Terrorisminvastainen sota, pahan akselin murtaminen, taistelut vääriä uskontoja ja järjestelmiä vastaan ovat jokapäiväisiä uutisaiheita maailmassa, jossa kaikki keinot näyttävät olevan hyväksyttyjä taistelussa pahuutta vastaan. Pahan "kitkeminen juurineen" on kuitenkin osoittautunut kaikin keinoin turhaksi ja mahdottomaksi tehtäväksi. Pahan vastustaminen pahalla on vain lisännyt väkivaltaa eikä kukaan ole huomannut tutkia itse pahuutta ja miten olosuhteita muuttamalla tilanne voisi olla toisenlainen.

Paha on kuin kivinen seinä: Mitä kovemmin heittäydymme sitä vastaan, sitä enemmän se tarjoaa vastusta. Mutta heti kun hellitämme, tuntuu kuin seinäkin antaisi periksi. Näin on ihmissuhteissakin. Joku ihminen, jonka kanssa joudut olemaan paljon tekemisissä, saattaa tuntua hankalalta ja riidanhaluiselta. Yhtenä päivänä kaikki muuttuu ja saatat todeta olevasi entisen riitapukarisi kanssa mitä parhaimmat ystävykset. Mistä muutos on johtunut? Todennäköisesti olet hellittänyt ja näin vastapuolikin on antanut periksi.

Ikivanhassa Sandokain Zen-tekstissä sanotaan, että valo ja pimeys ovat toistensa vastakohdat, mutta toinen riippuu toisesta niin kuin oikean jalan askel vasemman jalan askeleesta. Samoin hyvä ja paha ovat riippuvaisia toisistaan. Ilman hyvää ei voi olla pahaa eikä toisaalta ilman pahaa voi olla hyvää. Tämän tosiasian väärinymmärtäminen tai paremminkin kieltäminen on lisännyt ihmiskunnan kärsimyksiä kautta maailmanhistorian. Suhtautumistamme hyvään ja pahaan leimaa vahvasti uskonto. Ongelman ymmärtäminen helpottuu kun tutkimme vanhan testamentin syntiinlankeemuskertomusta vertauskuvallisena tapahtumana. Sehän on ikivanha mytologinen kertomus hyvästä ja pahasta.

Luomiskertomuksen toisessa luvussa kerrotaan, miten ensimmäinen - androgyyni ihminen Aadam asetetaan Eedenin paratiisiin, jossa on kaksi puuta: elämän puu ja hyvän- ja pahantiedon puu. Huomaa, että Aadam ei ole mies, vaan androgyyni. (Biologisessa mielessä sukupuoleton) Hän on täydellinen, jakautumaton ja yhtä kaiken kanssa. Aadam elää siis ykseystietoisuudessa. Paratiisin puut viittaavat polaarisuuteen kun taas itse paratiisi kuvaa kosmista tietoisuudentilaa.

Luominen tapahtuu jakautumisen ja erottamisen kautta. Polarisoitumiseen viittaavat valo - pimeys, vesi - maa, aurinko - kuu jne. Mytologisessa tarinassa kerrotaan, miten Aadam vaivutetaan uneen. Kokonaisesta, eheästä ihmisestä erotetaan toinen puoli, jonka Luther on kääntänyt "kylkiluuksi". Näin yhdestä kokonaisuudesta tulee erottamisen kautta kaksi aspektia, joita kutsutaan mieheksi ja naiseksi. Ihmisen tietoisuus ei vielä tätä käsitä, sillä he ovat edelleen paratiisin ykseydessä.

Tässä kohtaa asioiden kulkuun puuttuu käärme. Käärme antaa lupauksen: Syömällä hyvän- ja pahantiedon puusta ihminen tulisi tietämään hyvän ja pahan, saisi siis tietokyvyn. Käärme pitää lupauksensa. Ensimmäisten ihmisten silmät "aukenevat" ja he pystyvät erottamaan hyvän ja pahan, mutta samalla menettävät ykseyden ja saavat tietokyvyn eli polaarisuuden. Kun paratiisi kuvaa kosmista ykseyttä, tästä seuraa, että he joutuvat pakosta pois paratiisista aineelliseen, polaariseen maailmaan.

Syntiinlankeemuskertomuksen teemaa on kautta aikojen käsitelty kansojen mytologioissa monin eri tavoin. Synti on tiedon hinta ja perustuu siis ykseydestä eriämiseen eli laskeutumista polaarisuuteen. Huomaa: Saksan kielen sana sünde (synti) ja absonderung (eriäminen) ovat sukua keskenään. Ihmisen syntisyyteen ei siis ole mitään syytä kausaalisessa mielessä vaan polaarisuus pakottaa hänet oppimaan vastakohtien kautta kunnes hän on oppinut "läksynsä" ollakseen taas täydellinen. (Vrt. Matt.5:48: Olkaa siis täydellisiä niin kuin taivaallinen isänne on täydellinen.) Ihminen on siis (toistaiseksi) "syntinen" riippumatta siitä, tekeekö hän hyvää vai pahaa. Täydellisyyteen, synnittömyyteen ei ole mahdollista päästä aineellisessa elämässä. Meidän tulisikin oppia elämään syyllisyytemme kanssa - muuten olemme epärehellisiä itseämme kohtaan. Synnistä vapautuminen on mahdotonta, jos yrittää välttää kohtaamasta todellisuuden toista puolta. Syyllisyys on kohdattava, niin epämiellyttävältä kuin se tuntuukin.

Kirkko opettaa, että synti on pahantekoa ja vältettävissä hyvällä ja oikealla toiminnalla. Mutta kun ymmärrämme, että synti on sama asia kuin itse polaarisuus, ymmärrämme myös, ettei syntiä voi välttää. Kaikki inhimillinen toiminta on syntistä. Kreikkalaisen tragedian mukaan ihmisen on jatkuvasti valittava kahdesta vaihtoehdosta toinen, mutta huolimatta siitä, kumman hän valitsee, hän on aina syyllinen. Syntikäsityksen väärinymmärrys on johtanut siihen, että kristinusko on mitä suvaitsemattomin uskonto. Muistamme kirkon inkvisitiot, noitavainot ja kansanmurhat. Kirkon oppi hyvän ja pahan asettamisesta vastakohtapareikseen, jopa kahdeksi erilliseksi persoonakseen, on johtanut Jumalan ja Paholaisen vastakkainasetteluun hyvän ja pahan edustajina. Mutta - Jumala ei ole persoona vaan Ykseys, joka yhdistää kaikki polariteetit, myös hyvän ja pahan - erottamattomina.

Raamatussa kerrotaan, miten fariseukset, jotka edustivat kirkkoa, kehottivat noudattamaan käskyjä ja välttämään pahan tekemistä, mutta Jeesus paljasti heidän väärinymmärryksensä sanoen: "Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisellä kivellä." Vuorisaarnan opetus on, ettei synti ole vältettävissä meidän (polaarisessa) maailmassamme. Vuorisaarnan totuutta ei haluttu hyväksyä siihen aikaan, eikä vieläkään. Papit eivät nykyäänkään juuri puhu vuorisaarnan opetuksista, vaikka se on Raamatun keskeisin oppi. Maailmankirjallisuuden puhtain helmi, kuten Pekka Ervast on sanonut.