Ruokaturvaa
Jos viime vuosina sanat
ruoka ja turvallisuus ovat esiintyneet
samassa lauseessa, yleensä on puhuttu yksittäisten
raaka-aineiden tai tuotteiden terveellisyydestä tai
haitallisuudesta – joskus jopa myrkyllisyydestä. Kun
ilmastonmuutoksen myötä epätavallisista säistä on tullut
yhä tavanomaisempia, ruokaturvasta on ryhdytty puhumaan
myös sen perinteisessä tarkoituksessa: ruoan riittävyyden
kannalta.
Kun maailmantalous on
kehittynyt yhä globaalimmaksi ja logistiikka yhä
tehokkaammaksi, on syntynyt harha, että jostakin päin maailmaa
on aina saatavilla halpaa ruokaa, vaikka meillä olisikin
katovuosi. Entäs kun se katovuosi onkin kaikkialla yhtä aikaa?
On sanottu, että olemme
kolmen lämpimän aterian päässä anarkiasta. Tuskin yhteiskunta
muutamassa päivässä romahtaisi, mutta kauanko kestäisimme
peräkkäisiä katovuosia – varsinkin jos ulkomailtakaan ei olisi
löydettävissä täydennystä. Ruokaa ja siemeniä on varalla
reiluksi vuodeksi – toisaalta nykyaikaisessa tehotuotannossa
tarvitaan sähköä, lannoitteita ja polttoaineita. Ne
saattaisivat kriisiaikana loppua ensimmäisinä.
Maaseudun rakennemuutos,
halpatuonnin paine ja halpuutukset ovat vähentäneet
maatalousyrittäjien määrää vuoden 1995 142 000:sta viime
vuoden 59 000:een, ja jäljelle jääneiden keski-ikä on vain
noussut. Kun vauhti on tämä, itse kukin voi laskeskella,
milloin viimeiseltä tilalta sammuu valot ja traktoriin
pakataan muuttokuorma kohti kaupungin lähiötä.
Jokin tässä yhtälössä ei
täsmää. Tutkimusten – ja omankin kokemukseni – mukaan
maaseutua ja kotimaista tuotantoa arvostetaan ja niihin ollaan
valmiita panostamaan. Ja myös panostetaan: maataloustukia
maksetaan laskentatavasta riippuen 2-3 miljardia euroa
vuodessa. Silti tilat ovat yhä ahtaammalla.
Kysyttäessä kuluttajat
kertovat olevansa valmiita maksamaan enemmän kotimaisuudesta,
lähiruoasta ja luomusta. Teemmekö me oikeasti toisin kuin
väitämme, vai mikä järjestelmässä on vialla, kun tämä tahto ei
näy maanviljelijän kukkarossa?
Jokainen voi omilla
valinnoillaan ja lompakollaan vaikuttaa. Ainakin ostamalla
suoraan tuottajalta voi maksimoida hänelle päätyvän osuuden.
Mutta ei se ole yksinään realistinen ratkaisu ongelmaan,
tarvitaan kokonaan uutta ajattelua - ja näihin talkoisiin
pitää osallistua koko yhteiskunnan
Marko Kananen
Päätoimittaja
|
