On helppoa puhua sydämen vapaudesta, intuition kuuntelemisesta, rakkaudessa elämisestä, ym. kun koko ympärillämme oleva maailma repii meitä toiseen suuntaan. rakkauden tilaan pääsy edellyttää oman egomme ohittamista. Ja se onnistuu, kun oivallamme, että egomme voimanlähteet ovat omia pelkojamme.

 

Kaikki me tiedämme, että näinhän se on: meidän tulee kuunnella itseämme ja sydäntämme enemmän, mutta... Tiedämme, myös, että meillä olisi parempi olla ja maailma oli parempi paikka, jos eläisimme jatkuvassa rakkaudessa sydän auki ilman negatiivisuutta, mutta kun kaikki muutkin ja...

Meillä on kaikilla oma näkymätön kyseenalaistajamme, jota egoksi kutsutaan. Se on liittoutunut yhteen ympäröivän maailman kanssa. Se kaivaa esille meidän pelkojamme ja käyttää niitä meitä itseämme vastaan.

Ego kyseenalaistaa koko ajan tekemisiämme ja valintojamme. Se kuiskii koko ajan, että ei noin, tee toisin, valitse materia tai itsekkyys, älä anna muille, jne.

Miten tätä pääni sisässä olevaan kämppäkaveria voi vastustaa, kun se naamioituu järjenääniksi ja perustelee asioita niin, että sen ääni edustaa minun parastani. Ei ihme, että joskus sulkeudumme kuuntelemaan egoamme ja sekoitamme sydämemme äänen egon ääneen.

Taistelin itseni kanssa, enkä oikein osannut tunnistaa, että mikä viesti oli mistäkin. Kunnes tajusin asian yksinkertaisuuden. Egoni saa voimansa peloistani ja siksi sen viestit ovat yleensä minua rajoittavia asioita, ei vapauttavia.

Tämän tajuttuani egon ote heikkeni minussa, mutta ei egolta keinot lopu. Se kuiskii edelleen korvaani, että mitä muut ajattelevat, onko tämä sopivaa tai mitä minä siitä itse saan, muut vievät kunnian, jne.

Mutta minä päätin olla välittämättä egoni äänistä ja sain kokea hetkellisen vapauden tunteen. Aloin miettimään vain, miltä asia tuntuu minusta ja tuntuuko se oikealta. Luotin intuitiooni.

Tämän jälkeen aloitin pelkojen tunnistamisen ja seurasin käytöstäni, milloin pelot puskivat esiin ärtymyksenä, ylivarovaisuutena, jääräpäisyytenä, ylpeytenä tai milloin missäkin muodossa.

Opettelin tunnistamaan näitä pelkotiloja ja tuloksena oli, että pelot jäivät, mutta niiden pelkääminen katosi. Pelot eivät saaneet enää valtaa minusta, joten egoni työkalupakki pieneni kerta kerralta. Pelkoni muuttuivat ajan myötä jopa naurettaviksi ja ne hymyilyttivät minua. Ne eivät enää pelota minua, yleensä.

Toki aina silloin tällöin egoni pääsee yllättämään minut, mutta minulla on nyt keino saada itseni takaisin tasapainoon, hyväksyntä. En kiellä pelkoa vaan hyväksyn sen avoimesti ja egoni tuoma negatiivisuus katoaa ennenkuin se ehtii saada valtaa. Olen vapaa...

En aseta itselleni, muille tai millekkään vaatimuksia, millaisia asioiden tai ihmisten tulisi olla. Hyväksyn asiat sellaisenaan.

Toki teen asioita ajallaan ja määräaikaan ja laitan asioille odotuksia tai asetan päämääriä, mutta en enää lukitse niitä vaan elän hetkessä ja luovin asioiden keskellä.

Yllättäen asiat sujuvat paremmin kuin ennen, kun on joustava ja avoin mieli. Minulla ei ole enää sellaista pakkoa, joka veisi energiaani negatiivisuuden puolelle. Uskon, että pienellä avustuksella asiat menevät juuri niinkuin on parasta. Vaikutamme isossa kuvassa asioiden kulkuun yhtä paljon ajatuksillamme kuin teoillamme.

Tähän uskominen on antanut uskomatonta vapauden tunnetta. Se ohjaa asioita tapahtumaan oikein, kunhan en heittäydy itse passiiviseksi vaan vaikutan asioihin teoillani ja ajatuksillani. Nyt asiat tuntuvat tapahtuvan pääsääntöisesti oikein, mitä ikinä tämä sitten tarkoittaakin ja mieleni on nyt vapaa kehittämään kaikkea uutta ja ihmeellistä.