Ultran Nettikolumni  5/2006

Heikki Sipilä, marxilainen herättelijä

Teksti Olavi Päivinen

Heikki Sipilä (s.1941) on helsinkiläinen lehtimies ja valtiotieteen maisteri.
Lehtimiestyötään hän tekee Vaihtoehtouutiset-nimisessä edistyksellisessä verkkojulkaisussa sekä Kominform-organisaatiossa. Hän on myös pohjoiskorealaisen Juche-aatteen asiantuntija. Jo tämä litania tekee hänestä suomalaisessa mediajulkisuudessa melkoisen toisinajattelijan.
Hän julkaisi netissä pamfletin Vallankumous, Kansanvalta, Täystyöllisyys. Teoksessa laajennetaan ennakkoluulottomasti materiakäsitettä. Parapsykologian tutkimus tuodaan esille osana tieteellistä ajattelua, sekä esitetään jälleensyntyminen myönteisenä mahdollisuutena. Sipilä asuu Roihuvuorentiellä. Sieltä roihahtaa Vallankumous!

Monilla kielillä hälisevä levoton massa lainehtii lähes transsisessa tilassa Helsingin rautatieasemalla. Onko tämä nyt se kaiken maailman piiri, jota Saatana esitteli Simeonille saapasnahkatornista? Tullessani hetki sitten aseman aulasta kadulle, seisoi oven edessä mies kantaen selässään julistetta Jeesuksen tärkeydestä. Kukaan ei ollut häntä huomaavinaan.
Puikkelehdin katukäytävän reunaan. Muutaman metrin päässä odottaa myös hakijaa espanjalaiselta näyttävä parrakas pappi. Hän käännähtää minuun päin ja hymyilee ystävällisesti. Hymyn mukana tunnen saavani siunauksen. Papin olemus henkii rauhaa ja myönteistä suhtautumista. Kohta pyörähtää paikalle kirkkaan punainen Land Rover.
Matkalla haastattelupaikkaan kerron Heikki Sipilälle papista ja hänen ystävällisestä hahmostaan. Tulija oli myös huomannut hänet. Juttelemme ihmisten suhtautumisesta toisiinsa, autoistuvan pääkaupungin muuttumisesta viimeisen kymmenen vuoden aikana ihmiselle vaikeammaksi. Sopiva paikka löytyy kuuden kilometrin päästä Itäkeskuksesta.

”Paras teologi oli Karl Marx”

Astumme ulos autosta. Katukäytävällä juttelee keskenään kaksi aasialaiselta vaikuttavaa nuorta naista. Menemme pieneen kahvilaan. Se on ihmisten ulkonäöstä päätellen thaimaalaisten ylläpitämä. Olemmeko vaihtamassa juurirotua, vai peräti inkarnaatiota? Sisällä kahvilassa on ystävällinen tunnelma. Huomaa heti, että Heikki on täällä tuttu kävijä. Hän juttelee kotoisasti henkilökunnan kanssa. Heikki tarjoaa, koska ”minä olen tullut kaukaa”.
Vallankumous -teokseen tutustuessani yllätyin melkoisesti. Hämmästelin niitä sivuja, joissa käsitellään henkisiä asioita ja jälleensyntymisoppia myönteisellä tavalla. Sipilä täsmentää: ”Jälleensyntymisoppi käsitetään yleensä yksilökeskeisesti, mutta asetelma saattaa olla paljon monimutkaisempi ja kiehtovampi. Tapaustutkimukset hypnoosikokein ovat antaneet hämmentäviä viitteitä esimerkiksi siitä, että useampi henkilö on elänyt saman elämän aikaisemmin... kenties kysymys voisi olla jonkinlaisesta kollektiivisesta muistista tai lajimuistista?”
Kyselen syitä metafyysiseen kiinnostukseen. ”Minulla on ollut myötäsyntyinen tarve tutkia asioiden taustoja ja olla uskomatta kaikkea, mitä koulussa, historiankirjoituksessa ja mediassa väitetään. Olen lukenut paljonkin alan kirjallisuutta. Ensimmäinen kehosta irrottautumiskokemus oli 17-vuotiaaana.” Noihin aikoihin Heikki päätti itsekseen, että hän alkaa tutkia maailmaa siltä kannalta, että olevainen onkin ratkaisevasti muuta kuin miltä se näyttää.

Kyselen aatetovereiden suhtautumista. ”Kielteisesti. SKP:n taholta ei ole tullut minkäänlaista ymmärrystä. Kun kyselin mahdollisuutta teoksen painattamiseksi kirjan muodossa puolueen omistamassa yksityisessä kirjapainossa, oli vastauksena jyrkkä ei”, toteaa kirjoittaja ykskantaan. Tämä ei ole kovinkaan yllättävää, mutta entäs sitten tämä Karl Marxin teologia? Haastateltava vastaa, että Karl Marx kirjoittaa tämänpuoleisen olevan ensisijaista. ”Hän ei siis kiellä tuonpuoleisen mahdollisuutta.”
Marxilaisesti ajattelevien keskuudessa on virallisen linjan ulkopuolisilta tullut ymmärrystä yksityisissä keskusteluissa. ”Ja nuorten taholta on tullut positiivista palautusta”. Heikki Sipilä ei tunnu olevan vähääkään huolestunut tämän asian tulevaisuudesta. Kirjan sanoma on painavaa luettavaa ja kokemuksella kirjoitettua. Helppoa on ennustaa, että klassiseen raskaslinjaiseen materialismiin nojautuva marxilainen teoria tulee uudistumaan.

Takavuosina kirjailija ja vakaumuksellinen taistolainen kommunisti Matti Rossi ilmoitti tulleensa kristityksi. Hän toimii edelleen kommunistipuolueessa, luultavasti samalla uskovaisena. Hiljattain julkaisi entinen vasemmistoradikaalina tunnettu professori Antti Eskola teoksen Tiedän ja uskon. Terho Pursiainen otti pappisvihkimyksen kymmenkunta vuotta sitten. Hänen kertomansa mukaan päätös kypsyi henkilökohtaisen yliaistillisen kokemuksen johdattamana. Kaikki nämä kolme valitsivat kotikristillisen ulkoasun uskolleen. Heikki Sipilä on lähtenyt aivan uudelle tielle. Näin nykyaikaisesti ajateltuna. Sata vuotta sitten oli työväenaatteen aktiiveja, jotka olivat samalla teosofeja. Esimerkiksi Matti Kurikka.
Sipilän mielestä on jokseenkin varmaa, että alkuperäiseen Raamattuun on sisältynyt jälleensyntymisoppi. ”Eräiden tekstien poisjääminen ja hylkääminen on tapahtunut Vatikaanin kirkolliskokouksessa vuosina 1274 ja 1439. Taustalla on ilmeisesti ollut maallisen vallan tukeminen. Taivaaseen pääsyn ehdot kun monopolisoitiin katolisen kirkon päätettäväksi. Ja tähän superhuuhaahan perustuu itse asiassa koko läntinen kulttuuri...”

Materian käsitteen laajentaminen

”Marxilaisen dialektisen materialismin taustalta löytyy kaksi traditiota: Feuerbachin mekaaninen materialismi ja Hegelin dialektinen idealismi. Hegelillä oli kansallishenki, kollektiivinen tajunta, henkisyys, ja jopa reinkarnaatio. Feuerbachilla oli mekaaninen sosialismi. Feuerbachilainen ajattelu on jyrkästi kaiken henkisyyden vastainen.” Tässä taitaakin olla yksi tärkeä kohta Heikki Sipilän ajattelun avartumiselle?
Sipilä muistuttaa, että tietämyksemme avaruudesta ja tahtomme suunnasta vaikuttaa kaikkeen olemiseemme. Saamme aikaan sitä paremman maailman, mitä laajemmalle alueelle tietämyksemme ulottuu. ”Kuten Wolfgang Pauli toistuvasti huomautti, fysiikassa kentän käsite on edelleen epäselvä, ja että asian korjaamiseksi olisi ajateltava sitä mahdollisuutta, että avaruus ja aika ovat ehkä nekin perusrakenteeltaan epäjatkuvia.”
Pauli on myös sanonut, että ennen meillä oli tiedettä ja tieteenfilosofiaa. Nyt on vain tiedettä. Sipilän mielestä laajoissa kysymyksissä ei ole apua mekanistisesta tieteestä. Suomessa ja muuallakin opetetaan jatkuvasti alkeishiukkasfysiikkaa mekaanisen materialismin rajoittamissa puitteissa. ”Silloin ei sovi tehdä metafyysisiä huomautuksia”, naurahtaa haastateltava. Laurikaisen esittämä tilastollinen kausaliteetti on vakavasti otettava haaste perinteisille mekanistisille näkemyksille. ”Tilastollinen kausaliteetti tarkoittaa pelkistetysti ilmaistuna sitä, että ehdottomia lainalaisuuksia ei ole. Erilaiset syysuhteet ovat lopulta vain todennäköisyyksiä ja kaikkiin sekä mikro- että makrotason tapahtumiin ja prosesseihin liittyy valinnan vapautta sekä irrationaalisuutta.” Nyt taidammekin olla jo lähellä rajatieteiden alueita?

Edward Teller esitti vuonna 1977 maailmankaikkeuttamme moniulotteiseksi tarkoittaen sillä sitä, että sähkömagneettisen valon rinnalla on magneettis-sähköistä valoa, joka kykenee ylittämään sähkömagneettisen valon nopeuden. Kyse on silloin kahdeksanulotteisesta avaruudesta, jossa kaikilla tunnetuilla ulottuvuuksilla on käänteisulottuvuutensa. ”Ulottuvuuksia on joissakin yhteyksissä ehdotettu olevan enemmänkin kuin kahdeksan... saattaa olla”, arvelee Sipilä, ”mutta jo kahdeksanulotteisen avaruuden tajuamisessa sekä mikro- että makrotasolla on meille aivan riittävästi päänvaivaa tässä vaiheessa.” Hän pohdiskelee samalla, miten meidän pitäisi suhtautua siihen taolaisen reliefiin, joka löytyi 1600-luvulla. Lieneeköhän aivan sattuma, että tämä kaikkia kosmoksen ja ihmisen tilanteita esittävä kahdeksankulmainen veistos esittää selvien symbolien muodossa kaiken olevaisen kahdeksanulotteisuutta, hän kysyy.
”Tellerin ajatuksia vahvistavat Neuvostoliiton tiedemiesten tutkimukset. Valko-Venäjän tiedeakatemian jäsen Albert Veinik piti tutkimuksiinsa perustuen täysin mahdollisena, että kosmisessa tyhjiössä valon nopeus voidaan ylittää jopa 7000-kertaisesti. Ilman massaa se toki on mahdollista.
Heikki Sipilän mielestä Suomenkin fysiikan ja matematiikan tutkimus on juuttunut mekaanisen materialismin kahleisiin. Esimerkkeinä Matti Pitkäsen mielenkiintoinen, vähälle huomiolle jäänyt ”topologinen geometrodynamiikka” -teoria, jossa kritisoidaan mm. yleistä suhteellisuusteoriaa. Toisena esimerkkinä mahdollisuuksista on stokastinen matematiikka, jossa perinteinen käsitys numeroiden ehdottomuudesta kyseenalaistetaan. Se tuntee sanat ”noin” ja ”ehkä”. Tällaisen matematiikan suureiden avulla voidaan paremmin hahmotella asioita kuin eksakteilla suureilla. Kokonaisuuksien kannalta se on palkitsevaa.

Ihmisyyden vuoksi

Terve yhteiskunta on demokraattinen. Sen muoto on kannallaan seisova pyramidi. Aivan kuten heimoyhteiskunnassa oli aikanaan. Kansa valitsi johtajat. ”Nyt kolmio seisoo kärjellään”, arvioi Heikki Sipilä. Hän myöntää, että nykyiset parlamenttityyppiset edustusjärjestelmät olivat kyllä aikanaan edistyksellisiä verrattuna sääty-yhteiskuntiin ja monarkioihin. Tämän päivän edustuslaitokset ovat tukkeutuneet asioiden määrään ja puoluepolitiikan peliin niin pahasti, että ne ovat aikaisempien tavoitteittensa vääristymiä. ”Parlamentin on aika väistyä. Edistyneempi malli on olemassa.”
Ruohonjuuritasolta lähtevä neuvostojen hierarkkinen pyramidi on tällainen malli. Kansalaisille annetaan vastuu, jota heidän on ajan mittaan opittava käyttämään. Impulssit kulkevat periaatteessa alhaalta ylöspäin. Ylempi taso on vastuussa alemmille edustuselimille, eikä päinvastoin. Eduskuntaa ei ole, ei myöskään kuntia eikä kunnanvaltuustoja. Krooninen porvarillinen politologinen asettamus on se, että vain monipuoluejärjestelmä toteuttaa demokratiaa. Asia ei ole näin. Kyse on vaalimenettelystä. Sosialismissa työpaikoilla ja asuinalueilla tapahtuva ehdokkaiden asettaminen on vaalien ratkaiseva tapahtuma. On yhtenäinen jokaisen kansalaisen käsittävä demokraattinen valtionhallinto, jossa suurella kansanedustajajoukolla on poliittinen vastuu.
”Totta on, että edesmenneissä sosialismeissa edellä kuvattua hallintoa on kokeiltu, ja useimmiten huonolla menestyksellä”, myöntelee haastateltava. Näin suurimittaisissa muutoksissa ei pidä kuitenkaan lannistua ensimmäisiin epäonnistumisiin. ”Kirjoittihan jo Engels varhaisteoksessaan, että ensimmäiset kokeilut tulevat ehkä epäonnistumaan, ja seuraa taantumus... ennen kuin maailma jaksaa arvioida tapahtunutta oikein.”
”Kaikkien elävien olentojen etujen mukaista on, että kapitalismista päästään eroon.” Tämä ei ole suinkaan vasemmistoradikaalien propagandaa, vaan buddhalaisen oppineen Prabhat Rainjan Sarkarin käytännöllinen ja rehellinen toteamus”, huomauttaa Heikki Sipilä. Sarkar pohtii yhteiskuntaa tavalla, jossa sosialismi ja buddhismi ovat rinnakkaisia. Hän ei käytä sanaa ”sosialismi”, vaan puhuu kaupan ja talouselämän hoitamisesta osuuskuntien avulla.

Sipilä työskenteli 1970-luvulla Jugoslaviassa ja näki käytännössä toimivan eurooppalaisen sosialismin hyvät puolet. ”Siellä oli korkea elintaso ja osuustoimintaperiaate. Siksi kai tuon valtion tuhoamisella oli kiire. Länsimaat pilasivat asiat siellä puuttumalla valtion sisäisiin asioihin. Karmeimpana esimerkkinä myöhemmin Jugoslavian pommitukset.” Sveitsissä on neuvostojärjestelmää muistuttava muoto. Maan parlamentti joutuu alistamaan tärkeät lakiesitykset alueparlamenttien hyväksymäksi. ”Luulen, että Sveitsin pääomapiirit eivät ole saaneet vielä maata Euroopan Unionin jäseneksi juuri tästä syystä”, päättelee Heikki Sipilä. Euroopan Unioni on hänen mielestään demokratian irvikuva.
”Talouselämä ratsastaa yleisen mielipiteen harjalla.” Hänen mukaansa yleistä mielipidettä ohjataan puolestaan joukkotiedotusvälineillä jakamalla tarkoitushakuista informaatiota. Mainontaa käytetään samaan tehtävään. Talouselämän asema on vahva, ja se ohjaa myös hallitusten politiikan suuntaa. ”Yksityisomistus laajassa mitassa on sairas ilmiö. Kapitalismi palvelee vain itseään, ei ihmistä. Itse asiassa koko markkinatalous ei ole muuta kuin yhtä suurta korruptiota, koska kaikki yhteiskunnan elementit pyritään kaupallistamaan. Koko järjestelmä perustuu ihmisyydelle perin vieraalle rajattoman rahallisen edun tavoittelulle.

”Onnellinen se, jolla ei ole uskontoa”

Heikki Sipilä juttelee kahvilan hiljaisessa ilmapiirissä rauhallisesti. Hänen olemuksessaan en voi huomata minkäänlaista fanaattisuutta, vaikka esimerkiksi hänen puheensa pohjoiskorealaisen valtiofilosofian henkisyydestä uutena sosialismin tienä yllättää minut ihmettelemään. Hän kertoo henkilökohtaisena kokemuksena tapauksen Pohjois-Koreasta. Lentoasemalla vastassa ollut suomenkielentaitoinen yhteyshenkilö toivotti tervetulleeksi sanoin: ”jumalan kiitos toitte meille hienon sään”.

Uskonnoilla on aina ollut suuri vaikutus ihmisiin. Sipilä huomauttaa, että dialektinen materialismi kieltää uskontokunnat ainoastaan poliittisina elementteinä, vallan välikappaleina. Vuorisaarnan ensimmäinen lause kuuluu tunnettujen uskontojen tutkijoitten mukaan: ”Onnellinen se, jolla ei ole uskontoa”. Dialektinen materialismi ei ole kanonisoidusti ateistinen, niin kuin yleisesti kuvitellaan. Virallisten uskontojen kieltämien organisaatioina ei tarkoita sitä että ihmisen pitäisi korottaa itsensä kaikkitietävään asemaan. Ihmisen tietämys on rajallinen. Ovi pitää jättää auki alueille, joita emme vielä tiedä. Filosofia, sosiologia, historia ja politiikka ovat hänellä hyvässä järjestyksessä, taiteita unohtamatta. Silti hän elää arkipäivän keskellä, jos kukaan. Arkisesti hän työskentelee vastuullisella paikalla autoiluun liittyvässä yrityksessä, sekä hoitaa tuontiyritystä. Muuna työnä on lehtimiehen ja uutisten välittäjän rooli. Tässä työssä hän välittää suomalaiselle lehdistölle länsimaisen elämäntavan kannalta katsottuna helposti sivuun jääviä uutisia.

”Hengen ja aineen erottaminen toisistaan on yksi perusvirhe, mikä vaivaa länsimaista ihmistä ja muutamia dualistisia uskontoja, kuten kristinuskoa, islamia ja mooseksenuskoa. Inhimillisen ajattelun tyypillinen perusvirheellisyys on lukkiutuminen johonkin tiettyyn uskomukseen tai käsitykseen. Tämä perusvirheellisyys on syntynyt erityisesti dualististen uskontojen tuella ja myötävaikutuksella, perustuen ilmeisesti epätotuuksiin ja väärintulkintoihin. Toisaalta itämaiset filosofit näkevät maailmankaikkeuden kosmisena kokonaisuutena, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen.” Tunnen, kuinka itäkeskuslaisen thaikahvilan eksoottiset kasvit nyökkäävät hyväksyvästi. Muutaman metrin päässä kadulla harvakseltaan kävelevät helsinkiläiset tuskin tajuavat, että kahvilassa haudotaan vallankumousta.
Kuuba, Libya, Pohjois-Korea, ja erikoisesti viimemainitun Juche-sosialismi tulevat usein esille Sipilän puheessa. Aivan tuoreena tapauksena Libyasta hän kertoo uutisen valtavan kastelujärjestelmän valmistumisesta. Hänen välittämänsä uutiset eivät useimmiten kiinnosta suomalaisia päätoimittajia. Varsinaiset toimittajat kuitenkin haluavat niihin tutustua sähköposteiltaan.
”Tiedon kulkua ei voi enää estää. Internetin ja muiden sähköisten välineiden tuoma tieto on kontrolloimatonta tietoa. Nuoret miettivät. Tärkeintä on tehdä hyviä tekoja, eikä ajatella tulosta lyhyellä tähtäimellä.”

Vivekananda kirjoittaa Karma-jooga -kirjassaan: ”Ihanteena on ihminen, joka mitä kiihkeimmän toiminnan keskellä voi löytää autiomaan hiljaisuutta ja yksinäisyyttä ja keskellä suurinta hiljaisuutta ja yksinäisyyttä voi löytää mitä voimakkainta toimintaa”. Heikki Sipilän rauhallinen, älyllisesti vilkas olemus vahvistaa intialaisen mystikon sanoja. Olenko tavannut Mestarin?

Rahtikirja
se paras on
mainen:
Lukekaa!
Kadehtikaa!
Olen
Neuvostoliiton
kansalainen. 

(Vladimir Majakovski,
Runo neuvostopassista, 1929)

*****

Sipilä, Heikki, VALLANKUMOUS Kansanvalta Täystyöllisyys.
Kolmas korjattu painos 1998. KOMINFORM 1998.
www.kominf.pp.fi/Yindex.html.

Takaisin