Kirjoittaja on kotoisin New Yorkista mutta on asunut Suomessa 6 vuotta. Hän asuu tällä hetkellä Tampereella ja opiskelee vähän kaikkea.

Luettuani Amerikkalaispsykologin ja enkeliterapeutin Doreen Virtuen kirjan "Healing with the Fairies" huomasin miten paljon iloa tavallisesta arkipäivästä saa irti. Tekemällä pieniä mutta hyviä tekoja, pystymme vaikuttamaan voimakkaasti muihin sekä luontoon.

Luontokävelylläni (rannalle) otin mukaan pari muovikassia. Doreen muistuttaa, että keijut, sekä "bush people" eli pensas-henget pitävät siitä, että autamme heitä. Eetteristä kun ei ole helppoa nostaa muoviroskaa maasta roskikseen. Vaikka keijut pystyvät avustamaan kukkien kasvattamisessa, he tarvitsevat meitä. Tämä on tärkeää aikaa nyt, sillä jokaisen tulisi valmistautua vuotta 2012 varten olemalle herkkä luonnon tarpeille.

Molemmat roskasäkkini täyttyivät. Kun saavuin rannalle näin valkoisen auton ja mietin, "kiva, taas luontoa roskaavia ihmisiä." Yllätyksekseni edessäni eivät olleetkaan muita kuin kaksi puistotyöntekijää siivoamassa roskia, oranssissa puvuissaan. Ilahduin ja näytin toiselle miehistä että minäkin olin kerännyt roskia. "Hienoa, kiitos todella paljon", hän sanoi.

Pian laiturilla maatessani naaras sorsa tuli minua tervehtimään. Hän pysähtyi aivan viereeni ja puhdisti höyheniään. Olin maalannut kahdesta sorsasta pastellitaulun edellisellä viikolla.

Kävin makoilemaan hiekkarannalle jotta keijut pääsisivät puhdistamaan auraani. Doreen oli tehnyt samoin kun hän kommunikoi keijukansan kanssa. Pian varis ja lokki lennähtivät minun ylitse ja rääkkyivät, oli aika lähteä. Näin jopa pimeän pilven taivaalla.

Kotimatkalla keräsin lisää roskia ja tielleni lensi höyhenien lisäksi valkoinen perhonen. Seurasin sitä kunnes minut johdatettiin villien mansikoiden luokse. Kiitin mielessäni perhosta ja jatkoin matkaa. Tiesin, että keijut suojelevat kaikkia maan eläimiä ja elukoita, ikään kuin olisivat heidän suojelusenkelinsä.

Matkan aikana minua puri parisen itikkaa ja mietin miksi kävi näin. Luulen, että itikat muistuttavat meitä siitä, miten ärsyttäviä me ihmiset olemmekaan kun heitämme tupakan filttereitä maahan ja roskataan luontoa. Mahtaa olla hauska olla sieni, kun vieressä palaa nikotiinitikku.

Istahdin pian penkille ja kirjoitin metsän ulkopuolella lapun, missä luki: "Ihmiset hyvät, voisitteko korjata roskanne, sillä keijujen työ on vaikeaa. Kiitos" (kukkapiirrustus perään). Jätin lappusen isolle kivelle tien viereen ja jatkoin roskien keräämistä. Jotkut ihmiset jopa hymyilivät minulle, ja tämä lämmitti sydäntäni. Pieni koira haukkui iloisesti omistajansa sylissä ja ruusut tuoksuivat ihanalle. Näin taas höyhenen.

Kotiin päästyäni ajattelin kirjoittaa ison lapun, joka muistuttaa ihmisiä biojäteastioiden tärkeydestä. Kyllä keijut muistuttavat meitä jatkuvasti näistä asioista. Seuraavaksi valmistin raikasta limettimehua ja ruokaa, mikä on toinen asia joka vaatisi meidän huomiomme. Nyt istun pöydän ääressä tätä kirjoittamassa ja ulkona sataa vettä. Onneksi olen kotona.

"Love is nothing till you give it away." -vanha laulu

"The path from detachment to engagement is via inspiration and enthusiasm. You have to shift the dead weight of a culture that crushes our sheer exultation at being alive in a hopeful, ever-changing universe. Give yourself the benefit of the doubt something extraordinary is happening. Pay attention to subtle cues that life is so much more than it seems." -William (Elias) Lonsdale kirjasta "2012: Crossing the bridge to the future", Mark Borax'in kirjoittama.