Olen
avautumassa jollekin, jolle ei ole lokeroa mieleni rakenteessa.
Se on matka itseen, omaan todelliseen minääni.
Tämä matka on vaatinut paljon ”kuolemista”. Pois
oppimista monista kulttuuriin ja lapsuuteen liittyvistä uskomuksista.
Luopumista niistä ehtorakenteista, joiden avulla on oppinut itseään
määrittelemään ja joiden varaan on itsetuntonsa rakentanut tai olen
omaksunut muiden ihmisten arvomaailman.
Vaikka ne ovatkin olleet minun tuki ja turva,
jolla itseni olen määritellyt ja myös niiden avulla olen tuntenut
itseni tärkeäksi ja arvokkaaksi, ovat ne samalla olleet ”vankila”,
joka rajoittaa minua. Myös valtavasti pelkoa on liittynyt siihen että
jos nämä, joiden varaan olen oman arvoni rakentanut, katoavatkin
elämästäni, hukkaan ne jostain syystä: Mitä sitten olen?
Sielu, todellinen minäni on kuitenkin kaikki mitä
voi olla. Sillä ei ole tarvetta määritellä itseään, se vain elää sen
hetken, jossa sillä hetkellä on, niin täysin ja läsnä olevana, kuin
mahdollista. Se ei vedä perässään menneisyyttä, ei aina edes muista.
Eikä sillä ole tarvetta tietää, mitä tekee ensi vuonna tai edes
minuutin päästä.
”Kun kaikesta luovut, niin kaiken saat”
Kun aloin kirjoittaa tätä juttua, se vain tuli, muutama minuutti ennen
kuin aloitin. Aluksi tämä ”muistin” heikkeneminen pelotti, mutta
samalla pakotti tähän hetkeen, no muistikirjat ja kalenterit on
olemassa :D
Myös kun koitin suunnitella tulevaisuutta, aina
se minkä olin jo mielessäni, jo lähes valmiiksi rakentanut,
romutettiin. No, egoni ei ollenkaan tykännyt, koki pettymystä… Miksi
mulle aiiiiina käy näin? Kunnes lopulta oli pakko nöyrtyä sille että
en oman mieleni avulla saa luotua elämääni, on antauduttava jollekin
laajemmalle, korkeammalle, päästettävä irti tarpeesta hallita elämää.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä ettenkö saa hetkessä tehdä valintoja.
Mutta niitä valintoja ei tarvitse rakentaa vuodeksi tai loppuelämäksi
etukäteen. Eikä tarvitse etukäteen tietää, mitä valinnoistani seuraa,
on vain osattava luottaa omaan intuitioon.
Ymmärrys, järki, on avuksi, kun analysoi asioita,
tahtoo tutkia sitä, mikä on jo olemassa olevaa, mutta jos tahtoo
muuttaa elämänsä kulkua, tämä järki on yleensä suurin este. Koska
mieli voi ymmärtää vain sen, mistä sillä jo on kokemus.
Hetkessä eläminen, niin kuin elämä yleensä, on
jatkuvaa syntymää ja kuolemista vanhalle, ei ole mitään kiinteää. Yksi
elämän paradoksi on se että mitä helpompi on hyväksyä kaiken
kuolevaisuus, sitä paremmin kykene elämästä Nauttimaan.
Jokin aikaa sitten minulle iski tunne että kuolen
kohta. Suunnittelin jo omia hautajaisia. Kävin läpi inventaariota oman
elämäni suhteen. Aluksi tämä ajatus ahdisti minua jonkin verran, mutta
aloin kuitenkin elää sen ajatuksen kanssa. Tällä hetkellä tajuan että
se on ollut yksi parhaita tietoiseksi tulemisen keinoja. Kun
suhteuttaa asioita kuoleman pelkoon, niin niiden merkitys muuttuu,
monet pelot poistuvat, uskaltaa elää rehellisemmin itselleen.
Monesti mietin jotain asiaa, teenkö näin?
Ajattelen että kuolen tänä iltana ja suhteutan sen asian siihen.
Kadunko henkimaailmassa että tein tai jätin tekemättä? Mieli kokee
että elämä on ikuinen että minulla on ikuisuus aikaa kokea asioita.
Tavallaan tämä on totta, mutta läsnäolon ja tietoisuuden näkökulmasta
se on harhaa. Elämän onni ja autuus ei ole sitä että minulla on
tulevaisuudessa ihanaa ja mahtavaa, vaan siinä kuinka läsnäolevasti ja
tietoisesti voin tämän hetken kokea.
Matka tähän hetkeen ei ole ollut helppo, mutta
kaiken vaivan arvoinen. On mm. suuri helpotus, kun ei tarvi tietää
huomisesta, suuri taakka on tippunut harteilta. Enemmän ahdistaa se,
jos joku kysyy: Mitä teet huomenna? Kun ei voi, eikä edes tahdo
tietää.
Monesti olen rukoillut että pääsisin jo täältä
pois, niin voimakkaita ovat pelot olleet, joiden läpi on täytynyt
kulkea, ennen kuin ne ovat lakanneet rajoittamasta itseä. Mutta
onneksi on ollut Ihania kanssakulkijoita <3 Suuri kiitos heille.
En kuitenkaan koe itseäni ”valmiiksi”, jota en
jossain mielessä, onneksi; koskaan ole ja jos jollain ihmeen
konstilla, voisin olla; Elämä loppuisi siihen. Projekteja on, onneksi,
eivät ne lopu, mutta sillä miten niitä lähestyy, minkä merkityksen
niille antaa, on suuri merkitys elämänlaadun kannalta.
Onni ei ole sitä että olen täydellinen, vaan sitä
että Olen Rakkaussuhteessa oman ”epätäydellisyyteni” kanssa. Kauneus
on sielun ominaisuus. Mitä enemmän koet elämäsi ja elämässäsi
kauneutta, sitä parempi on sieluyhteytesi, sitä lähempänä olet omaa
todellista itseäsi.
Kiitos Rakas Ystäväni että jaot kanssani tämän
hetken, olet kaunis ja tärkeä, tiedä se.
Rakkaudella Juha
