|
Rajatietoa internetissäVESIMIEHEN AIKAANAstrologian mukaan olemme siirtymässä vesimiehen tähtikuvion alle. Joidenkin mukaan tämä siirtyminen on jo tapahtunut. Puhutaan henkilökohtaisten ja globaalisten muutosten ajanjaksosta, jossa keho, mieli ja henki toimivat holistisena kokonaisuutena. Korostetaan yksilön vapautta kehittyä haluamallaan tavalla ja etsiä totuutta ennen kaikkea itsestään. Tähän maailmankuvaan eivät sovi kahlitsevat uskonnot eikä persoonallinen Jumala. New Age- tai Vesimiehen -nimeä kantava Uusi Aikakausi saa voimakasta kritiikkiä eri tahoilta eikä vähiten kristittyjen piiristä. Onko kysymys alkuperältään ikivanhoista teosofisista opeista, jotka nyt suurten murrosten kautta ovat muuttamassa koko kulttuurimme paradigmaa? Ihmisyyden Tunnustajat on Pekka Ervastin teosofisiin ihanteisiin perustuva uskonnollisiin järjestöihin kuulumaton liittymä, jossa kiteytetään New Agen sanoma näin: Elämän alkulähdettä ei voi määritellä, kaikki asiat ovat siitä lähtöisin; ihmisen henki on kipinä jumaluuden ikuisesta tulesta. Katso lisää http://www.ihmisyydentunnustajat.sci.fi/ Paratutkimuksen Encyclopedia on tietosanakirja internetissä, josta voi etsiä aakkosjärjestyksessä selityksiä rajatiedon termeille. New Age määritellään näin: Uusi aika, vesimiehen aika. Suuntaus, jonka mukaan ihmiskunnan tietoisuuden taso, kehitys tulee muuttumaan vuosituhannen vaihteen paikkeilla. Sanotaan, että nyt eletään tulevaisuuden kannalta kriittistä aikaa. New Age piireissä on esitetty, että tulevaisuuden ihminen tulee olemaan nykyistä huomattavasti henkisempi. Laajaa sanastoa voi tutkia osoitteessa: http://members.surfeu.fi/gamma/SuPa Internetix määrittelee New Agen näin. liike perustuu astrologiseen ajatteluun, jonka mukaan aivan näinä aikoina ollaan siirtymässä tai siirrytty Vesimiehen aikakauteen, kun auringon asema astrologisen vuoden alussa siirtyy uuden eläinradanmerkin alueelle. Vesimiehen aika ja astrologinen vuosi ovat peräisin vanhan platonisen vuoden eli maailmanvuoden käsitteestä, joka on 25725 vuoden pituinen ja joka aika kuluu maapallon tasauspisteiden kulkemiseen Eläinradan halki. Astrologinen vuosi jakaantuu 12 osaan Eläinradan tähtimerkkien mukaan. Kukin osa on 2144 vuoden mittainen. Päättymässä on tämän ajattelun mukaan Kalojen aika eli kristinuskon valtakausi. Lue lisää ja valitse ensin Internetix aloitussivu http://www.internetix.ofw.fi/ ja sieltä: Opinnot>aakkosjärjestyksessä>uskonto ja maailmankatsomus>sisällys>New Age. Heli Sarren teos Kaloista Vesimieheen on tuttu monelle Ultran lukijalle. Erik Gullmanin mielenkiintoisia havaintoja kirjasta: Sarren mukaan uusi aika New Age syntyi lähinnä 1960 luvulla Yhdysvalloissa ja siltä puuttuvat "perustajat". (s.15,83.) Tosin hänkin toteaa, että uuden ajan edelläkävijöinä ovat olleet profeetat, mystikot, runoilijat ja kirjailijat ja että ihmiskunnan yhteisenä teemana on ollut kehittyminen "korkeammalle tasolle". Näiden käsitystensä tueksi Sarre vyöryttää esiin runsaan, arvovaltaisen tutkijakunnan ja yhtenä uuden ajan keskeiseksi tekijäksi hän nimeää maskuliinisen arvojärjestelmän vaihtumisen feminiinisiin arvoihin.. Samalta sivulta löytyy myös Gullmanin näkemyksiä Esko Mustosen kirjasta Eino Leinon Henkinen Testamentti. Katso: http://www.dlc.fi/~erikgman/luetut.htm Harri Heino kirjoittaa Kirkon Tutkimuskeskuksen sivulla näin: New Age-hengellisyydessä ihminen on syvimmältään osa jumaluutta, pisara jumalaisessa valtameressä tai lähde, josta jumalallinen virta pulppuaa esiin. Hän on kosminen tulen kipinä, jossa kytevät kaikki jumaluuden voimat. New Age liikkeen ihmiskäsitys onkin optimistinen; ihmisellä on käytettävissään rajattomat voimavarat, kunhan hän vain tajuaa niiden olemassaolon. Koko artikkeli : http://www.evl.fi/kkh/ktk/uus4.htm Emeritusprofessori Sven Krohn on tunnettu filosofi, joka liikkuu aikamme materialististen virtojen ulkopuolella. Uusi Safiiri-lehden haastattelussa hän sanoo ajastamme näin: Mielestäni ilmapiiri on kyllä muuttunut. Tämä materialistinen ajattelutapa on nyt heikompi kuin aikaisemmin. Paljon tuodaan nykyisin esille mm. tätä tietoisuuden autonomisuutta verrattuna aivotapahtumiin, eli aivotapahtumat ja tietoisuus eivät voi olla identtisiä. Ja muutenkin on nähtävissä henkistä liikehdintää, keskustelu on vapaampaa kuin ennen. Lue koko haastattelu: http://www.via.fi/krohn.htm The roots of the New Age http://www.xs4all.nl/~wichm/newage3.html sivuilla kerrotaan tämän Uuden Ajan liikkeen juurien löytyvän muinaisista primitiivisistä kulttuureista, jolloin poppamiehet toimivat henkimaailman välittäjinä. Vähitellen nämä shamaanit saivat väistyä organisoidun uskonnon tieltä. Virallinen totuus dogmeineen ei kaikkia miellyttänyt silloinkaan. Esoteerinen tieto jäi erilaisten harhaoppisina pidettyjen henkisten ryhmien ja veljeskuntien vaaralliseksi harrastukseksi. Kirkon vastustuksesta huolimatta okkultistinen tieto säilyi ja levisi mm. Euroopassa. Suomen luonnonuskonnollinen foorumi on laaja sivusto luonnosta, filosofiasta ja luonnonuskonnoista kiinnostuneille: http://www.funet.fi/~magi/metsola/esittely.html Valitse esittelysivulta aiheeksi Wicca ja New Age, jossa sanotaan mm. näin: Täydellisyys voidaan löytää vain pääsemällä sosialisoituneen itsensä ohitse; sen, joka tunnetaan yleisesti "egona", mutta myös "alempana itsenä", "älynä", tai "mielenä". Siten päästään uudelle olemisen alueelle. Edelleen: kaikkein merkittävin New Agen ominaisuus on, että ihminen on olemukseltaan hengellinen. Tämä viittaa jonkintyyppiseen henki-aine -dualismiin New Agessa. Ajatuksena on, että henki on jollain lailla parempi kuin ruumis, eikä ruumiista, ihmisestä, ole mitään hyvää sanottavaa. Olemme jumalallisia, osittain henkeä, vankina ruumiissamme, maanpaossa modernissa maailmassa ja maan päällä. Tunnettuja New Age-aiheisia kirjoja, kuten Leena Huiman Vesimiehen Lapset, Esko Halmeen Operaatio Uusi Aika ym. analysoidaan varsin perusteellisesti Ystävyyden Majatalossa osoitteessa http://www.ystavyydenmajatalo.fi/ Valitse täältä linkki: Tekstit ja sieltä: New Age. Arvosteluyhteenvedossa sanotaan mm. näin: Kypsä New Age koostuu luultavasti mystikoista ja guruista, jotka eivät välttämättä pidä enää kovin paljon meteliä itsestään. Ihmisinä jotkut heistä ovat päässeet niin pitkälle, kuin ihminen voi päästä ilman Jumalaa. Heillä voi olla paljon tietoa, viisautta ja rakkautta, vaikka eivät välttämättä anna siitä kunniaa Jumalalle. Heitä ei kovin paljon näe väittelemässä ja taistelemassa mistään kenenkään kanssa. He ovat sen yläpuolella. Maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna järjestetään Helsingissä Tieteiden Talossa ParaDigma 2001-konferenssi. Teemana on tietoisuus ja paranormaalit ilmiöt. Näin kutsuesittelyssä sivulla: http://paradigma.thehardproblem.com/ Tapahtumaa kuvaa hyvin myös pyrkimys tuottaa yleisölle asiallista tietoa anomaaleja ilmiöitä koskevasta tutkimuksesta ja uusista tieteistä. ParaDigma -nimitys siis viittaa paitsi paranormaaleihin ilmiöihin - joita viime tapahtumassa voimakkaasti tuotiin esille - myös Thomas Kuhnin lanseeraamaan samannimiseen käsitteeseen. Tämä tarkoittaa tieteessä tiettyinä hetkinä vallitsevia käsityksiä. ParaDigman muutos on hyvä termi siis kuvaamaan tapahtumia, jolloin vanha käsitys vaihtuu enemmän tai vähemmän uuteen, entistä laajempaan kuvaan vaikkapa todellisuudesta ja sen luonteesta. Kuvalähde: http://home.flash.net/~akstudio/hair.pix.html
Pauli Sundgren |
|