Tässä artikkelissa käsittelen omakohtaisten kokemusteni pohjalta tämän aikakauden mukanaan tuomia haasteita ja mahdollisuuksia. Kerron niistä muutoksista, joita olen vastaanottanut ja vähitellen hyväksynyt osaksi itseäni ja elämääni. Yritän purkaa sanoiksi sitä maailmankuvaa, joka tällä hetkellä näkökulmastani avautuu. Käsittelen ja tarkastelen nollakenttää ja neutraalitilaa. Sitä tilaa, josta käsin paljastuu hämmästyttävän moni-ilmeinen ihmisyys. Aloitan kuvailemalla merkivaa, valokehoa.

Merkiva on ei-polaarinen ja nollakentässä toimiva järjestelmä. Sen aktivoitumisen myötä ryhmätietoisuus alkaa herätä ja kollektiivinen mieli astua osaksi yksilön mieltä. Tämän vaikutuksesta ihmisen sisäinen keskus ryhtyy purkamaan illuusiota, jonka mukaan itse on enemmän tai vähemmän kuin ympäristönsä. Merkivan ei-polaarisen luonteen omaksuminen luo yksilölle aluksi haasteen, koska elämä ilmentää/on ilmentänyt itseään vastavoimien kautta. Näkökulma, josta katsottuna erillisyyttä ei ole, muodostaa uudenlaisen todellisuuskäsityksen.

Mikä tekee prosessista haasteellisen? Merkiva on luonteeltaan kristallinen. Tämä tarkoittaa sitä, että se muuntaa kantajansa läpinäkyväksi ja päästää sisäisen olemuksen ulos niin, että  kehityshaasteet ilmentyvät suoraan ympäröivään todellisuuteen. Prosessin haasteellisuus määräytyy sen mukaan, kuinka valmis yksilö on katsomaan todellista itseään. Näin toimii kristalliaika, joka luo vertauskuvallisesti keisarille uudet vaatteet. Alkemiallisia liittoja alkaa syntyä maskuliinisten ja feminiinisten ominaisuuksien välille sitä mukaa, kun sulhaset ja morsiamet oppivat tunnistamaan toisensa sekä peilikuvansa. Jokainen askel, jokainen liitto, tuo etsijän lähemmäksi oman itsensä mestaruutta.

Polaarinen maailma on syntynyt niin, että pimeys ja valo ovat pirstoutuneet pienen pieniksi palasiksi. Näitä palasia käsittelemme ajatustemme, tunteidemme ja tekojemme kautta. Asettuminen ei-polaariseen nollakenttään avaa näkymän siihen, kuinka kokonaisuus toimii. Havaintopiste siirtyy etäämmälle, jolloin tietoisuus kirjaimellisesti laajenee. Perspektiivi on hämmentävä, koska yhdessä luotu illuusio on loppujen lopuksi hyvin yksinkertainen. Kuinka se on voinut pysyä salassa niin kauan? Ehdoton rakkaus on tästä näkökulmasta katsottuna ainoa vaihtoehto, koska tilannetta ei pysty näkemään muutoin.

Yksilöllisen minän saattaminen yhteyteen sen itsen osan kanssa, joka ei elä erillisyydessä,  on osa evoluutioprosessia. Noosfääri, kollektiivinen tietoisuus, yhdistää meidät toisiimme ilman ajan, paikan ja tilan rajoituksia. Aivan kuin solut yksilön sisällä, niin myös me ihmiset olemme yhteydessä toisiimme ja kaikkeen, mitä on. Ykseyskäsityksen herääminen palauttaa yksilön yhteyden minä-käsitystä edeltävään tilaan. Tätä voidaan selittää uskonnollisin termein ja fysiikan ilmiöiden kautta. Enkelit ja tähteläiset, higgsin lymyävä hiukkanen sekä rinnakkaiset ulottuvuudet käsittelevät samaa ilmiötä. Kaikki ne tahot ja järjestelmät, jotka ihminen itselleen sallii, kuvaavat prosessia omalla kielellään.

Merkivan tietoinen luominen muistuttaa syntymän/kuoleman kokemusta. Omalla kohdallani siihen on liittynyt kipua monin eri tavoin, mutta olen kiitollinen matkasta, jonka myötä olen saanut uudenlaisen kyvyn nähdä. Nyt minä katselen sinua, ainutlaatuista ja täydellistä yksilöä. Ja huomaan, kuinka matkani on vasta alussa.