Katkelma Jyri Linan esoteerisesta romaanista "Etääntyminen Kartagoon" (Tukholma 2006)

Seido vaihteli puheenaihetta: ”Miksi universumi on syntynyt?”

Filosofi vastasi: ”Universumi eli maailmankaikkeus ei ole syntynyt. Se on aina ollut olemassa. Universumi on alkumateria eli alkuaine, mitä on rajattomasti, mikä ei ole alkanut eikä sillä ole loppua. Siinä loputtomasti olevassa alkumateriassa vaikuttaa kaikkivoipa alkuvoima, jolla myöskään ei ole ollut alkua eikä loppua. Pythagoras sanoi sitä dynamiseksi. Dynamiksen kaikkivaltaisuus on siinä, että se luo alkumateriasta alkuatomeita. Mikään muu voima ei siihen pysty. Tämän materian ja kaikkien paksumpien atomien alkuosaset ovat alkuatomeita, joita Pythagoras sanoi monadeiksi. Kosmos muotoutui niistä koostuvasta materiasta. Rajaton alkumateria sisältää loputtomasti kosmoksia. Joka kosmos on alkumateriassa oleva pallo, joka ulottuvuudeltaan vastaa fyysisessä maailmassa siihen, jota tiede sanoo galaktiseksi.”

Sade oli lakannut, vaikka taivas näytti vielä synkältä. Miehet lähtivät ulos kävelemään.

Pär jatkoi: ”Oleellista on tietää nämä hylosoistiset perusfaktat ymmärtääkseen kosmoksessa tapahtuvan manifestaation, miten tietoisuus voi syntyä ja kehittyä, miten lukemattomat olennot voivat syntyä.”

”Tietoisuus voi syntyä vasta monadissa. Alkumateriassa tietoisuus on peitettynä, siksi materia jää tietoisuutta vaille. Samoin dynamis on ikuisesti sokea, mekaanisesti toimiva voima. Mutta siksi, että monadit ovat osa kosmosta ja ottavat osaa sen kaikkinaisiin prosesseihin, monadien tietoisuuden potentiaalia voi kiihottaa. Monadin tietoisuuden herääminen tapahtuu monessa faasissa, luonnon eri valtakunnissa.”  

Nyt Seido halusi tietää sen, mistä toinen esoteerikko ei osannut Madeiralla sanoa hänelle yhtään mitään: ”Miksi Jumala on meidät luonut?”

Pär vastasi hymyillen: ”Jumala ei ole meitä luonut. Yksikään olento ei ole luonut meitä. Olemme monadi, alkuatomi, joka on onnistunut saavuttamaan itsetietoisuuden. Alkuvoima dynamis loi tämän monadin. Mutta dynamis ei ole olento, sillä ei ole tietoisuutta, sillä ei ole tahtoakaan. Jumala ei voi luoda yhtäkään monadia. Kun me olemukseltamme olemme monadeja, niin olemme kuolemattomia. Mikä kuolema on? Materian liukeneminen alkuosiksi. Mutta monadit eivät koostu mistään. Ne ovat kaikkien kokoon pantujen atomien peruskomponentit ja niistä puolestaan koostuu muu materia.”

Hajottaakseen epäilyksensä Seidon piti kysyä: ”Onko Jumala ollut alusta asti vai onko hänkin syntynyt?”

Filosofi selitti: ”Jos haluamme, voimme kaikkein korkeimmalle kehittyneitä monadeja kosmoksessa sanoa jumaliksi. Mutta heidän kaikkivoipaisuus ja kaikkitietoisuus on suhteellista, heidän toimintakenttänsä rajoittuu omaan kosmokseensa. Hekin ovat luonnon ja elämän lakien alaisia. He ovat monadeja, jotka ovat saavuttaneet tason, joka meistä voi tuntua jumalalliselta, he ovat kokeneet pitkän tietoisuutta vailla olevan, uinuvan ja unenomaisen prosessin alemmilla luonnontasoilla tullakseen ihmisten valtakunnassa itsestään tietoisiksi, nousten tietoisuudeltaan ja tahdoltaan yhä korkeammalle, yli-inhimilliseen valtakuntaan. Näin ollen kaikki jumalat ovat kosmoksessa tapahtuvan tietoisuuden kehityksen tulos. Ota huomioon – puhe on jumalista, sillä ei ole mahdollista, että siihen kosmoksen kaikkein korkeimman tietoisuuden ja tahdon tasolle ehtii vain yksi andile monadi. Tietoisuuden ja tahdon kehityksen lait ovat kaikille samat...”

“Niinpä antiikkimaailmassa puhuttiinkin jumalista...”

“Sinustakin tulee kerran kosminen jumaluus voidaksesi auttaa vähemmän heränneitä kanssaolentoja kehittymään. Ihan varmaan saavutat tämän päämäärän, sillä olet kuolematon monadi. Saman ajatuksen ilmaisi Pythagoraksen veli Gautama Buddha, sanoen, että kerran kaikki olennot tulevat buddhaksi ts. että he ehtivät sille tasolle. Sanskritiksi Buddha merkitsee herännyttä. Me kaikki voimme herätä korkeampaan tietoisuuteen, ja sitten meidän velvollisuutemme on koettaa herättää uinuvia.”

Uusi sadekuuro. Salamoi lakkaamatta. Oli hämärtynyt. Miehet alkoivat mennä etäämpänä olevaan vaahteraan päin suojautuakseen sen alle. Yhtäkkiä kuului kova raksahdus, salama iski naapuripuuhun. Se murtui ja putosi maahan, oksia ja lehtiä paiskautui ympäriinsä. Märkiä puunlehtiä lensi miesten kasvoille. He juoksivat takaisin paviljonkiin.

Siellä Seido lausui: “Ukkonen ei tavallisesti kauan kestä. Tilataan vielä lämmintä yrttiteetä.”

“Hyvä ajatus”, kehui filosofi.

He asettuivat kytevän kamiinan eteen.

Seido ikään kuin virkistyi: ”Miksi minä olen olemassa?”

”Sen tähden, että dynamis, alkuvoima, kauan, kauan sitten loi sinut monadiksi. Se oli mekaaninen tapahtuma, jolla ei ollut mitään merkitystä. Ajatus syntyy vasta kosmoksessa, sillä vasta siellä voi muodostua tietoisuus, vain siellä monadit voivat kehittyä ja täydellistyä. Monadit itse antavat elämälleen merkityksen ja mitä enemmän ne kehittyvät tietoisuuttaan, sitä rikkaammaksi sisällöltään niiden ja kanssaolentojen olemassaolo muuttuu.”

”Olisiko maailma vähemmän täydellinen, jos minua ei olisi?”

”Kyllä, niin olisi. Alussa, kun olit monadina tiedoton tai uinuva, et ollut kosmokselle mitään. Mutta kun tietoisuutesi kehittyy ja herää, niin henkilö muuttuu yhä merkityksellisemmäksi ja siten rikastat kosmosta.”

“Niin kuin nykyään joku hiukankin kehittynyt yksilö koettaa lisätä osansa ihmiskunnan kehitykseen?”

“Juuri niin. Joka monadi on uniikki ja sellaisena voi muuttaa kosmoksen täydellisemmäksi kehittämällä tietoisuuttaan.”

Seido kuunteli ja kuunteli. Nyt hän halusi tietää, mitä esoteerinen filosofia ajattelee kvanttifyysikoiden teoriasta, ettei fyysistä maailmaa olekaan, että se on ainoastaan hologrammi ja maailma on vain kuvitelma, kuten itämaiset filosofit ovat väittäneet. Ihmiset on kahlehdittu tiettyyn tiheysasteikkoon ja siksi ovat illuusion loukossa.

“Kyllä helppo on kuvitella, että kaikki on kuvitelma,” filosofi totesi. “Kun toivoit filosofista vastausta, niin muistan ruotsalaisen filosofin Karl Hedvallin, joka voitti illuusiofilosofit heidän omalla aseellaan, logiikalla.

Hän osoitti, että illuusiota käsittelevä filosofinen ajatuskulku on tautologia, looginen virhe, väitteen todistaminen samalla väitteellä. Samalla se on looginen regressi, näin ollen absurdi. Tautologia on sitä, että tietoisuuden kuvitelma pitäisi esittää kuvitelman oman kuvitelman avulla. Regressi on siinä, että kuvitelman on aina jotakin kuviteltava, että se on kuvitelma kuvitelmasta, joka puolestaan on kuvitelma, ja siten loputtomiin. Niin ollen kuvitelma- eli illuusionifilosofia on loogisesti kumottu.

Hedvall osoitti eroavaisuuden tajun ja älyn välillä. Taju on meidän heti tapahtuva spontaani objektiivisen, aineellisen todellisuuden ymmärtäminen. Äly on meidän subjektiiviset ajatuksemme, mietiskelymme ja muu jälkiviisaus. Äly hankkii kaiken aineistonsa todellisuudesta ja tietämisen tajusta. Hedvallin mukaan illuusionifilosofian virhe on siinä, että se pitää oleellisena älyn konstruktioita, voi sanoa fantasioita, ei tajun tietoja todellisuudesta.

Hedvallin ajatukset yhtyvät hylosoistien ajatuksiin, kuten ruotsalainen hylosoistinen filosofi Henry T. Laurency osoittaa teoksissaan Tietoja todellisuudesta ja Viisasten kivi.

Tästä tärkeästä aiheesta hylosoistit antavat vielä lisätietoja. Pythagoralaisten oppi seisoo postulaatilla, että jokainen oleminen koostuu kolmesta aspektista: materia, tietoisuus ja liikkuminen. Yksikään niistä kolmesta ei voi olla olemassa kahdesta muusta erikseen. Missä on materiaa, siinä on myös tietoisuutta ja liikkumista. Se ei merkitse, että kivet ajattelisivat. Kuten kosmoksessa on erilaista materiaa, niin siellä on myös enemmän tai vähemmän kehittynyttä tietoisuutta, niinpä tietoisuus ilmenee kovin erilaisena myös ihmisillä, kasveilla ja mineraaleilla. Kaikki liikkuu, mikään ei seiso paikallaan. Liike ilmenee materiassa energiana ja tietoisuudessa tahtona.

Ihmisten tavallinen ajattelu on usein yksipuolinen ja menee tavallisesti äärimmäisyyksiin. Tämä ilmenee myös filosofisissa ja tieteellisissä spekulaatioissa.

Materialistit väittävät kaiken olevan materiaa ja kieltävät sen, että tietoisuus on yhtä absoluuttinen ja perustana oleva. He ajattelevat, että tietoisuus ilmenee hermoston kemiallisissa ja sähköisissä prosesseissa: tietoisuus sammuu, kun aivot kuolevat. Illuusionifilosofit eli idealistit, kuten he itseään kutsuvat, menevät toiseen äärimmäisyyteen ja sanovat, että vain tietoisuus on olemassa, materia on illuusiota. Siitä me olemme jo puhuneet. Niin materialistit että idealistit unohtavat kolmannen aspektin – liikkeen.

Ydinfyysikot vakuuttavat, että kaikki on energiaa. Se on askel eteenpäin vanhasta materialismista, kun he tunnustavat liikkeen. Mutta ydinfyysikkojen on löydettävä tietoisuuden universaalisuus. Nämä näytteet todistavat, että yksipuolisuus on toivottoman riittämätön. On otettava mukaan todellisuuden kaikki kolme aspektia.

                                                       *  *  *

Väliin taivas oli muuttunut tummanruskeaksi, sitten vaaleammaksi ja nyt kirkastui vihreäksi. Sade oli lakannut. Miehet menivät taas rantaan. 

Seido oli filosofin selityksistä hämmästynyt. Hän mietti: “Myös monet biologit ja fyysikot ovat puhuneet luonnossa olevasta programmista, jonka mukaan näyttävät toimivan kaikki luonnon ja kosmoksen prosessit. Programmin olemassaolo edellyttää programmin tekijän. Jos Jumalaa ei ole, kuten väität, kuka sitten on luonut tämän kosmisen järjestelmän?”

“Ajatuksesi liikkuvat kahden absoluuttisen äärimmäisyyden välissä,” filosofi selitti kysyjälle. “Eräs äärimmäisyys ilmenee kuvitelmassa, että Jumala on olemassa, kuten juutalaiset, kristityt ja muslimit ajattelevat. Siis Jumala on ainoa olento, joka, täydellisesti erottauduttuaan luoduistaan täyttää kaikkeuden kaikkivaltiudellaan ja kaikkitietäisyydellään ja hänen tahtonsa on laki. Toinen äärimmäisyys: kosmoksessa ei ole mitään korkeampaa johtoa eikä viisasta järjestelmää, kaikelle antaa suunnan sattuma.

Hylosoismi, kuten buddhalaisuuskin, ei mene niihin äärimmäisyyksiin, kaikkeutta ei johda kaikkivaltias olento. Se väittää, että ovat olemassa planetaariset ja kosmiset älylliset olennot, joiden tietoisuus ja kyvyt yhä kehittyvät. Meidan kosmoksemme koostuu monista maailmoista, jotka kaikki ovat yhdessä samassa tilassa toistensa sisällä. Nämä maailmat muodostavat yhä korkeammalle tasolle ulottuvan materian, tietoisuuden ja liikkeen. Niitä korkeampia, fyysisen yläpuolella olevia maailmoja asustavat yhä älyllisemmät olennot, jotka omissa maailmoissaan täyttävät täydellisesti luonnon ja elämän lakeja.

Nämä olennot ovat monadit, he ovat jo ammoin eronneet ihmisen tasolta. Meidän kosmoksemme on ollut olemassa niin kauan, että sellaiset kehittyneet monadit ovat tietoisuuttaan kehittämällä ehtineet kosmoksen korkeampiin maailmoihin.

Niitä monaadeja voimme sanoa myös kaikkein korkeimmiksi kosmisiksi jumaliksi, sillä he ovat kovin viisaita ja osaavat moitteettomasti käyttää lakeja ja eniten he huolivat kaikista elävistä. Sellaiset kyvyt tuntuvat meistä jumalallisilta. Mutta he eivät pidä itseään jumalina eivätkä halua, että me niin tekisimme. Vielä vähemmän he haluavat, että rupeaisimme kumarrella niitä.

He ovat meidän vanhemmat veljemme eli dhjaanibudat, kuten buddhalaiset heitä kutsuvat. He ovat meditaation ja palvelemisen avulla kehittäneet budaluontonsa korkeimmalle tasolle. He johtavatkin kosmosta, kun ovat muuttaneet sen täydelliseksi järjestöksi...

Juutalaisten kuvitelma Jumalasta, jonka kristityt ja muslimit enimmäkseen ovat ottaneet omakseen, on täydellisesti epäloogista. Tämä Jumala hallitsee kaikkeutta, näin ollen ikuiseksi ajaksi irtautunut siitä, jonka hän on luonut, hän on kaikkitietävä ja täydellisesti viisas, mutta esittää inhimillistä alhaisuutta: vihaa, raivoa, tuhoutumiskiihkoa, kostonhalua ja mustansukkaisuutta.”

Seido ei tyytynyt siihen. “Eikö ne tiedot anna valtit ateisteille?” hän halusi tietää. “Merkitseekö se, että buddhalaiset ovat lähellä totuutta?”

“Kuten näet, hylosoismin keskitie on yhtä kaukana juutalaisen teologian absurdista Jumalasta kuin materialistisen ateismin yhtä absurdista kaikkivoivan sattuman opetuksesta. Hyosoismi ei kummallekaan anna valttikorttia, vaan jättää sen itselleen.

Olen esittänyt sinulle näytteen varmistamaan, että absoluuttiset äärimmäisyydet – täydellinen hyväksyminen tai täydellinen kieltäminen muuttaa ajatuksen kömpelöksi, varsinkin filosofiassa ja esoteeriassa.”