tuntuu ilmapiirissä ja energioissa jo ennakolta. Tunnelma jollakin tapaa tiivistyy ja kansainvälisyys on läsnä. Luukanen-Kilde aloitti esityksensä tunteisiin vetoavalla tarinalla läheisen ihmisen kuolemasta, joka aloitti uuden vuosituhannen. Tästä tapahtumasta seurasi automaattikirjoitusprosessi, jossa Rauni-Leena kävi keskustelua kuoleman rajan tuolle puolelle siirtyneen kanssa. Asioissa ei sinänsä ollut mitään yllättävää, mutta esityksen intensiivisyys, ihmisläheisyys ja tapahtumien ajankohtaisuus loivat kokonaisuudesta unohtumattoman. Yllättävääkin itsekritiikkiä Luukanen-Kilde esitti viestin muodossa, jossa hän oli saanut nuhteita siitä ettei käyttänyt hyväkseen tarjottua tilaisuutta puhua hautajaisissa. Vastaavia tilanteitahan on meille kullekin avoinna päivittäin eri muodoissaan… aina saamme valita, vaikenemmeko, vai puhumme omasta totuudestamme. Esityksessä oli myös runsaasti esimerkkejä kohtalon johdatuksesta elämässämme. Jossakin luennon puolivälin aikoihin saivat kuulijat kokea erään yllättävimmän siirtymän aiheesta toiseen. Tuore amerikkalainen tiedelehti esitteli sivullaan ihmisen ihosolun huipputarkkaa mikroskooppikuvaa, jonka sähköiset reaktiot on nyt pystytty tallentamaan. Ihmisen solujen sähköisen olemuksen kautta Rauni-Leena siirtyi kertomaan siitä kuinka ihmiseen voidaan vaikuttaa näkymättömillä taajuuksilla ja saada koko ihmisen sähköinen olemus reagoimaan halutulla tavalla. Näin siis siirryttiin tarkastelemaan joksikin aikaa sähköistä sodankäyntiä, jota käydään ihmisen henkistä kehittymistä ja tietoisuuden avautumista vastaan. Nämä asiat ovat siksi voimakkaita että ne herättävät aina hämmennystä ja jopa pelkoa ihmisissä. No, kukin menköön itseensä ja pohtikoon omien pelkojensa syitä. Maalaisjärkikin sanoo että peloistaan vapautunut ja tietoisuudeltaan avautunut ihminen ei enää ole kaupallisten, poliittisten ja sotilaallisten intressien manipuloitavissa. Voisiko joku todella tätä taustaa vasten ohittaa salaliittoteorian ja näkymättömän manipuloinnin olan kohautuksella? Luento päättyi aloituksen tunnelmiin. Luukanen-Kilde korosti rakkauden merkitystä ja rakkauden energian lähettämistä myös heille, jotka pyrkivät toimimaan negatiivisesti. Luentoteknisesti oli mielenkiintoinen tilanne hiljentymistuokion aloittaminen ja päättäminen kuin veitsellä leikaten. Se kerta kaikkiaan toimi virkistävästi, vaikka saattoikin keskeyttää syvän meditaation. Koska lapsemme nukkui päiväunia vaunuissaan oli itsellänikin mahdollisuus hiljentyä. Mahtavat energiat virtasivat läpi kehon ja tila kohosi yhä hienompaan meditaatioon. Luulin sitä kestäneen pitkän aikaa, mutta jälkeenpäin joku kertoi katsoneensa kellosta hiljentymishetken pituudeksi vain pari minuuttia. Jäimme vielä luennon päätyttyä, ihmisten poistuessa salista, nauttimaan, paikoillamme istuen euforisesta, maailmoja syleilevästä olotilasta. Kiitos. Kerrottakoon että eräällä Rauni-Leenan luennolla toteutetun energianlähetys meditaation aikana elämänkumppanini Sanna näki sisäisen vision tiukkailmeisestä upseerista virka-asussaan. Energiakanavoinnin aikana upseeri murtui kyyneliin, juoksi kotiinsa, jossa häntä odotti pieni poika. Upseeri otti pojan syliinsä, halasi tätä rakastavasti ja itki. Eiköhän tämä kerro ainakin symbolisesti siitä voimasta, joka tällaisella rakkauslähetyksellä on.

Ultrailta on sellainen lauantai-illan iloinen sekametelisoppa joka vuosi vuoden jälkeen toistuu hivenen vaihdellen sisältöään. Iloinen, lähes kotoinen maalaistunnelma sekoittuu kevyeen rajatietohuumoriin. Itse kaipaisin ehkä enemmän abstraktiin tunnelmaan painottuvaa sisältöä, sellaista kuin viime vuoden Ultraillan pieni musiikin ja valon harmonia, jossa Petja Katajamäki soitteli huilua pimennetyssä salissa sähköisen musiikkitaustan säestyksellä. Joka tapauksessa Ultrailta luo läheisyyden tunnelmaa ja avointa mielialaa Kuortaneelle kokoontuneille ja sen ammattimaiset juontajat mm. Erkki Kanto osaavat ottaa yleisönsä lämmöllä ja huumorilla.

Myöhemmin käynnistyivät iltaryhmät ja keskusteluryhmät. Erikoisuutena oli Kuortanehallin illanvieton aloittava Sami Seesrannan lyhytelokuva; Juuret. Upea teos, elektronimusiikin ja luontokuvien juhlaa, joka rivien välissä kyseenalaisti länsimaista elämänmuotoa. Tämän jälkeen astui Kosmisten ystävien estradille ultrapäiväkonkari, kontaktihenkilö ja kirjailija Kalevi Riikonen. Hänen esityksensä on aina taattua asiaa laajalta perspektiiviltä, syvän kosmisen energian säestämänä. Tämän energian saattaa karskimpikin mies tai nainen aistia Riikosen esitysten aikana tehtävien harjoitusten aikana. Itse saavuin illanviettoon kesken energian kanavointi harjoituksen, istahdin tuolille ja muutamassa kymmenessä sekunnissa olin muualla. Aistin kehoni kautta vain ihania energiavirtoja, jotka tuntuivat syleilevän salin ääriään myöten täyttänyttä yleisöä.

Ruokasalin iltaryhmässä, lauantai-iltana, eräs osallistuja aikoi ottaa kuvan Igor Volkesta ja hänen piirtämästään avaruusaluksen hahmotelmasta. Vaikka kuvaaja oli samalla kameralla ottanut vuosikausia sadoittain luontokuvia ilman teknisiä vastoinkäymisiä, tuli kamera hulluksi hänen kuvatessaan Volkea ja piirrosta. Kameran valot vilkkuivat ja zoom-objektiivi hyrräsi edes takaisin. Poistettuaan paristot kamerasta hän sai sen rauhoittumaan, mutta asennettuaan ne takaisin sama sekoilu jatkui. Ultrapäivien jälkeen hän vaihtoi filmin, jolloin kamera taas toimi moitteettomasti. Volke piirroksineen oli negatiiviruudussa numero 18 ja filmin kehittämisen jälkeen kuvaaja sai havaita filmin kehittyneen tuohon kuvaan asti. Ruudusta 18 alkaen koko filmi oli ylivalottunut. Tässä eräs esimerkki näistä Ultrapäivien mysteereistä, joita olemme kuulleet vuosien mittaan ja tulemme varmasti havaitsemaan myös tulevaisuudessa. 

Sunnuntai

Viimeisessä Ultrapäivässä on aina jonkinlaista haikeutta. Ensimmäisillä kerroilla se tuntui voimakkaammalta ja päivien jälkeen arkielämä vaikutti jokseenkin ontolta. Vuosien mittaan tähän tottuu ja omien energioiden vahvistuttua ja oman tietämyksen karttuessa ympäristö ei enää vaikuta yhtä voimakkaasti. Simo Nikula luennoi aamulla aiheesta miten kohtelet kehoasi? Aihe oli mielenkiintoinen ja ajankohtainen. Suomalaisten ruokavaliota puitiin nasevasti ja osuvasti… ja paljon muuta. Ainoastaan kasvisruokavalion liian vähäinen huomioiminen vähän kummastutti kuulijaa.

Jostakin on aina luovuttava saadakseen jotakin muuta ainakin ajan suhteen tässä maailmassa. Koska halusimme käydä Viitasaarella Artport taidenäyttelyssä ja vielä sen jälkeen ajella kotiin, jätimmekin Ultrapäivät taaksemme tänä vuonna jo ennen viimeistä luentoa ja Tapani Kuninkaan perinteisiä päätössanoja. Kaikkien tapahtumien jälkeen, kun niitä mielessään muistelee, tulee aina mieleen joitakin parannuksia. Ultrapäiville toivoisi tulevaisuudessa jonkinlaista nuorisohintaa, jotta niille nuorille, jotka todellakin aktivoivat itsensä Kuortaneelle rajatiedon pariin, ei ainakaan osallistumismaksu muodostuisi esteeksi. Nuoriahan liikkuu näissä tapahtumissa varsin vähän, ottaen huomioon laajankin kiinnostuksen, joka nuorison keskuudessa on rajatietoa kohtaan.

Kiitos teille kaikille jotka olitte ja olette mukana, joko hengessä, tai fyysisesti, tahi molempia. Kiitos kaikkeudelle siitä että saamme etsiä ja löytää! Ultrakiitos!

Näkymisiin

Timo Teide
www.timoteide.com
e-mail: to@timoteide.com

Ultra-päivien satoa   1999

Vuosien 1912 ja 1924 tienoilla suomen teosofisen liikkeen parissa haaveiltiin kansanopistosta, jossa Pekka Ervast suunnitteli oppia annettavan "erilaisissa teosofisissa aineissa: maailman uskonnoissa, filosofiassa, yliaistillisten tutkimusten, spiritismin ja salatieteen historiassa, nykyaikaisessa teosofiassa, astrologiassa y.m. "salaisissa tieteissä", kristinuskon alkuhistoriassa, kristinuskon alkuhistoriassa, uuden testamentin lukemisessa, kreikan, sanskritin ja englannin kielissä, yhteiskunnallisessa kysymyksessä, käytännöllisessä mietiskelyssä". (Ti,1912,250-2. Toim 2,135,108-111). Teosofinen liike ei ainakaan vielä toistaiseksi ole tällaista laitosta saanut aikaiseksi, mutta jossakin asteessa se toimii Ultra-lehden vuosittain järjestämillä Ultrapäivillä, joihin minulla oli tänä kesänä tilaisuus osallistua luennoitsijan ominaisuudessa.

Sydän pamppaillen ajoimme Mirkun kanssa Ladalla torstaina 22.7. Rantasalmelta Kuortaneelle. Sydämen pamppailu ei johtunut mistään erityisestä stressistä tai paineesta, vaan siitä, että tutkijanmielessäni eli kaipuu selvittää menomatkalla, löytyykö Etelä-Pohjanmaalta mitään jälkiä tehdystä teosofisesta työstä. Kuuluihan Kurikan Etsijä-looshi Teosofisen Seuran Suomalaisen Osaston perustajiin, ja elihän eräs suomen teosofisen liikkeen varhaisista työntekijöistä, Veikko Palomaa viimeiset aikansa Jurvassa ja J. V. Snellmanin "teosofi-isä" laivuri Kristian Henrik S. Härmässä Palon tilalla. Mutta turhaan elättelin mielessäni historian tavoittamista; Kurikan kirjastosta ei löytynyt minkäänlaista tietoa teosofisesta menneisyydestä ja oli palattava nykyaikaan, kaikkine kiireineen.

* * *

Hyvissä ajoin ennätimme kuitenkin Ultra-päivien avajaisiin, jotka pidettiin Kuortaneen Urheiluopiston pallohallissa. Avaussanoissaan toimittaja Tapani Kuningas hahmotteli kirjapainotaitoon perustuvaa uuden ajan murrosta, joka toi Suomen kansalle Kalevalan, ja mahdollisti myös Pekka Ervastin tienraivaajatyön. Rajatiedon yhteiskunnallisesta vaikutuksesta Kuningas mainitsi europarlamentaarikko Heidi Hautalan teosofisen ja buddhalaisen menneisyyden (ja toivottavasti myös tulevaisuuden).

Torstain esitelmät avasi Pertti "Veltto" Virtanen puhumalla "Politiikan hengen murrosajasta". Sikäli kuin ymmärsin Virtasen vuolaasta esityksestä politiikan murros ilmenee poliittisen järjestelmän mädännäisyytenä. Virtasen mielestä tosin mädännäisyys ei ollut vain järjestelmän, vaan sen yksilöiden ongelma, jotka eivät ole omalta osaltaan saavuttaneet "jungilaista" aktualisaatiota, vaan näyttelevät jotakin kaksinaisroolia.

Aktualisaation puuttumisen esityksessään Pertti Virtanen osoittautui oivalliseksi sananselittäjäksi, jossa hän pureutui ongelmiin sanojen sisimpään olemukseen. Sen sijaan itse aktualisaatio, jonka itse tulkitsisin "läsnäoloksi", ei vakuuttanut, sillä jos ihminen tekee mitä hänen "mielensä tekee", niin teon laatu riippuu täsmälleen siitä, onko tekijän mielenlaatu itsekäs, ilkeä tms. vai tavoitteleeko hän yhteistä hyvää tms. moraalisia arvoja.

Toisenlaista mielen toimintaa tarjosi samana iltana kuultu Pekka Suomisen esitelmä "Nostradamus - lääkäri ja profeetta. Suominen on tutkinut perusteellisesti Nostradamuksen neljän kielen sekoituksella laatimia säkeitä, noin 900 säkeistöstä hän oli omasta mielestään tyydyttävästi saanut "selvitetyksi" noin 600, joiden valossa "maailmanloppu" on luvassa v. 3797. Jonkinlaista maailmanloppua oli luvassa kuluneelle heinäkuullekin, mutta arvelin, että se peruutetaan äitini elokuun alussa olevien 70-vuotispäivien johdosta, kuten kävikin…

Yleensä Suomisen, niin kuin muidenkin tulkitsijoiden parhaat ennustukset koskivat menneisyyden tapahtumia, mutta mielenkiintoinen tulevaisuuteen kohdistuva "ennustus" eli tulkinta on se, että nykyinen prinssi Charles olisi Britannian viimeinen kuningas, jos sillä nyt on jotain merkitystä. Sen sijaan Ervastin Nostradamukseen yhdistämä ajatus, Suomesta ja Pohjolasta uudistetun kristinuskon tyyssijana ei tullut esille Suomisen esitelmästä. - Ylipäänsä ennustuksiin nähden täytynee muistaa Ervastin sanat, että ennustuksissa on kyse mahdollisuuksista, sekä hyvään että pahaan suuntaan, joiden toteutuminen riippuu ihmisten vapaasta tahdosta.

Illalla tuli sitten totuus vastaan, miksi sydämeni pamppaili? No teosofiallehan se meikäläisen sydän sykkii, ja siitä erityisestä syystä vielä, että illalla puhuin pienemmälle yleisölle "hyppyrissä" teosofian ja tieteen välisestä suhteesta. Peruslähtökohtanani oli ajatus, että teosofia on tietoa ihmisen henkisestä olemuksesta, ja sen etsimisen kohteena on Jumala, sen sijaan tiede, yliopistotieteenä on yhteiskunnallista toimintaa, jonka totuus uudistuu parinkymmenen vuoden sykleissä.

Akateeminen vuorovaikutus toimi luennon yhteydessä sikäli, että kabbalaa ja ruusuristiläisyyttä tutkinut Seppo Heinola kertoi marsalkka C. G. Mannerheimin olleen "salainen ruusuristiläinen" ja, että hänen tutkimustensa perusteella Shakespearen näytelmien okkultinen tieto on peräisin sir Francis Baconilta. Näistä tiedoista kiitos niiden antajalle.

* * *

Perjantaina 23.7. oli aamulla Heli Sarren esitelmä "Maailmankuvan muutoksia vuosituhannen vaihtuessa". Hänen mielestään länsimaisessa kulttuurissa on käynnissä "paradigman" - ajattelutavan muutos, jonka yhtenä tekijänä on tieteen ja tekniikan tavattoman nopea kehitys ja joka on irtaantumassa materialistisesta tieteen teoriasta. Uuden maailmankuvan lähtökohtina Sarre piti idän uskontoja ja filosofioita sekä länsimaista esoteerista perintöä, jonka osatekijöinä ovat a) hellenistisen aikakauden hermenistinen viisaus ja b) etniset uskonnot.

Uuden aikakauden ihanteina Sarre piti luovuutta, avoimuutta, ihmisyyttä ja yhteyttä, kansainvälisyyttä ja magiaa, samoin kuin hellenistisellä kaudella. - Viimeistään tässä vaiheessa kävi selväksi, että "uusi aika" perustuu vanhan ajan viisaudelle, ja tarvitsee tuekseen Ervastin määrittelemän "vuorisaarnan realismin", sillä Sarre piti uuden ajan ihmisinä mm. presidentti Clintonia ja varapresidentti Al Gorea. Samoin Sarren esityksestä kävi ilmi, miten Yhdysvallan ja nouseva amerikkalainen sivistys aloittelevat 6 juurirodun sivistystä, sillä maan 56 perustajaisästä peräti 55 oli ruusuristiläisiä tai vapaamuurareita.

Seuraavana esitelmänä oli minun kertomukseni siitä, miten teosofia tuli Suomeen. Alun perin esitelmän aineena oli "Pekka Ervastin eämäntyö", mutta onnettomuudeksini olin sattunut valmistelemaan esitelmääni, kun meillä oli Kelvän koululla pieni valokuvanäyttely, luin sitä valvoessani läpi, mitä olin vuosien mittaan Ervastista kirjoittanut, niin että tarinaa jäi hyvinkin varastoon, kun kellon viisarit mittasivat esitelmälle varatun ajan päättyneeksi. - Toivottavasti kuulijoille kuitenkin jäi jonkinlainen kuva teosofiaa edeltäneistä henkisistä virtauksista, joihin kuuluvat a) vapaamuurarius, b) romantiikan filosofia ja taide, c) kansan parissa vaikuttaneet uskonnolliset virtaukset ja d) kalevalainen tietäjäkultti. - Samoin kerroin teosofian tulosta Suomeen, miten sitä tekivät tunnetuksi ulkomailta vaikutelmia saaneet taiteilijat ja miten Teosofisen Seuran työ organisoitui Pohjoismaissa Ruotsista käsin ja saavutti myös Suomen 16.1. 1894 käynnistyneen looshitoiminnan myötä. Ervastin elämäntyöstä kerkisin selostaa vain hänen teosofiksi kehityksensä ja Suomen teosofisen työn syntyvaiheet. - Toisaalta ehkä aiheeseen varsin vähän perehtyneiden kuulijoiden kannalta virsi oli lyhyestä kauniimpi, ja ehkä joskus vielä tilaisuus tarjoutuu tarkastella Ervastin elämäntyötä perusteellisemmin - jos ei muuten, niin ainakin kirjallisuuden välityksellä.

Päivän toisena esitelmänä oli Markku Mäkisen esitelmä luonnonhenkien kohtaamisesta. Paljon luonnossa liikkuneen Markun läheinen yhteys luontoon perustui hänen jo lapsena kokemaansa "luonnon peittoon joutumiseen". Samassa yhteydessä muutkin luonnon haltijoita kokeneet ihmiset kertoivat ihmisen toimien luonnolle aiheuttamasta ylimääräisestä hädästä.

Päivällä saatiin Pohjolan Valoa koskevat ennustukset päivänvaloon, mutta perjantain tykytyksiä jatkoi vielä Iltapaneeli "hyppyrissä", jonka nimi johtui salin nousevasta, auditoriomaisesta muodosta. Sitä paitsi hyppyrin hienouksiin kuului sekin, että se söi äänen melkein täysin, niin kuin kävi teosofeillekin illan aiheessa, kun käsiteltävänä oli teosofian ja yhteiskunnan välinen suhde.

Vapauden, veljeyden ja tasa-arvoisuuden toteuttajana teosofia pohjautuu 1800-luvun idealistiseen sosialismiin, jonka kannalta valtiosta pyrittiin rakentamaan kapitalismin vapaan kilpailun ruhjovia vaikutuksia tasapainottava voimatekijä. Suomessa Yrjö Koskisen johtamat nuorfennomaanit, joihin Pekka Ervastin isäkin, asessori Petter Edvard Ervast lukeutui, pyrkivät luomaan luokkien väliset suhteet kristillisen veljeyden perustalta. Sen sijaan Matti Kurikan perustama sosialistinen liike irtaantui v. 1902 vaiheilla teosofeista ja muista "yläluokasta" lähteneistä aatteista ja henkilöistä, mikä kehitys johti Ervastin mukaan kansalaissotaan ja nyt uhkaavaan henkiseen tylsyyteen.

* * *

Yhdenlajin elämänkokemusta osoitti myös Erkki Kannon lauantaina 24.7. pitämä esitelmä "Kasvosi kertovat". - Kyseessä oli siis fysiognomiikka eli fysionomia, jonka perusteella Matti Kurikka hankkiutui heti kuukauden yhteistyön jälkeen eroon Veikko Palomaasta Elämän toimitussihteerinä. - Huonosta historiasta huolimatta fysiognomiikka osoittautui Erkki Kannon esityksen perusteella olevan hienostunut kiinalainen taiteenlaji, joka jakaa kasvot 5 eri päätyyppiin: maa, vesi, tuli, puu ja kulta. Muita merkittäviä kasvonosia ovat sitten myös nenä, korva, kulmakarvat, silmät ja erilaiset rypyt ja luomet sekä kasvojen kolmen osa-alueen: otsan, keski-alueen ja ala-osan väliset suhteet. - Voi olla, että fysiognomiikka on astrologiaa vastaava tiede eli taide, joka tuo viihdettä ja huvia arjen aherrukseen, ainakin Kannon huumorilla sävyttämän esityksen perusteella näin voi todeta, etenkin, kun katselee silmäkulmansa ryppyjä peilistä, voi ilahtua niidenkin sisältämästä positiivisesta tulkinnan mahdollisuudesta… Ainakin Kannon esimerkkiaineistona käyttämien amerikkalaisten julkkisten naamoista löytyi paljon merkkejä heidän tunnetuista ja tunnustetuista ominaisuuksistaan.

Yhtä lailla käytännön kokemukseen, mutta vakaampaan suomalaiseen maaperään tukeutui Kalevalaisen jäsenkorjauksen veteraani Olavi Mäkelä, jonka yhdessä Pentti Perttilän kanssa tekemistä selkäsairaiden auttamistyöstä on myös Kuopion yliopistossa todennettua tieteellistä näyttöä. Mäkelän esityksessä oli kuitenkin mielestäni parasta se, että hän pohjasi esityksensä kalevalaisesta parannustaidosta Atlantikselta, Egyptiin ja Pekka Ervastin Kalevalan avaimeen ja kantoi huolta suomen lasten kasvamisesta terveiksi, yhteiskuntakelpoisiksi kansalaiksi. Mäkelän vuosikymmeniä kestäneen parantajantyön läpi kuulsi hänen "suurta parantajaa" kohtaan tuntemansa kunnioitus ja oma nöyrä mielenlaatu, joka illalla parannustyön jälkeen kysyy: olenko keskittynyt riittävästi. Oliko minulla koko sydän mukana, jäikö tälle ihmiselle hyvä mieli, sillä vain "itsensä kanssa sovinnossa oleva ihminen voi auttaa muita".

- Miksi kalevalaisella jäsenkorjauksella ei hyvistä tuloksista ja näytöistä huolimatta ole ollut parempaa vastaanottoa akateemisen tieteen piirissä? Olisiko syynä sitten Mäkelän havainto, että meillä "tohtorinhattu päässä tulkitsevat Kalevalaa, sellaiset, jotka eivät ole selvillä ensimmäisestäkään sen symbolista", sillä: "Hän on ilmoittanut sen lapsenmielisille". - Ja kun kerta vanha "mestari" näin sanoo, niin tottahan sen uskomme ja ymmärrämme, etenkin, kun vielä "pyhä kirjakin" sen monin tavoin todistaa. Ja omalla olemassaolollaan Olavi Mäkelä todisti suomen kansan kalevalaisista juurista, jotka nykyisellään osaavat arvostaa myös Pekka Ervastin näkemyksiä suomen kansan henkisestä suuruudesta ja korkeasta tehtävästä.

Vanha ystäväni Joensuun päiviltä Riitta Wahlroos puolestaan osoitti, ettei lapsenmielisyys ole tyystin kadonnut yliopistojenkaan käytäviltä. Esitelmässään "Henkisyys ja luontoyhteys" Riitta kantoi huolta ihmisten luontoyhteyden katkeamisesta ja kertoi monin eri tavoin luonnon parantavasta ja tasapainottavasta vaikutuksesta sekä ihmisen tehtävästä auttaa sairasta luontoa.

Illalla oli ensin klo 19 Erkki Kannon juontama viihteellinen Ultra-ilta, ja sitten viihde jatkui omalta, ja pienehkön yleisön osalta teosofian ja taiteen parissa, joka johti myös hyppyrin arvoituksen selviämiseen. Kun kovastakaan äänenkäytöstä huolimatta ääneni ei kuulunut salin periltä sen kummemmin kuin haudasta, niin ratkaisin ongelman "Kyntövirttä" laulamalla ja kulkemalla salin edustaa pitkin, jolloin löysin keskipaikkeilta akustisen pisteen, joka salli kohtuullisen äänenkäytön ja runojen lukemiseen tarvittavan sävyjen vaihtelun, mikä auttoi niin yleisön kuin itsenikin aiheeseen paneutumista. Ja yllättävän pitkälle aiheen problematiikka kantoikin, sillä "uuden ajan airueena" teosofialla ja teosofisella liikkeellä on kokemusta yhteistyöstä tieteen kanssa ja yhteiskunnallisten kysymysten selkiyttäjänä, jos sitten myös ehkä aiheuttajana, johon taide omalta osaltaan myös voi antaa ratkaisuja.

Taide antoi myös melko tyydyttävän vastauksen minua ja muitakin läsnäolijoita paljon pohdituttaneeseen yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden ongelmaan, jonka Ervast ratkaisee Haaveilijassa, siten, että "Jumala" rakastaa jokaista ihmistä niin paljon, kuin hän antaa jumalan rakkauden kohdistua itseensä. Tällöin ei mielestäni rakkautta tule käsittää vain tunteena, vaan myös järkenä ja hyvänä tahtona, joka loi myös meihin asioita pohtiviin veljellistä ja myötätuntevaa henkeä ymmärtämään erilaisten näkökantojen kautta välittyvää omakohtaista kokemusta.

Paitsi viihdettä taide antaa uusia tulkintoja myös kaikkein kiperimpään kysymykseen, voiko meidän aikamme teosofia tehdä sen, mitä se ei viime vuosisadalla kyennyt tekemään? Eli: kulttuureista kyseen ollen kysymys pelkistyy aina vastakohtapariin sota vai rauha? Siitä riippuu kulttuureiden ja kansojen tulevaisuus, miten ne osaavat siirtyä katoavaisista arvoista kuolemattomaan sivistykseen.

- Ja sitten historiaa ja tulevaisuutta: Viime vuosisadalla sosialistinen liike edusti tavallaan uutta yhteiskunnallista käytäntöä, mutta hylättyään teosofian tarjoaman avun, sosialismi sortui vallantavoitteluun ja kääntyi omaksi vastakohdakseen. Eli, sikäli kuin joku yhteiskunnallinen tai kulttuurivirtaus nyt edustaa "uusia arvoja" se sortuu vastakohdakseen, jos "Tähtien sodan" kaltaista räiskintää aletaan pitämään uuden sivistyksen arvojen edustajana, sillä sodassa ei ole mitään uutta, mutta siinä olisi, jos uuden sivistyksen ansiosta maaplaneetastamme tulisi "Rauhan tähti".

* * *

Sitten Ultrapäivien käytännön järjestelyistä. Viimeksi olin päivillä Mikko Nenosen kanssa melkein parikymmentä vuotta sitten, ja paljon on linnunradalla planeettoja kiertänyt siitä lähtien ja paljon ovat Ultra-päivät edistyneet, mikäli koon suurentumista voi pitää edistyksenä. Ja tässä tapauksessa voi, sillä järjestelyt Kuortaneella niin Urheiluopiston kuin ultralaistenkin puolelta sujuivat erinomaisesti. Samoin esitelmöitsijät hoitivat tehtävänsä mallikelpoisesti ja yleisöäkin oli runsaasti, ja asiallinen, ystävällinen ja veljellinenkin ultra-henki vallitsi kaikkialla. Itse en siitä tosin niin paljon päässyt nauttimaan, kun omat luennot estivät tutustumasta iltojen muuhun runsaaseen ohjelmatarjontaan, ja samoin sunnuntaipäivän seuranta jäi puutteelliseksi pitkän kotimatkan takia, mutta niistähän voi lukea perusteellisemmin Ultrasta. Sitten vielä kiitos Mikulle, joka auttoi käytännön järjestelyissä ja Arjalle ja Tapanille, jotka mahdollistivat kesäretken Kuortaneelle ja antoivat tilaisuuden esittää joitakin puolia Pekka Ervastin elämäntyöstä.

- Kuortaneen Urheiluopisto, muuten, järven rannalla honkametsän kupeessa, oli kuin tehty tämänkaltaiseen henkiseen kansanopistotyöhön, tosin lenkkipolulla oli varsin vähän kulkijoita, kun kävelin esitelmiäni valmistellen, mutta yleisön kannalta kai toisten samanhenkisten tapaaminen olikin yksi päivien tärkeimmistä anneista. Ja vielä omalta osaltani lausuisin kiitoksen ystävälliselle yleisölle, joka vireällä myötätunnollaan teki mieluisan tehtäväni Ervastin elämäntyön välittäjänä myöskin mahdollisimman helpoksi.

Tosin, kun ajattelee suomalaisen kulttuurin vuosisatoja kestänyttä valmistustyötä, tuntee alituista huolta ja liikutusta siitä, että omalta osaltaan osaisi kuulla sitä kuusta, jonka juurella asunto. Mutta liikkeestä, joskaan ei aina ehkä niinkään ulkoisesta syntyy henkinen liike, kohti ihmisen korkeampaa minää, eikä korkeampia värähtelyjä tai energioita, kuten vieläkin moni henkisyyttä tavoitteleva, vakavamielinenkin etsijä voi ajatella, sillä henkisyydessä ei ehkä niinkään ole kyse energioista kuin ihmisen siveellisestä pyrinnöstä. Etsiä, tutkia ja käytännössä toteuttaa, siten syntyy uusi aika, uusi ihminen ja sivistys, jonka tienraivaajina Ervast ja Blavatsky yhä edelleenkin antavat kirjallisuutensa välityksellä apua ensi vuosituhannenkin etsiville ja löytäville totuutta etsiville yksilöille ja ryhmille.

© Erik Gullman  1999

TAKAISIN