Kuukauden Gullmanni 12/2001 |
|
Kuukauden Gullmanni 12/2001 |
|
Lähteitä kaivataan Nyt kirjoitan itsekkäästi. Se on kylläkin minulle äärettömän vaikeata, mutta yritän silti, sillä tämä aihe liittyy omaan työhöni. Moni varmaan tietääkin, että harrastan Suomen teosofisen liikkeen historian tutkimusta ja siihen liittyen käännyn arvon lukijoiden puoleen ja pyydän apua tutkimuksen tarvitsevien lähteiden löytämisessä. Lähtökohtani on tämä: Teosofia tuli Suomeen 1880-luvulla, jolloin siitä kertovaa ruotsinkielistä kirjallisuutta alettiin myydä Suomessa ja jolloin myös oma suomalainen teosofinen kirjallisuus käynnistyi kenraali C. R. Sederholmin ja Minna Canthin ja J. H. Erkon tapaisten kirjailijoiden toimesta. Suomesta ensimmäiset jäsenet Teosofiseen Seuraan liittyivät 1891 ja 90-luvun puolivälissä tehtiin ensimmäiset yritykset oman teosofisen toiminnan järjestämiseksi. Suomenkielinen teosofinen toiminta käynnistyi 90-luvun loppuvuosina Pekka Ervastin toimesta. Myös Matti Kurikka piti itseään teosofina ja juurrutti Työväenpuolueeseen vuorisaarnan sosialismia. Käsitykseni mukaan teosofiaa harrastettiin vuosisadan vaihteen tienoilla yhtä lailla työväen- kuin nuorisoseuraliikkeenkin taholla. Samoin monet taiteilijat olivat kiinnostuneita teosofiasta, ja jotkut, kuten Oskar Merikanto, Erkki Melartin, Eino Leino, Aarni Kouta, L. Onerva, Emil Halonen ja Juho Mäkelä liittyivät myös STS:n tai Ruusu-Ristin jäseniksi. Suomen ruotsinkielisen teosofisen työn keskuksena toimi v. 1897 toimintansa aloittanut Helsingin teosofinen kirjasto ja suomenkielisten luentojen pitopaikkana oli v. 1901-7 Sörnäisten ty:n Vuorela, mutta luentoja ja yksittäisiä harrastajia oli myös muilla paikkakunnilla. 1907 perustetun Teosofisen Seuran Suomalaisen Osaston, joka pari vuotta myöhemmin omaksui nimen Suomen Teosofinen Seura jäsenmäärä kohosi suurimmillaan noin 600 tienoille, ja Ervastin ohella sen merkittävimpiä kirjailijoita olivat Veikko Palomaa, J. R. Hannula, V. H. Valvanne ja myöhemmän elämäntyönsä kannalta myös loistavana ja koskettavana puhujana tunnettu Yrjö Kallinen. STS:n alkuvuosina sen sisällä oli sekä mrs. Annie Besantin että tri Rudolf Steinerin kannattajia, mutta v. 1913 Suomenkin Teosofinen Seura hajaantui, kun noin kuutisenkymmentä erosi omaksi antroposofiseksi seurakseen. Ruusu-Ristin perustamisen jälkeen 1920 STS:n toiminta jatkui entisellään, mutta Suomen teosofisen liikkeen yhteinen jäsenmäärä lisääntyi, kun RR:än kuului suurimmillaan tuhatkunta jäsentä. RR:n ja STS:n ohella Suomessa toimi myös v. 1920 perustettu Yhteis-Vapaamuurariuden osasto. 1940 joukko Ruusu-Rististä erotettuja tai eronneita jäseniä perusti vielä Pekka Ervastin Kannatusliiton, joka toi oman erityispainotuksensa Suomen teosofisen liikkeen historiaan. Eli tässä on pääkohdin hahmoteltuna tutkimussuunnitelmani, jota läksin aikoinani
purkamaan ja selvittelemään eri puolissaan. Nyt käännynkin Ultran nettisivujen arvon lukijoiden puoleen, josko heiltä löytyisi jotakin aiheeseen liittyviä lähteitä. Luulen ja tiedän, että teosofia on koskettanut Suomessakin kymmeniä paikkakuntia ja satojen ehkä tuhantenkin ihmisten elämää. Aineisto, jota haen, on tietoja eri paikkakuntien teosofisesta toiminnasta, valokuvia, luentomuistiinpanoja, päiväkirjoja, kirjeitä tms. muita kirjallisia lähteitä ja myös tietoja muissa arkistoissa olevista lähteistä, joiden kalvoon menneisyys voi yhä heijastua kuin Runebergin runoon lähteestä, jonka pintaa katseleva runoilija näkee siinä samalla oman sielunsa kuvan. Millainen on menneisyyden kuvamme, se riippuu suuresti historiankirjoituksen tarjoamasta näkökulmasta. Ja missä määrin arvostamme menneisyyttämme, siinä määrin ymmärrämme myös nykyisyyttä näin uskoo, vaan ei uskottele Erik Gullman Eli antakaa tietoa p. 013-544206
|
