Kuka keksi rakkauden; sinkku ry, kultahääyhdistys?
Kuka keksi ydinaseen, autopommin, liekinheittimen ja miksiköhän?

Helen, kanssasi piikkasin elämän roskiksia. Romu muuttui kullaksi, kulta viiniksi. Viimeinen ranta. Lämpöaalto, tanssikuvio yötaivaan alla. Miksi emme enää, kerro minulle, Helen.
    Jotkut haluavat kuuluisuuteen millä tahansa hintalapulla. Asiassa on toinenkin puoli, ihmisen pimeä puoli. Kateus nostaa rumaa päätänsä varsin helposti.
    Kirjoitteluni teki minusta tunnetun nimen, toisille se oli liikaa.
    Vaimo viestitti puhelimessa minun kolumneistani Ultra-lehteen, blogeistani Hersaan. Vastaanottajat eivät kommentoineet sanallakaan.
    Hiekkalaatikkoikäiset tulitikkupelurit. Narsisteja.
    Pohjoisessa kaupan rouva ei hyväksynyt voittorahaani maksuvälineeksi. Oli muka kielletty. No, vingutin korttia.
    Negalistasta tulisi pitkä, mutta mitäpä pienistä.
    Se on elämätä. Haaste kehitykselle. Mahdollisuus kasvulle.
    Naamakirja laittoi minut hyllylle, koska vaihdoin profiili- ja kansikuvan vuosia aiemmin otettuihin otoksiin. Olin turvariski. Oli turha potkia rautaovea.
    Isoveli valvoo.
    Tuttavani joutui sairaalahoitoon. Hän luuli kaikkien puhuvan hänestä. Kukkaruukuissa oli mikrofoneja, suusta suuhun menetelmä pelasi.

Semmoista. Maailman menu: Teloituksia, uusia luistimia.
    Indira Gandhi kysyi vierailullaan: Mihin suomalaisilla on kiire? Todella. Lasittuneet silmät ruuhkassa. Kilpailu sekunneista, etuilu, tuuppiminen.
    Johonkin on hoppu; hautaanko? No, mutta...
    Tämän jutun lukijoille on turha antaa vinkkiä, Ultran lukijat ovat jo polulla. Kaikki ovat, toiset tietämättään.
    Ollaan, eletään, suvaitaan. Ja toivon mukaan tapaamme valaistulla Vastarannalla, ehkä planeetalla, jonka asujat ovat edes muutaman millimetrin kehittyneempiä kuin ABC-kirjan tankkaajat.

 Suuri luuta lakaisee, suuri tuuli puhaltaa. Sitä on mukava kuunnella.