Ultran artikkeli
     


   Ahola-Valo: Sininen sieluni luovuuden portailla

Aleksanteri Ahola-Valo nuorena

Aleksanteri Ahola-Valo
- vuosisadan näkijä ja tekijä

Aleksanteri Ahola-Valo

 
Teksti Tapani Kuningas

Kesän 2001 Ultrapäivillä (19-22.7.) oli nähtävänä noin kaksikymmentä kuvataiteilija Aleksanteri Ahola-Valon (1900-1997) työtä. Koska Ahola-Valosta ei ole hänen kuolemansa jälkeen Ultrassa kirjoitettu, lienee paikallaan esitellä lyhyesti hänen pitkä elämäntarinansa, joka pitää sisällään suuren jännityskertomuksen ainekset. Asia tulee julkisuudessa ajankohtaiseksi joskus parin vuoden kuluttua, kun tästä viime vuosisadan värikkäimmästä suomalaisesta valmistuu elokuva. Kiinnostuneet voivat tutustua hänen elämäntyöhönsä, sillä Hämeenlinnan keskustan tuntumassa, Hämeenlinnan Verkatehtaassa sijaitsevassa Aleksanteri Ahola-Valo Museo Valolassa (Viipurintie 4) on koko kesän nähtävänä kulttuurihistoriallinen näyttely Pois menneisyydestä. Se antaa kuvan Aleksanteri Ahola-Valon ajattelusta, toiminnasta ja elämästä.

 
Juho Aleksanteri Ahola syntyi Impilahdella 27. tammikuuta vuonna 1900. Hän muutti pikkulapsena vanhempiensa mukana Pietariin. Veljen syntymä talvella 1902 koitui kuitenkin äidin kuolemaksi. Se merkitsi kodin hajoamista. Ali - jolla nimellä ystävät häntä kutsuvat - joutui nyt sukulaisten ja tuttavien hoidettavaksi. Ensimmäisestä tietoisesta muistikuvasta Ali kertoo Varhaislapsuuden muistelmissaan, jotka hän kirjoitti jo vuonna 1910. Vähän yli vuoden vanhana hän koki jotakin sanomattoman kaunista katsellessaan huhtikuista maisemaa mökin ikkunasta. Mutta myös elämän pimeät puolet esittäytyivät samalla kertaa. Ali sai kokea sukulaiseltaan väkivaltaa, joka jätti jälkensä koko loppuelämäksi.

Lapsuuden suurimman järkytyksen Ali koki 22.1.1905, kun hän oli pienenä poikana näkemässä Pietarin "verisen sunnuntain" tapahtumat. Tuhansien ihmisten uskonnollinen kulkue muuttui äkisti ruumiskasoiksi, kun sotilaille annettiin käsky ampua Venäjän tsaarin palatsia lähestyviä ihmisiä. Ali pelastui kuolemalta verisin saappain. Tämän sunnuntain jälkeen hän ei enää ollut sama lapsi - hänestä tuli pieni aikuinen, syvämietteinen ja vakava, joka ei enää leikkinyt muiden lapsien kanssa.
 

Koulupojan päiväkirjatKulkija Ahola-Valo

Epätavallisen lahjakkaana lapsena Ali opiskeli jo ennen kouluun menoaan kieliä ja monia muitakin aineita. Hänen kotiopettajattarenaan toimi Lydmila Dimitrijevna Kusmina, josta tuli "kaikkein rakkain äiti" Alille. Kotiopettajatar Kusmina omistautui koko sielullaan Alin kasvatukseen. Hän lahjoitti Alille pienen mustakantisen vihkon ja kehoitti Alia pitämään päiväkirjaa. Opinhaluinen poika alkoi pitää yksityiskohtaista päiväkirjaa kaikista tapahtumista, kun hän syksyllä 1907 pääsi kouluun. Nuo koulupojan salaiset päiväkirjat, joita hän piilotteli äitipuolensa takia, ovat ehtymätön ihmetyksen aihe, mutta samalla myös korvaamaton tietolähde lähes sadan vuoden takaisista tapahtumista Pietarin lähellä. Alin lapsuuden ajan päiväkirjoista (52 eri vihkoa) on koottu ja julkaistu neljä kirjaa, jotka kattavat päivämäärät 30.8.1907-31.12.1911. Alin julkaistut Koulupojan päiväkirjat pitävät sisällään yli 1350 tiheästi kirjoitettua sivua. Mukana on myös alkuperäisten vihkojen taitavaa kuvitusta, joten päiväkirjoja lukemalla saa hyvin elävän kuvan Juho Aleksanteri Aholan kouluvuosista.
 

Lasten leikkikoulu

Alkukesällä 1908 Ali sai ajatuksen oman yhteisen koulun perustamisesta lähelle Vyiritsan asemaa, joka sijaitsi Pietarista etelään, inkeriläisessä Koprinan seurakunnassa. Tuo 8-vuotiaan pojan organisoima uskomaton yritys eteni nopeasti, sillä koulun ajavaiset pidettiin jo 1.8.1908. Koulua kutsuttiin Lasten leikkikouluksi viranomaisten harhauttamiseksi. Se oli todellisuudessa paljon monipuolisempi kuin paikan virallinen koulu, sillä siellä opetettiin mm. terveitä elämäntapoja, monia yleissivistäviä aineita ja myös käytännön työtä.

Koulun luominen tapahtui täysin vapaaehtoisin voimin, sillä kaikki piti tehdä alusta pitäen itse: huoneistotilat, kalustus, oppimateriaali, opettajat, varainhankinta, johtokunta jne. Ali sai ympäristössään aikaan merkillisen innostuksen, sillä kaikki tarpeellinen saatiin kuukaudessa luoduksi. Kesäkuun viimeisenä päivänä Ali teki piirustukset rakennettavista pulpeteista, elokuun 1. päivänä hän sai jo pitää koulun avajaispuheen, ja seuraavana päivänä opetus aloitettiin 36 oppilaalle. Lieneekö koko maailmanhistorian aikana vastaavaa tapahtunut 8-vuotiaan toimesta?

Lasten leikkikoulun toiminta laajeni nopeasti. Toiminnan piiriin tuli 80 lasta. Pian valistustyö kohdistui myös aikuisiin. Koulu kasvatti opettajansa suurelta osalta itse, se toimi samalla siis myös opettajainvalmistuslaitoksena. Lasten leikkikoulu rekisteröitiin virallisesti Pietarissa vuonna 1914. Lyhyen keskeytyksen jälkeen se jatkoi toimintaansa vuonna 1917 eksperimentaalisena lasten omatoimikouluna.

Vasta vähän ennen kuolemaansa Alille tarjottiin koko elämän jatkuneesta opetus- ja kasvatustyöstään julkista tunnustusta, kun kesäkuun lopussa 1997 hänen luokseen Hämeenlinnaan tuli kolme Oulun yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan professoria, jotka pyysivät Alin suostumusta kasvatustieteen kunniatohtoriksi. Tuokin ulkonainen ele jäi kuitenkin toteutumatta, sillä Ali kuoli Ruotsissa ollessaan 15. syyskuuta 1997.
 

Venäjän vallankumouksen vuodet

Ali muutti Pietariin vuonna 1916 elättäen itsensä nuohoojana, elokuvakoneen käyttäjänä, ratatyömiehenä ja leipurina. Aivan toisenlainen maailma avautui Alille koulupäivinä, kun hän pääsi opiskelemaan Majakka-kouluun, joka oli tarkoitettu Pietarissa olevien diplomaattien ja muiden ulkomaalaisten lapsille. Sinne tultiin diplomaattilasten tavoin arvokkaasti pukeutuneena hevosten vetämillä kärryillä. Kesällä 1916 Ali pääsi töihin Nikolai II:n hovilääkäri Bodmajovin lääkekasviviljelmille saaden syvällistä luonnonlääketieteellistä tietoa. Jo lapsesta saakka Ali oli ollut kasvissyöjä. Hänen ukkinsa Impilahdella tunnettiin kansanparantajana.

Majakka-koulu ja Alin nuohouspiiri sijaitsivat aivan Pietarin keskustassa, joten hänestä tuli monien Venäjän vallankumouksen tapahtumien silminnäkijä. Aseelliseen toimintaan Ali ei osallistunut, mutta nuohoojana hän onnistui mm. vapauttamaan kaksi kuolemaantuomittua poliittista vankia jouluna 1916. Samassa kuussa hän näki myös Rasputinin ruumiin nostamisen Moikan kanavasta ja sen polttamisen Tsarskoje Selon rautatieasemalla.

Joulukuun lopussa 1917 Ali meni Smolnaan tapaamaan lapsuudenystäväänsä Wladimir Izbakovia ja sai tältä tietää että joku suomalainen "pyttypäisten miesten" valtuuskunta oli tulossa tapaamaan Leninin. Ali ja Wladimir näkivät kirjastohuoneen ovelta kuinka Lenin kokoustauolla pyörähti nopeasti suomalaisten luona ja allekirjoitti jonkin paperin Smolnan käytävällä. Myöhemmin 1930-luvulla Suomessa nähtyään Svinhufvudin kuvan Ali päätteli että kyse oli ollut Svinhufvudin johtamasta valtuuskunnasta ja Lenin oli allekirjoituksella tunnustanut Suomen itsenäisyyden.

Kesäkuussa 1919 Ali liittyi vapaaehtoisena puna-armeijaan, kun Judenitsin joukot uhkasivat Pietaria. Pian hänet siirrettiin valistuskomissaariksi, jonka ei tarvinnut kantaa asetta. Myöhemmin hänestä tuli 6. divisioonan valistusupseeri, joka luennoi esim. aiheesta "Miten kasvatetaan rakkaudella eikä vihalla".

Rintamalinjojen mukana Ali joutui kesällä 1920 Puolaan, josta hänet seuraavana vuonna tuotiin lavantautisena Vitebskin sotilassairaalaan Valko-Venäjälle.
 

Taiteilija Valo kehitti ae-evohomologian Valko-VenäjälläSymbolikartta

Ali kirjoittautui Vitebskin taidekouluun saaden opettajakseen juutalaisen professori Juri Penin. Pian Ali sai taiteilijana työtä ja arvostusta Vitebskissä. Hänen elämänsä oli jatkuvaa kiirettä, joten hän alkoi tarkkailla omaa ajankäyttöään. Merkinnät alkoivat 25.3.1921. Näistä merkinnöistä syntyi vähitellen koko ihmisen aktiivisuuden ohjaamismenetelmä, ae-evohomologia, jota Ali pitää merkittävimpänä elämäntyönään. Menetelmään kuuluvia symbolimerkkejä oli vuonna 1921 20 kpl, 1990-luvulla noin 2800 kpl.

Keväällä 1921 Ali perusti ensimmäisen perheensä - ilman vaimoa. Sodan runtelemassa maassa oli paljon orpolapsia, joista Ali otti ensin löytölapset Peter ja Pavel Laikon, vähän myöhemmin 15-vuotiaan juutalaisen Isak Feigin ja sitten oli vuorossa pieni suomalaistyttö Helmi.

Orpolasten perhe ei kuitenkaan ollut pitkäaikainen, sillä Alin elämään astui Helena Nikonovits-Jatskevits, jonka kanssa hän solmi avioliiton 23.3.1923. Tämä ylhäisönainen halusi avioitua kuuluisan taiteilijan kanssa, mutta liitosta ei tullut onnellinen. Kaksi tytärtä kuitenkin syntyi: Victoria vuonna 1925 ja Into vuonna 1928. Lisäksi Alille syntyi Valko-Venäjällä kolmas tytär, Galina, Vera Kruben kanssa.

Vuosina 1923-4 Ali opiskeli Odessassa IZO-taidekoulussa. Tuolloin hän osallistui statistina Sergei Eisensteinin klassisen Panssarilaiva Potemkin -elokuvan tekoon. Vuonna 1925 Valko-Venäjän neuvostotasavallan laajentamistoimikunta lähetti Alin Minskiin, jossa hän asui vuoteen 1930 saakka saavuttaen itselleen pysyvän sijan Valko-Venäjän taidehistoriassa. Alin itselleen suunnittelema vaakuna valmistui keväällä 1925. Vaakunassa auringonvalo puhdistaa paheitten vallassa olevan ihmiskunnan verenkierron. Auringon protuberansseista on luettavissa Alin itselleen omaksuma taiteilijanimi VALO, jonka hän otti, koska katsoi taistelevansa Valon puolesta pimeyttä vastaan.

Minskin vuosina (1925-30) Alin tuotteliaisuus oli hämmästyttävän runsasta ja monipuolista suuntautuen kuvataiteisiin, piirroselokuviin, arkkitehtuuriin, kuvanveistoon jne. Hän teki lukuisia näkyviä ja virallisia töitä puolueen ja eri hallintoelinten käyttöön. Kaikkein merkittävin ja suuritöisin oli kuitenkin Ihmiskunnan kärsimysten historian paviljonki, josta myös hänen omat kärsimyksensä lisääntyivät, sillä liian hyvin tehty työ sai kateelliset toverit liikkeelle.

Alilla oli puoli vuotta aikaa luoda paviljonki suureen maatalous- ja teollisuusnäyttelyyn, joka avattiin Minskissä 10.8.1930. Kaikkiaan paviljongin rakentamiseen osallistui yli 200 ihmistä. Ali käytti sen rakentamisessa Neuvostoliitossa täysin uutta tekniikkaa, elementtirakentamista. Ensimmäiseksi näyttelyalueelle valmistui kaksi raiteilla liikkuvaa tornia, joista toisen alaosaan Ali majoittui rakennustöiden ajaksi. Rakennuksen valmistuttua tornit sijoittuivat sen osiksi.

Avajaisten jälkeen puoluevirkailija syytti valheellisesti Alia rakennustarvikkeiden varastamisesta ja halusi Alin asuinkabinetin itselleen. Ammattiliiton kokouksessa kuvanveistäjä Krube vaati, ettei Alille pidä maksaa paviljongista mitään. Ali meni raivoissaan kotiinsa, jakoi ikkunasta omaisuutensa ohikulkeville ihmisille, otti perheen mukaansa ja jo puolen tunnin kuluttua hän oli junalla matkalla kohti Suomen lähetystöä Moskovassa - ja pian kohti Suomea. Tämän jälkeen Ali ei koskaan halunnut astua Valko-Venäjän maaperälle, mutta 62 vuotta myöhemmin silloinen Valko-Venäjän ulkoministeri Pjotr Kravstenko vieraili oma-aloitteisesti Alin luona Hämeenlinnassa.
 

Moskovan ja Stalinin aika

Suomeen tultuaan Ali otti yhteyttä veljeensä Felixiin, joka oli muuttanut tänne jo yli kymmenen vuotta aikaisemmin. Tuolla matkallaan Ali tapasi myös Akseli Gallen-Kallelan, jonka luona käyntiä Ali muisteli lämmöllä. Heistä tuli hyvät ystävät, mutta eräät suomalaiset virkamiehet epäilivät Alia vakoilijaksi, joten perheen piti pakon edessä palata Tallinnan kautta Moskovaan. Neuvostoliiton Tallinnan lähetystössä Ali solmi työsopimuksen arkkitehtina, jonka tehtävänä oli rakentaa talviurheilumajoja ja alan laitoksia Moskovan ympärille tulevaan vihreään rengaskaupunkiin seuraavan kymmenen vuoden aikana. Projekti loppui heti alkuunsa, kun Stalin takavarikoi kaikki sen varat sotilaslentokoneteollisuuden hyväksi. Myös seuraava Alin työpaikka rakennustrustin palveluksessa jäi lyhytaikaiseksi. Vasta työ Äitiyden ja lastensuojelun keskusinstituutissa Moskovassa oli menestyksellisempi, sillä laitoksen johtajalla professori Federillä oli Aliakin utopistisempia suunnitelmia uuden neuvostoihmisen kasvattamiseksi. Pian kuitenkin kävi niin, että Feder ei enää ilmestynyt työpaikalleen. Sen sijaan yksi Alin sihteereistä vaihdettiin ilmiselväksi vahdiksi, joka tarkasti kirjasi kaikki Alin luona käyneet henkilöt. Ali sai valtakunnan suunnittelukomitean johtajalta Karl Radekilta neuvon lähteä Suomeen. Muutama kuukausi sen jälkeen Radek mestattiin. Ali saapui Suomeen 1.5.1933, mutta Neuvostoliitosta tulleena hän joutui heti Etsivän keskusrikospoliisin tarkkailtavaksi.
 

Muukalaisena SuomessaAhola-Valo: Omakuva kirja kädessä

Alin elämä Suomessa vuosina 1933-46 oli monella tavalla vaikeaa. Hän menetti heti useimmat työpaikkansa, kun paljastui, että hän oli tullut Neuvostoliitosta. Esimerkiksi Elannon mainososastolta tuli tyly lähtö, kun pääjohtaja Väinö Tanner totesi: "Meidän talossa ei pidetä yhtään ryssää." Myös Helsingin yliopiston rehtori kompastui samaan asiaan, vaikka hän aluksi oli suuresti ihastunut Alin tietoihin äitiyden ja lasten suojelusta.

Toimeentulon hankkimiseksi Alin oli pakko perustaa Ahola-Valon taidetuotanto niminen yritys, joka toimi vuodesta 1935 vuoteen 1943. Se oli mainostoimisto, kirja- ja kuvapaino, kehystämö, järjesti taidenäyttelyitä, valmisti taideteollisuus- ja käyttöesineitä jne.

Kesällä 1939 Ali aavisti, että sota saattoi olla lähellä. Ruskeasuolle hän kaivoi - omalta perheeltäänkin salaa - tunnelin, jonka päähän hän valmisti tilan teoksiaan, käsikirjoituksiaan ja päiväkirjojaan varten. Talvisodan ajaksi Ali vangittiin "kaiken varalta". Häntä kuulusteltiin mahdollisen maanpetossyytteen nostamista varten, mutta kenties ystävien myönteisten lausuntojen ansiosta Ali välttyi maanpetossyytteeltä ja hänet siirrettiin Tammisaareen turvasäilöön, josta hänet talvisodan jälkeen vapautettiin nälkiintyneenä ja huonokuntoisena.

Jatkosotaan Ali varautui paremmin, sillä hän sai vuonna 1942 tehtäväkseen presidentti Risto Rytin ksylograafisen muotokuvan tekemisen. Miehet ystävystyivät keskenään, mutta kun teos valmistui helmikuussa 1943, rouva Ryti ei sitä hyväksynytkään, joten teosta ei koskaan virallisesti julkaistu. Presidentti Ryti maksoi kuitenkin Alille korvauksen suuresta työstä ja oli siitä hyvin kiitollinen.
 

Ruotsin yksinäiset vuosikymmenet

Alin perhe-elämä ei ollut kovin onnellista, joten ero Helenasta käynnistyi, kun Ali siirtyi asumaan yhteisestä kodista Jyväskylään. Virallinen ero toteutui vasta vuonna 1947, kun Ali oli muuttanut jo Ruotsiin. Ali ja Helena järjestivät yhteiset jäähyväishäät ihmisyyden kunniaksi. Ali sanoi jäähyväispuheessaan Helenalle:

"Ihmiskunta tehköön kaikki asiat rakkaudella. Sellainenkin tapaus kuin tämä ero, joka on välttämätön, tapahtukoon niin, ettei siitä jää pahoja muistoja." Jäähyväishäissä olleet tuomarit totesivat, etteivät he ole milloinkaan ole nähneet niin kaunista eroamista.

Ali palkkasi 40-luvun lopulla Suomesta lehti-ilmoituksen perusteella näyttelyavustajakseen Taru Salmion. Työtoveruus muuttui kiintymykseksi, jonka seurauksena Ali ja Taru vihittiin Ruotsissa avioliittoon toukokuussa 1950. Ruotsin vuosina (1947-1982) Ali teki kaikkiaan noin 3000 taideteosta sekä kuvitti mm. Stockholms Tidningenin sunnuntainumeroita. Ruotsissa Ali teki lukuisia suuria monumentaalimaalauksia, esim. Rauta palvelemaan jalompia tarkoituksia on yli kahdeksan metriä pitkä maalaus.

Ihmisen aktiivisuuden ohjaamismenetelmän kehittäminen oli myös Alin ohjelmassa, ja vasta Ruotsissa hän sai sen kaikki ihmisen tarpeelliset toimintamuodot käsittäväksi kokonaisuudeksi. Alin kehittämä menetelmä ei kuitenkaan saanut Ruotsissa vastakaikua. Hänellä ei ollut Ruotsissa ketään, jolle olisi voinut jättää elämäntyönsä.

Ruotsissa luotua taiteellista ja tieteellistä aineistoa oli monessa toimipisteessä, mutta vuodesta 1972 lähtien se keskitettiin Skånessa sijaitsevalle Tågarpin vanhalle koulukiinteistölle. Aineiston järjestely kulutti vanhenevan taitelijapariskunnan voimia, ja Alin epätoivo elämäntyönsä kohtalosta lisääntyi. 1980-luvun alussa hän lähti etsimään apua Suomesta, jossa hän kuitenkin oli tuohon aikaan täysin tuntematon. Hämeenlinnassa Ali viimein kohtasi sikäläisen lakimiehen Risto Suvannon, josta tuli hänen elämäntyönsä vaalija. Elämänsä viimeiset kymmenen vuotta Ali asui Hämeenlinnassa.
 

ELPO ry. ja Alin viimeiset vuodet

Ali sai pienen toivonkipinän, kun Hämeenlinnaan perustetaan vuonna 1983 ELPO ry. eli Elämäntapojen ja toiminnan ohjaamisen opinnollinen yhdistys. Sen toiminta-ajatus on sama kuin Alin Moskovassa 1931 perustamalla Elämäntapojen parantamisyhdistyksellä. ELPO:n perustamisen jälkeen Ali ryhtyy siirtämään vähitellen taideteoksiaan ja muutakin omaisuuttaan Suomeen. Hänet valittiin Suomen taidegraafikkojen kunniajäseneksi vuonna 1985 korkeatasoisen grafiikkansa ansiosta, mutta muuten häneen ei juuri kiinnitetty huomiota.

Vaikka ELPO ry:n jäsenyyteen saatiin toistasataa ihmistä, Ali ei mistään löytänyt sellaista ihmistä, joka olisi voinut avustaa häntä kaikkein tärkeimmässä tehtävässä, eli AE-evohomologian julkistamisessa ja tekemisessä yleismaailmalliseksi. ELPO ry. sai kuitenkin 80-luvun lopulla kustannettua Koulupojan päiväkirjan 1. osan, joka myös omalta osaltaan levitti tietoa Alin ihmeellisestä elämästä. Päiväkirjoja julkaistiin lisää 90-luvulla, 4. osa ilmestyi vuonna 1998.

Kun 90-luvun alussa haastattelin Helsingissä 90-vuotiasta Alia, hänen tavoitteenaan oli uuden ihmisen luominen erityisen ihmisen uudelleenkasvattamiskeskuksen avulla. Tämän mallikeskuksen avulla Ali uskoi ihmisyyden edistystieteen ylivoimaisuuden vähitellen selviävän koko ihmiskunnalle. Tosin siihen menee aikaa, sillä Ali arveli edistystieteen olevan yleisessä käytössä viimeistään vuosina 2130-50, siis vasta runsaan sadan vuoden kuluttua. Ei ihme, että Ali joskus vaipui epätoivoon katsellessaan ihmiskunnan tilaa.

Neuvostoliiton televisio kuvasi Alin 90-vuotispäiviä Hämeen keskiaikaisessa linnassa. Lähetyksen näki taiteilija Galina Ivanova - ja hän tunnisti isänsä. Isä ja tytär tapasivat toukokuussa 1990 Moskovassa 60 vuoden jälkeen. Saman vuoden syksyllä Ali perusti Hämeenlinnan taidemuseossa VALOLA -säätiön, jonka omaisuudeksi Ali siirsi osan taideteoksiaan.

Vähitellen tieto Alin suunnattomasta elämäntyöstä levisi ja hän alkoi saada myös julkista arvostusta ja tunnustusta sekä Suomessa että maailmalla - tosin arvostus jäi lähinnä puheen tasolle. Alin haluamaa toimintaa ei kuitenkaan saatu aikaan, ei edes edistystieteen oppikirjaa.

Ali tiesi 90-luvun alussa, että hänen aikansa on kohta päättymässä, sillä muutama sairaus oli saanut hänestä otteen. Alin taiteilijan tie oli Suomen kohdalla kivinen, sillä hän pääsi meillä virallisesti esille vasta vähän kuolemansa jälkeen, kun Helsingin kaupungin taidemuseo esitteli lähes 200 työn avulla hänen tuotantoaan talvella 1998.

Kun Oulun yliopiston professorit ovat käyneet pyytämässä Alin suostumusta kasvatustieteen kunniatohtoriksi, hän lähtee heinäkuun alussa 1997 koulutilalleen Ruotsiin. Sieltä hän ei enää palaa. Muutama päivä ennen kuolemaansa, joka tapahtui 15. syyskuuta, hän sanoo: "En ole enää Ahola-Valo. Olen vain VALO." 



Aleksanteri Ahola-Valo Ultrassa

  • Ali – uuden ihmisen etsijä, Tapani Kuningas, 7-8/90

  • Aleksanteri Ahola-Valo: Koulupojan päiväkirja I ja II, Raimo A. Nikula, 12/90

  • Luokaamme pysyviä henkisiä arvoja opastamaan uuden - terveen maailman rakentamista, Aleksanteri Ahola-Valo, 1/92

  • Luovuuden liitto, Olavi Päivinen, 7-8/92

  • ”Uskon teille elämäntyöni”, Sinikka Tompuri, 4/93

  • Aleksanteri Ahola-Valo in memoriam, Sinikka Tompuri, 10/97

  • Aleksanteri Ahola-Valo – taistelija ihmisyyden puolesta, Sinikka Tompuri, 11/97

  • Aleksanteri Ahola-Valo – vuosisadan näkijä ja tekijä, Tapani Kuningas, 7-8/2001

  

 kir-viisasrak.JPG (67987 bytes)   kir-tiearvoel.JPG (92325 bytes)   Varmista onko Ultran kirjamyynnissä vielä Ahola-Valon kirjoja!


Lisää tietoa Ahola-Valon elämäntyöstä osoitteessa www.ahola-valo.fi

 

© Tämän sivun kuvien kopiointi sallittu vain Valola-Säätiön luvalla 


TAKAISIN  ULTRAAN  7-8/2001