Pääkirjoitus 9/2017

Palautelomakkeista tehty kartta kertoo, että eniten kesän 2017 Ultrapäiville tultiin Uudeltamaalta (30,2%). Seuraavina olivat Etelä-Pohjanmaa ja Pirkanmaa.

 

 


 



  "Parhaat Ultrapäivät ikinä!"


Kesken tämän kesän Ultrapäiviä vanha ystäväni, joka on osallistunut Ultrapäiville ainakin kolmella vuosikymmenellä, tuli halaamaan minua ja kehumaan ohjelmaa: ”Nämä ovat parhaat Ultrapäivät ikinä!”

Voi olla vaikeaa ja tarpeetontakin verrata eri vuosia toisiinsa, varmaan joka vuonna Ultrapäivät on joillekin kävijöille kaikkien aikojen parhaat. Mutta kyllä nämä kehut sen todistavat, että jälleen kerran onnistuimme – järjestäjät, esiintyjät ja yleisö – luomaan yhdessä unohtumattomat neljä päivää ja kolme yötä.

Vaikka Ultrapäivillä tavoitteena on aina ohjelman monipuolisuus, tänä kesänä pari teemaa korostui. Ensimmäisinä parina päivänä esillä olivat suomalaiset tietäjät ja Suomen valotehtävä, Suomi 100-vuotta hengessä. Viikonlopulla ohjelma oli mm. James ja Desiree Hurtakin ansiosta kansainvälisempää kuin ehkä koskaan.

Joka vuosi Ultrapäivät kerää sankoin joukoin ulkosuomalaisia, jotka tulevat viettämään kesää kotimaahansa. Mutta tänä vuonna kansainvälinen ohjelma houkutteli poikkeuksellisen paljon ulkomaisia osanottajia, jotka eivät osanneet Suomea. Heidän tarpeensa täytyi ottaa huomioon jo suunnitteluvaiheessa, painoimmekin mm. ohjelmasta englanninkielistä versiota.

Yksi tämän kesän upeista uutuuksista oli rantatöyrään intiaani-tiipii. Jouni Holopaisen upea esineistö ja konstailematon persoona tekivät tiipiistä todellisen kokemuksen. Itse en ehtinyt istuskelemaan biisonintaljoille kuin yhden kerran, mutta se oli minulle varmasti meditatiivisin ja rauhallisin kymmenminuuttinen koko Ultrapäivien aikana.

Tänäkin kesänä säästä on riittänyt puhumista. Ihan kokonaan ei Ultrapäivätkään välttynyt sateelta ja kylmältä. Mutta kyllä vanha viisaus – ”jos Ultrapäiviin mennessä ei kesä ole alkanut, silloin se alkaa” – piti nytkin paikkansa. Kolean aloituspäivän jälkeen koko viikonloppu saatiin nauttia auringosta ja lämmöstä, harvinaisia vieraita tänä kesänä.

Saimme jälleen satoja palautelappuja, suuri kiitos niistä kaikista. Kaikki luetaan ja niillä on todellista vaikutusta. Ultrapäivien järjestäminen on ympärivuotista työtä, joten ensi kesän suunnittelu onkin jo täydessä vauhdissa. Kuortaneella tavataan jälleen 43. Ultrapäivillä 5.-8.7.2018!

Marko Kananen
Päätoimittaja

 


ALOITUSSIVULLE