Ultran artikkeli


PÄÄKIRJOITUS 3/2003

Maaliskuun mahdollisuuksia  

Viiden vuosikymmenen takaisesta aapisestani on jäänyt mieleeni kuukausista kertova loru, joka kertoo alkuvuodesta näin: Tammikuu on pakkasherran, helmikuu suo hiihtoloman, maaliskuu jo aurinkoinen,... Maaliskuu on ainakin eteläisessä Suomessa ensimmäinen kevätkuukausi, jolloin aurinkoisten päivien lukumäärä on suunnilleen yhtä suuri kuin pilvistenkin, ja kuun lopussa päivä on jo yötä pitempi. Helmikuu suo edelleen monelle hiihtoloman – etenkin koululaisille, mutta hyvin monen hiihtoloma ajoittuu nykyisin myöhemmäksi, varsinkin jos se vietetään pohjoisen Suomen hangilla, jotka ovat yleensä parhaimmillaan vasta maalis-huhtikuussa. Lunta ja jäätä on riittänyt koko Suomessa, joten niiden luomia mahdollisuuksia kannattaa hyödyntää ainakin vielä maaliskuussa.

Tänä vuonna maaliskuu merkitsee Suomessa myös eduskuntavaaleja. Vaikka osa rajatiedon ystävistä haluaa pysyä mahdollisimman kaukana politiikasta, toisille taas yhteiset asiat ovat hyvinkin tärkeitä. Edellisten vaalien tapaan rajatiedolle myönteisiä eduskuntavaaliehdokkaita löytyy suunnilleen kaikista puolueista. Tarjonta on siis runsasta, mutta valitettavan harvalla on todellisia mahdollisuuksia kansanedustajaksi. Joka tapauksessa äänestäminen on suositeltava tapa ottaa kantaa yhteisiin asioihin. Maaliskuu antaa kaikille äänioikeutetuille mahdollisuuden vaikuttaa Suomen ja suomalaisten tulevaisuuteen.

Maailman asioihin Suomella on kovin vähän vaikutusta, mutta maaliskuu lienee ratkaiseva myös kansainvälisen politiikan näyttämöllä, kun päätetään sodasta ja rauhasta Irakissa. Vaikka USA näyttää olevan kohtalokkaasti sodan kannalla, henkisemmän tien kulkijat eivät ole luopuneet rauhanomaisen ratkaisun mahdollisuudesta.

Sodan synkistä varjoista palaamme valoisampiin asioihin, sillä tästä maaliskuun Ultrasta alkaa uusi vaihe lehden kehityksessä. Lähes puolet Ultran 3/03 sivuista on nelivärisiä. Värikkäämpi linja tulee voimistumaan vuoden loppua kohti, jolloin tavoitteena on kokonaan nelivärinen painojälki. Tätä uudistusta moni Ultran lukija lienee toivonut jo vuosia sitten, mutta vasta tämä vuosi näyttää mahdollistavan asian. Valon lisääntyessä luonnossa myös Ultra-lehti käy kuukausi kuukaudelta värikkäämmäksi – ja toivottavasti myös houkuttelevammaksi lukea ja katsella.

Maaliskuun Ultrassa on kaikuja myös 30 vuoden takaa, jolloin Suomen Ufotutkijat ry. syntyi. Ufoihin liittyvien kirjoitusten määrä on kautta lehden historian ollut kiistelyjen kohde; osa lukijoista – varsinkin naiset – haluaisi aihetta käsiteltävän mahdollisimman vähän, osa taas – enemmän miehet – on aivan päinvastaista mieltä. Toimitus on yrittänyt luovia näiden mielipiteiden välissä.

Monen lukijan katse on jo suuntautumassa kohti kesää, joka tuo tullessaan mm. Ultrapäivät. Alan suurin kesätapahtuma, joka järjestetään Kuortaneen Urheiluopistolla 10-13. heinäkuuta, on syytä huomioida itse kunkin kesäohjelmassa jo maaliskuun aikana.

Tapani Kuningas   

 


< TAKAISIN  ULTRAAN  3/2003