Pääkirjoitus 5-6/2019

 

 


 



  Jännitystä kerrakseen
 

Olipas harvinaisen jännittävä sunnuntai-ilta viime kuun puolivälissä! Uskoisin, että aika moni oli liimaantuneena television ääreen yrittäen seurata vaalituloksen selviämistä yhtä aikaa TV1:ltä ja MTV:ltä. Jossain välissä piti lisäksi jännittää TV2:sta naisleijonien taistoa jääkiekon mm-kullasta – ja tehokkaimmat kanavasurffarit saivat bongattua vielä Lolan tiputuksen Nelosen Selviytyjissä.

Winston Churchill on monen muun ansionsa lisäksi tunnettu joistakin kuolemattomista lauseistaan. Yksi tunnetuimmista on: "Kukaan ei väitä, että demokratia olisi täydellinen tai kaikkitietävä. Itse asiassa, on sanottu, että demokratia on huonoin hallintotapa, ellei mukaan lasketa kaikkia muita hallintotapoja, joita aika ajoin on kokeiltu."

Sir Winstonilla tämä lausunto liittyi hänen omaan pettymykseensä sodan jälkeen hävittyjen vaalien jälkeen. Demokratia ei varmasti ole täydellinen, mutta jos ajattelen vaikka omaa maatamme, ei se ainakaan meillä niin huonostikaan toimi. Vaikka 72 prosentin äänestysvilkkaus ei kovin korkealta kuulosta, on se sentään isompi kuin 4 vuotta sitten.

Politiikan logiikka toimii siten, että valtaapitävät menettävät kannatustaan ja oppositiossa kannatus nousee. Välillä tuntuu, että tämä automatiikka toimii riippumatta siitä, kuinka hyvin vallassa olijat ovat tehtävässään onnistuneet. Epäoikeudenmukaista? – Voi hyvinkin olla. Mutta toisaalta tämä "heiluri" takaa sen, että vastakkaisetkin näkemykset pääsevät ainakin jossain vaiheessa esiin, ja päästään tekemään korjausliikkeitä jos niille tarvetta on.

Millainen maa se on, jossa joka vaaleissa istuvan hallituksen valta vain kasvaisi? Kun mennään tarpeeksi pitkälle tulevaisuuteen, tuskin enää demokratia.

Joissain asioissa valistunut itsevaltiuskin voi toimia. Tämä pätee ainakin Vuoden rajatietokirjan valintaan. Tässä lehdessä selviää yksi kevään varjelluimpia salaisuuksia: Vuoden rajatietokirjan valitsee filosofian tohtori, mediatutkija Veijo Hietala. Hänet tunnetaan monista kirjoistaan ja artikkeleistaan sekä lukuisista tv-esiintymisistä. Veijon ja Ultran yhteistyö alkoi jo Ufoajan aikana, kun hän ryhtyi kirjoittamaan arvosteluja alan kirjoista, kriitikon uraa hän jatkaa edelleen Turun Sanomien sivuilla. Ultrapäivillä 2004 hän kertoi paranormaaleista ilmiöistä elävissä kuvissa.

Tule helatorstaina 30.5. Ultran toimitukselle jännittämään mikä on Veijo Hietalan valinta!


Marko Kananen

Päätoimittaja

 


ALOITUSSIVULLE