Kuukauden Gullmanni  1/2002

Sain joulupukilta Tapio Kaitaharjun v. 1992 julkaiseman teoksen Me suomalaiset. Kiitos siitä hänen apulaisilleen! Kirjojen ystävänä en malttanut jättää sen lukemista sen pitempään vaan selailin teoksen pikimiten läpi, ja totesin tekijän nerokkaan idean: Hänen mukaansa Suomeen joskus ammoisina aikoina saapunut "salaperäinen" vasarakirveskulttuuri on osoitus muinaisten suomalaisten ylivoimaisen korkeasta sivistyksellisestä tasosta.

Kaitaharju arvostaa suuresti Yrjö Koskisen ja saksalaisen Kossinnan näkemyksiä, he kun pitivät suomalaisia vanhana eurooppalaisena sivistyskansana. Sen sijaan hän suhtautuu kriittisesti modernin tutkimuksen (ehkä jo aikansa eläneeseen ) tietoon, että suomalaiset olisivat saapuneet Suomenniemelle noin Kristuksen syntymän aikoihin. Näkemystensä perusteluina Kaitaharju käyttää myös omia tuntemuksiaan erilaisista energiavirtauksista.

Ainakin teosofiaan myönteisesti suhtautuvan lukijan on helppo ymmärtää Kaitaharjun ajatuksiin Suomen suvun suuresta menneisyydestä. Sen sijaan ihmettelin, että hän ei mainitse Pekka Ervastin Kalevala-tutkimuksia ja esitystä Väinämöisestä Suomen kansallishaltiana. - Mutta sehän ei suinkaan vähennä Kaitaharjun teoksen ansioita ja oman itsenäisen ajatuksen kantavuutta.

Eli: eri kansojen synnyttämät energiavirtaukset vastaavat niiden karmaa ja käytettävissä olevaa henkistä voimavaraa. Toisaalta kansallishaltian olemassaolo antaa kansalliselle tehtävälle tiettyä jatkuvuutta ja perustaa. Ja samoin sen eri sivistyksissä eläneet yksilöt tuovat kukin oman rikkansa rokkaan. Ja myös sillä on merkitystä, mihin ja missä tarkoituksessa kansallisia voimavaroja kohdennetaan ja että myös tulevaisuudesta pidettäisiin huolta.

Sitten vielä joulun alla satuin katselemaan suomen suvun menneisyyttä käsittelevää televisio-ohjelmaa. Siinä käytiin läpi erilaisia vaihtoehtoja "mistä suomalaiset tai kantasuomalaiset ovat kotoisin" - eli idästä vai lännestä? Ja yksi mielekkäältä tuntuva vaihtoehto on, että "suomalaiset" eivät ole mistään kotoisin, vaan ovat pohjoiseurooppalainen kantakansa, jonka laaja asuinalue on vähitellen pienentynyt toisistaan erillisiksi saarekkeiksi, ja joka on osa koko pohjoisen pallonpuoliskon kattavan ja Etelä-Amerikkaan asti ulottuvan vyöhykkeen kantakansa. Loppujen lopuksi ko. kulttuurin yhdistävänä tekijänä on shamanismi, johon sisältyy esitys kolmesta erilaisesta tajunnantasosta. Ja siinä mielessä kyseessä ei mielestäni ole mikään menneisyyden ilmiö, vaan yhä pätevä "tietäjien" ja vähitellen myös meidän tavallisten tallaajien maailmankuva.

Mitä merkitystä sitten tällaisella shamanistisella maailmankuvalla voisi olla nykyajan urbaanille ihmiselle? Ja mitä merkitystä suomalaisuudella voisi olla muille kuin meille muita kieliä taitamattomille ummikoille? Maapallon tuhansien kielten joukossa on kai noin viitisenkymmentä, joita voi jossakin mielessä pitää "sivistyskielinä", mutta silti henkistä tietoa voi olla vaikka kahdeksan hengen liiviläisryhmällä tai jollakin kansansa viimeisellä yksilöllä. Mutta miten erottaa henkinen tieto kaikesta muusta informaatiotulvasta tai bittien rätinästä?

Yksilöllinen ajattelu on sidoksissa johonkin tiettyyn kieleen, ja sen käsitteet määrittävät aika suuressa määrin sen, mitä itse kukin kykenee ajattelemaan tai tuntemuksiaan määrittelemään. Tosin osa "ajattelusta" tapahtuu myös kuvina, mutta niidenkin siirtäminen ja välittäminen käynee parhaiten kielen välityksellä. Sen kehitys puolestaan tapahtuu - ei Jumalten, vaan ihmisten toimesta, sillä vanhojen sanojen ohella syntyy tai synnytetään jatkuvasti uusia sanoja tai vanhat sanat saavat uutta sisältöä. Eli myytit ovat ikuisia, vain niiden tulkinnat vaihtelevat.

Ja niin on kai myös historian laita.

Historia on yleensä aika lailla "voittajien" tai "hallitsijoiden" historiaa. Ja se, jolla on valta on mielestään "oikeassa". Silti on hyvä aika ajoin kyseenalaistaa virallisia totuuksia, johon suuntaan mielenkiintoisia ajatuksia tarjoaa myös Tapio Kaitaharjun Me suomalaiset ja muutkin hänen mainitsemansa esihistorian "toisinajattelijat" aina Sigurd Vettenhovi-Aspaa ja Ervastia myöten.

Sitä myöten selviää myös kadonneiden kansojen kohtalo. Eli sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto. Mutta nykyään vaan niin kovin monen suomalaisen asunto on toisen kerrostalon tai ainakin gsm-maston juurella - eli kyse ei ole fyysillisestä vaan henkisestä asunnosta, josta ainakin näin joulun ja vuodenvaihteen pimeyden keskellä on helppo ajatella, että "taivaas meil' koti on". Ja kun se tunne on sisimmässä ja ajatus mielessä, niin silloin on helppo ajatella, että ehkä jokaisesta kansastakin pidetään niin paljon huolta kuin sen yksilöiden karman kannalta on mahdollista ja toisaalta kansan dharma eli kansallishaltian ihanne on voimavara, josta voi ammentaa yhteiseksi iloksi kielestä tai kulttuurista riippumatta.

Näin ajatteli suomeksi

Erik Gullman

erik.gullman@dlc.fi

Takaisin