Ultran artikkeli
     


 

PÄÄKIRJOITUS   9 / 2001

Tapani Kuningas:
Syksyn runsasta tarjontaa

Elokuun alkupuolella olin perheeni kanssa retkeilemässä Saamen maassa Utsjoelta käsin. Lapin luonto tarjoaa aina uusia elämyksiä ja kokemuksia. Eräs mieleenpainuvimmista oli Pulmankijoen lähellä olevien soiden ylittäminen. Suurta ja täysin kypsää lakkaa oli hehtaarikaupalla. Tuo uskomaton näky täytyi kuitenkin jättää lähes koskemattomaksi, sillä kaikki pussit olivat jo pullollaan maukasta Lapin herkkua  – ja oli pakko lähteä etelään viimeistelemään tämä lehti, syyskuun Ultra.

Valitettavasti suurin osa Suomen luonnon tarjoamista tuotteista jää kaikkialla käyttämättä. Usein syykin on sama, kiire. Toinen tärkeä tekijä on kyllä laiskuus, sillä varmasti lähes jokainen meistä  löytäisi syksyn sadonkorjuuseen vähän enemmän aikaa, jos itse kukin tekisi parhaansa asian hyväksi.

Kokemus kertoo, että  syksy on myös rajatiedon laajalla kentällä kaikkein runsainta aikaa. Alan kymmenet yhdistykset aloittavat kokoustoimintansa, kirjoja ja lehtiä ilmestyy lähes päivittäin. Jopa suuria yleisötapahtumia on lähes joka viikonvaihde – yhä useammin myös harmillisesti päällekkäin.

Rajatiedon harrastajat ja ammattilaiset ovat jo tottuneet tähän runsauteen. Tosin läheskään  kaikkialle Suomeen suuri valinnanvara ei ainakaan yleisötapahtumien osalta ulotu. Varsinkin maan itäosat ja Lappi ovat jääneet niistä miltei  osattomiksi. Vähitellen  sinnekin luodaan uusia tapahtumia. Tuorein esimerkki on kahden pinta-alaltaan Suomen suurimman kunnan (Inari ja Sodankylä) alueella järjestettävä shamaanitapahtuma Akmeelin aika 27-30. syyskuuta. Samassa viikonvaihteessa on vilkasta toimintaa myös etelässä: perinteinen Luomu-Lahti  ja uudempi  Sateenkaaripäivä Turussa.

Syksy 2001 tulee jäämään suomalaisen rajatiedon historiaan myös sikäli, että Tampereen yliopistolla järjestetään maan ensimmäinen väitöstilaisuus puhtaasti rajatietoon liittyen. Viisi vuotta sitten Jarkko Karin  tekemä   rajatiedon hankinnan arkipäivää käsittelevä gradu on laajentunut nyt väitöskirjaksi.   Väitöskirjan valmistumisen kunniaksi Jarkko Karin perustama ParaNet – Suomen ainoa paranormaalin tieteelliselle tutkimukselle omistettu organisaatio – muutetaan nykyisestä verkostosta yhdistykseksi. Sen on määrä tapahtua Rajatiedon keskuksessa Hengen ja Tiedon messujen ensimmäisenä päivänä. Näistä ajankohtaisista asioista Ultra kertoo enemmän lokakuun numerossa.

 


< TAKAISIN  ULTRAAN  9/2001