Ultran Nettikolumni 4/2006 |
|
Ultran Nettikolumni 4/2006 |
|
|
Distraktio Lars Österman Da Vinci Koodi nostaa tunteita puolesta ja vastaan. Konservatiiviset piirit eivät näytä sietävän uusia tulkintoja vanhasta aiheesta. Uudistusmieliset taas näkevät uuden Dan Brownin kirjan markkinoiman "naiseen rakastuneen Jeesuksen" hyväksyttävämpänä ja ehkä inhimillisempänä - ja siksi kenties jopa uskottavampana. Oli miten oli, niin kahvipöytäkeskusteluissa kuhissee. Nimim. Veli Martin kirjoittaa aiheesta (Ultra 1/2006) pohtien, ikään kuin rauhoittaakseen ja hillitäkseen niitä vahvoja tunteenpurkauksia joita keskustelussa on ollut havaittavissa. Ottamatta sen kummemmin em. kirjoittajan toteamuksiin toteaisin itse että myös väitetyn Jeesuksen elämän suhteen on olemassa objektiivinen totuus - eli se miten todellisuudessa oli - eli mikä on todellista totta - ja aikuisen oikeasti. Dan Brownin kirja on itse asiassa distraktio. Eli jotain jonka tarkoitus on viedä lukija ja ihmisten huomio sivummalle, muualle kuin missä sen tulisi olla. Kirjan myötä on syntynyt vilkasta keskustelua siitä siittikö Jeesus lapsia ja elääkö mahdollisesti jokin Jeesuksen sukuhaara vielä meidänkin päivinä. Lukijoihin istutetaan vahva mielikuva Jeesuksen historiallisuudesta - eli siitä että kyseessä oli fyysinen mieshenkilö joka vietti maallista perhe-elämää siinä ohessa että oli Jumalan henkilöllistymä ja koki Uuden testamentin mukaisen kohtalon. Missä siis distraktio - tai harhautus...? Jo tuhansia vuosia ennen kuin Rooman valtakunta ryhtyi valloittamaan välimeren maita, silloisilla ihmisillä oli luonnollisesti jo omat uskontonsa. Eli mitään uskonnollista tyhjiötä ei koskaan ole vallinnut. Yhteistä näille uskonnoille oli Auringon - kaikelle elämää antavan valon ja lämmönlähteen syvä kunnioitus - ja jopa palvonta. Niinpä talvipäivän seisahduksen jälkeen kun huomattiin että Aurinko jälleen on kääntynyt nousuun matkallaan kohti keskikesän kohokohtaansa - tätä juhlittiin lähes kaikkialla. Aurinkoa jumaloitiin, sille uhrattiin ja sen kiertoa taivaalla ruvettiin romantisoimaan, sille keksittiin sijais-ihmishahmo ja tarinoita joilla kuvattiin eri auringon eri vaiheet taivaalla. Syntyi ns. Aurinkokultteja - tai kuten kirkon piirissä on haluttu tuoda kaikki jälkikäteen esiin - "pakanallista epäjumalan palvontaa". Auringon ohella silloisten ihmisten uskontoon liittyi vahvasti eräänlainen astrologia, jossa eläinrata, Kuu ja silmin nähtävät planeetat omissa rooleissaan. Jotta kaikki pysyisi paremmin hallinnassa ja muistissa isältä pojalle - tämä astroteologia muokattiin runollisempaan muotoon ja se sai usein erilaisia paikallisia lisäpiirteitä ajan myötä. Mutta tämä tarina on pitkä ja monimutkainen eikä mahdu tähän kirjoitukseen. Lisäksi se löytyy kokonaisuudessaan tänäkin päivänä kirjoissa ja internetissä sille joka sitä tarkemmin haluaa lueskella. Yhteenvetona toteaisin tässä, että näitä erinimisiä aurinkokultteja on nykyisen Israelin lähiseutuvilta löytynyt reilut kaksikymmentä. Mainittakoon Krishna, Tammuz, Attis, Dionysos, Hermes, Sol Invictus, Hercules, Mithra, Horus, Zoroaster, Jupiter - ja kymmenisen muuta. Näille kaikille oli yhteistä se että näillä oli syntymäpäivänsä 25.12, olivat suuria opettajia, heillä oli 12 opetuslasta, tekivät ihmeitä, heitä petti yksi opetuslapsista, heidät tuomittiin kuolemaan - usein ristiinnaulittaviksi kahden roiston viereen - kantoivat ristinsä itse, heitä uhrattiin ihmiskunnan tai maailmanrauhan vuoksi, haudattiin ja nousivat kolmantena päivänä kuolleista. Heidän kuolinpäivänsä sattui aina kevätpäiväntasauksen aikaan jne. Heihin liitettiin yleisesti nimitys "vapahtaja", "Pelastaja", "Hyvä Paimen", "Messiah". Listaa ei tarvinne jatkaa - tutulta kuulostaa eikö vain. Jos joku epäilevä-tuomas haluaa tarkistaa antamani tiedot, niin kannattaa erityisesti hakea "epäjumalia": Mithras, Horus ja Krishna koska niiden kohdalla lähes KAIKKI yksityiskohdat täsmäävät sen kanssa mitä meille kerrotaan Uuden testamentin mukaan Jeesuksesta. Olivatko sitten mainitut kaikki "jumalanpojat" oikeita ihmisiä, lihaa ja verta? Menivätkö naimisiin ja saivat lapsia? Eivät tietenkään. Eikä kukaan sen ajan "pakana" varmaan kuvitellut sellaisia, vaan tiedettiin, että kyseessä oli allegoria, rinnastus jolla se oleellinen uskonnollinen tietopaketti helpommin pysyi muistissa. Kun Rooman valtakunta hallinnollisista syistä sitten ryhtyi yhdistämään kaikkien "pakanallisten epäjumalien palvonta" oikeaoppiseksi Jeesuksen palvonnaksi tämä tosiasia ei muuttanut sitä, että yhtä lailla kyseessä oli rinnastus, metafora. Ja kaikki ennestään tuttua Rooman valtakunnan "entisille pakanille" joten heidät oli melko helppo pakottaa jättämään aiemmat jumalpoika-nimityksensä ja siirtyä Jeesukseen. Mistään todellisesta jumalhenkilöstä ei ollut puhettakaan satoihin vuosiin. Eikä historioitsijat Josefus, Philo nuorempi tai kukaan muukaan sanallakaan mainitse mitään mistään Jeesuksista. Vasta satojen vuosien jälkeen on todettu, että kirkkoisät Irenaeus, Origen ja erityisesti Eusebius tehtailivat tarinaa historiallisemmaksi, ikään kuin rinnastus sen myötä pikkuhiljaa saisi enemmän uskottavuutta. Ja tänä päivänä sitten vieraillaan "Pyhässä Maassa",
kierrellään katsomassa Bethlehemiä, Golgataa, Getsemanen puutarhaa ja
palvotaan historiallisia paikkoja, joissa noiden mainittujen muinaisten
pakanallisten Aurinkokulttien astroteologisten rinnastusten mukaisten
allegoristen jumalhenkilöhahmojen viimeinen jäljellejäänyt nimitys: Jeesus -
muka on elänyt, vaikuttanut ja kärsinyt syntiemme tähden. Anna minun kaikki
kestää. PS. koska tämä on kolumni en laita lähteitäni mukaan. Niitä kylläkin riittää. Lista ON pitkä.
|
