Väärennös lautasella
Kirjoitettuani ravinnosta
viimeksi pääkirjoituksessani niinkin vähän aikaa sitten,
kuin tammikuun Ultrassa (Onnellinen sikanauta?), olisin
ihan mieluusti antanut aiheen vähän levätä. Mutta maailman
tapahtumat vyöryivät – jälleen kerran – aikomustemme
ylitse.
Edellinen Ultra ilmestyi
keskelle hevosenlihaskandaalia, joka tuntui ravistelevan koko
Eurooppaa. Edes rajatietolehden toimituksella ei ole
käytössään kristallipalloa, silti maaliskuun Ultrassa sattui
olemaan kaksi mitä ajankohtaisinta kirjoitusta.
Elina Hytösen kolumni ruoan
”meikkaamisesta” osui väärennetyn ruoan problematiikan
ytimeen. Etäisyys kuluttajan ja tuotannon alkulähteiden
välillä on pitkä, ja mitä pidempi se on, sitä vaikeampaa
kuluttajan on tietää, mitä hän todella syö. Jos pakkauksessa
lukee ”valmistettu EU:ssa” ja tuote sisältää enemmän
lihankaltaista ainetta kuin lihaa, haarukan suuhun vieminen on
aikamoista arpapeliä. Ja tämä on tilanne jo silloin, kun
kukaan ei ole vielä tehnyt mitään laitonta.
Hevosen vaihtuminen etiketissä
naudaksi paljasti firmojen loputtomat, maasta toiseen
ulottuvat ketjutukset, joiden seurauksena lihan alkuperä
hävisi kuluttajan – mutta myös yritysten ja viranomaisten –
ulottumattomiin. Vaikuttaa ilmeiseltä, että tämä on ollut
täysin tietoista toimintaa, suomeksi sanottuna siis petos. Ja
jos kaiken tämän peittelyn tarkoituksena on ollut hormoni- ja
lääkejäämäisen lihan dumppaaminen ihmisten lautasille, rikos
on ollut vielä monta astetta häikäilemättömämpi.
Ainakin Suomesta katsottuna
kohussa oli myös turhan hysterian piirteitä. Ravintoarvoltaan
hevosen lihaa pidetään vähintään naudan veroisena. Nyt oltiin
heittämässä kaatopaikalle valtavat määrät täysin
käyttökelpoista ruokaa. Onneksi järki voitti, ja ainakin suuri
osa saatiin jaettua tarvitseville.
Meillä hevonen on aina ollut
luonnollinen osa lihansyöjän ruokavaliota. Esimerkiksi
Britanniassa hevonen on koettu ihmisen uskolliseksi
kumppaniksi ja sen syönti on ollut kulttuurinen tabu. Suomessa
tälle on vähän naureskeltu, mutta miltä meistä olisi tuntunut,
jos olisikin selvinnyt, että meille on tietämättämme syötetty
vaikkapa koiraa.
Toinen ajan hermolla ollut
artikkeli maaliskuun Ultrassa oli Raija Johanssonin juttu
Elävästä ravinnosta. Lopullinen ratkaisu lihaskandaaleihin
olisi tietysti lihan syönnin lopettaminen. Keskustelu aiheesta
jatkuu varmasti Raijan luennolla ja workshopissa
Ultrapäivillä.
Tässä Ultrassa Raija-Liisa
Ulvelin tulee johtopäätökseen, että ainut tapa saada todella
puhdasta ruokaa, on kasvattaa se itse. Mutta kuinka monella
meistä tämä taito enää on?
Marko Kananen
Päätoimittaja
|