Ultran Nettikolumni  5/2003

Ultran toukokuun nettikolumnina on Pasi Raitasen erikoisartikkeli.
Pasi Raitanen on tulossa puhumaan kesän 2003 Ultrapäiville.

Alisessa maailmassa on ihmisten henkiä

Teksti: Pasi Raitanen

Selvänäkö ja kanava työssäni olen päivittäin tekemisessä henkimaailman ja erilaisten henkitasojen kanssa. Työskentelen lähinnä ihmisen fyysisestä kehosta ylöspäin olevilla tasoilla eli astraali-, menttaali-, ylempimenttaali- jne. tasojen kanssa. Olen jotenkin tiennyt että on olemassa joitain tasoja joille en pysty näkemään, mutta en ole pystynyt oikein hahmottamaan mistä tasoista on kysymys. Olen nähnyt nopeita vilauksia hahmoista, mutta en ole pystynyt seuraamaan niitä, mihin he ovat menneet. Nyt pystyin ensimmäisen kerran seuraamaan näitä hahmoja heidän omalle tasolleen.

Syksyllä 2001 olin työssä oppimisjaksolla vanhainkodissa. Yövuorossa ollessani näin eräässä käytävässä vilaukselta mies hahmon. Mies hävisi kuitenkin nopeasti johonkin enkä pystynyt seuraamaan sitä. Tämä hahmo vilahteli useita kertoja yön aikana, mutta en päässyt siitä selvyyteen.

Muutama päivä siitä, olin iltavuorossa töissä ja laitoimme mummeleita nukkumaan.

Eräs mummeli, jonka kanssa paljon juttelin, soitti hälytyskelloa. Hänet olimme laittaneet puolituntia aikaisemmin nukkumaan. Menimme toisen hoitajan kanssa huoneeseen katsomaan mikä siellä oli hätänä. Mummeli oli sängyssään aivan paniikissa, osoitti kattoon ja hoki hiljaisella äänellä ”älkää antako noiden viedä minua tuonne pimeyteen”. En minä ole tehnyt mitään pahaa”. 

Ehdin nähdä katossa mustan pilven, niin kuin synkän ukkospilven, joka oli kooltaan n. 3 metriä. Sitten pilvi hävisi. Ehdin kuitenkin huomaamaan että pilvi ei ollut demoninen pilvi eikä myöskään minkään tuntemani tason rakentama pilvi. Mummeli oli aivan hiestä märkänä ja sanoi että ” ne ” tulivat melkein heti kun me olimme lähteneet huoneesta. Juttelimme mummelin kanssa ja saimme hänet rauhoittumaan.

Ennen kuin lähdimme huoneesta, pyysin sinne enkeli-vartion huolehtimaan mummelin yöunesta. Toinen hoitaja kertoi minulle että tämä kyseinen mummeli näkee usein tällaisia harhoja, mutta ei siitä tarvitse välittää. Mutta minähän välitin. Tajusin että tuossa huoneessa tapahtuu jotain sellaista mitä minä en pysty näkemään, mutta tuo mummeli pystyy. Päätin ottaa asiasta selvää.

Seuraavana yönä meditoin ja menin astraalihahmona tämän mummelin huoneeseen. Siellä ei ollut mitään ihmeellistä ja enkelitkin olivat paikoillaan. Aloin ”skannaamaan” tasoja ylöspäin, mutta en huomannut mitään ihmeellistä. Sitten aloin menemään tasoja alaspäin ja heti alkoi tapahtua. Otin värähtelyn joka oli fyysisen tason alapuolella. En ollut aikaisemmin edes miettinyt että sellaista tasoa olisi edes olemassa. Huone muuttui sysipimeäksi ja uhkaavaksi, enkä nähnyt mitään. Käsikopelolla menin huoneen ovelle ja astuin sieltä pitkään vanhainkodin käytävään. Kaikki oli säkkipimeää ja jäin kuuntelemaan.

Kuulin että käytävässä oli jotain, mutta en tiennyt mitä. Lähdin hapuilemaan käytävää eteenpäin ja törmäsin johonkin. Se oli mummujen käyttämä kävelyapuväline eli rollaattori. Hapuilin eteenpäin ja törmäsin mummeliin. Kysyin mummelilta mitä hän täällä tekee. Hän sanoi odottavansa niin kuin muutkin. ”Ketkä muut”? minä ihmettelin. ”No, me kaikki", sanoi mummeli ja viittasi käytävään. Olin kai tottunut pimeyteen, koska aloin nähdä paremmin tämän mummelin. Katsoin käytävään ja siellä seisoi ja istui kymmeniä mummuja ja pappoja.

Lähdin ihmeissäni kävelemään käytävää pitkin ja katselin vanhuksia. Kaikki olivat apaattisia ja näyttivät odottavan jotain. Jatkoin kävelyä kunnes näin tutut kasvot.

Kymmenen vuotta aikaisemmin olin samassa vanhustentalossa töissä ja minulla oli omana potilaanani silloin eräs pappa nimeltään Veikko. Veikko kuoli sinä aikana kun olin siellä töissä. Yritin silloin seurata Veikon henkeä, mutta en löytänyt sitä mistään. Nyt kuitenkin tämä Veikko seisoi edessäni.

Tervehdin Veikkoa ja hän tunsi minut heti. Hän vain totesi että ”jaaha, sinäkin tulit tänne”. Kysyin että mikä paikka tämä on ja hän vastasi että ”etkö näe, tämä on vanhainkoti”.

Olin hiukan ymmällä. Kysyin että ”kerropa kuinka sinä tänne jouduit”. Hän kertoi että hän oli maannut sängyssään ja tuntenut voimakasta rintakipua (hän kuoli sydänkohtaukseen) ja siihen hän nukahti. Kun hän heräsi, oli yö ja aivan pimeää. Hän yritti kutsua apua summerilla, mutta se ei toiminut. Hän oli noussut ylös ja mennyt käytävään. Joka paikassa oli pimeää eikä ketään näkynyt missään. Hän kävi katsomassa kaikissa huoneissa, mutta kaikki olivat tyhjiä. Hän tutki koko kolmannen kerroksen, mutta ketään ei ollut missään. Hän oli tullut rappusia pitkin tähän toiseen kerrokseen, mutta toiseen siipeen, mutta sielläkään ei ollut ketään.

Loppujen lopuksi hän oli saapunut vanhainkodin tähän siipeen (missä itse olin nyt töissä) ja löytänyt täältä muutamia ”ihmisiä”. Hän oli kysellyt että missä kaikki on ja miksi täällä on niin pimeää, mutta kukaan ei ollut osannut hänelle vastata. Kun hän kysyi että mitä nyt tehdään, niin kaikki olivat vastanneet että odotetaan hoitajaa. Niin he alkoivat odottaa.

Pikkuhiljaa heitä tuli lisää ja nyt heitä oli jo n.30 vanhusta jotka odottivat hoitajaa. Aina välillä he yhteisesti huusivat hoitajaa, mutta kukaan ei heitä kuullut. Tajusin että nämä kaikki vanhukset olivat kuolleita ihmisiä, mutta jostain syystä he eivät olleet päässeet kuolemansa jälkeen eteenpäin, vaan he olivat tippuneet johonkin aliseen maailmaan. Käytävää pitkin minua kohti kulki n. 60 -vuotias mies, joka oli kiukkuinen. Hän tuli minun luokse ja sanoi että ”tajusithan sinä vihdoinkin tulla auttamaan meitä”. Hän oli se yövuorossani näkemäni mieshahmo, siellä käytävällä. Hän oli jotenkin huomannut sen että olin nähnyt hänet ja hän oli yrittänyt sen jälkeen saada minuun yhteyttä. Hän oli ollut kauiten täällä pimeydessä. Hän oli ollut ammatiltaan pappi, mutta hän ei ollut uskonut Jumalaan eikä mihinkään muuhunkaan. Omasta mielestään hän joutui tänne rangaistukseksi. Hän oli kuitenkin lukenut teologiaa ja hän alkoi hahmottaa tätä paikkaa missä hän oli. Hän yritti löytää täältä tasolta ulospääsyä ja hän sai aikaan nämä mustat pilvet. Ne olivat energiakeskittymiä, kun hän pyrki murtautumaan meidän maailmaan. Hän vaati minua auttamaan heitä. Olin hieman pihalla, koska en tiennyt kuinka auttaisin heitä, mutta päätin keksiä jotain.

Palasin takaisin sinne mummelin huoneeseen, mistä olin tänne tullutkin. Huone oli tyhjä, niin kuin arvelinkin. Ryhdyin nostamaan tasoani ja pääsinkin normaali-tasolle. Mummeli nukkui sängyssään ja enkelit olivat huoneessa. Ryhdyin keskustelemaan enkelien kanssa ja vaadin heitä auttamaan minua. Enkelit suostuivat yhteistyöhön ja lupasivat muodostaa vanhainkodin ruokasaliin ”portin”, mitä kautta henget pääsisivät siirtymään valonmaailmaan.

Neuvottelut käytyäni aloin taas laskemaan värähtelyä ja saavuin pimeään ja tyhjään huoneeseen. Menin käytävälle, jonne loisti valoa ruokasalin suunnalta. Vanhukset olivat ihmeissään. He pulisivat ja ihmettelivät. Korotin ääntäni ja käskin heitä siirtymään ruokasaliin. Sieltä he pääsisivät eteenpäin enkelien maailmaan. Nyt vasta pulina alkoikin. Kerroin heille että he kaikki olivat kuolleet ja jääneet loukkuun tähän pimeyteen. Nyt heillä olisi mahdollisuus lähteä täältä pois. 

Aikansa mietittyään vanhukset lähtivät köpöttelemään kohti ruokasalia. Osa heistä oli niin heikkokuntoisia että jouduin taluttamaan heitä. Johdin käytävän kaikki vanhukset valoon, missä enkelit ottivat heidät vastaan. Kun viimeinen vanhus oli mennyt, valoportti äkisti sulkeutui ja jäin pimeyteen. Kesti hieman aikaa ennen kuin totuin pimeyteen. Lähdin kuitenkin kiertelemään ympäri vanhusten taloa ja tarkistamaan että mihinkään huoneeseen ei jäänyt ketään. Koko talo oli tyhjä. Palasin takaisin siihen huoneeseen, mistä tänne tulinkin ja nostin taas värähtelyäni ja olin normaali-tasossa. Mummeli nukkui sängyssä, enkelit olivat poissa, mutta he olivat jättäneet upean vaaleanpunaisen energian huoneeseen. Päätin palata kotiin, koska herätyskellokin tuntui soivan. Aamulla menin aamuvuoroon töihin.

Työpaikka tuntui tosi valoiselta. Asukkaat ja hoitajat olivat hyväntuulisia ja kaikenlainen kireys ja kiire oli poissa. Aamun aikana monet hoitajat ihmettelivät sitä kun tuntui niin hyvältä olla töissä ja aamuvuoron päättyessä eräs hoitaja kiitti työkavereitaan kivasta aamusta. Nähtävästi sen toisen maailman ahdistus oli välittynyt myös tähän fyysiseenkin maailmaan ja nyt se oli poissa. 

Hyvät selvänäköiset ja kanavointikykyiset ystäväni. Toivoisin että te omassa työssänne ottaisitte huomioon myös tämän alisenmaailman ja pyrkisitte vapauttamaan siellä olevia ihmisten henkiä, takaisin jälleensyntymis-kierteeseen. Nykyisestä kokemuksestani voin kertoa että työstänne tulee mielenkiintoista ja haastavaa.

Valo olkoon luonanne!

Takaisin