Ultran Nettikolumni  12/2006

ENSITULI

Teksti Ritva-Liisa Harjumaa

Miettiset saivat uuden omakotinsa valmiiksi 80-luvulla. Vihdoinkin. Oli siinä ollut mutkia matkassa. Ensin tontin kanssa. Sekin sentään järjestyi jousiammuntaradan takaa. Mäntymetsää ja sääskiä vaikka muille jakaa. Rahatkin saatiin lopulta kokoon. Lainaa ja velkaa ja vekseleitä, mutta kuin ihmeen kautta kaikki vain sittenkin järjestyi ilman sen pidempiä yövalvomisia ja sydänkohtauksia.
Taloa oli rakennettu niin kauan, etteivät he enää kehdanneet siitä kertoakaan. Sitä väsäsivät pojat perheineen ja appiukkoineen, vieraat ja tuttavat sekä he itse yömyöhään asti. Jopa vaimo oli kantamassa lautoja ja muuta rompetta, vaikka selkä oli huono ja jalat vielä viheliäisemmät.
Suuria toiveita siihen oli asetettu. Pihaakin oli sen verran, että pieni kasvimaa ja viitteellinen puutarha oli tiedossa. Kunhan ensin oli raivattu pois mahdoton määrä suuria kivenlohkareita ja kiskottu irti sisukasta juurakkoa ja sammalikkoa.
- Tässä olemme ja pysymme, lausuivat Miettiset yhdestä suusta. 
Harmitti vain, että sinä päivänä kun pytinki oli valmis, Saimi venäytti selkänsä. Ei toki rakennustöissä, vaan kurkottaessaan käsineitään auton hansikaslokerosta. Aivan petipotilaaksi piti jäädä. Jos liikahtikin, iski viiltävä kipu.
Yhdessä he olivat päättäneet mennä sytyttämään ensimmäisen tulen takkaan. Juhlallinen hetki ja oikein kaljakori ja lenkkimakkaraa matkassa.
- Jätetään se ensi viikkoon tai ehkä jo lauantaina olen paremmassa kunnossa, maanitteli Saimi, mutta Kyösti oli taipumaton.
- Jollemme sytytä tulia heti ensimmäisenä iltana, voi tapahtua kauheita. Tulipalo tai muuta vahinkoa. Siispä hoidan sen yksin. Parempi niin, kuin riskeerata turhia.
Saimi pursotteli ihan kyyneleitä, koska tunsi olevansa perin syrjäytetty tällä ikimuistettavalla ja heidän tulevaisuuteensakin vaikuttavalla hetkellä. Mikään ei auttanut. Kyösti keräsi kamppeensa, lupasi tulla pian ja lähti saapastelemaan pihalle. Auto hyrähti käyntiin, ja Saimia jotenkin värisytti. 
Aviosiippaa ei vain kuulunut kotiin. Puhelin oli asetettu vuoteen viereen, joten vaimo soitti pojalleen. Pyysi, että tämä menisi katsomaan missä isä viipyi.
Pian asia selvisikin. Poika ilmoitti, että isä oli sairaalassa. Onneksi hän oli ehtinyt paikalle ajoissa.
- Kohtausko se oli? kauhisteli Saimi.
- Ei vaan hän on saanut vakavia palovammoja.
- Miten kummassa? Eikö aikuinen mies nyt osaa takkaa sytyttää?
- Tämä on hyvin kummallinen tapaus, ja poliisi tutkii asiaa. Jotakin kai selviää, kun isää voidaan haastatella.

Kyösti oli ajanut uudistalolle, avannut hartaana ulko-oven ja astunut sisälle. Hän oli heti pannut tulen takkaan. Melkoinen kasa kaikenlaista rakennusjätettä.
Tuskin uudistalon isäntä oli saanut puut syttymään, kun hän oli kuulevinaan talon ulkopuolelta jotakin rapinaa. Hän oli mennyt ulos ja nähnyt nuoren miehen nurkalla. Miehen asento oli kummastuttanut häntä.. Nuorukainen oli ollut kyykyssä ja pidellyt molemmin käsin päätään kuin suuressa tuskassa.
- Hei siellä, tarvitsetko apua? Mikä sinulle tuli?
Mies ei näyttänyt kuulevan tai ymmärtävän. Kyösti oli astunut lähemmäksi. silloin hän huomasi ihmeekseen, että miehellä oli saksalainen univormu. Kukkamerkit ja kaikki. Nähtävästi alppijääkäreitä.
Toisen maailmansodan aikana tuollaisia sotilaita tietienkin tapasi Lapin alueella, mutta sodastahan oli jo yli kolmekymmentä vuotta. Mitä ihmeen naamiaisia täällä pidettiin?
- Kuules kaveri, jollet tarvitse apua, ala painella.
Nuori saksalainen oli noussut hoippuen seisomaan, ja silloin Kyösti huomasi, että miehen asepuku oli yltä päältä veressä. Nuorukainen siirsi hieman käsiään ja alta paljastuivat veren tahraamat, kauhistuneet kasvot.
- Miksi isä sinne sairaalaan joutui? Mistä hän oli saanut niitä palovammoja? oli äiti kysellyt.
Juuri kun Kyösti oli todennut haavoittuneen miehen tilan, talosta oli kuulunut kauhea jyrähdys, ja se leimahti siinä silmänräpäyksessä ilmituleen. Kyösti oli singonnut risukasaan vaatteet liekeissä. Jos hän olisi ollut vielä sisällä, kuolema olisi ollut väistämätön.
- Kuka se sotilas sitten oli? Tavoitettiinko häntä? 

Nuoresta miehestä ei löydetty jälkeäkään, mutta se kyllä tiedettiin, että samalla paikalla oli aikoinaan ollut saksalaisten vankileiri, jossa pidettiin etupäässä venäläisiä sotavankeja. Sitä kaupungin väki kävi kauhistelemassa ja säälittelemässä niitä onnettomia. Saksalaisten omiakin sotilaita tuotiin teloitettaviksi juuri tuolle paikalle. Rike saattoi olla hyvinkin mitätön, esimerkiksi kahvipakan pihistäminen. Kyöstikin oli sisarustensa kanssa pistänyt salaa aidan läpi leipäpaloja nälkiintyneille nuorukaisille.

Miettisten uudisrakennuksen paloa ja Kyöstin ihmeellistä pelastumista äimisteltiin kauan aikaa. Ensin poliisit epäilivät tuhopolttoa, mutta kun räjähdys oli ollut niin tavattoman voimakas, arveltiin että takkaan oli joutunut rakennusjätteiden mukana räjähteitä. Esimerkiksi miina. Kyösti ei ollut tätä havainnut, koska hän oli toiminut liian hätäisesti päästäkseen pian kotiin vaimonsa luokse.

Takaisin