”Mahtavat päivät, Kunkun hengessä”
Tämän kesän Ultrapäivät eivät
varmasti unohdu keneltäkään paikan päällä olleelta.
Ensimmäiset Ultrapäivät ilman tapahtuman perustajaa
Tapania olivat etukäteen haaste ja arvoitus – monessa
mielessä.
Mutta olihan se Tapani mukana, näin
kokivat tavalla tai toisella varmasti kaikki. Kestävän
henkisen perinnön luojana, jokaisen paikallaolijan sydämessä,
toiselta puolen opastamassa ja auttamassa.
Ultrapäivien tunnelma muodostuikin aivan
ainutlaatuiseksi. Haikeus ja ilo sekoittuivat ja yhdistyivät
sanoin tavoittamattomaksi yhteydeksi.
Saamme Ultrapäivillä satoja
palautelappuja. Suuri kiitos niistä, ne ovat meille todella
tärkeitä. Jokainen palaute luetaan, kaikilla mielipiteillä on
merkitystä ja vaikutusta. Moitteista tiedämme, missä voisimme
parantaa, kehuista tiedämme missä olemme onnistuneet. Jokaista
ehdotusta ja toivetta punnitaan ja harkitaan, ja vaikka ihan
joka vuosi ei Äiti Ammaa ja Dalai Lamaa saataisikaan paikalle,
aina jonkun toive toteutuu, ja joku upea esiintyjä keksitään
hankkia toiveiden perusteella.
Ultrapäivillä on aina enemmän ohjelmaa,
kuin yksi ihminen edes pystyy käymään läpi. Silti usein käy
niin, että ne kaikkein upeimmat hetket syntyvät spontaaneissa
kohtaamisissa vanhojen ystävien tai aivan uusien tuttavuuksien
kanssa. Paikan päällä saattoi tänäkin kesänä kohdata hyvinkin
merkittäviä rajatiedon suuruuksia, jotka syystä tai toisesta
eivät halunneet tulla julkisesti esiin.
Ultrapäivillä oli juhlavuosi – 35 vuotta
Ultrapäiviä, 25 vuotta Kuortaneen Urheiluopistolla. Ehkä tästä
johtuen tiedotusvälineet huomioivat rajatiedon suurtapahtuman
tavallista näyttävämmin. Pohjanmaalaiset mediat ovat aina
huomioineet Kuortaneen urheiluopiston suurimman vuosittaisen
tapahtuman, niin nytkin. Tänä vuonna valtakunnallisetkin
mediat heräsivät Hesaria myöten. Jutut olivat asiallisia, mikä
ei aina ole ollut itsestäänselvyys. Tämä on hienoa, sillä
rajatietoon perehtymätön suuri yleisö ei saa ollenkaan liikaa
tasapuolista ja informatiivista tietoa näistä asioista.
Perinteiseen tapaan aurinko helli
Ultrapäiväläisiä. Jopa vähän enemmän, kuin välttämättä olisi
kuumissa sisätiloissa kaivattu. Mutta jos verrataan
loppukesällä tulleisiin vuosisadan helteisiin, selvisimme
sittenkin kohtuullisen vähällä. Vuosisadan helteiden jälkeen
tulivat vuosisadan myrskyt. Näin tuhoja kolmella eri seudulla
ympäri maata, ja jälki oli kyllä karmeaa. Moista myräkkää ei
Ultrapäivien kohdalle ole koskaan sattunut – ehkäpä Äitimaa
tunnistaa ystävänsä.
Ultrapäivien viimeisenä yönä sain
Ultrapäiville osallistuneelta vanhalta ystävältäni
tekstiviestin: ”…hyvin mennyt. Muutenkin mahtavat päivät,
Kunkun hengessä. Kiitos.”
Tämä oli paras tunnustus, mitä voi saada.
Marko Kananen
Päätoimittaja
|
