Neljä vuosikymmentä sitten 70-luvun
puolivälissä suomalaiset rajatiedon ystävät olivat totisen
paikan edessä. Ensimmäiset pari vuottaan Ufoaika -nimisenä
ilmestynyt Ultra-lehti oli kerännyt ympärilleen uskollisten
lukijoiden, avustajien ja tekijöiden yhteisön. Kesällä 1975
kaikki tämä oli vaakalaudalla, kun Ultraa julkaissut Kustannus
Oy Williams ilmoitti lehden lakkauttamisesta saman vuoden
lopussa.
Tuolloin tapahtui jotain ainutlaatuista, jolle en tiedä
vertailukohtaa maamme lehdistön historiasta: Ultran lukijat
päättivät perustaa osakeyhtiön – Kustannus Oy Rajatiedon –
jatkamaan lehden tekemistä. Kun tahtotila oli syntynyt,
välttämättömät askeleet seurasivat toisiaan: yhtiösopimus
allekirjoitettiin 27.9.1975 (allekirjoittajina Orvo Raippamaa,
Timo Pyhälä, Keijo Muukka, Matti Ollila ja Tapani Kuningas) ja
Kauppa- ja teollisuusministeriö vahvisti yhtiöjärjestyksen
9.12.1975.
Yhtiön perustava kokous pidettiin
Tampereella 8. helmikuuta 1976. Osakemääräksi tuli 1000 kpl,
joita omisti yli 400 osakkeenomistajaa. 27.2.1976 yhtiö
merkittiin kaupparekisteriin. Ultraa alusta saakka tehneet
Arja ja Tapani Kuningas palkattiin uuden yhtiön palvelukseen
maaliskuun alussa 1976 ja ensimmäinen oman yhtiön tekemä Ultra
postitettiin omistajille ja muille tilaajille 22. huhtikuuta.
Siitä alkoi lukijoidensa omistaman lehden
julkaiseminen, jota on nyt takana jo neljä vuosikymmentä ja
joka jatkuu vahvana ja monin tavoin laajentuneena tänä
päivänä. Tekijätiimi on tietysti näin pitkän ajan kuluessa
laajentunut ja osin vaihtunutkin, mutta monet keskeiset
toimijat ovat edelleen mukana. Lukijakunnassakin on vielä
paljon alusta saakka mukana olleita, he ovat muodostaneet
Ultran yhteisön selkärangan kaikkien näiden vuosikymmenten
ajan.
Tapani Kuningas kirjoitti keväällä 1976
ensimmäisen lukijoiden omistaman Ultran pääkirjoituksessa:
”…Toiveen toteuttamiseksi on tehty paljon työtä. Lukuisat
ihmiset ovat olleet auttamassa ja tukemassa yhteistä
yritystämme. Parhaat kiitokset teille kaikille!” Näihin
kiitoksiin on helppo yhtyä. Ja samalla, kun kiitän yhtiötä
aikanaan perustaneita pelottomia pioneereja, kiitän myös
kaikkia kuluneina vuosikymmeninä ja tänä päivänä Ultraa
tekeviä, tukevia ja lukevia.
Yleensä journalismissa voi tulla
ristiriitaa omistajien intressien ja lukijoiden intressien
välillä. Meillä Ultrassa tätä ristiriitaa ei ole. Me teemme
lehteä aina Sinulle, lukijalle. Tilaamalla Ultran olet omalla
panoksellasi mukana tänä päivänä yhteisessä lehdessämme.