Ultran Nettikolumni  6/2002

 

Pasi Raitanen

Retki Euran muinaishistoriaan henkisen arkeologian kautta

 

Sisällys:

1.0 Johdanto

2.0 Käräjämäki
 
2.1         Rautakautiset naiset
2.2         Palanut mies
2.3         Poika
2.4         Kauppias
2.5         Parantaja-pappi

3.0 Luistari
  
 3.1         Saksilainen nainen
3.2         Viikinki
3.3         Parantaja
3.4         Euran emäntä

4.0 Kauttuankoski
   
 4.1         Kivikauden poika
4.2         Renki

5.0 Ruukinmäki
  
 5.1         Kapteeni

6.0 Linnavuori
 
6.1         Linnavuoren valtaus

7.0 Harolan kalmisto
  
 7.1         Pronssikautinen päällikkö
7.2         Isä ja poika
7.3         Jättiläinen
7.4         Miekkakauppias

8.0 Harolan pelto
 
8.1         Harolan kylä

9.0 Hiitteenkari

10.0 Loppusanat

 

1.0 Johdanto

Eurassa on ollut asutusta jo hyvin kauan. Ensimmäiset ihmiset asuivat siellä jo kivikaudella n. 5 000 v. siten. Pronssikaudella n. 3 000 vuotta sitten Eurassa oli runsaasti asumuksia ja ihmiset kävivät kauppaa vilkkaasti. Kaikkein aktiivisin aika kuitenkin Euran muinaishistoriassa ajoittuu n. 500 jKr. – 1 000 jKr. eli rautakauteen ja viikinkiaikaan. Kivikaudella merenpinta oli n. 40 metriä korkeammalla kuin nykyään. Kivikaudella siis Euran korkeimmat kohdat olivat vain meren saaria meressä. Pronssikaudella merenpinta oli n. 25 metriä korkeammalla ja rautakaudella n. 7 metriä korkeammalla.

1.8. 2001 kokosimme 9 henkilön ryhmän ja lähdimme tutkimaan Euran muinaishistoriaa selvänäkijöiden silmin. Ryhmässämme oli 6 henkilöä, jotka pystyivät näkemään henkiä ja kommunikoimaan niiden kanssa. Loput ryhmämme jäsenet pystyivät tuntemaan henkien energiat. Oppaanamme toimi Euralainen Pirkko Vainio, joka oli käynyt näillä muinaisilla paikoilla jo pikkutyttönä. Tavoitteemme oli saada näiltä paikoilta mahdollisimman monta elämäntarinaa ylös, sekä auttaa niille jääneitä henkiä eteenpäin, takaisin inkarnaatio kierteeseen.

2.0 Käräjämäki

Ensimmäinen kohteemme oli Käräjämäki. Siellä on ollut asutusta jo kivikaudella. Käräjämäki on saanut nimensä 12:sta kivestä jotka ovat ympyränmalliin asetettu. Siellä on todennäköisesti suoritettu käräjiä rautakaudella ja ehkä myöhemmälläkin ajalla. Käräjämäellä on myös runsaasti rautakautisia hautoja.

2.1 Rautakautiset naiset

Kivikehän ulkopuolella havaitsimme heti kaksi rautakautista naista juhlapuvut päällä.

Toinen n. 30-vuotias tummahiuksinen nainen ja toinen n. 40-vuotias harmaahiuksinen nainen.

Nuorempi naisista oli yksinkertainen, mutta hän oli komean ulkonäkönsä ansiosta päässyt kohoamaan piiasta suhteellisen vauraan talon emännäksi. Hän oli kuollut kolmannen lapsensa synnytykseen.

Vanhempi nainen oli päässyt talon emännäksi jo 17-vuotiaana. Hänen miehensä oli hukkunut eräällä kauppamatkalla naisen ollessa 35-vuotias. Heillä ei ollut yhtään lasta koska nainen oli maho (omien puheittensa mukaan ). Hän oli hoitanut taloa rautaisella otteella kuolemaansa asti. Hän oli kuollut väsymyksen aiheuttamaan sydänkohtaukseen. Talo oli jäänyt ilman isäntää ja emäntää. Kyläyhteisö päätti purkaa talon ja jakaa siihen kuuluvat maa-alueet, metsästys- ja kalastusoikeudet muiden talojen kesken.

2.2 Palanut mies

Kivikehän toisella puolella oli palanut rautakautinen mies. Miestä oli syytetty erään tytön raiskauksesta. Mies ei kuitenkaan ollut tätä tekoa tehnyt, mutta tytön sana painoi enemmän. Tuohon aikaan naisia kunnioitettiin ja heidän sanansa oli yhtä painava kun miestenkin.

Tyttö oli ihastunut tähän mieheen ja oli yrittänyt vikitellä häntä, mutta tämä mies oli rakastunut toiseen naiseen. Tyttö oli nuori, mutta kyläpäällikön tyttärenä tottunut saamaan mitä hän halusi. Niinpä hän oli seurannut miestä joenrantaan ja tarjonnut itseään hänelle. Mies oli kieltäytynyt ja niinpä tyttö oli repinyt vaatteensa ja syyttänyt miestä raiskauksesta. Käräjät antoivat miehelle kaksi vaihtoehtoa. Joko mennä työn kanssa naimisiin tai kuolema. Tyttö oli tiennyt raiskauksesta langetettavan tuomion ja niinpä hän luuli saavansa miehen, mutta mies valitsikin kuoleman. Tytön isä, joka oli kyläpäällikkö suuttui miehelle niin paljon että määräsi hänet tapettavaksi polttamalla.

Tuohon aikaan käräjät määräsivät rangaistuksen, mutta kyläpäällikkö määräsi miten rangaistus suoritetaan.

Kyläläiset rakensivat suuren kokon ja mies sidottiin tikapuiden näköiseen telineeseen kiinni. Kun kokko paloi roihuten niin teline nostettiin porukalla pystyyn ja kaadettiin kokkoon. Mies paloi elävältä rauhallisin mielin ääntäkään päästämättä, koska hän itse tiesi ettei ollut tehnyt mitään väärää.

2.3 Poika

Kivikehän ulkopuolella nojaili koivuun n. 10-vuotias poika. Hän halusi tulla isona käräjäoikeuden tuomariksi. Niinpä hän seurasi sivusta kaikki käräjäoikeuden istunnot. Viimeinen istunto minkä hän seurasi oli edellä kerrottu miehen tapaus. Tämä poika oli nimittäin tämän miehen pikkuveli. Tuomion jälkeen pojan maailma romahti. Hän ei uskonut enää käräjäoikeuteen ja hän menetti elämänhalunsa. Tuomion jälkeisenä keväänä poika käveli läheisen joen jäällä täysin välinpitämättömästi. Hän halusi kuolla. Hän käveli kohti virtapaikkoja kunnes jää hänen allaan petti ja hän hukkui jokeen.

2.4 Kauppias

Kehän ulkopuolella oli myös vaaleahiuksinen n. 30-vuotias surullisen näköinen viikinkiaikainen mies. Mies oli ollut kauppias ja hän kävi kauppaa Itämeren rantojen kylien kanssa. Hänellä oli ollut pieni talo, vähän viljeltävää maata, vaimo, kaksi lasta, tyttö ja poika.

Hän oli eräällä kauppamatkallaan käynyt Ruotsin rannikolla eräässä kylässä, jossa melkein kaikki kyläläiset olivat olleet sairaita. Sairauteen kuului kuumetta, kurkkukipua ja nuhaa. Hän oli vähän naureskellut kun koko kylä oli sairastanut ”räkätautiin”. Hän oli palannut terveenä kauppamatkaltaan kotiin ja kertoillut kyläläisille ”räkätautisesta” merentakaisesta naapurikylästä. Oli hän vielä kehuskellut että ei semmoiset pikkutaudit meikäläiseen iske.

Viikon päästä hän oli lähdössä uudelle kauppamatkalle.

Hänen vaimonsa oli sairastunut tähän ”räkätautiin”. Mies käski vaimonsa mennä kylän parantajan luokse jos tauti ei hellitä. Hän oli itse terve ja lähti pitkälle kauppamatkalle Tallinnaan hakeakseen sieltä meripihkaa, joka oli tuolloin arvokasta.

Hän seilaili pitkin Suomen rannikkoa, poiketen pikkukylissä hieromassa kauppoja. Usean viikon jälkeen hän pääsi Tallinnaan. Siellä hän kuuli tarinoita ruotsalaisesta kylästä, missä oli sairastuttu ihmeelliseen tautiin ja useita ihmisiä oli kuollut hapen puutteeseen. Mies ymmärsi että kysymyksessä oli sama kylä missä hänkin asui ruotsin reissullaan. Hänelle tuli kauhea hätä päästä takaisin kotiin, koska hän pelkäsi vaimonsa saaneen saman taudin.

Hän seilasi pikavauhtia, vähän yli viikossa kotiinsa.

Kotikylässä odotti paha näky. Suurin osa kyläläisistä oli sairastunut tautiin. Hänen vaimonsa ja tyttärensä, sekä muutama muu olivat kuolleet tautiin. Hänen poikansa oli vakavasti sairaana ja ollut jo useita päiviä tiedottomana.

Kahden päivän päästä hänen poikansa kuoli hänen syliinsä ” hapen puutteeseen”, eli hän haukkoi ilmaa, mutta ilma ei mennyt sisälle.

Kylän käräjäoikeus määräsi miehen karkotettavaksi kylästä, koska hän oli tuonut kylään pahan sairauden.

15 kyläläistä kuoli tautiin ja monet olivat heikkoja vielä pitkään. Mies lähti kylästä surun murtamana ja rakensi metsään itselleen risumajan. Talven tullen mies oli laihtunut ja riutunut ja ensimmäisten kovien pakkasten tullessa, mies paleltui kuoliaaksi.

2.5 Parantaja-pappi

Käräjämäen toisessa päässä kulki kulkue, jossa useita miehiä käveli rautakahleet käsissä ja jaloissa.

Kulkueen kärjessä oli mustiin pukeutunut pappi. Henkilöt olivat 1500-luvulta ja pappi oli körttiläispappi. Koko seurue oli tulossa käräjäkiville tuomiolle. Heitä syytettiin Jumalan pilkasta ja paholaisen kanssa vehkeilystä.

Pari vuotta aikaisemmin pappi oli raamattua lukiessaan, alkanut miettimään raamatun kohtaa missä Jeesus sanoi että te tulette tekemään samoja tekoja kuin Hän. Pappi oli alkanut kokeilemaan rukoilua sairaiden puolesta ja yllättäen sairaat olivat parantuneet. Pikkuhiljaa tieto parantaja-papista levisi ja papille tuli uskollinen kannattaja joukko. Pappi ja muutamat miehet alkoivat käydä sairaiden luona rukoilemassa heidän puolestaan. Kaikki meni jonkin aikaa hyvin, kunnes nämä parantuneet sairaat alkoivat nähdä näkyjä. Heidän ympärillään alkoi myös tapahtumaan ihmeellisiä ilmiöitä. Kyläyhteisö alkoi olla sitä mieltä että pappi oli tehnyt liiton paholaisen kanssa ja pirut alkoivat riivata näitä parantuneita ihmisiä.

Viimeinen pisara oli se kun eräs kuumeinen tyttö alkoi rukouspiirin rukousten jälkeen puhua outoa kieltä ja kuoli. Kyläläiset vaativat papin ja hänen seuralaistensa kiinniottamista ja käräjätuomion eteen viemistä. Näin tehtiin, ja käräjätuomio määräsi papin seuralaisineen hirtettäväksi.

3.0 Luistari

Suomen ehkä merkittävin kalmisto sijaitsee Luistarissa.

Sieltä on löydetty 1 300 hautaa, lähinnä rautakaudelta ja viikinkikaudelta. Luistarista on myös löydetty runsaasti erilaisia esineitä, kuten miekkoja, väkipuukkoja, viikatteita, sirppejä ja koruja. Kalevala-korut ovat tehty juuri Luistarin korulöytöjen perusteella mm. upea Kantelettaren juhlakoru. Luistari sijaitsee pellolla, ihan pikatien vieressä. Näkyvissä pellolla on paljon kivirakennelmia. Luistarissa oli paljon henkiä näkyvissä, mutta pyrimme ottamaan sieltä vain mielenkiintoisimmat tapaukset esille.

3.1 Saksilainen nainen

Erään haudan ääressä oli 28-vuotias tummahiuksinen kaunis viikinkiaikainen nainen. Nainen oli syntyperältään Saksilainen.

Hän oli kylänpäällikön kolmas ja nuorin tytär. Kun hän oli 17-vuotias eräs saman kylän poika kosi häntä ja lahjoitti hänelle käärmeaiheella koristellun pronssisen soljen.

Siihen aikaan oli tapana että kosinnasta vuoden päästä pidettäisiin eräänlaiset häät, jossa morsiamen vanhemmat lahjoittivat tyttärelleen kodin tarvekaluja ja villakankaita, uutta kotia varten. Sulhasen osuudeksi jäi rakentaa talo.

Myöhään samana syksynä euralaiset viikingit hyökkäsivät kylään. He polttivat kaikki rakennukset ja tappoivat lähes kaikki kyläläiset. Siihen aikaan paremmissa rakennuksissa oli n. 1 metrin korkeuteen kiviseinää. Sen yläpuolella oli vaakahirsistä tehdyt seinät ja katto oli tehty oljista tai järviruosta. Tällaiset rakennukset oli helppo sytyttää.

Tarinamme tyttö jäi vangiksi eräälle vaaleahiuksiselle viikinkimiehelle. Tyttö oli miehen mielestä niin kaunis että hän päätti ottaa tytön vaimokseen. Niin alkoi tytön matka purjeveneellä kohti Suomen Euraa. Tytöllä ei ollut vaatteidensa ja pronssisoljen lisäksi mitään muuta omaisuutta.

Hänen vanginneella viikingillä oli pieni mökki Eurassa.

Hän vei tytön mökkiinsä vaimonaan ja lahjoitti hänelle aikaisemmilta ryöstömatkoiltaan saamia koruja, vaatteita ja kankaita. Mies palvoi tytön kauneutta, mutta tyttö oli surun murtama, koska hän oli nähnyt sulhasensa, isänsä, veljiensä ja äitinsä tapettavan.

20-vuotiaana tyttö synnytti kuolleen poikalapsen ja 28-vuotiaana tyttö kuoli surun murtamana. Hänen miehensä hautasi hänet juhlavaatteet ja korut yllä, myös tämän saksilaisen käärmeaiheisen pronssikorun.

Hautakaivauksissa tämä koru on löytynyt ja Kalevala-koru on tehnyt tämän vanhan mallin mukaisia koruja.

3.2 Viikinki

Läheisellä haudalla oli n. 40-vuotias viikinki mies, jolla oli oljen vaaleat, pitkät, puoleen selkään asti ulottuvat hiukset, vaalea pujoparta ja pahan näköinen arpi, joka alkoi otsasta oikean silmän yläpuolelta ja kulki vasemman silmän kautta vasempaan poskeen. Vasen silmä oli myös harmaa.

Tämä mies oli äskeisen tarinan viikinkiryöstäjä.

Silloin kun hän tytön ryösti hän oli 25-vuotias.

Hän oli suuren kokonsa ja julmuutensa tähden päässyt jo 15-vuotiaana ensimmäiselle ryöstöretkelle ja 25-vuotiaana hän oli jo pelätty viikinki.

Kun hän ei saanut vaimoaan rakastamaan itseään, niin hänestä tuli vieläkin julmempi ryöstöretkillä. Hän nautti siitä mitä enemmän tuskaa hän pystyi aiheuttamaan.

Vaimonsa kuolinvuonna hän sekosi ja hänestä tuli raivokas teurastaja retkillä, jopa siinä määrin että omat soturitkin pelkäsivät häntä. Samana vuonna hän sai kirveen iskusta tuon edellä mainitun arven, joka sokeutti hänen vasemman silmänsä.

40-vuotiaana hän sai eräässä taistelussa niin pahoja haavoja, että hän kuoli parin viikon kuluttua haavojen aiheuttamiin tulehduksiin.

3.3 Parantaja

Kalmiston toisessa päässä oli haudan äärellä vanha valkohiuksinen ja –partainen rautakautinen mies.

Miehellä oli vihreä kaapu päällä, joka oli sidottu vyötäisiltä nahkaremmillä. Narussa oli muutama pieni nahkapussi ja miehen kaulassa oli eräänlainen kaulakoru, jossa oli koruina linnun luita ja todennäköisesti variksen pääkallo. Miehen oikeassa kädessä oli häntä pidempi sauva. Sauvan päähän oli veistetty hirven pää. Vasemmassa kädessä miehellä oli pronssiteräinen sirppi. Hän oli rautakautisen kylän parantaja. Hänen isänsä ja isoisänsä olivat olleet parantajia.

Parantajat opettivat aina pojalleen taitonsa ja näin tieto siirtyi suvussa eteenpäin. Parantajat eivät olleet naimisissa, vaan joku valittu nainen sai synnyttää parantajalle pojan. Nainen hoiti poikaa aina 7-vuotiaaksi asti. Vasta silloin parantaja alkoi opettaa pojalleen lääkeyrttejä, myrkyllisiä kasveja, loitsuja, sairauksien oireita ja erilaisia parannusmenetelmiä.

Symboliset sauva ja sirppi siirtyivät sukupolvelta toiselle.

Jokainen parantaja kaiversi sauvaan oman symbolinsa.

Tämän miehen sauvassa oli 12 symbolia eli tiedot olivat siirtyneet ainakin 12 sukupolvea. Mies itse kertoi että 13 sukupolvea sitten vanha sauva oli hajonnut. Vanhassa sauvassa oli ollut 57 symbolia ja karhun pää. Sauvan tekijä oli tehnyt sauvalle hirvenpään muttei symbolia.

Mies oli itse ottanut parantaja symbolit vastaan 25-vuotiaana ja hän oli kuollut 60-vuotiaana vanhuuteen.

Ennen kuolemaansa hän oli luovuttanut parantaja symbolit pojalleen.

Yleensä hän hoiti lääkeyrteistä tehdyillä hauteilla. Joitakin yrttikasveja hän sai kauppiaitten mukana ulkomailta, mutta pääsääntöisesti hän hoiti kotoisilla kasveilla.

Lämmitetyillä kivillä hän hoiti vatsakipuja ja kuukautiskipuja. Lantaan sekoitetuista yrteistä hän valmisti hauteita lihaskipuihin. Tervalla imettiin pois hammaskipua.

Nokkoskeitettä juotettiin naisille ennen synnytystä.

Luitten vihlomista helpotti avannossa käynti.

Vanhuksille heikotuksiin keitettiin kielovettä.

Kylmäjalkaisuus parani aamukaste kävelyllä jne.

Hän kertoili paljon sen ajan hoitamistapoja, jotka varmaan olisivat käyttökelpoisia vieläkin.

3.4 Euran emäntä

Eräällä haudalla seisoi n. 40-vuotias tummahiuksinen, jykeväpiirteinen rautakautinen nainen.

Hänellä oli yllään emännän juhlapuku. Juhlapuku oli vihertävä villamekko, indigonsininen eräänlainen viitta, jossa oli kummallakin olalla pronssiset kiekot, joista lähti pronssivitjat alaspäin. Vyöllä oli koristeltu tuppi, jossa oli puukko sekä rautaiset keritsimet. Kaulalla, ranteissa ja sormissa oli pronssikoruja. Kädessä hänellä oli sirppi. Nainen oli ollut lähialueen suurimman talon emäntä.

Hänen talonsa oli ollut 30 m pitkä ja 8 m. leveä. Maita oli ollut ”silmän kantamattomiin”.

Hänellä oli ollut 200 lammasta, 57 lehmää, 4 hevosta, ylenmäärin tarvekaluja ja 10 000 hopea rahaa.

Hän oli ryhtynyt emännäksi 16-vuotiaana ja synnyttänyt ensimmäisen pojan 18-vuotiaana. Talo oli jo alussa ollut rikas, mutta vuosien saatossa miehen kauppamatkat olivat vaurastuttaneet taloa enemmän.

21-vuotiaana hän sai tyttövauvan ja sairastui synnytyksen jälkeen niin pahoin että meinasi kuolla.

Kun hän oli 23-vuotias hänen 5-vuotias poikansa hukkui.

26-vuotiaana hän sai taas tyttölapsen.

29-vuotiaana hän sai poikavauvan, joka kuoli pian synnytyksen jälkeen.

Kun hän oli 35-vuotias hänen miehensä laiva katosi kauppamatkalla.

36-vuotiaana hänen nuorin 10-vuotias tyttärensä sairastu kuumetautiin ja kolmen kuukauden sairastelun jälkeen hän kuoli. Miehensä kuolemasta asti emäntä hallitsi talon töitä rautaisella otteella.

Hänellä oli töissä 20 piikaa ja 5 renkiä. Piiat hoitivat karjaa ja taloustöitä ruokapalkalla. Rengit hoitivat maatöitä, metsästystä ja kalastusta. Talon tiloista oli annettu työtä ja eräänlaista veroa vastaan pieni tölli ja maapaikkoja. Nuoremman tyttären kuoleman jälkeen hän alkoi kasvattamaan 13-vuotiaata tyttärestään emäntää.

39-vuotiaana hänen terveytensä alkoi horjua. Hän alkoi laihtua ja häntä pyörrytti. Vuoden sairastettuaan hän valitsi tyttärelleen miehen, luovutti tälle 17-vuotiaalle tytölle talonsa emännyyden. Pian tämän jälkeen vanhalle emännälle tuli kova kuume ja kaksi viikkoa kuumeiltuaan hän nukkui pois.

Hänen tyttärensä järjesti hänelle hienot ja suuret hautajaiset. Hautajaisissa oli melkein 200 ihmistä ja tytär teurastutti 20 lammasta ja 2 lehmää, joita hautajaisväki söi sitten kolme päivää. Äitinsä hautaan hän laittoi mukaan kaikki emännälle kuuluvat esineet ja korut. Lisäksi hän laittoi muita tarvekaluja mitä hänen äitinsä tarvitsisi Tuonelassa.

Tämä hauta on löydetty ja se on esineiltään ollut kaikkein rikkain. Arkeologit ovat nimenneet haudan Euran emännän haudaksi.

4.0 Kauttuan koski

Kauttuankoski saa vetensä Pyhäjärvestä.

Jo kivikauden ihminen kävi ihailemassa jokea. Joessa alisella koskella on joen kummallakin rannalla vanhojen myllyjen rauniot. Toinen mylly on rakennettu 1600-luvulla ja nuorempi mylly on ollut vielä sotien aikaan käytössä. Silloin siellä tehtiin päreitä virran voimalla. Myllyjen lähellä on myllysilta.

4.1 Kivikautinen poika

Sillalla oli kivikautinen n. 10-vuotias poika pelkässä lannevaatteessa.

Hän itki, koska hän oli hukannut kirveensä jokeen. Hän oli ollut joentörmällä keräämässä pajuja ja raitoja heidän majansa kunnostamiseen, kun jokipenger oli yllättäen pettänyt ja hän oli tippunut veteen. Uidessaan joessa hän oli pudottanut kivikirveensä veteen. Hän oli epätoivoissaan alkanut sukeltelemaan kirvestä joesta. Tunnin sukeltelun jälkeen hän oli niin väsynyt että virta tempaisi hänet mukaansa. Virta kuljetti häntä kohti alajuoksua ja jossain vaiheessa hän löi päänsä kiveen, pyörtyi ja hukkui.

Kyselin pojalta hieman sen ajan elämästä ja hän kertoi seuraavia asioita.

Rakennukset olivat yhden perheen majoja.

Maahan oli kaivettu n. 5 m halkaisijaltaan oleva ja 40 cm syvä tasanne joka muodosti lattian. Kuoppa reunasta toiseen taivutettiin pajuja kaarelle. Kaarista muodostettiin eräänlainen ristikko. Ristikkoon alettiin pujottelemaan kuusenoksia kerroksittain ja uloimmaksi kerrokseksi laitettiin n. 30 cm kerros sammalta. Lopputulos näytti iglulta joka oli tehty sammalista. Kattoon jätettiin reikä nuotion savua varten. Oviaukko peitettiin pajuristikolla, jossa oli tiheään laitettuja kuusenoksia. Havut ja sammaleet piti uusia kerran vuodessa ja uusi maja rakentaa joka viides vuosi.

Ravinto hankittiin lähinnä kalastamalla kuusen juurista valmistetulla rysällä ja onkimalla.

Metsästyksellä saatiin hirviä, jotka aikuiset miehet metsästi.

Pojat tekivät juurista naruja jotka he virittivät ansalangoiksi, lähinnä jäniksille.

Kasvien eriosia käytettiin paljon, mutta maata he eivät viljelleet. He kasvattivat kuitenkin jäniksiä ravinnoksi, eli he olivat vanginneet jänikset ansalangoilla ja antoivat niiden lisääntyä. Talven tultua muut paitsi emojänikset tapettiin ja pakkanen säilöi ne.

Pojan heimossa oli vain 3 majaa.

Miehuusiässä oli 5 miestä, naisia oli 6 ja lapsia oli 12. Heimossa oli siis 22 ihmistä.

Kesällä ei juuri vaatetusta käytetty ja talvisin pukeuduttiin turkiksiin.

Työ- ja tarvekalut oli tehty kivestä, luusta, simpukoista ja puusta. Tulen he osasivat tehdä kahdella kvartsikivellä.

Ihmiset elivät yleensä n 30 vuotta.

Lähialueella oli muutamia samankokoisia kyliä, mutta niihin ei oltu juurikaan yhteydessä. Elämä kului lähinnä ruuan etsimisessä ja hankinnassa. 

Uudemman myllyn raunioilla ei näkynyt henkiä, mutta vanhan myllyn luona näkyi muutama henki jotka kantoivat raskaita säkkejä rannalta ylöspäin. Eräs mies kertoi tarinansa.

4.2 Renki

Hänellä oli pieni mökki metsikössä ja sen ympärillä vähän naurismaata. Hänellä oli vaimo ja pieni poikalapsi. Hän oli itse renkinä isossa talossa vuosiluku oli 1696 ja mies oli 25-vuotias. Hän teki niitä töitä mitä hänen käskettiin. Hoiti hevosia, raivasi viljelysmaata, oli metsätöissä, kalasti, ja auttoi myllyllä. Työpäivät olivat ympäripyöreitä ja palkkana oli vähän rahaa, ilmainen ruoka ja ruoka tarvikkeita esim. jauhoja. Hänen vaimonsa oli navettapiikana ja hän hoiti lehmiä, auttoi heinän teossa ja teki rehukerppuja talveksi.

Elämä oli kovaa, mutta he kummatkin olivat siihen tyytyväisiä. Erään kerran kun mies oli myllyllä auttamassa jauhosäkkien kanssa, niin hän horjahti ja putosi koskeen.

Hän löi päänsä kiveen ja pyörtyi. Siinä kohtaa oli kuitenkin vähän vettä ja muut rengit saivat hänet kiskotuksi rannalle.

Tajuton mies kannettiin mökkiinsä lepäämään. Monen tunnin kuluttua mies tuli mökissään tajuihinsa, eikä muistanut mitä oli tapahtunut. Ainoa mitä hän ihmetteli oli valtava pääkipu ja kuhmu takaraivossa. Mies oksenteli ja pyörtyili pitkin päivää, mutta seuraavana päivänä hän meni sitkeästi töihin vaikka pää oli räjähtää.

Kuukauden mies kävi sitkeästi töissä vaikka päätä särki, teki pahaa, kaikki näkyi kahtena ja välillä hän pyörtyili.

Hän oli muuttunut kiukkuiseksi ja äkkipikaiseksi.

Eräänä myöhäiskesän yönä mies sai sängyssään jonkun kohtauksen. Hän tärisi ja riuhtoili, silmät olivat väärinpäin päässä ja kuolaa valui suusta. Jonkin aikaa sätkyiltyään mies kuoli.

Hänet haudattiin hiljaisin menoin ja muut rengit miettivät, että mihinkähän se kuoli.

Miehellä oli ollut kokoajan kallonmurtuma ja siihen hän kuoli.

 

5.0 Ruukinmäki

Ruukinmäellä on ollut rautaruukki 1600-luvun lopulta lähtien. Mäellä on myös useita hirsitaloja sekä Kauttuan Klubi. Mäellä ei näkynyt muita henkiä kuin 10 ratsastajan sotilas-osasto.

5.1 Kapteeni

Ratsastajat olivat 1700-luvulta. Heillä oli päällään sinikeltainen sotilaspuku, musta kolkkahattu ja miekka vyöllä. Hevosilla oli sininen loimi, jossa oli keltaiset reunat ja satula. Satuloissa roikkui vielä pitkä miekka tupessa.

Ratsuosasto karautti täyttä vauhtia ohitsemme. Saimme kuitenkin selville heidän tarinansa.

Ratsuosaston johtajana oli nuori 22-vuotias kapteeni. Hän oli ruukin omistajan poika. Hän oli viettänyt sen ajan hienostoherran elämää. Koskaan hän ei ollut tehnyt töitä, oli vaan juhlinut ja mennyt kutsuilta toisille. Alkoholia hän oli myös käyttänyt paljon eikä hän välittänyt alueen työntekijöistä hiukkaakaan.

Hänen isänsä oli ihan toista maata. Hän oli pidetty herra, jolta liikeni aikaa jutustella työntekijöiden kanssa. Ruukissa oli paljon seppiä jotka tekivät raudasta paljon erilaisia tarvekaluja. Ruukinherra olisi halunnutkin olla ennemmin seppä kuin ruukin omistaja. Senpä takia hän vietti paljon aikaa seppien pajoissa, ihastellen mitenkä he saivat raudan taipumaan.

Kun poika täytti 22 vuotta, oli ruukinherran mitta täysi poikansa rilluttelu elämää. Hän tunsi Turusta joitakin kenraaleita ja sai puhuttua poikansa armeijan palvelukseen ratsuväen kapteeniksi. Poika sijoitettiin Viipurin alueelle ja hänen pestinsä oli tarkoitus kestää 10 vuotta.

Kun poika kuuli isänsä sopimuksesta, sai hän raivarin, mutta ei se mitään auttanut, koska pestipaperit oli tehty.

Hänen isänsä kaavaili pojastaan seuraajaansa, mutta nykyisen kaltaiselle hunsvotille hän ei ruukkiaan jättäisi. Hän toivoi että 10 vuotta armeijassa kasvattaisivat pojasta miehen. Eräänä elokuun aamuna 1701 tuli 9 ratsastajan osasto hakemaan uutta kapteenia uuteen sijoituspaikkaan Viipuriin.

Poika oli raivoa täynnä ja lähtiessään miesten matkaan hän kirosi isänsä alimpaan helvettiin. Osasto lähti ratsastamaan kohti Viipuria Hämeenlinnan kautta, missä osastoon liittyisi lisää sotilaita.

Ensimmäiseksi yöksi osasto leiriytyi n. 50 km päähän Hämeenlinnasta.

Osasto nukkui taivasalla, nuotion lämmössä ja poika kihisi kiukusta. Yöllä osasto heräsi siihen että hevoset hirnahtelivat levottomasti. Rosvojoukko oli yllättänyt heidät ja yrittivät varastaa heidän hevosensa. Pojan raivo purkautui ja hän syöksyi miekka kädessä rosvojen perään. Rosvot ampuivat sotilaita kohti pistoolilla pelotellakseen heitä, mutta pahaksi onneksi luoti osui keskelle pojan rintaa. Poika kuoli hyvin nopeasti ja hänen sotilasuransa päättyi ensimmäiseen kahakkaan. Myöhemmin rosvoista saatiin 3 kiinni ja heidät hirtettiin kuninkaan omaisuuden anastuksesta sekä kuninkaan upseerin murhasta.

6.0 Linnavuori

Linnavuorella on 63 metriä pitkä kivinen suojavarustus. Siellä on ollut vartiointi paikka, josta on pystytty seuraamaan Eurajoen ja Pyhäjärven laivaliikennettä. Se on ollut myös pakopaikka mihin kyläläiset ovat paenneet hyökkääjiltä.

6.1 Linnavuoren valtaus

200 jKr. Linnavuoren suojissa oli n. 50 ihmistä.

Vihollinen oli jo viikon yrittänyt hyökätä vuorelle loivempaa rinnettä. Varustusten puolustajina oli 24 miestä. Heidän lisäkseen linnassa oli 13 naista, 13 lasta ja 20 lammasta.

Linnassa oli luonnon muovaama kaivo. Useista kallion halkeamista vesi oli valunut n. 15 m syvään kallion koloon.

Puolustajilla oli runsaasti ruokaa jopa kuukausia kestävään piiritykseen. Puolustusaseina oli kuumaa tervaa, isoja kiviä, tukkeja, joissa oli teräviä oksantynkiä, keihäitä ja nuolia. Näitä kun lähti vyöryttämään rinnettä alas hyökkääjän päälle, oli rinteessä paha olla.

Yöllä pimeässä vihollinen teki hyökkäyksen loivaa rinnettä myöden. Puolustajat ryntäsivät vallituksille, mutta hyökkäys olikin valehyökkäys. Vihollisen pääjoukko oli pimeänturvin kiertänyt linnakkeen jyrkälle sivulle, tikapuut mukana.

Kun puolustajat keskittyivät torjumaan valehyökkäystä, niin vihollisen pääjoukko hyökkäsikin heidän selkäänsä. Taistelu oli raju ja nopea. Ensimmäiseksi kuolivat naiset ja lapset. Sen jälkeen puolustajat.

Kaikki tapettiin, ainoastaan yksi 10-vuotias poika pääsi karkuun. Poika juoksi yön pimeydessä muutamien kilometrien päässä olevaan naapurikylään. Siellä hän kertoi mitä linnakkeessa oli tapahtunut. Kylästä koottiin nopeasti 40 miehen joukko joka lähti linnakkeelle auttamaan.

Kun miesjoukko saapui aamuhämärissä linnakkeelle, odotti heitä karmea näky. Kaikki, niin naiset, lapset kuin miehetkin oli hakattu miekoilla kuoliaaksi. Useita miesten päitä oli hakattu irti ja laitettu kepin nokkaan.

Joitakin poikia oli seivästetty kepin nokkaan roikkumaan ja jotkut naiset oli selvästi raiskattu ennekuin heidän kurkkunsa oli leikattu poikki.

Muutamia tapettuja lapsia oli heitetty kaivoon saastuttaakseen kaivon veden.

Kaikki aseet, korut, tarve-esineet ja lampaat olivat hyökkääjät vieneet mukanaan.

Miesjoukko oli näkemästään niin raivoissaan että oli valmis lähtemään vihollisen perään, mutta koska heillä ei ollut veneitä niin he eivät voineet tehdä muutakaan kuin huutaa raivoaan ulos. Kukaan ei huomannut että apua hakenut poika oli tullut miesjoukon perässä. Nyt hän käveli linnakkeella järkyttyneenä ja etsi vanhempiaan, jotka olivat pahasti silvottu.

Poika oli niin järkyttynyt näkemästään että hän ei edes itkenyt. Poika otettiin asumaan tähän toiseen kylään ja linnaketta ei käytetty enää turvapaikkana.

Kymmenen vuoden päästä pojasta oli kasvanut mies.

Hän johti n. 40 nuoren miehen joukkoa, joka teki kolmella laivalla ryöstöretkiä Itämeren rannikko kyliin.

Hän oli julma ryöstäjä ja johtaja. Hän ei ollut perustanut perhettä, koska hän oli pyhittänyt elämänsä kostolle.

30-vuotiaana hän kuoli eräässä kahakassa ryöstöretkellään. Ruumis tuotiin kotikylään ja haudattiin vaatimattomin menoin. Rannikko kylien ryöstely lopetettiin koska kylän vanhimmat päättivät että nyt on kostettu jo tarpeeksi.

Kylä palasi rauhalliseen elämään ja aloitteli kaupantekoa muiden kylien kanssa.

Linnake oli käyttämättä lähes 300 vuotta, silloin eräs heimo kunnosti sen, kohotti kivimuuria ja teki vielä kivimuurin päälle muutamia hirsikerroksia.

Linnake toimi vielä 500 vuotta turvapaikkana, eikä sitä enää koskaan valloitettu.

7.0 Harolan kalmisto

Harolan kalmiston alue on usean hehtaarin kokoinen. Siellä on kymmeniä kumpuhautoja niin pronssi- kuin rautakaudeltakin. Alueella oli runsaasti henkiä, mutta pyrimme valitsemaan tarinoista mielenkiintoisemmat.

7.1 Pronssikautinen päällikkö

Eräällä haudalla oli valkohiuksinen ja partainen pronssikautinen vanha mies.

Haudalla tuntui voimakkaasti positiiviset energiavärähtelyt.

Mies oli tullut 20-vuotiaana valituksi kylänsä päälliköksi, vanhan päällikön kuollessa, ilman perillisiä.

Mies oli ollut viisas ja rauhallinen. Hän oli välttänyt kaikki kahinoinnit naapuri heimojen kanssa. Hän teki kiistatilanteissa niin hyviä ratkaisuja että naapurikylistäkin tultiin kysymään häneltä neuvoa. Kaikki kyläläiset pitivät suuresti johtajastaan ja tuntui että Jumalatkin pitivät, koska ruokaa saatiin ylenmäärin.

Kylässä asui n. 100 ihmistä. Se oli tuohon suurimpia kyliä. Kyläläiset kalastivat, metsästivät, viljelivät viljaa ja juureksia sekä kasvattivat lampaita.

Heidän talonsa oli rakennettu hirsistä. Katto oli tehty kuusen havuista ja sammaleesta ja lattia oli maalattia. Suurimmat talot olivat n. 8 metriä pitkiä, 4 m. leveitä ja n. 2,5 m. korkeita. Ikkunoita näissä taloissa ei ollut, mutta savuhormi löytyi. Talon sisälle oli rakennettu kivistä tulisija jossa ruoka valmistettiin.

Vaatteet oli tehty eläinten nahoista ja lampaan villasta.

Työkalut olivat lähinnä kivisiä, puisia, luisia tai ne oli tehty simpukan kuoresta.

Pronssia ja kuparia oli kylässä vähän ja ne oli tehty lähinnä koruiksi ja symbolisiksi esineiksi.

Kylä harrasti myös vaihtokauppaa ulkomailta tulleiden kauppiaiden kanssa. He kauppasivat kauppiaille lähinnä eläinten turkiksia ja saviastioita. Kauppiaat taas tarjosivat mursun hampaita, piikiveä, latzuria, astioita, eläinten turkiksia ja pronssia.

Pronssi oli arvokasta, esim. yhdellä karhun taljalla sai kaksi pronssista kirveenterää.

Tämä mies johti vaurasta kylää 40 vuotta. Hänellä oli vaimon lisäksi kaksi tyttöä ja kolme poikaa. Lapsilla oli jo omat perheensä kun mies täytti 60 vuotta ja tunsi iän painavan. Häntä suretti vanhin poikansa josta tulisi hänen seuraajansa, koska hän oli kiivas luonteinen ja ajoi yleensä omaa etuaan. Viimeiset elinvuotensa mies yritti opettaa pojalle heimon johtamista, mutta silti poika oli kiivas luonteinen.

Mies kuoli 63-vuotiaana, mikä oli tuohon aikaan harvinaisen korkea ikä.

Miehen omasta pyynnöstä hänen hautaansa ei laitettu rikkauksia, vaan hän sai pienen hautakummun muiden joukkoon.

Vielä vuosien päästä kyläläiset toivat lahjoja miehen haudalle ja tulivat pyytämään sinne myös ilmestys näkyjä, ongelmien ratkaisemiseksi.

7.2 Isä ja poika

Eräs hauta oli L-kirjaimen muotoinen ja sen äärellä oli miehen ja murrosikäisen pojan henget.

Kysymyksessä olivat rautakautinen poika ja hänen isänsä.

He olivat olleet neljän muun miehen kanssa kevät-talvella 475 jKr. karhumetsällä.

Miehillä oli vaatetuksena turkiksista tehdyt vaatteet, jaloissa jotkin suksien ja lumikenkien välimuodot sekä kädessä kivikärkiset keihäät, jotka olivat n. 2 metrin pituisia.

He olivat suunnitelleet ajavansa karhun talvipesästänsä ja keihästävänsä tämän tokkuraisen karhun.

Pojan tehtävänä oli ajaa karhu pesästään miesten keihästettäväksi. Miehet menivät tietämälleen karhunpesälle ja asettuivat puolikaareen n. 5 metrin päähän pesästä. Pojan isä oli keskimmäisenä kaaressa.

Poika alkoi vastakkaiselta puolelta sohia kepillä pesää samalla huutaen. Yllättäen valtava uroskarhu syöksyi pesästä ulos suoraan kohti keskimmäistä miestä ja keihästä. Keihäs joka oli tanassa maata vasten, meni karhun rinnasta sisälle ja katkesi. Karhu kuitenkin jatkoi suoraan matkaansa miestä päin ja alkoi puremaan ja raatelemaan miestä.

Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti että kaikki vain seisoivat paikoillaan.

Ensimmäisenä tilanteeseen havahtui poika ja ryntäsi huutaen oma keihäs tanassa karhun päälle. Hän survaisi keihään karhun selkään, mutta saman tien karhu kääntyi ja huitaisi tassullaan poikaa päähän, niin että poika lensi kaaressa monta metriä.

Nyt havahtuivat muutkin metsästäjät ja survaisivat omat keihäänsä karhuun. Karhu raivosi ja huitoi tyhjää ilmaa, kunnes lyyhistyi kuolleena maahan.

Metsästäjät tutkivat miestä jota karhu oli raadellut. Hänen päänahkansa roikkui irtonaisena ja kasvot ja kaula oli yhtä veristä massaa, mutta siltikin hän vielä oli. Repaleisilta huulilta tuli yksi sana ”poika”. Pari metsästäjää menivät katsomaan poikaa, joka makasi pienen matkan päässä, pää ihmeellisessä asennossa, miehet totesivat pojan kuolleeksi, niska oli poikki.

Vähän ajan päästä myös pojan isä menehtyi vammoihinsa. Metsästäjät olivat surullisia. He ottivat karhulta suolet ulos, mutta päättivät tulla hakemaan sen myöhemmin.

He kantoivat miehen ja tämän pojan takaisin kylään.

Suru oli kylässä suuri, kun kaksi miestä oli kuollut. Kymmenen miestä kävi hakemassa karhun kylään, missä se paloiteltiin, mutta lihoja ei jaettu.

Seuraavana päivänä isä ja poika päätettiin haudata.

Hauta-alueelle kasattiin oksia ja puita L-kirjaimen muotoon. Ruumiit laskettiin oksien päälle päät vastakkain ja risut sytyttiin palamaan. Kun tulet olevat monen tunnin päästä sammuneet ja hiillos jo hiipumassa, alkoivat kyläläiset kasata kiviä hiillosten päälle, niin että siihen muodostui L-kirjaimen muotoinen röykkiö hauta.

Haudan valmistuttua koko kylä, jossa oli 50 henkilöä, meni syömään hautajais- soppaa, joka oli valmistettu karhun lihasta.

7.3 Jättiläinen

Eräs röykkiöhauta oli n. 7 metriä pitkä ja n. 2 metriä leveä. Tämänkin haudan äärellä oli henki kertomassa tarinaansa.

Hauta oli rautakautisen miehen. Miehellä oli mustat pitkät hiukset, mustat viikset ja siniset villakangas vaatteet jotka oli harvinaiset tuohon aikaan. Mies oli myös aikansa jättiläinen, hän oli nimittäin 185 cm pitkä, miesten keskipituuden ollessa tuolloin n. 160 cm. Miehen sukujuuret tulivat kaukaa idästä ja hän oli ollut kylänsä päällikkö.

Kylä kävi kauppaa lähinnä itäisten kansojen kanssa. Päällikkö itse johti aina kaupparetkiä, koska hän osasi itäistä kieltä.

He purjehtivat aina nykyisen Laatokan-järven rannoille saakka vaihtamaan kalliita korukivi, meripihkaa, metalliastioita, värikkäitä kankaita ja hyvänhajuista pihkaa.

Tämä kyläyhteisö oli omaksunut itäisiä tapoja.

Osa heistä asui mm. nahkoista tehdyissä Jurtta-tyylisillä taloissa ja heidän asusteensa olivat kirkkaamman värisiä kuin muilla kylillä. Kauppamatkoillaan he olivat oppineet uusia juurikasveja, jota voi käyttää villan värjäämiseen.

Eräänä syyskuun päivänä Pyhäjärvelle nousi myrsky yllättäen. Miehet, jotka olivat ruuhillaan kokemassa pyydyksiään, joutuivat rajujen tuulenpuuskien riepoteltavaksi. Rannalla olivat katselivat sydän kylmänä miten miehet keikkuivat aalloilla. Pikkuhiljaa miehiä alkoi saapua rantaan. Ainoastaan yksi mies jäi kellumaan ulapalle. Yllättäen miehen ruuhi kaatui ja hän joutui veden varaan. Kyläpäällikkö, joka oli hyvä uimari , hyppäsi kylän isoimpaan veneeseen ja lähti pelastamaan kalastajaa. Myrsky vain yltyi ja iso vene kaatui vähän ennen kuin se ehti kalastajan luokse. Päällikkö lähti uimaan miestä kohti, joka aina välillä näkyi pinnalla. Ennen kuin päällikkö pääsi miehen luokse vaipui tämä pinnan alle, eikä noussutkaan enää pinnalle. Päällikkö alkoi epätoivoisesti sukellella löytääkseen miehen, mutta vesi oli myrskyn takia niin sameaa, että siellä ei nähnyt kuin metrin eteensä. Päällikkö sukelsi ja sukelsi, mutta turhaan, hän ei miestä löytänyt. Hänen voimansa alkoivat ehtymään ja hän päätti uida maihin. Kauhukseen hän huomasi että rantaan oli kilometrin verran matkaa. Hän lähti vimmoissaan uimaan kohti rantaa aaltojen iskiessä häntä sivulta. Jonkin aikaa uituaan, hän huomasi, että aallot painavat häntä takaisin järven selälle päin. Hän pinnisti voimansa äärimmilleen vaikka silmissä välillä pimeni, kunnes yhtäkkiä tuli täysi pimeys.

Myrsky laantui yllättäen, yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Kyläläiset lähtivät veneillä etsimään päällikköänsä. He löysivät päällikön kellumasta läheltä suurta venettä n. 1 km päästä rannasta.

Aallot olivat heittäneet veneen päällikön päälle, ja hän oli menettänyt tajuntansa ja hukkunut.

Päällikön vene ja ruumis vietiin rantaan.

Seuravana päivänä juhlapukuun puettu päällikkö kannettiin suuressa veneessä kalmiston alueelle. Vene päällikköineen laskettiin maahan ja kyläläiset alkoivat kasata kiviä veneen päälle, niin paljon että venettä ei näkynyt enää ollenkaan.

Kylän kauppamatkat itään loppuivat, koska kylässä ei ollut ketään joka olisi osannut itäistä kieltä.

7.4 Miekkakauppias

Eräällä haudalla oli n. 40-vuotias rautakautisen miehen henki. Mies oli kauppias joka oli erikoistunut miekkojen myyntiin. Hän oli myös taitava seppä ja hänen vaimonsa oli taitava saviastioiden tekijä.

Mies oli tehnyt kymmenen vuotta sepäntöitä ja nainen saman verran savitöitä, kun he päättivät ryhtyä kauppiaiksi.

Heillä oli mukava varasto miekkoja ja saviastioita, sekä maksuksi saatuja karhuntaljoja.

Siihen aikaan miekka huotrineen maksoi yhden karhun taljan tai 5 hopea rahaa. Raha oli ollut jo jonkin aikaa maksuvälineenä, mutta harvoilla sitä oli käytössä.

Mies omisti vielä pienen merikelpoisen purjeveneen, jonka hän oli saanut isältään perinnöksi. Mies ja vaimo lastasivat veneeseen 40 miekkaa, 100 saviastiaa, 30 karhun taljaa sekä ottivat mukaansa omistamansa 20 hopearahaa.

Heillä ei ollut lapsia, koska he olivat päättäneet rikastua ensin. Laiva oli ääriään myöden täynnä ja ui syvällä. He lähtivät purjehtimaan kohti Laatokkaa. Matka sinne kesti melkein kaksi viikkoa.

Perillä he vaihtoivat saviastioita korukivihelmiin. 100:sta saviastiasta he saivat 40 helminauhaa jotka olivat lähinnä lazurikiveä ja malakiittia.

Sieltä kauppiaat jatkoivat nykyisen Tallinnan seutuville missä oli rikas kulttuuri siihen aikaan.

Virossa oli kuitenkin pulaa raudasta. Parin seuraavan viikon aikana he saivat myytyä miekkansa, tosin pienempään hintaan kuin he ajattelivat.

He eivät kelpuuttaneet maksuvälineeksi muita kuin rahoja ja he saivat miekoistaan 150 hopearahaa.

Seuraavaksi he jatkoivat matkaansa Saksiin, missä oli kaikkein parhaimmat miekantekijät.

Saksissa taas karhun taljat ja korut olivat kovaa valuuttaa.

Kolmen viikon aikana he vaihtoivat rahaan tavaransa. Karhun taljoista he saivat 300 hopea rahaa ja koruista 80 hopea rahaa. Nyt heillä oli rahaa 550 hopea rahaa. Se oli tuohon aikaan suuri summa.

Sillä olisi pystynyt ostamaan itselleen talon, vähän maita ja 20 lammasta. Kauppiaat olivat suunnitelleet kuitenkin muuta.

He etsivät käsiinsä parhaimmat miekkasepät.

Sepät olivat tehneet upeita, koristeellisia miekkoja. Miekan kahvat olivat kultaa ja hopeaa, terä upeinta rautaa ja huotrat koristeltu kulta ja hopea langoin.

He alkoivat hieroa kauppaa näistä upeista miekoista.

Viikon tingittyään he saivat sopimuksen tehtyä. He ostivat kaksi miekkaa. Kummankin hinta oli 200 hopea rahaa kappaleelta. Lisäksi miehen piti vuosi tehdä miekkoja ilmaiseksi.

Kauppiaat olivat tyytyväisiä kauppaansa.

Mies teki töitä pajassa ja nainen pääsi ruokapalkalla tekemään saviruukkuja. Vuoden töitä tehtyään he olivat lunastaneet miekat. He purjehtivat muutamassa viikossa takaisin kotikyläänsä.

Kylän väki oli hämmästynyt nähdessään kauppiaat, koska he olivat luulleet heidän kuolleen. Kauppiaat kertoivat matkastaan mutta eivät puhuneet miekoistaan mitään, koska heillä oli suunnitelma. Kaikessa hiljaisuudessa he ottivat yhteyden kahteen alueen rikkaimpaan kyläpäällikköön ja sopivat heidän kanssaan tapaamisen. Miekat nähtyään kummatkin päälliköt hullaantuivat niiden kauneudesta ja hinnalla ei ollut enää väliä. Usean päivän neuvottelun jälkeen he pääsivät sopimukseen.

Kahdesta miekasta kauppiaat saivat suhteellisen ison talon, kymmenen hehtaaria peltoa ja niittyä, muutamia hehtaareja metsäaluetta, kolme piikaa, kaksi renkiä, kaksi hirveä, ja 200 kiloa kalaa, joka vuosi, uuden laivan, 40 lammasta ja 50 hopea rahaa. Kauppa summa oli pöyristyttävä tuohon aikaan ja ne tekivät suuren loven päälliköiden omaisuuteen.

Kauppiaat olivat rikkaita, mutta se ei riittänyt heille.

Mies alkoi takomaan taas miekkoja ja nainen tekemään saviastioita.

Vuoden päästä heillä oli valmiina 20 miekkaa ja 60 saviastiaa. Vaimo oli raskaana ja mies päätti renkien kanssa lähtee kauppamatkalle.

He seilasivat Laatokalle myymään saviastioita, mutta niiden hinta oli laskenut. Astioista he saivat vain 15 helminauhaa.

Tallinnassa olivat miekkojen hinnat laskeneet. Niistä he saivat vain 40 hopea rahaa. Kiukuspäissään mies myi kaulanauhatkin Tallinnassa ja lähti kotimatkalle 55 hopea rahaa taskussaan. Seuraavat kolme vuotta heidän elämänsä meni miekkoja ja saviastioita tehdessä, tyttölasta ja tilaansa hoitaessa.

Mies suunnitteli taas kauppa matkaa, vaimonsa ollessa jälleen raskaana.

Kesä oli kuitenkin kylmä ja myrskyjä tuli yksi toisensa jälkeen. Mies odotti suotuisia säitä, mutta niitä ei tullut koko kesänä.

Elämä jatkui normaalina vielä kolme vuotta.

Mies ja vaimo olivat tehneet varastoon niin paljon tavaraa kun olivat vain ehtineet.

Rahat alkoivat olla vähissä ja mies päätti lähteä kauppamatkalle. Hän oli opettanut toisen renkinsäkin takomaan miekkoja ja niin heillä oli 180 miekkaa.

Nainen oli opettanut piikansa tekemään saviastioita ja hän oli siinä jopa parempi kuin emäntänsä. Saviastioita oli kertynyt 250 vaikka osa niistä oli jouduttu vaihtamaan tarvekaluihin.

Kesän alussa mies lähti renkeineen kauppamatkalle.

Laiva oli täynnä tavaraa, vaikka se olikin kaksi kertaa isompi kuin heidän vanha laivansa.

He purjehtivat jälleen Laatokalle ja ilostuivat, koska hinnat olivat palanneet ennalleen. Ostajia oli kuitenkin vähän ja he joutuivat olemaan kuukauden maissa. He saivat kuitenkin 100 kaulanauhaa.

Tallinnassa hinnat olivat myös vähän nousseet. Parissa viikossa he saivat miekoistaan 540 hopea rahaa.

Saksiin päästessään he huomasivat että kaulanauhojen hinnat ja kysyntä olivat vähentyneet. Kuukauden kaupittelun jälkeen he saivat ne myytyä ja he olivat 50 hopea rahaa rikkaampia.

Jälleen he ottivat miekka seppiin yhteyttä. Heidät tyrmistytti tieto, että miekat maksoivat nyt 500 hopea rahaa.

Heillä oli 590 hopea rahaa, mutta mies mietti kenelle hän miekan myisi. Muutaman päivän mietittyään ja syksyn ollessa tulossa hän päätti pitää rahat ja suuntasi laivan kohti kotia.

Muutamien viikkojen päästä he saapuivat kotiin. Vaimo oli tyytyväinen miehen ratkaisuun, sillä olivathan he nyt rikkaita. Mies ei enää koskaan lähtenyt kauppamatkalle, vaikka hän miekkoja tekikin. Ne hän vaihtoi tarvekaluihin ja karhun lihaan.

Mies kuoli 40-vuotiaana vanhuuteen ollessaan vauras mies. Miehen poika jatkoi isänsä kauppiasuraa ja hän pystyi kartuttamaan hyvin omaisuutta.

Toinen miekoista haudattiin päällikön mukana, mutta toisesta miekasta tuli sukukalleus, joka kulki vielä 500-vuotta suvussa, kunnes päätyi suvun viimeisen miehen mukana hautaan.

Kummatkin miekat ovat löytyneet Pappilanmäestä ja ovat nykyään Kansallismuseossa Helsingissä.

8.0 Harolan pelto

Kalmiston lähellä on pelto, jossa näkyy erilaisia kiviröykkiöitä. Tällä pellolla on ollut pronssikaudesta lähtien kylä. Pellolla näkyy talojen pohjien jälkiä. Tämä kylä on oikeastaan jakautunut kahteen asuin alueeseen. Pellolla on ollut rautakaudella 80 ihmisen kylä ja n. 500 metrinpäässä pellosta läheisellä mäellä on ollut 100 ihmisen kylä.

Tämä kylä on ollut monissa tarinoissa, joita tässä kirjoituksessa on. Linnavuoren hengissä selvinnyt poika juoksi tähän kylään hakemaan apua.

Kauppiaat, jotka toivat loistomiekat Saksista, asuivat tässä kylässä, Luistarissa tapaamamme parantaja oli lähtöisin tästä kylästä.

8.1 Harolan kylä

Kylä sijaitsee Pyhäjärven hiekkaisen rannan lähellä ja juuri järvi on vaikuttanutkin kylän syntyyn. Kylän laidalla on neljän kiven kehä. Siinä on sijainnut kylän käräjä- paikka.

Näin suuressa kylässä on täytynyt tehdä erilaisia sääntöjä. Kylässä oli päällikkö, joka johti kylää yleisellä tasolla.

Siellä oli myös viljelyspäällikkö, joka osoitti kullekin talolle viljelysalueet, sekä määräsi peltoalueiden raivauksesta.

Siellä oli myös metsästyspäällikkö, joka tiesi oman ja naapurikylien metsästysalueiden rajat. Hän myös määräsi taloille metsästysalueet ja metsästyskiintiöt.

Kalastuspäällikkö tunsi oman ja naapurikylien kalastusalueet ja kiintiöt.

Käräjäpaikalla kaikki päälliköt pyrkivät ratkaisemaan erilaisia kiistoja. Yleisemmät kiistat olivat metsästys- ja kalastusalue rikkomuksia. Rangaistukset olivat lähinnä erilaisia sakkoja esim. jos jonkun kalanpyydykset olivat toisen alueella, voitiin hän määrätä antamaan 10 siikaan, sille kenen kalastusalue se oli. Metsästys ja kalastus kiintiöt olivat mielenkiintoisia.

Rautakaudella eräs kiintiö oli tällainen.

Riistaa 3 hirveä tai 5 vasaa, 1 karhu, 3 villisikaa taloa kohti vuodessa. Pienempää riistaa kuten jäniksiä ja lintuja sai vapaasti pyytää, kuitenkin emoa jolla oli poikasia ei saanut pyydystää. Linnun munia saa ottaa ainoastaan puolet pesässä olevasta munamäärästä.

Kaloja saa pyytää 5 virstullista vuodessa taloa kohti.

Virstu oli pajusta tehty iso neliömallinen kori. Sen mitat oli n. 1 m pitkä, 70 cm leveä ja 50 cm korkea ja siihen mahtui reilusti yli 100 kiloa kalaa. Siihen aikaan kylässä oli 20 taloa, joten kalaa tämä kylä käytti 10 000 – 12 000 kg vuodessa. Kalaa pyydystettiin keväällä ja syksyllä. Kevään kutuaikainen kala säilöttiin kuivaamalla ne ilmassa, sekä kylmäsavustuksella ja kuivaamalla. Kylmäsavustusta varten oli rannassa eräänlaisia nahkasta tehtyjä kotia. Kodat olivat n. 3 metriä korkeita ja niissä oli savuhormi katossa. Muutamat talot käyttivät samaa savustus kotaa. Halkaistut kalat roikkuivat pari päivää kodassa savustumassa ja sen jälkeen ne kuivattiin ilmassa. Näin käsitellyt kalat säilyivät paremmin.

Syyskalat varastoitiin talokohtaisiin sumppuihin. Sumput oli rantaveteen pajuista tehtyjä aitauksia. Pajut oli punottu tiheäksi verkoksi jotta kalat eivät pääsisi sieltä pois. Suurimmat sumput olivat 10 + 10 m kokoisia.

Nuorien poikien tehtävä oli tarkistaa sumpun kunto, joka päivä, ja tarvittaessa korjattava se. Kalat olivat sumpussa siihen asti kun pakkaset tulivat.

Sumput pysyivät pitkään sulina polskivien kalojen ansiosta. Pakkasten tullessa kalat perattiin ja säilöttiin pakastamalla. Keväällä kalastettiin lähinnä kutulahnaa ja syksyllä pyrittiin saamaan rasvaisia lohikaloja kuten lohta ja siikaa, koska niitä oli hankala kuivata.

Hirvet metsästettiin pakkasten tullessa, koska silloin ne olivat tuhdimmassa kunnossa ja ne voitiin jäädyttämällä säilöä.

Karhut tapettiin yleensä talvella pesästä.

Pienriistaa ei säilötty, koska sitä saatiin ympäri vuoden.

Viljelyksillä kasvatettiin, jotain alkukantaisia viljoja ja juureskasveja. Emme kuitenkaan pystyneet tunnistamaan kasveja. Lapsien tehtävänä oli kesäisin kerätä osmankäämin juuria.

Juuret kuivattiin ja jauhettiin. Jauhoja käytettiin sitten erilaisiin ruokiin saostamaan sitä.

Lapset ja naiset keräsivät myös marjoja ja sieniä. Sienet leikattiin siivuiksi ja kuivatettiin ilmassa. Sateisena syksynä myös ne savu kuivattiin nahkakodissa. Yhden sienisaaliin kuivumiseen meni yleensä viikko.

Marjat säilöttiin pilkkumeihin.

Pilkkumit oli tehty puusta, joka oli lahonnut keskeltä. Haavat olivat käytetyimpiä puita. Ontoksi lahonnut puu kaadettiin ja sahattiin n. 1 m pätkiksi. Puun sisältä koverrettiin kaikki laho puu pois. Pohjaan laitettiin reiän kokoinen tulppa, joka tiivistettiin pihkalla. Kanneksi laitettiin puusta sahattu paksu kiekko joka yleensä oli koivua.

Näin saatiin aikaan tynnyri.

Jokaisen marjapilkkumiin laitettiin puolukoita, koska silloin tiedettiin jo että puolukoissa itsessään on säilöntä ainetta.

Pilkkumiin marjat laitettiin kerroksittain, esim. mustikoita, puolukoita, mustikoita, puolukoita jne. Päällimmäinen kerros oli aina puolukoita. Päälle laitettiin painoksi iso laakakivi, joka oli joko keitetty tai nuotiossa käytetty ennen säilömistä.

Kotieläimet oli lampaita ja aidattuja jäniksiä.

Lampaan kerityt villat pestiin kesäisin, mutta talvella ne vasta karstattiin ja kehrättiin käsivärttinöillä. Pestyt lampaanvillat piti käyttää pakkasen kautta ennen karstaamista, jotta kaikki syöpäläiset kuolisivat.

Hullu oli se nainen joka kesällä kehräsi, koska silloin oli paljon muita töitä.

9.0 Hiitteenkari

Hiitteenkari on n. 1,3 km pitkä ja n. 20 m. leveä kari, joka kurottuu kohti Pyhäjärven selkää.

Tarun mukaan jättiläiset Killi ja Nalli alkoivat tehdä siltaa Yläneelle, mutta kyllästyivät 1,3 km jälkeen ja näin olisi Hiitteenkari muodostunut.

Todellisuudessa jääkausi on muokannut sen.

Hiitteenkarilla on ollut rautakaudella vartioasema.

Näitä vartiointipaikkoja rakennettiin paikkoihin, mistä nähtiin kauas merelle.

Vartiointipaikoilla oli valmiiksi rakennettu kokko jonka vartiomiehet sytyttivät varoitukseksi muille, nähdessään oudon laivan. Vihollinen hyökkäsi melkein aina mereltä laivoilla tekemään kyliin ryöstöretkiä. Tästä syystä koko rannikkoalueen kattoi vartioasema verkosto.

Jos esim. Linnavuorella syttyi vartiotulet, niin Hiitteenkarille sytytettiin myös tulet vaikka laivoja ei siellä olisi nähtykään. Tällöin tieto oudoista aluksista levisi nopeasti laajallekin alueelle. Hiitteenkarilla on vielä näkyvissä isot kivet joiden väliin kokko pystytettiin. Vartio paikka on n. 600 metrin päässä karin kärjestä mantereelle päin, missä oli rautakautinen ranta.

9.0 Loppusanat

Retkemme Euran muinaisuuteen onnistui hyvin. Saimme mielenkiintoista tietoa historian eri ajoilta ja kuulimme mielenkiintoisia ihmiskohtaloita.

Saimme lähetettyä vielä 147 henkeä näiltä kalmistoalueilta takaisin inkarnaatiokierteeseen.

 

Retkellä mukana olivat:
Pirkko Vainio
Sanna Vainio
Eira Välimäki
Tarja Liesharju
Mailis Mäkelä
Eija Suonpää
Pentti Humisto
Olli Lehto
Pasi Raitanen

 


Takaisin