Termiä makyo käytetään zen -buddhalaisuudessa viittaamaan
sellaiseen itsensä pettämiseen, jossa johonkin kokemukseen tai
asiaan takerrutaan ja siitä muodostetaan eräänlainen
käsitteellinen perusta omalle olemiselle. Useimmiten termiä
käytetään viittaamaan meditaation aikana esiintyviin erikoisiin
aistihavainnon muutoksiin, outoihin näkyihin, tms., ja zen
-perinteessä neuvotaan olemaan takertumatta tällaisiin
kokemuksiin.
Tässä artikkelissa on tarkoitus käsitellä makyota sen laajemmassa
merkityksessä. Polttopisteessä ovat erityisesti kaikki sellaiset
uskomukset, joihin nk. ”henkisellä tiellä kuljettaessa” helposti
takerrutaan ja tukeudutaan, ja joiden varaan omaa olemista ja
identiteettiä aletaan rakentamaan.
Makyon ydin on siis siinä, että muodostamme itsellemme jonkinlaisen
käsitteellisen illuusion omasta olemisen tilastamme tai maailmasta, ja
sitten uskomme tähän käsitykseen. Ensin muodostamme käsityksen
”itsestä” ja puemme tämän itsen rooliasuun. Sitten kerromme tästä
itsestä, sekä siitä maailmasta jossa se elää, kaikenlaisia tarinoita
perustuen milloin mihinkin, ja samalla uskottelemme että se kaikki on
todellista. Nämä illuusiot voivat muodostua esimerkiksi jonkin kirjan
lukemiseen perustuvien älyllisten oivallustemme pohjalta, omien
kokemuksiemme perusteella tai vain halustamme uskoa johonkin. Makyo
voi oikeastaan muotoutua mistä vain. Sen ytimenä on aina käsitys ”minästä”,
ja sen muoto määräytyy sen mukaan, minkälaiseen tarinaan tai
kokemukseen tämä ”minä” liittyy ylläpitääkseen omaa jatkuvuuttaan.
Minkälaisia muotoja makyo voi sitten ottaa? Periaatteessa lista on
loppumaton, mutta henkisellä tiellä eräitä muotoja nousee hyvin usein
esiin. Nyt tarkoituksena on tarkastella niitä.
Ensimmäiseksi voidaan nostaa esiin henkisen tien -makyo. Kuvitelma
jonkinlaisen henkisen tien kulkemisesta on egon suosikki-illuusio,
jonka varaan se alkaa rakentaa valheellista identiteettiä. Tällöin
siis kuvittelemme, että on olemassa tämä ”itse” tai ”minä”, joka on
kulkemassa henkistä tietä. Tämän henkisen tien päässä, eli joskus
tulevaisuudessa, odottaa yleensä jonkinlainen täydellinen palkinto,
valaistuminen, taivas tms.
Tämä makyo syntyy hyvin helposti silloin, kun yksilö on tullut
sellaiseen pisteeseen elämässään, että hän kokee sisällään ikään kuin
tarpeen tai paineen selvittää, mistä hänen omassa olemassaolossaan on
kyse. Tämä samainen tarve voi esiintyä myös tarpeena luopua kaikesta
valheellisesta ja kärsimystä aiheuttavasta omassa elämässä. Toisin
sanoen, tämä tarve tai halukkuus herää luonnostaan jokaisessa ennemmin
tai myöhemmin. Se on samanaikaisesti sekä halukkuutta luopua
valheellisesta itsestämme, että halukkuutta kokea tai löytää
olemuksemme todellinen luonto.
Tässä vaiheessa ylläpitämämme valheellinen käsitys itsestämme
kuitenkin puuttuu peliin, ja se alkaa käyttää sisäistä halukkuuttamme
omiin tarkoituksiinsa ellemme ole varuillamme. Ego muodostaa tästä
halukkuudesta hyvin helposti tarinan, jossa koemme olevamme ”henkisiä
etsijöitä” jonkinlaisella ”jalolla mutta vaikealla matkalla kohti
valaistumista” tms. Tämän seurauksena alamme sitten toimittamaan
kaikenlaista outoa: lukemaan hyllymetreittäin henkisiä kirjoja,
tekemään mitä kummallisimpia harjoituksia, metsästämään henkisiä
kokemuksia, osallistumaan erilaisiin henkisiin tilaisuuksiin,
pukeutumaan ja puhumaan henkisellä tavalla jne. Nykyajan henkisestä
noutopöydästä voikin käydä valikoimassa itselleen näihin tarkoituksiin
sopivimman kokonaisuuden. Kaikki tämä kuitenkin vain pönkittää egomme
rakenteita. Olemme henkisen tien -makyon vallassa. Olemme vaihtaneet
yhdet egomme ylläpitämät rakenteet ja käsitykset uusiin ja hienompiin,
emme muuta.
Tässä oravanpyörässä saatetaan juosta hyvin pitkään: sisäinen
tarpeemme tai halukkuutemme luopua valheellisesta itsestämme ja
hyväksyä se mitä todella olemme, ei nimittäin ole poistunut mihinkään.
Egomme on vain rakentanut tästä tarpeesta eteemme illuusion henkisestä
tiestä. Se pitää edessämme milloin minkäkinlaisia porkkanoita, jotta
jatkaisimme sillä kulkemista, jotta jatkaisimme etsimistä koskaan
löytämättä.
Henkisen tien -makyon alalajeja ovat puolestaan seuraavanlaiset
harhakäsitykset. Pienuus -makyo saa meidät uskomaan, että ”Olen vain
tällainen pieni ihminen joka ei koskaan kykene kokemaan sitä mistä nuo
mystikot ja opettaja puhuvat. Ja jos joskus kykenenkin niin se on
hyvin pitkän matkan päässä.” Tällaista makyota ylläpidettäessä aletaan
helposti leikkimään seuraa johtajaa -leikkiä niiden kanssa, jotka
kärsivät suuruus -makyosta.
Suuruus -makyo kohtaa henkisen tien kulkijoita helposti siinä
vaiheessa, kun he kokevat joitakin mystisiksi nimitettyjä kokemuksia
omakohtaisesti, tai huomaavat itselleen olevan tavallisuudesta
poikkeavia kykyjä. Näiden perusteella aletaan sitten uskomaan, että
”Minulla on yhteys todelliseen tietoon, lähteeseen, Jumalaan, _______
(lisää tähän oma suosikkisi). Minä tiedän tien. Noilta muilta minulla
ei ole mitään opittavaa, vaan minun tulee opettaa heitä, ja saada
heidät kuuntelemaan itseäni.”
Kriteerit henkisestä tilasta -makyo vaivaa todella monia henkisiä
etsijöitä, ja se on sekä pienuus- että suuruus -makyon pohjana. Ego
rakentaa mitä kummallisimpia kriteereitä henkiselle edistymiselle,
saaden etsijät vuoron perään uskomaan joko pienuus -tai suuruus
-makyoon. Saatetaan esimerkiksi uskoa, että ”koska tupakoin, koska en
näe auroja, koska en ole aina tyyni, rauhallinen ja samanlainen, koska
en osaa materialisoida esineitä tyhjästä, koska en ________ (lisää oma
kriteerisi), niin en ole henkisesti kovinkaan kehittynyt.”
Tyypillisempää on kuitenkin kohdistaa nämä kriteerit toisiin
ihmisiin. Jos joku, joka ei täytä henkisesti kehittyneen ihmisen
kriteereitemme, (hän esimerkiksi tupakoi, ei näe auroja, ei ole aina
tyyni ja vakaa, ei osaa materialisoida esineitä tyhjästä jne.), kertoo
meille, että ”Ei meidän tarvitse mennä minnekään tai muuttua mitenkään
ollaksemme sitä mitä todella olemme. Meidän tulee vain hyväksyä se ja
hankkiutua eroon kaikesta muusta”, niin sivuutamme hänet tyystin tai
syytämme häntä suuruus -makyosta. Vastaavasti niitä henkisiä
opettajia, jotka vastaavat egomme luomaa mielikuvaa henkisesti
kehittyneestä ihmisestä, kuuntelemme ja seuraamme mielellämme, vaikka
he puhuisivat mitä puuta heinää tahansa.
Suuruus -makyo alkakaa iskemään sitten siinä vaiheessa, kun omat
kuvitteelliset kriteerimme alkavat täyttymään. Kun onnistumme
luopumaan pahoiksi nimittämistämme tavoista, kun onnistumme aina
teeskentelemään tyyntä, rauhallista ja vakaata, kun näemme auroja, kun
saamme meditaatiossa kokemuksen Jumalan rakkaudesta jne., niin alamme
uskomaan omaan henkiseen suuruuteemme ja etsimään itsellemme
opetuslapsia. Ja he ovat tietenkin henkisen tien -makyon ja pienuus
-makyon pauloissa. Siinä sitten pyöriikin aika mielenkiintoinen
karuselli.
Miten sitten pääsemme tällaisesta teatterista eroon? Miten voimme
olla aitoja itsejämme? No, luopumalla kaikenlaisista makyoista. Entä
miten se tapahtuu? Olemalla sitä mitä todella olemme, erityisesti
silloin kun kaikenlaiset illuusiot kolkuttelevat ovellamme houkutellen
meitä uskomaan, että olemme jotakin muuta kuin olemme. Mutta miten
tämä onnistuu jos emme tiedä mitä todella olemme? Jokainen tietää sen.
Mielemme tosin ylläpitää joko sellaista makyota, että itsemme on
jotakin muuta kuin mitä se oikeasti on, tai että emme tiedä mitä
oikeasti olemme. Jälkimmäiseen liittyy yleensä myös sellainen
harhakäsitys, että todellisen itsemme tunteminen on pelottavaa tai
uskomattoman vaikeaa, jotakin joka onnistuu vain henkisiltä
superihmisiltä.
Tämä on kuitenkin röyhkeää ylimielisyyttä naamioituneena
valheelliseen nöyryyteen. Elämän Alkulähteen, Todellisuuden, Jumalan,
_____ (lisää tähän oma nimityksesi), tunteminen itsessämme ja sen
hyväksyminen omaksi todellisuudeksemme on sekä luonnollisinta että
helpointa mitä on, koska me olemme sitä. Kunhan vain astumme mielemme
ja sen kummallisten käsitysten tuolle puolen niin siinä se on. Kaikki
muu on vaikeaa, ja loppujen lopuksi teeskentelyä, eräänlaista
teatteria.
Mielemme kummallisten uskomusten ja rakenteiden ylläpitäminen on
todellakin hyvin vaikeaa ja se vaatii paljon työtä. Työnjohtajana
puuhailee ego, joka ei halua, että lakkaamme uskomasta siihen. Sen
luomusten perässä juoksemme innokkaina, ja käytämme koko tätä
maailmankaikkeutta todistaaksemme itsellemme, että emme ole sitä mitä
todella olemme. Sitten kun olemme vakuuttuneet, niin alamme etsimään
syyllisiä kärsimyksillemme, joko avoimesti tai salaa. Kovin
merkillistä, eikö vain?
Vertauskohtana voisi käyttää esimerkkiä yön aikana näkemiämme unia.
Uskomme ne uneksiessamme todeksi. Huomaamme vasta myöhemmin, että oli
silkkaa hulluutta uskoa, että unet olivat perimmäinen todellisuus,
ottaa ne vakavasti ja tuntea niiden johdosta pelkoa, vihaa tai
syyllisyyttä. Nehän ovat vain unia! Mutta juuri näin me kuitenkin
teemme silloin, kun emme tunnista unia uniksi. Samankaltainen tilanne
vaivaa meitä nk. ”valve-elämässämme”. Olemme unohtaneet mitä hereillä
oleminen tarkoittaa, ja käyttäydymme sen mukaisesti.
Tilanteemme tosiaan näyttää kummalliselta. Siihen johtanutta
makyota voidaan kuvata seuraavanlaisesti:
1) Erkaantuminen elämän Alkulähteestä, Jumalasta.
2) Pienen itsen syntyminen, itsen joka ”ei tiedä kuka hän on”,
ja joka kokee tuskaa Alkulähteestä erkaantumisen johdosta.
3) Energia, kaksinaisuuden maailma syntyy. Siellä
Alkulähteestä erkaantunut pieni itse kokee merkillisiä seikkailuitaan.
4) Kohdista 1) - 3) seuraa suunnaton määrä pelkoa ja
syyllisyyttä. Jotakin kamalaa on selkeästi tapahtunut.
5) Koemme, että meidän (tai jonkun muun) tulee kärsiä
sovittaaksemme syyllisyytemme ja päästäksemme peloistamme.
6) Pelastuksen etsiminen ulkopuoleltamme tähän kamalaan
tilanteeseen.
Sitten kun oivallamme tämän makyon olevan makyota ja poistamme sen
juuren, syntyy kohta 7) Minä olen mitä minä olen, eikä se ole enää
makyota. Se on hetkestä toiseen jatkuva elävä kokemus, todellisuutemme
perusta. Toisin sanoen, kun huomaamme että erkaantumista Alkulähteestä
ei koskaan ole tapahtunut, että se on vain tajuntamme muodostama
illuusio, uni, niin kohdat 2) - 6) mitätöityvät siinä samalla. Näemme
miten naurettava on käsitys pienestä itsestä, joka ei tiedä kuka hän
on. Ymmärrämme, että energia ja sen maailmankaikkeus on vain energiaa,
eikä mitään vakavaa. Näin pelolle ja syyllisyydelle ei ole mitään
aihetta. Ja jos niille ei ole mitään aihetta, ei kärsimykselle tai
sovituksen ja pelastuksen etsimiselle ole minkäänlaista tarvetta.
Sisällämme jatkuvasti laulava Minä Olen on siis oikea vastaus kaikille
tämän 6) -kohtaisen makyon muodoille.
Tämä artikkeli on nyt lopussa, mutta siinä muistutetaan vielä yhden
makyon vaaroista. Koska tässä on käsitelty illuusioita ja niistä eroon
hankkiutumista, niin seuraavat vaarat ovat ilmeisiä. (Mikäli lukija ei
siis tähän mennessä ole sivuuttanut tämän artikkelin viestiä itselleen
tarpeettomana [”Eihän minulla ole mitään harhakäsityksiä!”]). Egon
komennossa oleva mielemme saattaa uskotella meille, että tämän aiheen
älyllinen ymmärtäminen on makyoista luopumista, mitä se ei tietenkään
ole. Toisena vaarana taas on se, että ego alkaa käyttämään tämän
artikkelin sanomaa omaksi edukseen, ja se johdattaa meidät esimerkiksi
ristiretkelle kaikkia makyoita vastaan.
Taistelu makyoita vastaan on myös makyo. Harhoja vastaan
taistelemisen harhaa ei tarvita mihinkään. Kunhan vain tunnistamme,
hyväksymme ja otamme vastaan sen, mitä todella olemme, niin kaikki muu
seuraa siitä itsestään. Siinä kaikki.
Artikkelin sisältöä inspiroineita lähteitä:
www.crimsoncircle.com
Ihmeiden oppikurssi, Era nova publishing, 2002
kts. myös
www.ytimeen.net
