Pääkirjoitus 4/2013


  Väärennös lautasella

Kirjoitettuani ravinnosta viimeksi pääkirjoituksessani niinkin vähän aikaa sitten, kuin tammikuun Ultrassa (Onnellinen sikanauta?), olisin ihan mieluusti antanut aiheen vähän levätä. Mutta maailman tapahtumat vyöryivät – jälleen kerran – aikomustemme ylitse.

Edellinen Ultra ilmestyi keskelle hevosenlihaskandaalia, joka tuntui ravistelevan koko Eurooppaa. Edes rajatietolehden toimituksella ei ole käytössään kristallipalloa, silti maaliskuun Ultrassa sattui olemaan kaksi mitä ajankohtaisinta kirjoitusta.

Elina Hytösen kolumni ruoan ”meikkaamisesta” osui väärennetyn ruoan problematiikan ytimeen. Etäisyys kuluttajan ja tuotannon alkulähteiden välillä on pitkä, ja mitä pidempi se on, sitä vaikeampaa kuluttajan on tietää, mitä hän todella syö. Jos pakkauksessa lukee ”valmistettu EU:ssa” ja tuote sisältää enemmän lihankaltaista ainetta kuin lihaa, haarukan suuhun vieminen on aikamoista arpapeliä. Ja tämä on tilanne jo silloin, kun kukaan ei ole vielä tehnyt mitään laitonta.

Hevosen vaihtuminen etiketissä naudaksi paljasti firmojen loputtomat, maasta toiseen ulottuvat ketjutukset, joiden seurauksena lihan alkuperä hävisi kuluttajan – mutta myös yritysten ja viranomaisten – ulottumattomiin. Vaikuttaa ilmeiseltä, että tämä on ollut täysin tietoista toimintaa, suomeksi sanottuna siis petos. Ja jos kaiken tämän peittelyn tarkoituksena on ollut hormoni- ja lääkejäämäisen lihan dumppaaminen ihmisten lautasille, rikos on ollut vielä monta astetta häikäilemättömämpi.

Ainakin Suomesta katsottuna kohussa oli myös turhan hysterian piirteitä. Ravintoarvoltaan hevosen lihaa pidetään vähintään naudan veroisena. Nyt oltiin heittämässä kaatopaikalle valtavat määrät täysin käyttökelpoista ruokaa. Onneksi järki voitti, ja ainakin suuri osa saatiin jaettua tarvitseville.

Meillä hevonen on aina ollut luonnollinen osa lihansyöjän ruokavaliota. Esimerkiksi Britanniassa hevonen on koettu ihmisen uskolliseksi kumppaniksi ja sen syönti on ollut kulttuurinen tabu. Suomessa tälle on vähän naureskeltu, mutta miltä meistä olisi tuntunut, jos olisikin selvinnyt, että meille on tietämättämme syötetty vaikkapa koiraa.

Toinen ajan hermolla ollut artikkeli maaliskuun Ultrassa oli Raija Johanssonin juttu Elävästä ravinnosta. Lopullinen ratkaisu lihaskandaaleihin olisi tietysti lihan syönnin lopettaminen. Keskustelu aiheesta jatkuu varmasti Raijan luennolla ja workshopissa Ultrapäivillä.

Tässä Ultrassa Raija-Liisa Ulvelin tulee johtopäätökseen, että ainut tapa saada todella puhdasta ruokaa, on kasvattaa se itse. Mutta kuinka monella meistä tämä taito enää on?


Marko Kananen
Päätoimittaja

 


ALOITUSSIVULLE