|
Pekka Ervast (Petter Elias E. 1875-1934 ) syntyi Helsingissä 26.12.1895. Hänen vanhempansa olivat kollegiasessori Petter Edvard Ervast (1841-1899) ja Hilma Natalia Törnroos (1848-1884). Fennomaanisukuun syntynyt Peppi osoitti lapsena erikoista kielellistä lahjakkuutta ja omaksui 11-12-vuotiaana kirjailijanihanteen. Ervast kävi koulunsa Helsingin Suomalaisessa Alkeisopistossa 1885-93 ja opiskeli v. 1893-99 Helsingin yliopistossa. Hän tutustui teosofiaan 1894 keväällä ja tuli Teosofiska Sällskapets Skandinaviska Sektionin jäseneksi ja omaksui Jeesuksen vuorisaarnan elämänsä käytännön lähtökohdaksi v. 1895 syksyllä. Teosofiaan tutustuttuaan Ervast halusi luopua yliopisto-opinnoista ja löytää uuden käytännöllisemmän elämänuran, johon liittyen hän haki syksyllä 1896 Helsingin musiikkiopistoon ja Sortavalan seminaariin. Ervastin kuolemanvakava elämän tarkoitusta koskeva etsintä johti 13.10.1896 tapahtuneeseen henkiseen kokemukseen, joka loi perustan hänen tulevalle teosofiselle ja kirjailijantyölleen. Teosofina Ervast oli vegetariaani ja aseettomuuden kannattaja ja perusti elämänsä teosofiseen metafysiikkaan ja Jeesuksen ja Buddhan moraaliseen käytäntöön. Ervast oli mukana 10.1.1897 avatun Helsingfors Teosofiska Bibliotekin toiminnassa ja piti siellä 24.1. ensimmäisen ruotsinkielisen esitelmänsä H. P. Blavatskyn Salaisesta Opista, joka julkaistiin samana vuonna Nya Pressenissä sekä v. 1898 erillispainoksena nimellä Den Hemliga Läran. Ervast kirjoitti myös keväällä 1897 ensimmäiset teosofiset artikkelinsa Päivälehteen ja julkaisi ensimmäiset lentolehtisensä Elian nimimerkillä sekä teosofisia sanoja selittävän Kortfattad teosofisk uppslagsbokin. V. 1896-98 Ervast kuului Adyarin Teosofisesta Seurasta eronneeseen judgelaiseen Teosofiseen Seuraan ja oli sen kv. edustajana Suomessa. Sen ohjelman mukaisesti hän pyrki käytännön veljeyteen ja työtätekevien luokkien aseman parantamiseen ja oli 1898 syksyllä mukana Helsingfors Fredsföreningin perustamisessa. 8.4.1898 Ervast piti ensimmäiset julkiset esitelmänsä Teosofin som religion ja Döden, jotka julkaistiin Jean Boldtin toimittamassa Humanitaksessa sekä itsenäisenä erillisenä julkaisuna. Ervast yritti sovittaa yhteen teosofiaa ja joogaa koskevaa tieteellisiä tutkimusta, mutta luopui v. 1899 keväällä akatemisista opinnoistaan. Samoin hän luopui aikeistaan siirtyä Intiaan, koska halusi tehdä työtä Suomen kulttuurin ja itsenäisyyden puolesta. V. 1900-01 Ervast toimi menestyksellä Teosofiska Sällskapets Skandinaviska Sektionin luennoitsijana Ruotsissa, mutta ei suostunut seuran palkatuksi työntekijäksi puhujana ja Teosofisk Tidskriftin toimittajana. 1900-06 Ervastin suomenkielinen teosofinen työ oli läheisessä yhteydessä Sörnäisten TY:n idealistiseen sosialismiin. Hän julkaisi 1900-01 Jean Boldtin kanssa Uusi aika sanomalehteä, joka teki teosofian tunnetuksi suomenkielisen yleisön keskuudessa. 25.3. 1901 hän piti Sörnäisten TY:n Vuorelassa ensimmäisen julkisen suomenkielisen esitelmänsä Teosofian merkitys meidän aikamme ihmisille. Ervastin v. 1901 jouluksi ilmestynyt Valoa kohti sai myös hyvän vastaanoton myös työväen keskuudessa. Ervastin esimerkin innostamana Työmiehen aputoimittaja V. Palomaa piti v. 1901-02 Vuorelassa joka sunnuntai-aamu teosofishenkisiä luentojaan. Palomaa ja myös teosofina pidetty A. B. Sarlin julkaisivat v. 1902 syksyllä toimittamassaan Työmiehen illanvietossa joitakin Ervastin artikkeleita, joiden johdosta Työväenlehti-Osakeyhtiön ylimääräinen osakkaiden kokous teki 3.12.1902 pitämässään kokouksessa päätöksen kieltää teosofisten artikkeleiden julkaisemisen työväenlehdissä. Kielto ei kuitenkaan merkinnyt teosofian kitkemistä työväenliikkeestä, sillä v. 1903 keväällä Ervast ja Martti Humu (Maria Ramsted) alkoivat myöskin luennoida vuorotellen Palomaan kanssa Sörnäisten Vuorelassa. Suomenkielinen teosofian harrastus tapahtui vapaamuotoiselta harrastuspohjalta, sillä sen enempää Palomaa kuin Humu tai heidän yleisönsäkään ei ollut Teosofisen Seuran (TS) jäseniä, jonka ruotsinkielinen toiminta jatkui edelleen Helsingfors Teosofiska Bibliotekin toimesta. Sörnäisten Vuorela toimi teosofisten esitelmien pitopaikkana v. 1906 syksyyn asti ja Ervast oli yksi sen yhteydessä v. 1902 syksyllä suomenkielisen teosofisen kirjallisuuden julkaisemiseksi perustetun kirjallisuuskomitean Valon airueen seitsemästä jäsenestä. V. 1905-07 Ervast toimi Martti Humun toimittaman teosofisen aikakauslehden Omatunto toimitussihteerinä. Suomenkielisen teosofisen liikkeen ja idealistisen sosialismin kannalla olevien työväenjärjestöjen yhteistyö jatkui Matti Kurikan v. 1905 lopulla perustaman aikakauslehden Elämä ja Elämän tuvan yhteydessä sekä v. 1906 perustetussa Sosialistisessa reformipuolueessa ja osuustoiminnallisessa Elämäläisten liitossa. Myös Ervast oli v. 1907 eduskuntavaaleissa elämäläisten asettaman listan "Tekijälle työn hedelmät" ehdokkaana Uudenmaan läänin vaalipiirissä, vaikka ei halunnutkaan olla mukana Kurikan Uuden Sointulan perustamiseen tähtäävissä pyrkimyksissä. Ervast toimi 15.9. perustetun Teosofisen Seuran Suomalaisen Osaston (v. 1909 alkaen Suomen Teosofisen Seuran) ylisihteerinä 1907-17 ja 1918-19. Valon airueen työtä jatkamaan v. 1905 syksyllä perustettu Teosofinen Kirjakauppa ja Kustannusliike (TKK) siirtyi v. 1908 suurine velkoineen Ervastin hoidettavaksi. Se julkaisi hänen johdollaan runsaasti kotimaista ja käännettyä teosofista kirjallisuutta v. 1917 saakka, jonka jälkeen Ervast toimi TKK:n toimintaa jatkamaan perustetun Kustannusosakeyhtiö Tietäjän toimitusjohtajana v. 1917-20. V. 1908 Ervast muutti Omantunnon Tietäjäksi, jota hän toimitti yhtäjaksoisesti v. 1920 asti, sekä v. 1921-34 Ruusu-Ristin nimellä. V. 1910-13 Ervast rakensi Pakinkylään teosofisen työn keskukseksi ja työntekijöiden asunnoksi tarkoitetun Tuonenkylän päämajan. Ervast uskoi Suomen tulevan itsenäiseksi v. 1915 ja valmisti v. 1910 syksyllä Itä-Suomeen tekemänsä luentomatkan yhteydessä teosofeja Suomen tulevaa itsenäistymistä silmälläpitäen. Hän oli vakuuttunut muinaisten suomalaisten henkisestä tiedosta ja piti uuden aseettoman kulttuurin aloittamista Suomen henkisenä tehtävänä. Ervast ei uskonut Teosofisen Seuran presidentin Mrs. Annie Besantin ja hänen työtoverinsa Mr. C. W. Leadbeaterin näkemyksiin Krishnamurtista (1895-1985) uutena Kristuksen ruumistuksena. Hänen mielestään Kristus on jokaiselle ihmiselle kuuluva prinsiippi, jota varten ei tarvita erillistä välittäjää. Ervast suhtautui myötämielisesti Saksan TS:n ylisihteerin tri Rudolf Steinerin työhön ja olisi sallinut hänen toimintansa ulottumisen myös Saksan ulkopuolelle. Ervastin mielestä TS:n tärkein tehtävä oli teosofisten aatteiden esittäminen ja hänen mielestään siihen saattoi sisällyttää erilaisia metafysiikkaa koskevia näkemyksiä. Ervast näki etukäteen sodan kauhut 1910 ja Suomen osalta 1902 vallankumouksen verisen luonteen ja hän oli pettynyt, kun maailmansodan 1914 alettua Mrs. Besant ja muut TS:n johtajat antoivat tukensa ympärysvaltojen sotaponnisteluille, joiden he luulivat edustavat uuden demokraattisen, veljeyteen perustuvan yhteiskuntajärjestelmän syntyä. Mrs. Besantin mielestä teosofien tehtävänä oli olla johtavassa asemassa uuden sivistyksen luomisessa ja siihen liittyen tukea sen aatteiden puolesta työskentelevää sosialistista liikettä. Ervast pysytteli erossa 1911 perustetun ja Suomeen v. 1913 saapuneesta Idän Tähden työstä, jonka tavoitteena oli tehdä työtä uuden maailmanopettajan tulemisen puolesta. Ervast oli itsekin tietoinen uudesta opettajasta, mutta jätti avoimeksi hänen henkilöllisyytensä, mutta sanoi 20.2.1927 pitämässään esitelmässä, että uusi opettaja tulee opettamaan sitä, mikä Jeesuksen sanoista jäi muistiinmerkitsemättä ja mikä hänelle - Ervastille oli tuttua jo lapsesta ja nuoresta alkaen. Tämän perusteella Ervast oli tietoinen itsestään ja tehtävästään uuden kulttuurin aloittajana Suomessa. Ervastin tavoitteena oli, että teosofit Suomen Teosofisen Seuran (STS) sisällä olisivat toteuttaneet keskinäistä veljeyttä. STS:n kv. johdon kannattajat puolestaan halusivat viedä teosofian yhteiskuntaan oman osallistumisensa kautta ja ehdottivat v. 1916 käydyssä keskustelussa jopa STS:n liittymistä Ammattiyhdistysliittoon omana osastonaan. V. 1917 Ervast luopui Tuonenkylän päämajasta, STS:n ylisihteerin tehtävistä ja Kirjakaupan ja Kustannusliikkeen omistuksesta. Hän piti kansalaissotaa seurauksena v. 1906 Hakaniemen kahakasta ja sitä seuranneesta jakautumisesta punaisiin ja valkoisiin kaarteihin, joka oli osaltaan osoituksena myös teosofien oman pyrkimyksen epäonnistumisesta. V. 1919-20 Ervast suunnitteli uuden teosofisen työkeskuksen perustamista liikemies Heikki Peltolan kanssa ja yritti saada STS:n sisällä vahvistusta johtamalleen Suomen Teosofisen Seuran Okkultisen Osaston toiminnalle. Yhteistyömahdollisuuksista huolimatta hän perusti 14.11.1920 Ruusu-Ristin Suomen Salatieteellisen Tutkimus-Seura, jonka johtajana hän toimi v. 1934 tapahtuneeseen kuolemaansa asti. Hierarkiselle pohjalle rakennettu Ruusu-Risti perustettiin tukemaan Ervastin työtä ja se oli ensimmäinen teosofinen seura, joka huomioi työssään H. P. Blavatskyn (H.P.B.) sanomaan sisältyvän pasifismin ja perusti työnsä Jeesuksen vuorisaarnassa esittämälle käytännölle. Ervast ja ruusuristiläiset olivat mukana myös 1920 syksyllä perustetussa Yleismaailmallisen Yhteis-Vapaamuurarijärjestön Suomen osaston toiminnassa ja Ervast järjesti RR:n loositoiminnan vapaamuuraripohjalle. Siten järjestössä oli sekä irto- että loosijäseniä, jotka kummatkin saattoivat kuulua v. 1921 toimintansa aloittaneen ja v. 1923 avatun esoteerisen piirin jäsenyyteen. Esoteerisen piirin tarkoituksena oli edistää jäsentensä henkistä kasvua vuorisaarnan ohjeiden mietiskelyllä ja niiden mukaisella käytännöllä. V. 1925 Ervast laati esitti oman vapaamuurariuden uudistamiseen tähtäävän ohjelmansa teoksessaan Kadonnut Sana ja samana vuonna hän julkaisi myös oman kommentein varustamansa käännöksen Jeesuksen Vuorisaarnasta. Ervastin mielestä H. P. B.:n työn taustalla oleva uusi luonnonvoima organisoitui maapallon henkiseen ilmapiiriin v. 1926-8 sekä levottomuutta että monenlaista kuohuntaa aiheuttaen. Uuden luonnonvoiman luonteeseen kuului hänen mielestään se, että se pyrki ohjaamaan ryhmiin järjestäytymistä ja aiheuttaa sen, että ilman henkistä pyrkimystä ihmisten elämä ennen pitkää tulee mahdottomaksi maan päällä. Ervastin uudistussuunnitelma ei kuitenkaan saanut vastakaikua muissa suomalaisissa yhteisvapaamuurareissa ja v. 1927-9 Ervast ja ruusuristiläiset loosit irtaantuivat kv. yhteisvapaamuurariuden yhteydestä omaksi järjestökseen. V. 1924-27 osa Ruusu-Ristin toiminnasta sijoittui järjestön jäsenen taidekauppias Gösta Stenmanin omistamaan taidepalatsiin. Ervast rakensi RR:n sisälle täydellisen henkisen kasvun korkeakoulun, jossa eri loosit tutkivat itse valitsemiensa tieteeseen, taiteeseen tai henkiseen kasvuun liittyviä aiheita. Hän haaveili omasta Ruusu-Risti kansanopistosta, joka osittain toteutui rehtori Yrjö Eloniemen v. 1928 perustaman Kulmakoulun yhteydessä. Ruusuristi aate tuli uuden koulun toiminnassa opettajien henkilökohtaisen panoksen ohella siten, että yhtenä sen oppiaineena oli sielullinen terveysoppi. Ruusu-Risti-aatetta palveli myös jyväskyläläisten ruusuristiläisten rakentama temppeli, joka toimi v. 1928-33 Ervastin ja v. 1934-39 Sven Krohnin johdolla pidettyjen RR:n kesäkurssien pitopaikkana. Ervast lainasi RR:n oman temppelin rakentamiseksi kerätyt varat taloudellisten vaikeuksien kanssa kamppailevalle Kulmakoululle ja hän toimi 27.4.1931 perustetun Kulmakoulusäätiön puheenjohtajana. Eloniemen isän, taidekauppias Berndt Kahlrothin, koulun henkilökunnan ja Ruusu-Ristin tuella koulu onnistui välttämään konkurssien karikot ja vuosien mittaan vakiinnuttamaan asemansa. Talouspula heijastui myös teosofisten kirjojen myyntiin ja myös RR:n kirjoja kustantanut Mystica joutui v. 1931 taloudellisiin vaikeuksiin, jonka johdosta RR:n teosten kustantaminen siirtyi 27.3.1932 perustetun Ruusu-Ristin kirjallisuusseuran hoiviin. Kaiken kaikkiaan Ervast julkaisi elinaikanaan n. 70 teosta, mutta useat hänen tärkeät ja ainutlaatuiset luentonsa jäivät joko kokonaan muistiinmerkitsemättä tai tekijän viimeistelemättömiksi pikakirjoitukseen perustuviksi muistiinpanoiksi. V. 1931-32 RR:n samoin kuin muidenkin vpm- ja veljeysjärjestöjen työtä haittasi ns. Tattarisuon juttu, jonka varjolla äärioikeisto vyörytti lehdissään vapaamuurariuden ja juutalaisten vastaista kampanjaa. Sen vaikutuksesta RR:n työhön osallistuminen vaikeutui ja Ervastkin alkoi v. 1932 keväällä puhua kuolemastaan "kotiinlähdön" nimellä. Ervastin mielestä käynnissä olevaan uskonpuhdistukseen liittyen RR:n tehtävänä oli tuoda esille alkuperäiseen kristinuskoon kuuluvaa Paavalin metafysiikkaa ja Jeesuksen moraalista sanomaa. Hän odotti myös ruusuristiläisiltä käytännön veljeyden toteuttamista, joka olisi voinut näyttää esimerkkiä muulle yhteiskunnalle ja vastaavasti yhteiskunnalta suvaitsevaisuutta luostari- ja buddhalaisten munkkikuntien yhteisöjen olemassaololle. V. 1934 Ervast matkusti Gerald Kaaden kanssa Yhdysvaltoihin tarkoituksenaan kirjoittaa uskonpuhdistusta käsittelevä teos. Hän vietti talven Kaliforniassa Mrs. Besantin tulevan sivistyksen lähtökohtana pitämässä Ojain kaupungissa ja kirjoitti siellä allegorisen romaaninsa Suuri seikkailu. Suomessa Ervast osallistui helluntaina 19.-20.5. Kulmakululla pidettyyn RR:n 14. vuosikokoukseen, jossa hän kertoi Amerikan- ja suunnittelemistaan Palestiinan- ja Egyptin-matkoistaan. Ervast luuli vielä hyvinkin voivansa elää vaikka kaksikymmentä vuotta, mutta kuoli jo parin päivän kuluttua 22.5. Ervastin kuoleman jälkeen RR:n johtajana toimi näyttelijä Hilda Pihlajamäki
v. 1934-51, joka pyrki säilyttämään Ervastin sanoman vapaana kaikista legendaarisista
lisäyksistä. Näitä lisäyksiä - tai E.:n omiin teksteihin ja sanontoihin perustuvia
näkemyksiä edusti lähinnä - Ervastin v. 1916 teosofiseksi opettajaksi nimittämä,
kirjailija J. R. Hannula, jonka työtä tukemaan syntyi v. 1940 juhannuksena
Kakskerran Saarenmaassa perustettu Pekka Ervastin kannatusliitto, jonka työtä
jatkaa v. 1960 perustettu Kristosofia ja Kristosofinen Kirjallissuusseura ry.
Samoin jatkavat työtään v. 1932 konkurssiin joutunut ja uudelleen perustettu Suomen
Teosofinen Seura, Ruusu-Risti ja Martta Horjanderin v. 1978 perustama Ihmisyyden
tunnustajat, jotka suhtautuvat eri tavoin Ervastin elämäntyöhön. Joillekin Ervast on
teosofian petturi ja ties mitä, toisille veli ja tietäjä ja joillekin uuden kulttuurin
aloittanut suuri Opettaja, omista näkökannoistaan riippuen. Ervastin työn pääkohdat Teosofian esittäjänä, Ervast perusti sanottavansa omaan kokemukseensa, jonka perustana olivat hänen omat henkiset kokemuksensa ja laaja eri aloihin kohdistuva tieteellinen asiantuntemus. Teosofian ohella Ervast kuului mm. joogan, vegetarismin, luonnonmukaisen terveydenhoidon, vertailevan uskontotieteen ja parapsykologian tienraivaajiin Suomessa. Ervastin loogillinen erittelykyky ja asioiden jäsentämistaito liittää hänen teosofiansa kiinteästi myös länsimaisen idealistisen filosofian traditioon. Teosofian puolustajana. Teosofisen liikkeen sisällä Ervast pysyi erossa Mrs. Besantin ja C. W. Leadbeaterin uudistusliikkeestä. Hän perusti oman metafysiikkansa H. P. Blavatskyn ja moraalinsa Jeesuksen opetuksiin. Ervastin suurena ansiona on, että hän osoitti Jeesuksen vuorisaarnan käskyjen merkityksen henkiseen itsetietoisuuteen johtavana tienä. Kristinuskon puhdistajana. Kristinuskoon liittyen Ervastin tavoitteena oli edistää sen piirissä tapahtuvaa uskonpuhdistusta Paavalin alkuperäistä metafysiikkaa ja Jeesuksen antamia siveellisiä neuvoja vastaavaksi. Paavaliin liittyen hän toi esille alkuperäisen kristinuskon sisältämän jaon kuulijoihin, uskovaisiin ja täydellisiin. Silti hän arvosti myös kirkkoisien ja Lutherin työtä. Ervastin mielestä myös karma ja jälleensyntyminen kuuluivat alun perin kristinuskon oppien joukkoon, mutta ne eivät olleet hänelle uskon vaan tiedon asioita. Sen sijaan ihmisen suhde sisäiseen Jumalaan ja sitä seuraava siveellinen vapaus jäi hänen mielestään aina subjektiiviseksi ihmisen ja hänen sisäisen jumalansa väliseksi asiaksi. Henkisenä opettajana. Se, että Ervast kykeni kohottamaan toisia ihmisiä oman sisäisen korkeamman minänsä yhteyteen puoltaa hänen pitämistään opettajana. Samoin Ervastin teoksissa esitetty henkinen tieto vastaa muuallakin saavutettua henkistä kokemusta. Suomen kansan henkisen tehtävän esittäjänä. Ervastilla oli selvä näkemys Suomen kansan henkisestä tehtävästä. Kristuksen ja Väinämöisen palvelijana sillä on tilaisuus aloittaa uutta väkivallatonta ja yhteiskunnallisesti oikeudenmukaista kulttuuria. Uuden kulttuurin vaihtoehtona Ervast piti vajoamista suunnattomaan materialismiin ja henkiseen tylsyyteen. Uuden sivistyksen edelläkävijänä. Ervastin sanoma ulottunee myös yli kansallisten rajojen. Hän valmisti itsetietoisesti tietä uudelle vesimiehen ajan sivistykselle. Ilman vuorisaarnan moraalia uusien aistien puhkeaminen voi hänen mukaansa viedä entistä suurempiin vaikeuksiin. Toisaalta hän toivoi teosofien ja ruusuristiläisten aloittavan uutta aikaa omiin käytännön ratkaisujensa nojalla. Ervast kuului yhteisasumisen kannattajiin. Hänen mielestään uusi luonnonvoima edistää ryhmiin järjestäytymistä ja voi ajaa ihmisiä muuten hulluuden rajamaille. Ervastin opetuksiin sisältyy myös ajatus Kristuksen toisesta tulemisesta ja uudesta Opettajasta, joka laskee perustan tulevalle kulttuurille. Hannulan mielestä Ervast itse oli se uusi suuri Opettaja, jonka työstä hän puhui ja kirjoitti. Asiasta ei kuitenkaan voitu keskustella vapaasti RR:n piirissä. Osittain keskustelun kieltäminen on perusteltua 30-40-luvun henkisen ilmapiirin valossa. Sillä vapaamuurariuden vastainen henki synnytti myös Ruusu-Ristiin kohdistuvaa negatiivista mielenkiintoa. Toisaalta teosofian valossa on vaikea ymmärtää, miksi Ervastissa ei olisi ollut sama Jumalan Poika, jonka ruumistumista hän pyrki edistämään kanssaveljissään? Ervastiin suhtautumisesta käyty kiista johti PE:n kannatusliiton syntymiseen, joka sai elintilaa ja kannatusta huolimatta Hannulan mullistavista näkemyksistä. Kaikesta huolimatta Hannula on Ervastin ohella merkittävin suomalainen teosofinen kirjailija ja PE:n Kannatusliiton sekä sen toimintaa jatkamaan perustetun Kristosofian piirissä Ervast on otettu vastaan Hannulan esittämänä uutena suurena opettajana. Eli Ervastin työn tuloksena syntyi uusi uskonto, sanomineen, seurakuntineen ja keskushenkilöineen. Teosofisena työntekijänä. Sen sijaan Teosofisen Seuran ja Ruusu-Ristin piirissä Ervast tunnetaan lähinnä merkittävänä teosofisena työntekijänä, joka julkaisi elinaikanaan n. 70 teosta, ja jonka julkaistujen teosten määrä tällä hetkellä on yli 140, käsittäen 15 000 sivua. Kirjallisen toimintansa ohella Ervast oli ilmiömäinen puhuja. Joka viikko hän puhui mitä vapaasti ilman näkyviä muistiinpanoja mitä erilaisimmista asioista. Yhteensä hän piti (EG:n laskujen mukaan) n. 1 360 esitelmää tai puhetta. Hän kykeni tekemään teosofiaa ymmärretyksi myös aiheeseen perehtymättömille kuulijoille ja vastaamaan luentojensa yhteydessä myös kuulijoiden tärkeinä pitämiin kysymyksiin. Ja hän toimi myös vv. 1904-30 useina vuosina säännöllisesti pidettyjen kysymyskokousten vastaajana. STS:n ylisihteerinä Ervast huolehti teosofisen kirjallisuuden kustantamisesta ja käännöstyöstä (V. H. Valvanteen ym. avustuksella) ja rakensi (ystäviensä kanssa) Tuonenkylän teosofisen päämajan. Hän ei kuitenkaan mennyt mukaan Mrs. Besantin ja Mr. C. W. Leadbeaterin käynnistämiin uudistusliikkeisiin, joka aiheutti skismaa hänen ja STS:n kv. johdon linjoilla olevien jäsenten välillä. RR:ssa Ervastilla oli selkeä henkisen johtajan asema. Hän loi Ruusu-Ristin sisälle täydellisen henkisen elämän korkeakoulun, jonka ytimenä oli uuden liiton perustalle rakentuva vapaamuuraritoiminta. Hän ei kuitenkaan avannut RR-vapaamuurariuden sisimpiä asteita, joissa työn olisi pitänyt siirtyä symboleista todellisuuteen. Ervast synnytti uudelleen kalevalaiset mysteerit, mutta hän ei onnistunut luomaan työnsä tavoitteena jo v. 1897 ollutta mysteerio-opistoa. Sen sijaan Ruusu-Ristin toiminta synnytti välillisesti yliopistoon johtavan, osittain uutta henkeä edustavan Kulmakoulun. Sekä STS:n että RR:n yhteydessä Ervast toimi joidenkin yksilöiden henkisenä opettajana ja vaikuttaa samoin edelleenkin kirjallisuutensa välityksellä. * * *
toimitus@ultra-lehti.com |
|
 |
|
