Idän ihmeitä
Taas kerran se nähtiin: jos Ultrapäiviin mennessä ei kesä
ole alkanut, silloin se alkaa. Hyisen kesäkuun jälkeen
Ultrapäivistä alkoi hellejakso, joka elokuun puolelle
tullessa hätyytteli jo kaikkien aikojen ennätystä.
Kävin komeimpien helteiden
aikaan vilvoittelemassa mukavan viileässä
elokuvateatterissa. Elokuvana oli Snowpiercer, joka
jääkausi-teemoineen sopi harvinaisen hyvin pakomatkaksi
kuumuudelta. Snowpiercer oli lähtökohdiltaan ja
ensimmäisiltä minuuteiltaan poikkeuksellisen
mielenkiintoinen ja vyörytti valkokankaalle lukuisia
rajatiedossakin puhuttaneita teemoja. Ilmastonmuutos,
kemikaalivanat lentokoneista, salaliitot ja valheet
massojen pitämiseksi tietämättöminä ja kurissa… Harmi että
juonen kehittely ei jatkunut läpi elokuvan lupaavan alun
tasolla. Enkä vielä tänä päivänäkään ymmärrä, miksi
viimeiset ihmiset kiersivät jäätynyttä maapalloa junassa.
Tulevan perikadon ja
katastrofin kuvaukset ovat todella suosittuja, ja kyllähän
niissä jokin outo viehätysvoima on. Mutta tuho ei todellakaan
ole väistämätöntä. Jos vaikka ajatellaan kaikkea sitä huikeaa
tietoa ihmiskunnan menneisyydestä ja tulevaisuudesta, jonka
saimme James ja Desiree Hurtakin kolmella luennolla
Ultrapäivillä, synkkyyteen ei ole syytä vaipua.
Snowpiercer elokuva on
eteläkorealainen - vaikkakin käytännössä englanninkielinen ja
suurelta osin miehitetty amerikkalaisilla ja englantilaisilla
näyttelijöillä – ja siten yksi osoitus maailman painopisteen
siirtymisestä kauas itään. Esimerkiksi korealainen Samsung
hallitsee kännykkämarkkinoita kuin kotoinen Nokiamme parhaina
päivinään ja kulttuurin alallakin yhä suurempi osa
mielenkiintoisista ilmiöistä tulee Kaukoidästä.
Sitä vastoin Lähi-idästä
tulevat uutiset eivät ole tänä kesänä antaneet aihetta suureen
optimismiin. Arabikevään kuohunta ei johtanutkaan rauhaisaan
siirtymään meidän tuntemaamme demokratiaan. Sitä vastoin
olemme kuulleet teoista ja asenteista, joista tulee mieleen
oma Eurooppamme synkimpinä hetkinään 30-ja 40-luvuilta.
Lähi-itä, arabimaailma tai
islamilainen maailma saattaa täältä Pohjolan perukoilta
katsottuna näyttää yhdeltä myrskyiseltä mereltä. Tämä ei
tietenkään ole koko totuus. Tässä Ultrassa Timo Teide kertoo
omasta matkastaan Arabiemiraatteihin. Timo maalasi
paikallisessa taidekeskuksessa useita viikkoja, tapasi
lukuisia mielenkiintoisia ihmisiä ja piti näyttelyn. Hänen
matkakertomuksestaan löydämme sen rauhan, toivon ja
ymmärryksen, jota päivittäisestä uutisvirrasta joudumme
turhaan etsimään.
Marko Kananen
Päätoimittaja |
