Jotkut lukijat ovat
kysyneet mistä pääkirjoitussivun uusi kuva on kotoisin. Kuva
on Rukatunturin huipulta alkukesältä. Tunturina Ruka ei 500
metrin korkeudellaan ole kummoinenkaan. Mutta eihän sen
huipulla tosiaan puustoa ole, joten kyllä se tunturin
määritelmän täyttää.
Viime vuosina on tullut
tilaisuuden tullen kierrettyä lähiulkomaita. Tänä kesänä en
kuitenkaan poistunut kertaakaan kotimaasta, täältäkin löytyy
yhä vaikka millä mitalla koluamattomia kolkkia. Jossain
vaiheessa sain päähäni kävellä 100 kilometriä ja nyt niitä on
tullut tarvottua jo useampia.
Monenlaiset
ennakko-oletukset ovat rapisseet matkan varrella. Pienellä
Karhunkierroksella Kuusamossa oli toki hyttysiä (lööppien
mukaan 7000 miljardia kappaletta), mutta minua ne eivät juuri
haitanneet. Ilmeisesti sain lapsuuden jokakesäisillä Kainuun
reissuilla elinikäisen siedätyksen tuon seudun lentäviin
pistiäisiin. Sitä vastoin en olisi ikinä uskonut joutuvani
kaikkien aikojen hyttysinvaasion kohteeksi Turun saaristossa.
Sadasta pistosta toipumiseen meni viikko.
Ahvenanmaalle mennessäni
olin lukenut tarkkaan varoitukset punkkivaarasta. Kävelylle
lähtiessäni puin huolellisesti sukat, umpikengät ja pitkät
housut – ja vaikka en normaalisti käytä esim. hyttysmyrkkyjä
koskaan, nyt suihkautin kunnolla vielä Punkkistoppia. Mahtoi
paikallista asujaa huolellisuuteni hymyilyttää; hän käveli
vieressäni paljain jaloin, eikä kuulemma ollut kenkiä
käyttänyt moneen viikkoon.
Lähtiessäni tutustumaan
Suomen lukuisiin luonnonpuistoihin ja luontopoluille kannoin
vuosien ajan repussani polttopuita mukanani, varmuuden vuoksi.
Kertaakaan en ole joutunut tilanteeseen, jossa olisin niitä
tarvinnut, ja enää omien puiden mukana raahaaminen ei tulisi
mieleenkään. Tulipaikoilla on aina puita, keskeltä erämaata
voi löytää kuivakäymälän, suot voi ylittää pitkospuilla ja
pahimmissa rinteissä on rappuset. Suomessa omaehtoiselle
retkeilylle on luotu upeat puitteet. Syyskuun puolivälissä
järjestettiin Nuku yö ulkona –tapahtuma jokamiehenoikeuksien
kunniaksi.
Veikkaanpa, että olemme vieläkin vasta
alkutaipaleella Suomen luonnon aineettomien arvojen
hyödyntämisessä. Kun suurin osa ihmisistä ei enää elä luonnon
keskellä ja luonnosta, luontokokemuksesta voi tulla jotain
eksoottisempaa, johon ollaan valmiita panostamaan. Tämä
tarjoaa mahdollisuuden monenlaiselle yrittämiselle. Retki- ja
opaspalvelujen saatavuus tuntuukin paranevan koko ajan.
Esimerkiksi Ultran naapurissa Isojärven kansallispuistossa
pari vuotta sitten avatun Heretyn kämppäkahvilan menestys on
yllättänyt omistajatkin.