Millaisia todellisuuksia ihmiskupuelämän ulkopuolella! Kaikessa, toden totta, henki, tietoisuus.

Näin äsken loistavan unen, se oli, on todellisuutta. Olin linnamaisessa kartanossa vierailemassa. Huoneita nelisenkymmentä. Kreivitär pienikokoinen, minua hiukan vanhempi. Kauniita, vanhoja taide-esineitä. Yksi nainen henkilökunnasta, uskollinen palvelija, enää emännän lisäksi paikalla. Enkä käytä käsitettä palvelija alentuvassa mielessä. Kaikilla, kaikella on aikansa, paikkansa. Ihmiselämän hidas soutu, ajelehtiminen.

Joku mies, siisti, mutta kulunut pikkutakki yllään tuli ja poistui ikkunasta. Vaati rahaa. Näytti pistoolia. Sanoi: Nyt puheillani on painoa, minulla on nyt valtaa! Kreivitär lähetti hänet matkoihinsa. Hetki kuin ihmismaailman kommunismi ja markkinatalous olivat katoavan nanohetken samassa aikatilassa.

Juttelin emäntäni kanssa 20-40-lukujen taiteista, lähinnä kirjallisuudesta. Nostin esille rönsyilevän koristeellisen pitsikirjoituksen. Hopeapaperimassaan kätketyn makeisen.

Uninäystä, useista, ehkä jatkossa lisää.

Olin sairaalassa. Sydänlihas ei saanut happea. Oivalsin unimaailmamme luonteen, näin sen lävitse totuuden.

Korjaan käsitystäni. Ihminen on voinut olla, olla jatkossakin, eläimen kehossa. Maailmoita, tomuhiukkasia on avaruudessa vähintään satoja. Eri aikakausia.

Ja nyt, hipsuvarpaat, antoisaa elämää. (Uninäky ei johtunut aivojen hapenpuutteesta. Olin sen kokiessani terve, hyväkuntoinen)