Televisio-ohjelmia on nykyisin tarjolla loputtomasti, mutta
hyvin harvoin ne koskettavat tai saavat aikaan innostusta.
Vuodenvaihteessa huomasin yhden tällaisen ohjelman, josta
seuraavassa muutama sana. Kyseessä oli TV1:n dokumentti Johan
Ebenhard Vennisestä (1909-2008). Oikeastaan ohjelmia esitettiin
kolme, joista huomasin katsoa vain uusimman. Muutama vuosi
sitten olin nähnyt aikaisemman dokumentin Vesille Vennisen
mieli, joka jo silloin herätti ihmetykseni ja kiinnostukseni.
Sokeana Johan Venninen pystyi uskomattomiin suorituksiin, jotka
hämmästyttävät meitä näkeviä: räjäyttämään yksin dynamiittia
luolassaan, viljelemään kukkia 20 metrin korkeudessa kalliolla,
kalastamaan yksin avomerellä. Kaikkiin toimintoihinsa sokea
Venninen kehitti omat tekniset apulaitteensa.
Johan Vennisen
kohdalla voitaneen sanoa, että hän oli mestarillinen selviytyjä
sekä hengen että aineen maailmassa. Mikään ei näyttänyt olevan
hänelle ylivoimaista. Katkeruutta hän ei tuntenut, vaikka elämä
oli kohdellut häntä kovakouraisesti lapsuudesta lähtien. Sokeus,
koulutuksen puute (vain vuosi kansakoulua) ja köyhyys
varjostivat hänen elämäänsä vuosikymmeniä, mutta hänen kuoltuaan
99-vuotiaana, Venninen oli noussut sankariksi, josta
dokumenttien ohjaaja Matti Kaukinen sanoi: ”Venninen on niin
suuri ihminen, että sitä on vaikea ymmärtää.”
Toimiessaan
hierojan ammatissa 40 vuotta Johan Venninen omaksui
rajatiedollisen maailmankatsomuksen, johon kuului myös
kasvisravinto. Kesäisin hän kalasti (myyntiä varten) avomerellä,
joka kuulostaa sokealle mahdottomalta. Vesillä liikkumiseen hän
oli kehittänyt suunnistuslaitteita, jotka auttoivat häntä
pysymään oikeassa suunnassa. 98-vuotiaana hän sai keksinnöistään
ja toiminnastaan älykkäiden järjestön arvostetun
Mensa-palkinnon.
En koskaan
tavannut Johan Vennistä, mutta hän tuo mieleeni kolme muuta
omatoimista miestä, jotka myös olivat kasvissyöjiä ja rajatiedon
vaikuttajia: Aleksanteri Ahola-Valo, Hemmo Tietti ja Heikki
Heimola.
Arkielämän sankareita
