![]() |
|
Veli-Matti Mathlin
Mieli, todellisuuden linssi
Tämä kysymys on askarruttanut ihmiskuntaa aina. Eri uskonnoissa ja kulttuureissa on omia selityksiään kaiken olevaisuuden alkuperästä ja luonteesta. Ja esimerkiksi Intian varhaisissa pyhissä Veda-kirjoissa puhutaan siitä, että todellisuus on harhaa, mielen unta. Ja näyttää siltä, että nykyinenkin ihmiskunta on päätymässä samoihin loppupäätelmiin. Fyysikot ja varsinkin kvanttifysiikan haara on sitä mieltä, että kaikki fyysiset kappaleet koostuvat atomeista, jotka taas ovat pienistä aineshiukkasista koostuvia värähteleviä kappaleita. Ja samanaikaisesti nämä hiukkaset ovat aaltoja, eli käytännössä ei mitään fyysistä. Se miksi tällaiset ei-fyysiset ainehiukkaset sitten luovat vaikutelman kiinteistä kappaleista selitetään vertauskuvalla narunpäähän sidotulla kivellä, jota pyörittämällä vinhasti syntyy kuva levystä, samoin kuin lentokoneen potkuri synnyttää kuvan levystä. Se vaikuttaa yhdeltä kiinteältä levyltä, mutta on vain harhakuva, jonka saa aikaan liike. Jos siis kaikki tapahtuu mielessä, voidaan varmemmin
todeta se, että todellisuus tapahtuu mielessä, kuin se että todellisuutta
olisi mielemme ulkopuolella. Voidaan näin ollen yhtyä Veda-kirjoituksiin ja
sanoa että todellisuus on mielen luoma harhakuva tai uni. Voitaisiin sanoa
myös, että mieli on kuin projektori tai videotykki, joka heijastaa kuvan,
joka syntyy siis mielessä, ympärillemme todellisuuden valkokankaalle. Mieli
näin ollen loisi maailman itse. Jos näin on, niin silloinhan kaikki mitä
näemme, esineet, paikat, ihmiset, eläimet, luonto ovat kaikki vain meidän
itsemme heijastumia. Koko maailma on siis meissä itsessämme. Luomme siis
todellisuuden ja kaikki tilanteen ja ympäristöt siinä. Kuulostaa
uskomattomalta, mutta kuka tahansa asiaa syvemmin pohtiva päätyy samaan
lopputulokseen. Mieli ja analysointiSe mitä yleensä olemme tottuneet kutsumaan mieleksi, yleensä tarkoittaa meidän tiedostavaa ja harkitsevaa mieltämme. Mutta aikaisemmin mainittu mieli on ollut yläkäsite aiheelle, jolla on tarkoitettu sitä kokemuskenttää, jossa todellisuus koetaan. Se mitä yleensä kutsutaan mieleksi, kutsuisin egoksi. Eli egomme on ikään kuin kerros mielen päällä. Mieli, joka kokee todellisuuden, on saanut päällensä egon, joka on seurausta mielessä tapahtuneesta jakautumisesta, jossa mieli ikään kuin yrittää tulkita ja analysoida kokemaansa. Syntyy mielen erilaisia tulkintoja asioista. Yleensä, kun koemme maailmaa, koemme sen tulkintojen eli egon-ajattelun kautta, eli näemme vain sen kerroksen, joka koostuu todellisuuden tulkinnoista. Jotta näkisimme tulkintojen taakse, meidän pitäisi osata nähdä se idea mikä tulkintojen takana on. Eli meidän pitäisi pyrkiä näkemään kaikki maailman asiat, esineet ja ihmiset sekä kokemukset vain vertauskuvina, symboleina jostain syvemmästä. Silloin alamme näkemään todellisuuden todellista luonnetta ja olemusta. Myös tunteemme ovat yksi kerros mielen päällä. Oikeastaan se on kerros egon päällä. Kun mieli luo ajatuksen, ajatus synnyttää tunteen. Eli tunteet ovat myös tulkinta todellisuudelle. Myös tunteet pitäisi nähdä vertauskuvina. Sekä ego-ajattelun että tunteiden ymmärtäminen ei-todellisiksi asioiksi vapauttaa mielemme vääristä tulkinnoista. Ego-ajattelu ja tunteet ovat vain siis tulkintoja todellisuudesta ja tapahtuvat meidän mielessämme niin kuin kaikki muukin. Elämä on kuin näytelmää, jossa me sekä käsikirjoitamme, näyttelemme ja katselemme näytelmää. Emme vain muista tätä. Ehkä voisimme tietoisesti luoda maailmasta sellaisen kuin haluaisimme ja ehkä juuri niin teemme koko ajan alitajuisesti. Tämä on loogista, kun toteamme mielen olevan kaiken a ja o. Ehkä mieli kokee asiat ei-dualistisesti kun taas ego luo ajatuksillaan dualismin, kun se pyrkii ”ymmärtämään” kaikkea.
|
|