Johannes Greber, katolinen ex-pappi kirjoitti otsikon nimeä kantavat kiehtovat kokemuksensa toisesta maailmasta, luin tämän kaksiosaisen tietopaketin ahmimalla.

Nälkä kasvoi ja onneksi muutakin mainiota spiritualistista kirjallisuutta oli saatavilla. Sininen saari,  Titanicin haaksirikossa "kuolleen" lehtimiehen sanelema "matkakirja", näyttelijä Uuno Montosen Henkimaailman rajamailla - se on kotimainen, vakuuttava klassikko.

Etelä-Afrikkalaisen näyttelijän teos, hänen nimeään en ikävä kyllä muista sekä englantilaisen fyysikko Lodgen kirjat luin useita kertoja. Ruotsalaisista kirjailijoista erityisesti karun nuoruuden kokeneen realistin, Jan Fridegårdin kirjat kuuluivat mielilukemistooni. Ennen rajan ylitse menoaan Fridegård kirjoitti pienen teoksen spiritualismista.

No, näistä mainioista kirjoista huolimatta olisi henkisen polun kulkeminen viivästynyt tai jäänyt ehkä kokonaan kulkematta ilman omakohtaisia kokemuksia. Tässä kohtaa on paikallaan pohtia kotvanen sitä tosiasiaa, että itsekukin saa nostettua yhden maallisen elämänsä aikana esille vain murto-osan lahjoistaan. Tai olosuhteet ajavat, kannustavat tai ohjaavat vain jäävuorimaisen huipun kanssaihmisten silmäiltäväksi. Niin, kukapa meistä tuntee läheisistä läheisimmänkään oikeasti? Kuka tuntee itsensä, kuka voi viettää henkilökohtaista itsenäisyyspäivää? Ihmisen itsenäisyydellä en suinkaan tarkoita itsekkyyttä. Oikea valintataito, mahdollisuus valintoihin on siunaus, vastuullinen tapahtuma. Valinta käynnistää karman kellon, joka tikittää taivaspörssiin negatiivista ja/tai positiivista saldoa.
 

Katupojasta näkijäksi

Isäni kuoli ollessani kolmevuotias. Tai ollaksemme tarkempia: hän siirtyi henkimaailmaan. Hän oli rintamamies ja kauppalaivaston upseeri. Kuolema tavoitti hänen Kielin kanavalla. Kotikaupunkiin Tampereelle hän matkasi sinkki- ja tammiarkussa.

Äiti jäi 33-vuotiaana neljän pojan yksinhuoltajaksi. Lapsuuteni kului mummolassa ja vuotta ennen kouluikää palasin perheeni luokse. Kyökki ja kamari. Tammela oli vahvasti työläisväritteinen kaupunginosa. Äidillä oli isän kuoleman aikoihin etiäisiä, voimakkaita näkyjä ja kokemuksia henkimaailmasta. Muun muassa ovikellomme soi, oven takana ei ollut ketään. Ikkunasta ulko-ovelle, portaita ei noussut kukaan näkyväinen, silti kello rimahteli vielä kahteen otteeseen.

Kirjojen maailman löysin itsekseni. Luin, tuntuu itsestäkin melkein uskomattomalta, vähintään 2-3 kirjaa päivittäin, iltaan mennessä. Tajuntaani nousi kolme vaihtoehtoa tulevaisuudesta. Minusta tulisi laulaja, kirjailija tai sitten työskentelisin jonkinlaisena henkimaailman konsulttina. Henkimaailman? Niin, henkimaailma tuli minulle todelliseksi jo lapsena. Koin ja näin asioita, joista ei noissa tehdassalien ja työläsiasumusten maailmassa juurikaan puhuttu.

Kirjat, seikkailut kaupungin kaduilla... Aurinkoinen, värikäs oli lapsuuteni. Ja toden totta: tähän mennessä olen pukannut lukijoiden iloksi/harmiksi satoja lehtijuttuja, kolumneita ja kirja-arvosteluja. Julkisen näkijän toimintani aloitin 90-luvulla. Nyt, viimeisten vuosien aikana, olen keskittynyt kirjallisuustutkimuksiin. Olen kirjoittanut edesmenneiden kirjailijoiden usein unhon yöhön painuneista teoksista. Väinö Linna, Kirsti Porras, Glory Leppänen, Oiva Paloheimo... Syvällinen tutkimustyö ei ole rajoittunut pelkästään tutkimuskohteiden kirjalliseen tuotantoon. Edesmenneet sanataiturit ovat ottaneet minuun kontakteja henkimaailmasta. Kerron myöhemmin, jos niin on säädetty, lähemmin näistä kiehtovista kontakteista kirjassani, joka ilmestynee joskus tulevaisuudessa...

Kerron lopuksi erään mielenkiintoisen kokemukseni. Vuonna 1996 käväisin kirjastossa, palailin kirjakassini kanssa keskustaan, ja tavoistani poiketen en kävellytkään loppumatkaa vaan hyppäsin Nyssen, liikennelaitoksen sinisen bussin kyytiin. Keskustorin pysäkiltä vaunuun nousi vanhanaikaisesti pukeutunut, lempeän ja ihmeen tutulta näyttävä nainen.

Bussi oli puolityhjä, vapaita istumapaikkoja oli, mutta nainen istahti viereeni. Hän oli yhtä elävän näköinen, ehkä jopa elävämmän näköinen, kuin muut matkustajat. Toiset eivät tietenkään nähneet henkimaailman vierailijaa.

Äidin luona pengoin vanhoja valokuvalaatikoita. Löysin kauniin, iloisen näköisen isoäidinädin valokuvan. Liisa Sivula! Miksiköhän hän oli käväissyt katsomassa tyttärensä pojanpoikaa? Ehkä hän vain "shoppaili"... Joka tapauksessa olen iloinen tuosta kohtaamisestamme. Se jätti minuun lämmön, joka ei ole vieläkään kadonnut maailman mytereihin.

Nuoruuden jälkeen minuun tuli paljon (tervettäkin) kriittisyyttä. Epäillen tutkin omia ja muiden kokemuksia. Julkaisin myös teräviä yhteiskunnallisia kirjoituksia runsaasti. Nyt, kun ikää on 53 vuotta, monet sairaudet ja vaivat ovat "ilona" ja myös oikeasti ilona, olen sataprosenttisen varma siitä, että meidän kaikkien elämä jatkuu ns kuoleman jälkeen henkimaailmassa. Rehellisesti sanottuna en ole koskaan vakavasti epäillytkään tätä faktaa.

Olen myös saanut kehotuksen kirjoittaa kokemastani. Tänä aikana ikiaikaisen viisauden, siihen perustuvan lohdutuksen tarve on ehkä suurempi kuin koskaan aiemmin.

Selvänäkijänä en näe jokaisen jokaista tapahtumaa, mutta jostain oikeat sanat virtaavat minuun tai minun kauttani soittajalle.  Mutta minähän menetän uskottavuuteni vakavasti otettavana kirjallisuustutkijana! Niinköhän? Se jää nähtäväksi, mutta minä puolestani en ota vakavasti pelkästään näkyvän rakenteissa kipuilevien ihmisten sanailua. Suhtaudun kaikkiin myötätuntoisesti.

Mitä henkimaailmassa tapahtuu? No esimerkiksi isäukko kertoi asuvansa pääkaupunkiseudulla ja opiskelevansa yhä merenkulkua!

Tampere, tai maanpäällistä Tamperetta vastaava paikka on rajan toisellakin puolella. Siellä viehättävä kaupunki on vieläkin hienompi, värikkäämpi, ja siellä on myös rakennuksia, joita ainakaan toistaiseksi ei fyysinen silmämme havaitse.
 

Sana kriittisille

Asioiden tutkiminen, tasapuolinen tutkiminen, on kunnioitettavaa. Usein kriittisyys saa ylivallan ja muutumme puolueellisiksi, katkeriksi. Bonuksena seuraa ilottomuus, jota levitämme kaikkialle, pilaamme kaikkien muidenkin fiilikset pistävillä ja purevilla sanoillamme.

Hoivavietti, ystävällisyys ovat vain pieni osa ominaisuuksia, jotka muodostavat kokonaisvaltaisen ihmisen. Vastapainoina ovat muun muassa kateus, äreys, itsekkyys... Mutta koululaisiahan me olemme. Eräs suurjuoksija uskoi pystyvänsä haamumailin saavuttamiseen, koska hän aluksi kykeni juoksemaan pieniä pätkiä mailista riittävällä nopeudella. Sama pätee elämäntaitoihin. Pätkä pätkältä valoisuus lisääntyy, tummat vaatteet pyykkäytyvät puhtaimmiksi.