Kuukauden Gullmanni 3/2001 |
Olen skeptikko nykyisen tieteen kaikkitietävyyden suhteen. Onneksi on olemassa Skeptikko-lehti, jota julkaisevan Skeptiksen tarkoituksena on Edistää paranormaaleja ilmiöitä koskevien väitteiden objektiivista ja puolueetonta tieteellistä tutkimusta, ottamatta näiden väitteiden pakkansapitävyyteen kantaa, aprioristen, tutkimusta edeltävin perustein. Päällisin puolin tällainen tavoite tuntuu mielekkäältä, etenkin kun siihen lisätään yhdistyksen tavoittelema tutkijoiden kanssakäymisen ja julkaisutoiminnan edistäminen. Mutta koska olen skeptikko -, epäilen sellaisen "puolueettoman" ja "objektiivisen" tutkimuksen mahdollisuutta, joka kohdistuu vain "väitteiden" objektiiviseen ja "puolueettomaan" tieteelliseen tutkimukseen. - Eli tutkimuksen ollakseen "totuudellista" tulisi lähteä perustutkimuksesta, joka perustuu kokemusperäiseen aineistoon? Tässä suhteessa väärä skeptikko on norsunluutornissa värjöttelevä tyranni, joka vaatii, että "todellisuuden" olisi tultava hänen partaveitsensä tai "giljotiininsa" viipaloitavaksi. Liekö sitten oireellista, että Occamilta lainatun partaveitsen lisäksi Skeptikon lukija oppii(?) käyttämään myös Humen giljotiinia (joka sulkee pois kaikkia mahdollisuuksia johtaa tosiasioita arvoista). - Eli käy niinkuin Suomen hiihtomaajoukkueelle, jolle kaikki keinot ovat luvallisia, kunhan vain ei käry käy? Ehkä onkin moraalisempaa lähteä vain ilmiöiden tutkimisesta ja jättää mahdolliset teoriat meitä viisaampien (tulevien tai menneiden) sukupolvien huoleksi. Siinä suhteessa ainakin tervehdin ilolla jostakin tuoreimmista Skeptikoista löytämääni vinkkiä Heikki Tikkalan poltergeistia käsittelevään tutkimukseen Olevaisen yöpuoli. Vaimosniemen kummitus ja 50 muuta poltergeistia. (Kust. tekijä 1993). Mielestäni oikean skeptikon tulisi epäillä myös norsunluutorniin asettumisen oikeutusta ja ottaa tutkittavakseen esim. poltergeist, astrologia, jooga, mediumistiset ja ennen kaikkea moraaliset ilmiöt. Yhtä lailla kai tiedeyhteisökin voi suggeroitua itselleen elintärkeään ajatukseen "tieteellisen tiedon" ylemmyydestä uskonnollisen tiedon suhteen? Ja sama toisin päin. Kaikenkaikkiaan Skeptikko on lehti, johon kannattaa vakavasti tutustua. Sen numerossa 4/1999 on esitelty Musteliinin "raamattu" eli "puunuija", nimittäin Susan Blackmoren In the search of the light, The adventures on a parapsycholist ja Skeptikko 3/1999 sisältää Michael Shermerin hänestä laatiman artikkelin Tietoisuutta etsimissä. Sen mukaan Blackmore oli parapsykologian tutkija, jolla oli oma ruumiistapoistumiskokemus, mutta joka myöhemmin kääntyi "kunnon skeptikoksi". - Näin asian ainakin tulkitsi suomalaisen skeptismin "grand old man" prof. Nils Mustelin, joku aika sitten mielenkiintoani herättäneessä Ben Furmanin ohjelmassa. Mutta, koska olen oikea skeptikko kiinnitän huomiota, en vain väitteisiin ja niiden mahdolliseen suhteeseen todellisuuteen, vaan myös siihen, miten ko. tieto on saatu. Blackmoren mukaan hänen "ruumiistapoistumisensa" oli seuraus spiritismistä, ruumiillisesta väsymyksestä ja marijuanan poltosta. Ja myöhemmin hän tulkitsi, että siinä oli kyse siitä, että aivot menettivät yhteyden normaaleihin aistihavaintoihinsa ja sijainteihinsa, jolloin aivot kehittivät tilalle vaihtoehtoisen toimintamallin. Mielestäni ollakseen rehellinen skeptikko professori Mustelinin olisi ollut mainittava myös tämä Blackmoren kokemuksen lähtökohta, sillä se ei ole verrannollinen henkistä tietoa etsineiden ihmisten kokemuksiin, joissa niissäkin ehkä aivojen joku toiminto kytkeytyy pois päältä ja ihminen kokee toista tajunnallista ulottuvuutta. Eli käry kävi, niinkuin paremmissakin piireissä? Kaiken kaikkiaan kannattaa lukea Skeptikkoa (ja toivottavasti myös Ultraa, Väinämöistä, Ruusu-Ristiä, Takojaa, Kristosofia ym.) kuten tämän kirjoittaja tekee. Kokonaan toinen asia on sitten ymmärtääkö lukemaansa ja onko tiede ajan ja normaaleiden ihmisten tajunnan tasalla?
© Erik Gullman 2001 |