Puhdas, hyvä ruoka on tärkeä elementti. Monenlaista kokkia on tullut tutkailtua. Monenlaista keitosta on hämmennetty. Mutta huikealta tuntuu näin kuudenkympin rajaa lähestyessä, että elämäni on laadultaan parempaa kuin koskaan aiemmin.

Tulihan sitä nuoruuden yliopistoissa oleskeltua kokkikoulussakin. Teoria-aineet nappiin, käytäntö... No jaa. Sain tehtyä koeruuan parahultaisesti ja unelmakääretorttu jälkkäriksi. Ei paha, mutta koskaan en ole keittiötöitä ammatikseni tehnyt.

Valo ja kuumuus tuhoavat vitamiineja. Mitähän markettien vitamiinipommit todella sisältävät? Ainakin apteekit ovat kohta yhtä liukuhihnaballadia. Lämmintä ruokaa saa pitää tarjolla ravintoloissa enintään kaksi tuntia. Hiukset kokin on peitettävä. Se taisi olla sitä vanhaa hyvää aikaa, kun maassamme oli työtä ja tekijöitä. Mutta kaikkihan me tiedämme, että se oikea elämä on aina jonkun etäisen kulman takana. Pulman?
Jos aika on kuhnuista tupailua, niin leivo vaikka pullapitko. Ruuanlaitto, mausteiden hienosäätö antaa elämään makua. Miksiköhän kummitusjutut kiehtovat kehittyviä ihmisiä vuosisadasta, tuhannesta toiseen?

Nenänpää valkoisena niitä taskulampun valossa keksittiin, kerrottiin. Puuliiterissä.
Äidinpuoleisen suvun ihmiset kertoivat monta kiinnostavaa juttua. Itärajalla, maaseudulla oli synkeä lato. Jos joku uskalsi, ja harva uskalsi, hämärässä tai peräti pimeydessä oikaista rakennelman ohitse, niin ladon sisältä kuului lapsen itkua. Kymmenisen vuotta aiemmin luulin muistavani kaiken.

Eräässä suurunessa näin yhden entisen elämäni filminpätkän. Olin jamaikalainen. Kotikaupunki Kingston. Näin perheemme, useita sukulaisia. Tiesin osoitteemme, monien ihmisten nimet. Silloin ei vielä eletty nettiaikaa, mutta miksi en kirjoittanut unia, näkyjä muistiin; niiden todentamista olisi nytkin kiintoisaa tutkia.

Viimeviikkoina olen usein nähnyt unta intialaisesta elämästäni. Elävämpää kuin valve-elämä konsanaan. Nyt panen kaiken muistiin, jos muistan ajoissa tehdä sen…

Monta kummitusjuttuakin on kadonnut unohduksen yöhön. Se ei ehkä välttämättä ole valitettava asia. Mörköjutut ja kortinpeluu, ne menneet pitkäpiimän katkaisuhoidot. Aika entinen ei palaa. Ja se on hyvä asia.
Jos melkein kuusikymppisenä olen tyynempi, tyytyväisempi kuin koskaan aiemmin, niin mitä antaa elämänteatteri kymmenen vuoden kuluttua? Olenko samassa hahmossa, henkimaailmassa, toisella planeetalla tai vaikkapa venäjän kansalaisena uudessa hahmossani?

Elävä näkee. Ja elämä ei lopu koskaan.