Ja satoi 40 päivää ja 40 yötä...
”Minä lähetän vedenpaisumuksen maan päälle hävittämään
taivaan alta kaiken, missä on elämän henki. Kaikki on
tuhoutuva maan päältä” 1. Moos. 5:17.
Nyt ei onneksi satanut kuin
pari päivää ja yötä, mutta jo tämäkin riitti antamaan tuntumaa
siitä, millaisen tuhon pelkkä vesi voi silkalla paljoudellaan
tehdä. Uutiskuvat Pohjanmaalta kymmenine tuhansine veden
valtaamine hehtaareineen olivat jotain sellaista, jota olemme
tottuneet näkemään Bangladeshista, Mosambikista,
Pohjois-Koreasta… Jossakin kaukana, ei täällä meillä.
Omasta lapsuudestani muistan
joka keväiset uutiset tulvista Pohjanmaalla. Uutislähetysten
dramaattiset filminpätkät dynamiitilla räjäytettävistä
jääpadoista tekivät nuoreen poikaan vaikutuksen.
Vuosikymmenten työ kevättulvien suitsemiseksi on selvästi
tuottanut tulosta, tilanne on niiden osalta nykyään paremmin
hallinnassa.
Mutta tämä tulva olikin
erilainen. Nyt vesi tuli katkeamattomana ryöppynä taivaalta,
ei kevätauringon hellästi sulattamista kinoksista.
Ilmastonmuutoksen piti tuoda
meille aurinkoiset kesät ja pidemmän kasvukauden. Jokainen
voisi nyt perustaa takapihalleen oman viinitarhan. Toisin
taisi käydä. Samalla kun ihmiskunnan suuri enemmistö
kärvistelee tukahduttavassa kuumuudessa ja kuivuus tuhoaa
elintärkeän sadon, me kuljemme sateenvarjojemme alla
ihmetellen, saadaanko vettyneiltä pelloilta mitään
pelastetuksi.
Johtuivatko tämän kesän ja
syksyn mitatun historian suurimmat sademäärät
ilmastonmuutoksesta, auringosta vai sattumasta, ja onko
ilmastonmuutos ihmisen aiheuttama tai onko sitä edes olemassa…
Näistä kiisteleminen on sikäli turhaa, että joka tapauksessa
joudumme avaamaan silmämme ja sopeutumaan uuteen tilanteeseen.
Vettä voi tulla enemmän kuin
mihin olimme tottuneet, vesi voi nousta korkeammalle kuin
olisimme uskoneet, tulva voi nousta sinnekin missä sitä
koskaan ennen ei ole ollut. Kaikki nämä täytyy ottaa huomioon
kaavoittamisessa, rakentamisessa ja koko yhteiskunnan
suunnittelussa.
Pysäyttävä yksityiskohta
tulvauutisoinnissa on ollut tieto, että valtio on lopettamassa
tulvatuhojen korvaamisen parin vuoden päästä. Tässä kohtaa
joutuu hieraisemaan silmiään ja lukemaan uudestaan. Kyllä,
siis lopettamassa, ei aloittamassa. Tästä lähtien jokainen
ihminen on sitten omillaan vakuutusyhtiönsä kanssa. Ja pärjää
kasvottoman, voittoon pyrkivän koneiston ja sen lakimiesten
kanssa miten taitaa. Isoilla yrityksillä on ammattitaitoa ja
kykyä käyttää kaikki lakipykälistä ja sopimusteksteistä – myös
sieltä pienellä painetuista – löytyvät keinot pienentää tai
evätä korvauksia. Sehän on niiden tehtävä, voiton teko.
Mihin ihmeeseen me oikein
veroja keräämme ja maksamme, jos ei tämänkaltaiseen
hädänalaisten auttamiseen
Marko Kananen
Päätoimittaja
|
