Pääkirjoitus 12/2012


  Kiihtyvä aika


Nyt se on täällä: 21.12.2012.

Eipä ihan äkkiä tule mieleen, milloin jotain tiettyä ajankohtaa tai kalenterin hetkeä olisi näin intensiivisesti odotettu. Millenium – 2000-luvulle siirtyminen – sitä toki oli suurelle yleisölle, semminkin kun mediat rummuttivat digitaalisen maailman apokalyptistä romahtamista. Se paukku osoittautui onneksi tussahdukseksi.

Rajatietoväki taasen oli tietoinen Nostradamuksen ennustuksesta: ”Vuonna 1999 seitsemännessä kuussa taivaalta tulee suuri kauheuden kuningas. Hän herättää eloon korkean Angolmois-kuninkaan. Ennen ja jälkeen Mars hallitsee onnellisena.” Ultrassa 7-8/1999 oli 10-sivuinen jättiartikkeli ja Pekka Suominen luennoi aiheesta Ultrapäivillä. Monet Nostradamuksen ennustukset ovat auenneet jälkikäteen, mutta tämän ennustuksen merkitys on edelleen kiistanalainen.

Maya-kalenterin ”loppu” eli syklin vaihtuminen aiheutti pari vuotta sitten pelkoja, joita Hollywood sinänsä ihan mukiinmenevällä katastrofielokuvalla ”2012” vielä parhaansa mukaan nostatti. Elokuvallahan ei ollut mitään tekemistä mayojen kanssa, markkinakoneisto oli vaan napannut käyttöön ajankohtaisen nimen.

Nyt kun odotettu hetki on vihdoin käsillä, pelottelu on jäänyt vähemmälle. Henkisillä ihmisillä on pitkään ollut tunne siitä, että kaikella tällä on jotain suurempaa merkitystä. Mutta vasta aivan tässä ”loppumetreillä” tuo aavistus on alkanut konkretisoitua ja merkitykset todella avautua.

Team 2012, eli Riitta-Marja Gauffin, Päivi Kaskimäki ja Veli Martin Keitel ovat järjestäneet ympäri maata teeman ympärille koottuja 2012 NYT -tapahtumia. Syklin vaihtumista juhlistetaan kaksiosaisella tapahtumalla Tampereella. 21.12. GalaxiGaala on jo loppuunmyyty, mutta 22.12. GalaxiKonferenssi pidetään isommassa salissa joten sinne mahtuu vielä mukaan.

Tässä Ultrassa Riitta-Marja, Päivi ja Veli summaavat näkemyksiään 2012 merkityksestä. He kertovat mm. ajan kiihtymisestä, jonka ainakin itse koen merkitsevän sitä, että saamme kiihtyvällä tahdilla lisää informaatiota. Toisaalta myös silmiemme edessä jo olleet tietoisuuden fragmentit loksahtavat yhtäkkiä kohdalleen ja aukeavat meille loogisena kokonaisnäkemyksenä.

Ajan kiihtymistä on päässyt aitiopaikalta todistamaan tätä Ultraa tehdessä. Uutta tietoa on tulvinut vielä aivan viimeisinä hetkinä ennen painokoneiden käynnistymistä. Lukijat saavatkin tämän lehden myötä niin tuoretta informaatiota kuin se vaan inhimillisesti ottaen on mahdollista.


Marko Kananen
Päätoimittaja

 


ALOITUSSIVULLE