Kuukauden Gullmanni 8/2001 |
|
Kuukauden Gullmanni 8/2001 |
|
| Ei liiku ajatus, ei mikäli Tiede-lehteen on uskomista. Tämän opin, kun luin Risto Selinin artikkeleita Parapsykologia paljon porua vähän villoja ja Ajatus ei ota siirtyäkseen. En ole henkilökohtaisesti erityisen innostunut parapsykologiaksi nimitetystä tieteen alasta, jota Risto Selin kirjoittaa näennäis- tai ehkäpä jopa "rajatieteeksi", sillä lehden mukaan Kummitteluja, kehostapoistumisia ja mielen valtaa aineeseen on tutkittu yli sata vuotta, mutta yhdenkään oudon ilmiön olemassaolosta ei ole saatu päteviä todisteita. Selinin mukaan Amerikassa 1800-luvun puolivälissä syntynyt "spiritualistinen liike" ja Lontoossa 1882 perustettu Psyykkisen tutkimusseura eivät onnistuneet vastata kysymyksiin "onko olemassa materiasta irrallista tajuntaa tai sielua?" ja "selviytyykö sielu kehon kuolemasta?" Tältä pohjalta Selin tietää meediot huijareiksi ja telepatiaa tutkineet tieteelliset kokeet huonosti valmistelluiksi ja riittämättömiksi siitä huolimatta, että: Vastaanottajat, joilla oli paranormaaleja kokemuksia tai jotka harrastivat esimerkiksi meditaatiota tai joogaa, saivat tutkijoiden mukaan tavallista enemmän osumia. Ja ajatus ei ota siirtyäkseen, sillä Laajempi tutkijajoukko ei ole kyennyt toistamaan autoganzfeld-tuloksia. (Risto Selin, Ajatus ei ota siirtyäkseen. Tiede 2001;3,53). Vain viisi metriä ja risat poikasena pituutta hypänneenä henkilönä saattaisin, tällä logiikalla varustettu jos olisin, pitää mahdottomana Bob Beamonin Meksikon olympialaisissa hyppäämää melkein yhdeksän metrin loikkaa, mutta silti en lähde sitä tekemään, kun satuin poikasena näkemään ko. hypyn teeveestä. Ja olen paljon nähnyt ja kokenut omalta osaltani myös ajatuksen liikkumista, joskus jopa itsekin liikuttunut. Liikuttuneessa tilassa ei kuitenkaan aina ajatus kestä järkevissä uomissaan vaan poukkoilee sinne tänne, luullen joskus itsestään liikoja ja toisista mitä milloinkin elementaalit mieleen kuljettelevat. Jos parapsykologiasta ja telepatiasta puhuttaisiin vakavassa mielessä, niin niitä tulisi tutkia objektiivisesti eikä uskoa ja uskotella. Selinin kirjoittelua tekee uskotteluksi jo se, että hän nimittää Foxin tyttöjen mediumismia spiritualismiksi, vaikka sille on suomen kielen yhteydessä parempikin vastine spiritismissä. Spiritismi puolestaan liittynee "ihmisen ja luonnon tuntemattomiin" olemuspuoliin, ja mielestäni on turhan rohkeata kuvitella, että "tiede" tällä hetkellä tuntee kaikki ihmisen jo olevat ja kehittyvät mahdollisuudet, sillä tokihan kaikki - tai ainakin monet 1930-luvulla eläneistä tiesivät, ettei tule Jesse Owensin ylittänyttä pituushyppääjää ja että suomalaiset ovat sukua mongooleille? - vai miten se nyt meni? Perusedellytys on kuitenkin tieteen totuuksien suhteen ollut, monen tieteenalan osalta se, että niiden "totuudet" vaihtuvat parinkymmenen vuoden välein. Tieteen totuuksista huolimatta aika monella ihmisellä on omakohtaista kokemusta ihmisen henkisestä olemuspuolesta. Yksi sellainen suomalainen tiedemies oli muutama vuosi sitten edesmennyt professori Sven Krohn, jonka tutkimukset tarjoaisivat mielestäni myös Seliniä ja amerikkalaisia "auktoriteetteja" paremmat lähtökohdat parapsykologian tutkimukselle, sillä Krohnilla oli itsellään omakohtaista kokemusta ylipersoonallisesta tajunnasta, jota hän kutsui varsinaiseksi minäksi. Ruusuristiläisenä teosofina hän olisi kyllä mielestäni voinut yhtä hyvin käyttää Ervastin nimitystä korkeampi minä, mutta viime talven Snellmanin ja Runebergin ym. romantikkojen kanssa painineena ymmärrän objektiivisen itsetajunnan olevan jotakin muuta kuin "kummitteluja, kehostapoistumisia ja mielen valtaa aineeseen" - jotka muuten ovat ihan reaalisia ilmiöitä Selinin ym. väitteistä huolimatta. Hän vaan jättää, skeptikkojen tavoin, niiden "todistelun" ja tutkimisen toisten huoleksi ja istuu itse hiekkakuopassaan (tai tieteen juoksuhaudoissa) kuin Bob Beamon muinoin, joka ei itsekään ymmärtänyt, miten pitkälle oli loikannut. Skeptikkojen ja Beamonin välinen ero on kuitenkin siinä, että niin Beamon kuin objektiiviseen itsetajuntaankin pyrkijät joutuvat tekemään pitkän valmistautumistyön ilmalentoaan varten, kun taas kunnon skeptikko istuu hiekkalaatikossaan ja laatii sääntöjä, miten todellisuuden tulisi käyttäytyä. Uskonnollisesti ja maailmankatsomuksellisesti katsoen silmiensä ummistaminen (negatiiviselta näyttävältä) "todellisuudelta" saattaa olla täysin mielekästä ja hyväksyttävää. Sen sijaan "totuuteen" pyrkivän tieteen osalta jonkun todellisuuden alueen jo ennakolta tietäminen mahdottomaksi on arveluttavaa toimintaa, vaikkakin sillä sitten saavuttaisi joidenkin oman aikansa antigurujen suosion ja turvallisen aineellisen toimeentulon. Siitä huolimatta ihmisiä ei tulisi pettää tieteenkään nimissä, sillä juuri "ennakolta tietäminen" kahlitsee luovan oivalluksen mahdollisuuden, ja henkisten voimien ja arvojen kieltäminen estää niiden toimintaa ko. persoonallisuuden välityksellä. Ja ehkä myös ajatuksen urautuminen liian ahtaisiin uomiin estää henkisesti vapaan ja ennakkoluulottoman tieteellisen tutkimuksen syntymistä?
Niidenkin tutkimiseen saattaa kuitenkin olla avaimena ikivanha henkisen kasvun tie, joka ensi askeleillaan kehottaa rehellisyyteen ja luotettavuuteen ym. inhimillisten hyveiden harjoitteluun, joiden kannalta ei enää jaksa niin kovin paljon kiinnittää huomiota toisten oletettuun petollisuuteen ja epärehellisyyteen, vaan alkaa käydä tarkaksi omasta kielen- ja mielensä käytöstä. Näin arvelee © Erik Gullman 2001 |
