Teosofisen Seuran Suomen osaston 100-vuotiskatsaus 15. 7. 2007

Teosofinen Seura perustettiin New Yorkissa 17.11.1875. Varsinaisia perustajajäseniä olivat venäläissyntyinen Helena Petrovna Blavastky ja amerikkalainen eversti Henry Steel Olcott.

Sanotaan, että H.P.Blavatsky välitti ihmiskunnalle teosofian, jumalviisauden, luoden pohjan uudelle henkiselle kulttuurille, joka on kehittyessään muuttava ihmiskunnan ajattelua ja käyttäytymistä, ja hänen työtoverinsa H. S. Olcott puolestaan organisoi käyttövälineen, Teosofisen Seuran. Eräässä puheessaan Olcott esitti kauaskantoisen näkemyksen: Teosofinen Seura on kehityksen tulos eikä mikään fyysisessä maailmassa suunniteltu luomus.

Tänään voimme todeta, että H.S.Olcottin tuolloin lausumat sanat ovat totta. Jatkuva kehitys on nähtävissä universumin kaikilla ilmennysten tasoilla, jokainen muoto pyrkii jatkuvasti vapautumaan aineellisesta rajoituksestaan.  Myös Teosofisen Seuran Suomen osaston tämän päivän toiminta on pitkän ja monivaiheisen kehityksen tulos, ja kehitys tulee jatkumaan suuren jumalallisen suunnitelman mukaisesti.

Seuran kolme ohjelmakohtaa ovat vuosien aikana kehittyneet nykyiseen muotoonsa:
1) Muodostaa ihmiskunnan yleisen veljeyden ydin huolimatta rodun, uskontunnustuksen, sukupuolen, yhteiskuntaluokan tai ihonvärin eroavuudesta
2) Antaa virikkeitä vertailevan uskontotieteen, filosofian ja luonnontieteiden tutkimiseen
3) Tutkia luonnon selvittämättömiä lakeja ja ihmisen piileviä voimia

Suomen osaston perustaminen

Kansainvälisen Teosofisen Seuran perustamispäivänä 17. marraskuuta 1907 järjestettiin Helsingissä Teosofisen Seuran Suomen osaston vihkijäisjuhla Polyteknikkojen talolla. Tuolloin Suomea itsenäisenä valtiona ei ollut vielä olemassa, elettiin sortovuosia, teosofia etsi paikkaansa yhteiskunnassa. Vihkiäisjuhla oli ainutlaatuinen tapahtuma sen ajan poikkeuksellisissa poliittisissa olosuhteissa. Juhlavieraita oli yhteiskunnan kaikilta aloilta kaiken kaikkiaan 533. Taiteellinen ohjelma ja esitelmät kuultiin sekä suomen- että ruotsinkielellä.

Juhlan jälkeen järjestetyssä jäsenkokouksessa Suomen osaston ensimmäinen ylisihteeri Pekka Ervast piti esitelmän, joka käsitteli Seuran ensimmäiseen ohjelmakohtaan liittyviä asioita; seitsemälle perustajaloosille jaettiin loosikirjat ja jäsenille jäsendiplomit. Kokoukseen oli saapunut jäseniä Viipurista, Turusta, Forssasta, Iisalmesta, Kajaanista ja tietysti Helsingistä. Vastaperustettu Teosofisen Seuran Suomen osasto sai vastaanottaa monia tervehdyksiä.

Näin oli Teosofisen Seuran suomalainen osasto perustettu ja aloitettu täällä määrätietoinen teosofinen työ. Suomen osasto oli 13. kansallinen osasto, joka liittyi Teosofisen Seuran maailmanlaajuiseen veljesyhteisöön. Se loistaa edelleen Aikain Viisauden majakkana maapallolla tehtävänään jakaa valoa ihmiskuntaa kahlitsevan materialismin ja henkisen tietämättömyyden pimeyteen.

Teosofinen toiminta Suomessa ennen Suomen osaston perustamista

Toistakymmentä vuotta jo ennen Teosofisen Seuran Suomen osaston perustamista maassamme julkaistiin tietoa teosofiasta, kun 1889 sanomalehti Åbo Tidningissä oli kirjoitus Teosofi. Artikkelissa kerrottiin Teosofisen Seuran ruotsalaisesta osastosta ja todettiin, että meilläkin on syytä ottaa lähemmin selvää Seuran tarkoituksesta – tosin kyseisessä artikkelissa oli lyhyesti selvitetty Seuran tarkoitusperiä.

Vuonna 1891 julkaistiin Nya Pressen -lehden kahdessa numerossa A.Fullertonin kirjoittama artikkelisarja, jonka oli englannin kielestä ruotsin kielelle kääntänyt toimittaja J.F.Rossander. Artikkelissa käsiteltiin esimerkiksi teosofian yleisluonne, sen pääopetukset, jälleensyntymä, karma, käsitys kuolemasta, planeettojen kehitys ja teosofian suhde uskontoihin.   Sama artikkelisarja julkaistiin myöhemmin myös suomenkielellä, mikä auttoi teosofisten käsitysten leviämistä maassamme. Samana vuonna (1891) aloitettiin ruotsinkielisen kirjallisuuden myynti, ja ensimmäiset ruotsinkieliset suomalaiset liittyivät Teosofisen Seuran jäseniksi Tukholmassa toimivan Skandinaavisen osaston välityksellä. Vuonna 1894 heitä oli jo 30, ja samaan aikaan alkoi Suomessa teosofinen järjestötoiminta: kaksitoista helsinkiläistä jäsentä kokoontui kaksi kertaa kuukaudessa. He perustivat maahamme 14. lokakuuta 1894 ensimmäisen epävirallisen loosin, jolle annettiin nimeksi Helsingin Teosofinen yhdistys.

Tammikuun 10. päivänä 1897 perustettiin teosofinen kirjasto, joka sai nimekseen Teosofiska Biblioteket i Helsingfors. Tämän hankkeen toteuttivat kamreeri Herman Hellner, prokuristi J.Backman sekä ylioppilas H. Silander ja he keräsivät myös tarvittavat varat. Kirjasto ei ollut kovin suuri, siihen kuului lentolehtisineen kolmisenkymmentä nidosta, mutta vihkimistilaisuudesta muodostui todellinen juhla siihen osallistuneille.

Kirjastohuoneistosta muodostui Helsingin teosofisen toiminnan keskus, jossa ylioppilaat Herbert Silander ja Pekka Ervast pitivät kevään 1897 aikana ruotsinkielisiä esitelmiä joka toinen sunnuntai. Kuulijoita oli paikalla 20 - 50.

Vuosi 1899 on merkkivuosi maamme teosofisen liikkeen historiassa. Tällöin julkaistiin ensimmäinen teosofinen suomenkielinen kirja, joka oli teosofisen liikkeen yksityisten jäsenten kustantama, Pekka Ervastin suomentama ja Annie Besantin kirjoittama kirja Johdatus Teosofiaan. Voidaan sanoa, että tämä teos aloitti maassamme todellisen teosofisen maaperän muokkauksen, joka sittemmin johti Suomen osaston perustamiseen.

Alkuaikojen kustannustoiminta

Joukko teosofisia työntekijöitä kokoontui 1902 lokakuussa keskustelemaan erilaisista työtavoista kustannustoiminnan edistämiseksi. Perustettiin Valon Airut -niminen komitea huolehtimaan suomenkielisen teosofisen kirjallisuuden kustantamisesta. Sen puheenjohtajaksi valittiin O. Reinikainen, ja jäseniksi August Aaltonen, F. Sippola, S. Sampo, K. Henrikson, Veikko Palomaa ja Pekka Ervast. Seuraavina vuosina julkaistiin komitean toimesta monia teosofiaa käsitteleviä kirjoja.

Vuosi 1905 oli jälleen teosofinen merkkivuosi: maaliskuussa sai rouva Ramstedt luvan ryhtyä julkaisemaan teosofista aikakauslehteä nimeltään Omatunto. Toukokuun alussa ilmestyi lehden ensimmäinen kaksoisnumero ja sen tilaajamäärä nousi pian yli tuhanteen.  Ensimmäisessä numerossa Martti Humu / rouva Ramstedt kirjoitti lehden tehtävästä näin: Aikakauslehden nimi ”Omatunto” on se lippu, joka selvästi osoittaa lehden tehtävän, osoittaa kuinka pyhä ja kallis on se asia ja päämaali johon lehti tähtää… Kun omatunto meissä herää, pakottaa se meitä koko sielullamme ja voimallamme etsimään elämän totuutta.

Vajaan kahden vuoden kuluttua rouva Ramstedt luovutti Omatunto -lehden julkaisuoikeudet kustannusliikkeelle, jolloin myös lehden nimi muutettiin. Pitkien neuvottelujen tuloksena lehti lopulta siirtyi Pekka Ervastin omistukseen ja alkoi ilmestyä Tietäjä -nimisenä.

Esitelmätilaisuuksia järjestettiin maaseudulla ja pääkaupungissa yhä useammin ja puhujina olivat Pekka Ervast, Veikko Palomaa ja Maria Ramstedt / Martti Humu.

Suomen Osaston perustaminen alkoi hahmottua yhä useamman jäsenen mielessä. Tämä toteutui 1907 kun Annie Besant oli valittu perustajapresidentti H.S. Olcottin kuoleman jälkeen presidentiksi. Pekka Ervast matkusti Tukholmaan Skandinaavisen osaston kokoukseen, jossa Annie Besant tarkasti 21.10.1907 Suomen osaston säännöt, ja loosikirjat annettiin seitsemälle suomalaiselle loosille: Vågenille Helsingissä, Kalevalalle Helsingissä, Astralle Sörnäisissä, Kalervolle Oulunkylässä, Sammolle Viipurissa, Etsijälle Kurikassa ja Sarastukselle Nokialla. Yhteisjäsenmäärä oli 155.

Kehitys jatkuu

Suomen osaston ja uusien loosien perustaminen loivat perustan teosofian levittämiseen laajemmin. Esimerkiksi vuoden 1907 Omatunto -lehdessä on maininta Pekka Ervastin Viipurissa pitämästä luentosarjasta, joka käsitteli veljeyttä, jälleensyntymää ja karman lain toimintaa. Luennot keräsivät ennätysmäärän kuulijoita: ensimmäisenä päivänä 400, toisena 600 ja kolmantena yli 700.

Jo seuraavana vuonna (1908) havaittiin, että aikaisempien vuosien teosofinen työ kantoi hedelmää. Jäsenmäärä nousi 438:aan. Uusia looseja perustettiin eri paikkakunnille. Vuonna 1910 Pekka Ervast ja Väinö Valvanne aloittivat todellisen suururakan, H.P.B:n Salaisen opin kääntämisen suomen kielelle. Vuonna 1912 syntyi uusi toimintamuoto: järjestettiin ensimmäiset teosofiset kesäkurssit. Näillä kursseilla paneuduttiin kysymykseen Teosofisen liikkeen tehtävä Suomessa.

1913 kutsuttiin Yrjö Kallinen Seuran kiertäväksi luennoitsijaksi. Hän kävi kaikissa maaseudun looseissa opastamassa ja innoittamassa jäsenistöä, kuten myös useat muutkin jäsenet. Teosofinen toiminta oli vilkasta ja uusia toimintamuotoja syntyi. Näinä vilkkaina alkuvuosina perustettiin myös Blavatsky-kirjasto. Se sai alkunsa useista eri lahjoituksista ja on kasvanut vuosikymmenien aikana kunnioitettavaksi tietolähteeksi.

Ensimmäisen vuosikymmenen aikana alkoi tummia pilviä kerääntyä myös Suomen osaston taivaalle, kun kansainvälisen Teosofisen Seuran sisällä, niin Amerikassa kuin Euroopassakin, syntyi ristiriitoja, jotka lopulta johtivat Teosofisen Seuran jakautumiseen myös Suomessa. Saksan osaston ylisihteerinä vuodesta 1902 lähtien ollut tri Rudolf Steiner oli eri mieltä presidentti Annie Besantin kanssa Seuran toimintatavoista. Ristiriidat johtivat lopulta siihen, että Steinerin johdolla perustettiin 1912 Antroposofinen Seura, koska he eivät enää voineet jatkaa yhteistyötä Teosofisessa Seurassa. Tämä tapahtuma vaikutti myös Suomen osaston toimintaan, muutamien loosien jäsenet siirtyivät Antroposofiseen Seuraan. Tapahtumasta selvittiin kuitenkin verraten nopeasti eikä jäsenluku sanottavasti pienentynyt, vaan Seuran Suomen osaston sisällä aloitettiin entistä kiinteämpi yhteistyö. Toisaalta kyllä edellä kuvatun kaltaiset kansainväliset tapahtumat vaikuttivat toki myös Suomen osaston toimintaan: vähitellen tuli esille tiettyä jakautumista Seuran sisällä, kun niin sanotut suuntakysymykset ja ylisihteerin asema jakoivat jäsenistön mielipiteet.

Edellä olevasta huolimatta vuoden 1916 vuosikokous Viipurissa valitsi Pekka Ervastin yksimielisesti edelleen ylisihteeriksi, mutta jo seuraavana vuonna (1917) ylisihteeriksi valittiin kunnioitettu Seuran jäsen Wilho Angervo.

Vuoden 1918 vuosikokouksessa Pekka Ervast kieltäytyi ylisihteerin virasta ja paikalle valittiin V.H.Valvanne. Vuoden 1919 vuosikokous valitsi ylisihteeriksi yksimielisesti tohtori John Sonckin, Pekka Ervastille myönnettiin perustajaylisihteerin arvonimi ja hänet nimitettiin Seuran kunniajäseneksi.

14.11.1920 Pekka Ervast yhdessä kannattajiensa kanssa perusti Ruusu-Ristin, johon liittyi välittömästi 180 jäsentä Teosofisen Seuran Suomen osastosta.

Pekka Ervastin työ Teosofisen Seuran hyväksi oli ollut suuriarvoista ja hänen nimensä on lähtemättömästi painunut Suomen teosofisen liikkeen historiaan.

Hänen kirjallinen tuotantonsa ja teosofian syvä ymmärryksensä ovat muodostuneet merkittäviksi Suomen osaston kehityksessä. Pekka Ervastin lahjakkuus, syvä ihanteellisuus sekä hyvä ja vakuuttava puhumisen taito tekivät hänestä synnynnäisen johtajan, jonka ympärille kerääntyi ahkera työntekijöiden joukko.

Työ jatkuu

Kun John Sonck oli 1919 valittu ylisihteeriksi, ryhtyi hän omalla vastuullaan kustantamaan uutta teosofista aikakauslehteä, nimellä Teosofi. Lehti on ilmestynyt keskeytyksettä vuoden 1920 alusta lähtien. Vuoden 1921 Suomen osaston vuosikokous päätti ottaa lehden viralliseksi äänenkannattajaksi.

Koska Seuran toiminta oli keskittynyt Helsinkiin, päätettiin täältä etsiä sopiva kiinteistö ja lopulta päädyttiin puutaloon Kansakoulukatu 8:ssa. Tupaantuliaisia vietettiin toukokuussa 1922.  Ulospäin suuntautuva toiminta lisääntyi, ylisihteeri John Sonck vieraili usein looseissa ja monet jäsenistäkin vierailivat eri paikkakunnilla luennoimassa.

John Sonckin ylisihteerikausi oli vaativa ja monivivahteinen, sisältyihän siihen Seuran jakaantuminen sisäisten ristiriitojen seurauksena. Ristiriidoista selviydyttiin ja aloitettiin uusi voimakas toiminta, jota leimasi kiinteä loosityö, julkinen esitelmätoiminta eri paikkakunnilla sekä vilkas kustannustoiminta.

Vaikka ensimmäinen maailmansota 1914 - 1918 oli keskeyttänyt ulkomaisten luennoitsijoiden vierailut maassamme, niin rauhan palauduttua Eurooppaan alkoivat vierailut uudelleen 1920-luvulla. Mainittakoon, että professori Ernest Wood vieraili rouvansa kanssa maassamme. Hän piti yli kaksikymmentä luentoa eri puolille Suomea ulottuvalla luentomatkallaan ja lisäksi vielä useita jäsentilaisuuksia. Seuraavana vuonna saapui vieraaksi silloinen Seuran varapresidentti C. Jinarajadasa. Hänkin piti useita julkisia esitelmiä sekä jäsentilaisuuksia. Näin kansainvälinen toiminta ja vuorovaikutus alkoivat vakiintua.

Vuoden 1926 vuosikokouksessa käsiteltiin kysymystä Seuran Suomen osaston kiinteistön uudistamisesta. Arkkitehti Armas Rankka laati uuden rakennuksen piirustukset ja kustannusarvion. Monien neuvottelujen jälkeen päädyttiin ratkaisuun, että Seuran olisi edullisinta toteuttaa rakennushanke itse. Vanha Kansakoulukatu 8:n puurakennus purettiin ja Seura ryhtyi rakentamaan uutta kivitaloa puretun rakennuksen paikalle.

Oli havaittavissa, että vierailevien ulkomaisten luennoitsijoiden käynnit Suomessa lisäsivät kiinnostusta teosofiaan, ja 1927 maassamme olikin jo 23 loosia ja jäsenmäärä noussut 611:een.

Samana vuonna Teosofisen Seuran presidentti Annie Besant vieraili maassamme. Hän puhui Työväentalon juhlasalissa omien sanojensa mukaan Mestarilta saamastaan aiheesta Maailma uuden aikakauden kynnyksellä. Juhlasali täyttyi ääriään myöten, kuulijoita oli toistatuhatta. Besant puhui mm. siitä, kuinka nykyinen sivistys on saapunut tiensä päähän ja uusi sivistys on nouseva: Tämä uusi sivistys antaa naiselle sen aseman mikä hänelle kuuluu, ei jäljennöksenä miehestä, vaan naisena tasa-arvoisena työntekijänä miehen rinnalla… Meidän kaikkien yhteinen tehtävämme on luoda parempi ihmiskunta, voidaksemme jättää onnellisemman ja paremman maailman lapsillemme kuin tämä, jossa itse elämme.

Seuraavana aamuna klo 10.00 hän laski Kansakoulunkatu 8:ssa Seuran uuden kivitalon peruskiven noudattaen vapaamuurarien seremoniaa.

Samassa yhteydessä kerrotaan Annie Besantin sanoneen, ettei talo, jonka peruskivi nyt laskettiin, tule säilymään kauan Seuran omistuksessa.

Syyskuun 30. päivä 1928 oli Teosofisen Seuran Suomen osaston uuden talon vihkijäisjuhla. Ulkoiset mahdollisuudet teosofisen sanoman eteenpäin viemiseksi olivat nyt hyvät. Ylisihteeri John Sonck sanoi juhlapuheessaan mm. näin: Niin kuin henki tarvitsee ruumiin työskennellessään alemmilla tasoilla ja miten ruumis tarvitsee olinpaikan, missä se voi häiriintymättä tehdä henkistä työtä, samoin tarvitsee teosofinen liikekin ja sen työntekijät paikan työskentelyään varten. Tämä talo on ajateltu muodostuvan teosofisen työn keskukseksi ja koko teosofisen liikkeen sydämeksi maassamme.

John Sonck lahjoitti 1927 Seuralle jäsenten kesänviettopaikaksi Vammelsuun Metsäkylässä Karjalankannaksella sijaitsevat huvila-alueet, jotka tunnettiin Merilä -nimisenä. Seuraavana vuonna Merilä oli ensi kertaa avoinna jäsenille ja Seuran kesäkurssit pidettiin siellä ensimmäisen kerran 1931, kuten kahtena seuraavanakin kesänä.

John Sonck toimi Seuran ylisihteerinä vuoteen 1931 asti. Hänen seuraajakseen valittiin arkkitehti Armas Rankka, joka toimi ylisihteerinä vuoteen 1949 saakka.  Hänen toimikautensa aikana jouduttiin kokemaan Seuran Suomen osaston konkurssi, välittömästi tapahtunut uudelleen perustaminen ja vaikeat sotavuosien 1939 - 1944 koettelemukset.

Maailmanlaajuinen 1930-luvun lamakausi kosketti voimakkaasti koko Suomea ja tietysti myös Seuran Suomen osastoa. Ajauduttiin vararikkoon, Suomen osaston kaikki omaisuus meni velkojille ja samalla Seuran nimi menetettiin. Seuran edustajisto valtuutti johtokunnan lopettamaan järjestön Suomen osaston toiminnan elokuun 27. päivänä 1933. Annie Besantin lausuma ennustus oli toteutunut.

Aineellinen puoli menetettiin, mutta teosofia jäsenistöön juurtuneena nousi Fenix-linnun tavoin vertauskuvallisesti tuhkasta: välittömästi samana konkurssipäivänä aloitettiin työ uuden järjestön luomiseksi. Koolle kutsuttu ja 70:n paikalle saapuneen jäsenen kokous päätti yksimielisesti perustaa uuden seuran ja niin se valitsi myös uuden johtokunnan: puheenjohtaja Armas Rankka, varapuheenjohtaja Signe Rosvall, jäsenet Yrjö Kallinen, Onni Salovaara, Alli Nurmi, Edwin Larsson ja S.S .Seppälä.

Alkoi uusi aikakausi: looseille laadittiin uudet säännöt, Seuran säännöt jätettiin rekisteröitäviksi, Adyariin tiedotettiin tapahtumasta, huolehdittiin Teosofi-lehden ilmestymisestä ja lehden päätoimittajaksi valittiin Willie Angervo; lunastettiin Blavatsky-kirjasto takaisin, kirjastossahan oli monia harvinaisia teoksia, joita ei ollut enää saatavissa.

Helsingin teosofinen lainakirjasto, joka oli perustettu 1897, oli vuoteen 1937 mennessä kasvanut kaikkiaan 2725 nidettä käsittäväksi kirjastoksi.

Marraskuun 11. päivänä 1933 kansainvälisen Teosofisen Seuran väliaikainen presidentti A. P. Warington vahvisti uuden seuran perustamisen. Sen nimeksi tuli The Finnish Theosophical Sosiety, Suomen Teosofinen Seura. Vuoden 1933 loppuun mennessä uuteen perustettuun Seuraan oli liittynyt 376 entistä jäsentä. Vuoden 1936 loppuun mennessä jäsenluku oli kasvanut jo 509:ään ja looseja oli 19, lukupiirejäkin toimi monilla paikkakunnilla.

Teosofisen Seuran vastavalitun presidentin tri Arundalen vieraillessa 1935 maassamme aloitettiin niin sanottu teosofinen aatteenlevityskausi.

Sunnuntaisin pidettyjen esitelmien lisäksi loosit aloittivat ohjelmallisten tilaisuuksien järjestämisen yleisölle ja niiden yhteydessä jaettiin teosofisesta toiminnasta kertovia esittelylehtisiä. Perustettiin Helsingin loosien välinen toimikunta hoitamaan käytännöllisiä tehtäviä, kun Seura järjesti erilaisia tilaisuuksia.

Karjalankannaksella Vammelsuun Merilässä järjestettiin nyt viikon kestäviä kesäkursseja, joihin osallistui useimmiten toistasataa Seuran jäsentä kuunnellen esitelmiä, keskustellen, seurustellen ja virkistäytyen Merilän upeilla hiekkarannoilla.

Kuluneet kolmekymmentä vuotta Suomen Teosofisen Seuran historiassa olivat monien vaikeiden kokemusten näyttämönä. Näiden vuosien kuluessa Seuran toiminnalle luotiin tukeva kivijalka, perusta, jonka varassa toiminta maassamme on vakiintunut.

Neljäs vuosikymmen voitiin aloittaa rauhallisissa merkeissä. Seura oli vahvistunut ja voimistunut menneiden vuosien monissa vaikeissa kokemuksissa. Atte Pohjanmaa kirjoitti 30-vuotis historian lopussa: Seura jatkoi kokemusten rikastamana sille uskottua tehtävää suojella Seuran henkistä olemusta, sen yhteyttä elämän lähteisiin, kahlehtimattomuutta ja kiinteää keskittymistä ydinaatteeseen, jotta sen kautta elämä pääsisi ilmenemään vapaana ja luonnollisena. Perintö oli laskettu jokaisen Seuran piirissä toimivan yksilön harteille.

Vuoden 1939 kevätkauden toiminta Suomessa oli vielä vireää ja toiveikasta, mutta marraskuussa alkoi talvisota ja Suomikin joutui osalliseksi toiseen maailmansotaan. Kului useita vuosia ennen kuin yhteydet ulkomaailmaan saatiin uudelleen sodan jälkeen solmittua.

Seuran toiminta jatkui tuhoisista pommituksista ja pitkistä välimatkoista huolimatta. Yleisötilaisuuksia ja suurempia juhlia oli kuitenkin mahdotonta järjestää.

Toimintakertomuksesta vuodelta 1940 voidaan lukea:

Kun sota-aikojen Teosofisen Seuran historiaa maassamme kerran kirjoitetaan, kiinnostaa tutkijoita varmaankin saada tietää, millä tavalla Seura toimi, ja voiko se ensinkään toimia sodan riehuessa rajoillamme ja pommien putoillessa kaupunkeihin ja asutuskeskuksiin murskaten ja polttaen rakennuksia ja levittäen kauhua ja kuolemaa. Mutta niin uskomattomalta kuin saattaneekin tuntua sellaisesta, joka ei itse ole elänyt mukana tässä kaikessa, että ihmiset tänä aikana jaksoivat ajatella ja harrastaa näitä asioita, kokoontua tutkimaan aikain Viisautta, keskustelemaan pysyväisestä kaiken ajallisen horjuessa ja luhistuessa ympärillä… matkalla loosiin saattoi ilmahälytys keskeyttää matkanteon, oli kiirehdittävä pommisuojaan, mutta kun ”vaara ohi” -merkki kuului, jatkettiin matkaa kokoukseen. Loosikokoukset olivat voiman ja rohkeuden lähteitä keskellä sotaa.

Vuoden 1940 vuosikokouspäiville osallistui Suomessa vallitsevasta sotatilasta huolimatta 140 jäsentä. Seuraavassa ote Martta Nikulan vuosikokouspuheesta:

Koko maailma on käymistilassa. Kaikki näyttää horjuvan ja uudistuksia kaivataan kaikilla aloilla… Aineellinen ja henkinen hätä kurottaa anovasti käsivarsiaan. Nyt jos koskaan on toiminnan aika niillä, jotka käsittävät, miten mitätön ja mieletön on elämä, kun sitä pimittää materialismi ja julma välinpitämättömyys kaikkien muiden kohtalosta. 

Sodan jatkuessa rahan arvo laski nopeasti. Seuran entinen ylisihteeri John Sonck († 26.9.1941) oli tehnyt Seuralle testamentin, joka mahdollisti jo kauan harkinnassa olleen oman huoneiston hankinnan. Ylimääräinen jäsenkokous valtuutti johtokunnan 1.1.1942 perehtymään Vironkatu 7 C:ssä sijaitsevan huoneiston sopivuuteen. Samassa kokouksessa perustettiin Teso Oy hoitamaan kaupantekoa ja jatkossa huoneistoa. Kauppakirja allekirjoitettiin 7.3.1942 ja Teso Oy sai huoneiston haltuunsa 1.6.1942. Maassa vallitsevasta sotatilasta huolimatta Seura oli saanut uuden päämajan Vironkatu 7:stä.

Yrjö Kallinen oli Seuran tulisieluinen luennoitsija, joka innosti ja innoitti jäseniä sodan aikanakin tutkimaan ja toteuttamaan teosofiaan käytännön elämässä:

Me jokainen soisimme Teosofisen Seuran kasvavan ja vahvistuvan. Mikäli harrastamme selkeää ajattelua ja pyrimme kussakin asiassa ytimeen, ymmärrämme kuitenkin, että Seura sinänsä ei voi olla mikään tarkoitus. Seuran arvo riippuu siitä, missä määri se pystyy vaikuttamaan herättävästi, uutta ajattelua synnyttävästi ja sitä tietä osallistuu inhimillisen sekavuuden, julmuuden ja murheen poistamiseen. Edelleen jatkaen selkeätä ajattelua käsitämme, että tämä on mahdollista vain sikäli, kuin meissä, seuran jäsenissä, on itsessämme tapahtunut heräämistä, luovan ajattelun viriämistä ja sen seurauksena sekavuuden, julmuuden ja murheen hälvenemistä.

Vuonna 1944 Suomen tilanne oli vielä hyvinkin levoton. Alkuvuoden pommituksissa tuhoutuivat Seuran kirjanpito, kassatositteet, pankkikirjat, jäsenluettelo, vuoden 1943 jäsenhakemukset sekä alkuvuoden kirjanpito. Tilintarkastusta jouduttiin siirtämään.

Kun aseellinen sota päättyi syksyllä 1944, se vaikutti ihmisten mieliin kuin keväinen jäiden lähtö ja roudan sulaminen, vaikka lopullinen rauha solmittiin vasta 10.2.1947. Pariisissa.

Vuoden 1945 vuosikokouksessa perustettiin John Sonckin koti -säätiö pysyvänä muistona John Sonckin elämäntyöstä Teosofisen Seuran hyväksi. Säätiön alkuperäisenä tarkoituksena oli vanhainkodin perustaminen Seuran iäkkäille jäsenille.

Suomen osaston 40-vuotisjuhlaan 1947 kutsuttiin kaikki 40 vuotta mukana olleet perustajajäsenet. Juhlaa vietettiin Annie Besantin ja C.W.Leadbeaterin  100-vuotismuistojuhlan merkeissä.

Vahvojen ja työlle uhrautuvien jäsenten määrätietoisen työn tuloksena oli koettujen rajujen kokemusten rikastuttamalle 40-vuotiaalle Suomen Teosofiselle Seuralle laskettu vankka perusta. Teosofisen Seuran vahvoina kantavina voimina ja teosofisen toiminnan suunnan säilyttäjinä Suomen vaikeiden sotavuosien ajan olivat lähinnä Armas Rankka, Yrjö Kallinen, Atte Pohjanmaa, Signe Rosvall, Alli Aarni, Jussi Snellman ja Martta Nikula.

Vuosien tauon jälkeen ensimmäiset Seuran kesäkurssit pidettiin Munkkiniemen kansakoululla kesällä 1948. Vuosikokousten lisäksi ryhdyttiin viettämään perinteistä Adyar-päivän juhlaa 27. helmikuuta, Valkoisen lootuskukan juhlaa 8. toukokuuta ja Perustamispäivän juhlaa 17. marraskuuta.

Koska kesäkurssien pitopaikkana toiminut Merilä oli jäänyt Suomen valtion rajan toiselle puolelle, jäsenistön keskuudessa virisi ajatus uuden kesäpaikan hankkimisesta. Vuoden 1954 vuosikokouksessa hankkeelle näytettiin vihreää valoa. Elsa Paloheimo tiedotti johtokunnalle, että Matkussa sijaitseva Kreivilä oli myytävänä. Paikkaan tutustuttiin ja syyskuussa 1954 kutsuttiin Seuran jäsenet Helsinkiin yleiseen kokoukseen, jossa sitten päätettiin Kreivilän ostamisesta.

Seuran kesäkurssit pidettiin ensimmäisen kerran Kreivilässä kesällä 1955. Presidentti N.Sri Ram oli kurssien pääluennoitsija ja kursseille osallistui 127 jäsentä ja ystävää.

Kreivilästä on vuosien kuluessa muodostunut henkinen keskus, jossa Seuran kesäkurssit ja muut tilaisuudet pidetään kesäaikana, ja jossa monet yhteisöt voivat kokoontua ja saada osansa Kreivilän henkisestä aurasta, puhtaasta luonnosta, erillisyyden muurit ylittävästä vuorovaikutuksesta.

Vuonna 1955 aloitettiin Seurassa ulospäin suuntautuva toiminta. Monen vuoden tauon jälkeen alkoivat päämajassa suositut sunnuntailuennot ja niiden yhteyteen rakennettiin teosofisen kirjallisuuden myyntipöytä. Lauantai- iltaisin järjestettiin lähinnä ei-jäsenille tarkoitettuja kysymys- ja vastaustilaisuuksia.

Seuran kesäkurssit 1963 järjestettiin Helsingin Otaniemessä yhdessä Euroopan liiton edustajiston vuosikokouksen kanssa. Päivien yhteinen tunnus oli Täytämmekö tehtävämme ja Euroopan liiton puheenjohtaja John Coats lausui avaussanat. Kymmeniä luentoja kuunteli 160 osallistujan joukko.

Mainittakoon, että John Coats vieraili maassamme useita kertoja.

Intian osaston ylisihteeri Radha Burnier vieraili ensimmäisen kerran Seuran kesäkursseilla Kreivilässä 1965, silloin pohjoismaihin suunnatun kierroksen yhteydessä. Presidenttinä hän on sen jälkeen vieraillut useasti Suomessa niin kesäkursseilla kuin muissakin tilaisuuksissa tuoden arvokkaan lisän teosofian syvempään ymmärtämiseen jäsenistön keskuudessa.

Tarkastellessamme nyt Teosofisen Seuran Suomen osaston historiaa voimme todeta, kuinka monet teosofiseen työhön vihkiytyneet jäsenet ovatkaan vaikuttaneet teosofisen sanoman levittämiseen ja tunnetuksi tekemiseen maassamme. Nimiä on mahdotonta luetella tässä tilaisuudessa. Toimintansa lopettaneiden loosien tilalle on syntynyt uusia looseja. Uutta kirjallisuutta on kustannettu tasaisesti. Lainakirjasto on perustettu lähes kaikkien loosien yhteyteen eri puolilla maata. Päämajan lainakirjasto on kattava sisältäen suomen-, ruotsin-, englannin- ja saksankielistä kirjallisuutta yhteensä 4283 nidosta.

Maininnan ansaitsee Blavatsky-loosin toiminta Virossa 1990-luvun alussa, kun sen jäsenet alkoivat käydä säännöllisillä luentomatkoilla Tallinnassa ja myöhemmin muissakin Viron kaupungeissa. Vuosia jatkuneen työn tuloksena Tallinnassa toimii nyt H.P.B. Loož ja Tartossa lukupiiri. Niin ikään Pohjois-Suomessa Ouluun on muodostunut vahva teosofinen keskus.

Teosofi-lehti on ilmestynyt säännöllisesti perustamisvuodestaan 1919 lähtien, ja toiminut aikakausilehtenä kautta vuosikymmenien teosofisena tiedonvälittäjänä ja kanavana Aikain Viisaudelle. 

H.P.Blavastky välitti länsimaiselle ihmiskunnalle teosofian, jonka syvät viisaudet avautuvat ihmiselle hitaasti kehityksen myötä. Ihmiskunta on oppiva vähitellen erottamaan HPB:n välittämän tiedon ulkoisen muodon ja sisäisen arvon toisistaan. Tutkimustyön tulee jatkua, sillä kun jäsenen oma ymmärryskyky lisääntyy, kirkastuu myös teosofian pohjaton syvyys. Asioiden aitoudesta voidaan aina kiistellä, mutta totuudesta ei tarvitse kiistellä. Totuudesta voi jokainen itse tulla vakuuttuneeksi lähtiessään kulkemaan teosofian viitoittamaa tietä. Suomen osaston aloittaessa uuden vuosisadan tulemme yhdessä työskentelemällä tekemään löytöjä, joista tänä päivänä voimme vain unelmoida. Olemme nyt tietoisia siitä, että tulevien vuosien haasteisiin voidaan vastata vain luottamalla täysin jumalallisten lakien toiminnan oikeudenmukaisuuteen.

Lähteet:Atte Pohjanmaa, Suomen Teosofinen Seura 30-vuotias
Omatunto -lehti.
Teosofi-lehden vanhat vuosikerrat sekä toimintakertomukset menneiltä vuosikymmeniltä.