Pääkirjoitus 1/2020

Jokavuotinen ilmiö toistui jälleen itsenäisyyspäivän lähestyessä: kaikki mediat tuntuivat olevan täynnä talvi- ja jatkosodan historiaa ja ihmiskohtaloita. Kun talvisodan alkamisesta tuli samoihin aikoihin kuluneeksi 80 vuotta, aihe oli esillä vielä tavallistakin enemmän.

Toisaalta nyt alkavat olemaan viimeiset hetket, kun nuo kansakunnan historian kieltämättä dramaattisimmat ajat kokenut sukupolvi vielä on keskuudessamme. Viime vuosikymmenellä veteraanien määrä romahti kuudesosaan, noin kymmeneen tuhanteen. Yhä useammat veteraaniyhdistykset muuttuvat seuraavien sukupolvien ylläpitämiksi perinneyhdistyksiksi.

Tavanomaisempien muistelujen ohessa huomiota kiinnitti Iltalehden uutinen suomalaisten yliluonnollisista kokemuksista toisessa maailmansodassa. Kulttuuriantropologi Satumaarit Myllyniemi on kirjoittamassa väitöskirjaa aiheesta.

– Yliluonnollisiksi tulkitut kokemukset olivat sota-aikana yleisiä, koska elettiin ainaisessa hermojännityksessä. Etsittiin korkeampia merkityksiä ja selityksiä tapahtumille, se oli niissä olosuhteissa aivan luonnollista, Myllyniemi kertoi Iltalehden haastattelussa joulukuun alussa.

Rajatietoa koettiin siis myös sodan melskeissä, juoksuhaudoissa ja kotirintamalla. Tai ehkäpä juuri silloin, jopa tavallista enemmän. Jos tämä kuulostaa Ultran lukijalle tutulta, ei ihme: Esko Mustonen teki jo 80-luvulla kirjan Aavistuksia sodassa 1939-1944. Tämä pitkään loppuunmyyty teos on saavuttanut klassikon aseman.

Esko Mustonen kirjoitti tutkimuksistaan kansikuvajutun Ultraan 2/1988. Hän kertoi saaneensa 144 kirjettä kaikkialta Suomesta. ”Tämä on sodan tuntemattomampi olemuspuoli, josta vain harvoin puhutaan. Se sisältää yksittäisen sotilaan, taistelijan henkisen minän kokemuksia, näkyjä, ihmeitä ja aavistuksia…”, Esko kirjoittaa artikkelissaan.

Toimituksenkin lähipiiristä näitä tuntuu löytyvän. Koko korsun kuulema yliluonnollinen varoitus pelasti ryhmällisen miehiä juuri ennen täysosumaa. Sattuma taas pelasti yhden isoisän joutumasta kovimpaan etulinjaan, kun kaupunginsairaalaan tarvittiin rivistä yksi talonmieheksi. Toiseen suuntaan sattuma toimi toisen isoisän kanssa, kun sairastuneen tilalle tarvittiin miestä viemään ateriaa etulinjaan – siltä reissulta ei elävänä palattu.

Folkloristi ja arkeologi Riku Kauhanen teki pari vuotta sitten ansiokkaan teoksen Väärin haudattu sotamies – kummitustarinoita Suomen taistelukentältä. Se ylsi peräti Vuoden rajatietokirja -ehdokkaaksi. Hänen folkloristinen lähestymistapansa on toki laveampi kuin aitoja tapauskertomuksia keränneillä Myllyniemellä ja Mustosella. Kauhasen ajallisesti laaja aineisto osoittaa, että ainakin tarinoita yliluonnollisista kokemuksista riittää historian aamuhämärästä alkaen.

Uusi vuosikymmen uusine haasteineen ja mahdollisuuksineen on alkamassa.
Rajatiedon täyteistä vuotta 2020 sinulle Ultran ystävä!