Koivuhalko etsii sopivaa asentoa pölkyn päällä suuren kouran tottuneella avustuksella. Toinen käsi roikkuu valmiudessaan pitkävartinen halkaisukirves jatkeenaan. Kohta oikea koivuhalon asento löytyy ja toinenkin koura tarttuu kirveen varteen. Mieli on tyhjä ja katse suunnattu vain yhteen pisteeseen koivuhalon vuosirenkaiden väliin. On vain kirves, mies ja halko ja kohta nuo ovat yhtä sillä hetkellä kun koivuhalko jakautuu kahdeksi. Isku tulee kuin automaattisesti ja osuu sinne mihin katse osoittaa. Ei epäröintiä, ei epäilyjä, mieli täysin tyhjänä ja huomio tässä hetkessä. Koivuhalko halkeaa koska vain se on tärkeintä tässä hetkessä”.

Nykypäivänä maailmassa on henkisyyttä käsittelevää kirjallisuutta enemmän kuin koskaan ennen. Henkinen etsintä on tullut jokaisen ihmisen ulottuville, josta esimerkkinä on se, että kuka tahansa voi osallistua erilaisille kursseille, jossa tarjotaan eväitä ja työkaluja henkiseen kasvuun. Myös erilaiset parantamismenetelmät ovat yleistyneet ja tulleet jokaisen ulottuville ja uusia parannusmetodeja ilmaantuu kuin sieniä sateella. Tämä on merkki siitä, että maailmaan on virrannut uudenlaista energiaa ja käytännölliseltä tasolta katsottuna, ihmiskunta on alkanut kaipaamaan tällaisia asioita. Onko kaipuu sitten avannut tuon energiavirran vai onko energiavirta avannut ihmisten sydämet kaipaamaan, siihen voidaan vastata samalla tavalla kuin kysymykseen: ”kumpi oli ensin muna vai kana”.

Tämä uuden energian ilmentyminen on paljolti hyvä asia, mutta vaarojakin siihen sisältyy. Ai, mitä vaaroja tähän rakkauden ylitsepursuavaan aikakauteen voisi sisältyä? Useimmiten vastakohdat asustelevat naapureina; kun jokin asia ilmenee, ilmenee samanaikaisesti myös tuon asian vastakohta. Käydäänhän tällä hetkellä enemmän sotia maailmassa kuin koskaan ennen tässä rakkauden ja kosmisen energian syleilevässä maailmassa. Mutta vaaroja on myös yksilötasolla. Perinteisessä mielessä ihminen kääntyy totuuden etsimisen puoleen silloin, kun hän ikään kuin saa tarpeekseen maailmasta tai hän ei koe maailman tarjoavan sitä mitä sydämessään kaipaa. Hän etsii vastauksia eri uskonnoista ja aatesuunnista ja löytää murusia, jotka lisäävät tiedon nälkää ja vievät eteenpäin. Ennen vanhaan etsijällä ei ollut paljonkaan valinnanvaraa mihin uskontoon tai aatesuuntaan hän etsintänsä suuntaisi. Useimmiten maantieteellinen sijainti ratkaisi etsitäänkö totuutta esimerkiksi kristillisyydestä, shamanismista vai buddhalaisuudesta. Toisaalta tämä oli hyvä asia, koska silloin ei tarvinnut enempää miettiä onko tämä se oikea(tuo lause näkyy usein iltapäivälehdissä, mutta eri yhteyksissä. Taitaa olla tämän aikakauden lause). Kyseinen uskonto avasi salaisuutensa aste asteelta sitä mukaa kuin etsijä oli valmis ja useimmiten mestareiden valvovan silmän alla.

Entä sitten nykypäivänä? Nyt on valinnanvaraa rajattomasti. Äkkiseltään ajateltuna asia vaikuttaa hyvältä, mutta ei ole sitä välttämättä. Ihmisen mielihän on ovela ja useimmiten syynä onnettomuuteen ja kärsimykseen. Perinteisesti kaikki henkiset harjoitukset ovat pyrkineet juuri tämän mielen/egon vaikutuksen vähentämiseen ja kurittamiseen. Nyt kuitenkin kun on paljon valinnanvaraa, niin mieli voi toimia ovelasti ja juuri kun henkinen harjoitus alkaa tuottaa tulosta, niin mieli saattaa sanoa: ”ei tämä ole minun juttuni, minulle sopii paremmin jokin toinen henkisyyden muoto”. Ja taas etsintä jatkuu. Mieli saattaa siis jatkuvasti muuttaa mieltään ja sen seurauksena mikään henkinen harjoitus ei etene tiettyä pistettä pidemmälle. Eli se päättyy juuri kun alkuinnostus on laantunut ja homma alkaa vaikuttaa työläältä. Mutta juuri tuo työ on se juttu, jolla mieli saadaan aisoihin, tekeminen välittämättä mielen valituksista. Keskittymällä tekemiseen, välittämättä muusta. Eli nyt kun on paljon henkisyyttä liikkeellä, niin vaarana on joutua mielen riepoteltavaksi. Henkisyydestä on tullut yksi mielihalu lisää. Hetkelliset hyvän olon tunteet, jotka liittyvät useimmiten uuden asian aloittamiseen, oli kysymyksessä mikä asia tahansa, ovat ikään kuin huumetta mielelle. Mieli ruokkii itseään ja luo kuvia eteensä, joissa se näkee itsensä henkisenä mestarina yms. Ei ole siis loppujen lopuksi merkitystä sillä, minkä aatesuunnan tai henkisen harjoituksen ottaa ohjenuorakseen, kunhan pitäytyy siinä. Valaistumisen saavuttaa vain pyrkimällä läsnäoloon ja mielen otteesta irti pääsemiseen. Siksipä esimerkiksi halonhakkuu voi olla tie valaistumiseen, jos sen tekee tietoisesti.

Tämä uusi energia, joka on meidän kaikkien saatavilla, on laadultaan feminiinistä. Se ilmenee parhaiten siinä, että valtaosa henkisistä asioista kiinnostuneista ihmisistä on naisia. Miehet ovat vähemmistönä. Kuitenkin näyttää siltä, että myös miehet ovat lisääntymään päin näissä henkisissä piireissä. Miesten lisääntyessä he tuovat mukanaan uudenlaista sävyä tuohon tämän ajan energiaan. Nyt jo hieman ylitsepursuava ja hallitsematonkin energia tulee löytämään eräänlaisia raameja miehisen putkiaivoajattelun kautta. Eikö perinteisestikin ole niin, että mies rakentaa talon, mutta nainen sisustaa sen eli luo sinne tunnelman. Jos taas taloa ei ole, ei voi myöskään tunnelma ilmentyä. Ihmeellinen asia on se, että jokin asia ei voi olla olemassa, ennen kuin se rajataan. Esimerkiksi maanviljelijä päivittelee, ettei ole tilaa missä säilyttää työkoneitaan(vaikka tiluksilla on runsaasti tilaa) ennen kuin hän rakentaa jonkin katoksen niille, eli rajaa tilan.

Yhä useammat miehet ovat löytäneet feminiinisyyden sisältään ja saattaneet sen tasapainoon maskuliinisuuden kanssa ja nyt tuo tasapainoisuus tulee ilmentymään myös laajemmalti, kunhan miehet vain tulevat mukaan henkisiin rientoihin.

Mieli asettaa muitakin salakuoppia tiellemme. Esimerkiksi yksi henkisen kehityksen seurauksena tuleva asia on parantamisen kyky. Nykyisin on paljon erilaisia parantajia ja uusia tulee. Parantajatkin ovat useimmiten vielä matkalla olevia etsijöitä, joten he myös joutuvat painiskelemaan mielen ovelien juonien kanssa. Yksi esimerkki on rahan ottaminen palveluista. Onhan järkevää, että hoidoista otetaan palkka, mutta toisaalta meidänhän pitäisi uskoa siihen, että saamme kaiken sen minkä tarvitsemme ja uskomme. Joten tältä pohjalta ajateltuna meidän ei tarvitsisi pyytää palkkaa, vaan se meille annettaisiin, jos on niin tarkoitettu. Eli oikeaoppisesti meidän pitäisi parantaa odottamatta rahaa palveluistamme. Vastalahja ja kiitos tietenkin useimmiten ihminen antaa kun hän on jotain toiselta saanut, mutta tätäkään ei pitäisi odottaa. Kuka odottaa? Mieli odottaa. Eli parantajien luona voisi olla kolehtilipas, johon asiakas voisi laittaa rahan tai vastalahjan, jos hän sitä haluaisi. Ei siis kuitenkaan saisi odottaa sitä. Eikä näin ollen parantaja saisi itse tuota kolehtilipasta asettaa, koska sen asettaminen on jo odottamista. Paradoksaalista ja haastavaa. Kuinka moni meistä pystyisi pyyteettömään parantamiseen. Onko maailmassa parantajaa, joka asiakkaan kysyessä palkkion määrää, sanoo, että paras palkkio hänelle on se, jos asiakas tekisi vastapalveluksena tänä päivänä hyvän työn jollekin toiselle. Tällöin rakkaus saisi jatkaa virtaustaan.

Tätä on hyvä välillä miettiä.

Veli-Matti Mathlin