Taikuutta, tekosia, totuudenetsijöitä. Roomalainen Pontius Pilatus esitti aikanaan kysymyksen: - Mikä on totuus? Kansa vastasi haluamalla Barabbaan vapaaksi; onko todellakaan mitään uutta auringon alla?

Sinuhen luojana kirjallisuuden tähtitaivaan kiintotähdeksi kohonneen Mika Waltarin ajatuksia askarruttivat myös perimmäiset kysymykset. Sinuhen kirjoittamisen aikoihin näet "muinaiset egyptiläiset vierailivat luonani kirjoituskammiossa ja itsepintaisin heistä oli eräs Sinuhe."

Waltarin tuotannosta ja hänen antamistaan haastatteluista voi päätellä, että irrottamalla jonkin osan tekstistä hänet voi sijoittaa minkä tahansa ajatussuunnan kannattajaksi, mutta tässä tulemme parapsykologiaan; se yrittää, kuten Mika Waltarikin, saada varmaa, tieteellistä näyttöä asioista, joita monet pitävät yliluonnollisina. Tuohon tutkittavien asioiden ja ilmiöiden joukkoon kuuluvat muun muassa telepatia, selvänäköisyys, enneunet ja - toden totta - myös se, voivatko vainajat olla jollain tapaa meihin yhteydessä.

Nykyaikaisen spiritualismin lähtölaukauksena voi pitää vuotta 1848, jolloin yhdysvaltalaiset Foxin sisarukset saivat outoja koputusviestejä; pallo pyöri nopeasti ja pian suuressa osassa läntistä maailmaa järjestettiin istuntoja, joissa osanottajat uskoivat olevansa yhteydessä kuolleisiin läheisiinsä. Lohduttava asia, mutta oliko kyseessä vain osallistujien usko, itsepetos - vai olivatko nämä "sanomat" sittenkin totta? Vuonna 1882 brittiläiset tutkijat perustivat Society for Psychical Researchin ja todellinen nykyaikainen tutkimushanke käynnistyi; varsin pian tutkijoille oli selvää, että parapsykologiaan kuuluivat kaikki muut tieteiden alat - parapsykologia oli siis spiritualismin kultakauden tutkijoiden mielestä kaikkien tieteiden äiti. Korostan, että nämä tutkijat olivat kriittisiä totuudenetsijöitä, mutta he olivat kuitenkin "vain" ihmisiä ja nyt yli sata vuotta tuon ensimmäisen parapsykologisen seuran perustamisen jälkeen nuo ydinkysymykset ovat vailla selkeää, yksiselitteistä vastausta.

Giacomo Casanova, 1725-98, on kautta aikain ehkä tunnetuin rakastaja; hänellä tuntui olevan maagisia kykyjä avata neitojen ja rouvien sydämet. Ehkä hän oli kotoisan Ruben Oskar Auervaaran hienostuneempi oppi-isä - kyyninen ja laskelmoiva - mutta uskoakseni monet hänen valloitustensa kohteet olivat toista mieltä. Myös parapsykologialle on helppo - liian helppo - kohauttaa vain ivallisesti tuhahtaen olkapäitään: roskaa! Varsinkin kun rajatiedon laaja kenttä on täynnä epämääräisyyksiä, hymyileviä olkapäitäkin on liikkeellä, mutta parapsykologian työsaralle ovat antautuneet myös tiedeihmiset, joiden pääasiallinen motiivi työhön on vastaaminen Pilatuksen kysymykseen: Mikä on totuus?

Eläimet eivät vilpistele; ainakin faniensa mukaan koirat ovat rehdeistä rehdeimpiä. Heidän suustaan saa kuulla monia ällistyttäviltä tuntuvia asioita. Esimerkiksi sileäkarvainen kettuterrieriuros, tapahtui isohkossa kaupungissa, tiesi epäsäännöllisesti toimesta kotiin palaavan isäntänsä tuloajan; noin puolta tuntia ennen H-hetkeä koira asettui eteisen matolle makaamaan eikä sitä saanut millään keinolla siitä pois.

Suomalainen kansanperinne on rikas ja tutkija, professori Leea Virtanen on tehnyt ansiokkaan työn tallentaessaan kirjoihinsa myös näitä parapsykologian piiriin kuluvia asioita. Kun ihminen menettää rakkaansa niin viimeistään silloin hän pysähtyy perimmäisten kysymysten äärelle; ja jos hän ei pysähdy edes tähän niin onko hän enää ihminen ollenkaan?

Albert Einstein sanoi: - Varmasti he ovat jotain nähneet, mitä, se ei minua kiinnosta.

Yhdysvaltalainen maamiehensä tohtori J.B Rhine puolestaan osoitti suurempaa tiedonhalua ja myös Neuvostoliiton eräät johtomiehet, muun muassa pahamaineinen Stalin usuttivat tiedemiehiään parapsykologian arvoitusten ratkaisuun, mutta kokonaisuutena parapsykologiaa tutkineiden tulokset ovat jääneet laihanlaisiksi. Jokainen joutuu itse ainakin toistaiseksi vastaamaan Pilatuksen kysymykseen: - Mikä on totuus?