Yksi maailma
Kolmenkymmenenkolmen kaivosmiehen 69
päivää kestänyt piina 700 metrin syvyydessä ja tunteikas
pelastuminen suorana lähetyksenä oli mediatapahtuma vailla
vertaa. Koko maailma – yhtenä ihmiskuntana - seurasi
reaaliajassa, kun paljon kärsineet miehet nousivat
kapselillaan ylös yksi kerrallaan rakkaimpiensa
käsivarsille.
Onnettomuudet, sodat ja
luonnonkatastrofit uutisoidaan näyttävästi. Ne järkyttävät ja
koskettavat meitä, kuten tietysti pitääkin. Mitä se kertoisi
meistä, jos kovettaisimme itsemme toisten kärsimykseltä.
Jonkinlaiseen itsesuojeluun, jopa kyynisyyteenkin, on
nykymaailmassa kuitenkin pakko turvautua, jotta emme
musertuisi ahdistavan tiedon taakan alle.
Mutta Chilen jännitysnäytelmä päättyi
hyvin, toisin kuin niin moni muu tragedia. Kerrankin ihmiset
uskalsivat laskea suojukset ja antaa itsensä tuntea. Satuin
käymään eräässä isommassa konttorissa ensimmäisten miesten
päästyä ylös kivisestä vankilastaan. Työnteon ohessa netti-tv
suolsi suoraa lähetystä tietokoneiden ruuduilla.
Paperinenäliinat olivat dramaattisimpina hetkinä tarpeen.
Samanlaisia tilanteita ja tunteita on
varmasti koettu kaikkialla maailmassa, kun loputtoman pitkältä
tuntunut suora lähetys oli seurattavissa kansainvälisiltä
kanavilta tv:stä ja netistä. Uskoisin, että ensimmäisen
kuulennon seuraaminen on voinut aikanaan olla vastaavanlainen
koko maailman yhteinen kokemus. Samojen vaiheiden toistuminen
kerran toisensa jälkeen ja loputtomalta tuntunut juoksevan
vaijerin kuvaaminen tekivät lähetyksestä hypnoottista
seurattavaa.
Ylekin tarjosi nettisivuillaan tätä
mahdollisuutta. Ylen suoritusta asiassa voi pitää
tyydyttävänä, mutta ei yhtään parempana. Parempi kuvanlaatu ja
häiriöttömämpi lähetys löytyi esim. CNN:n sivuilta.
Aiheellisesti on kritisoitu, miksi Yle ei lähettänyt suoraa
lähetystä tv:stä. Digiajan koittaessa meille luvattiin
tällaisia mahdollisuuksia, mutta säästöjen nimissä juuri nämä
extrakanavat on karsittu.
Laskeutuessaan elokuun alussa
työpaikalleen 700 metrin syvyyteen 32 chileläistä ja 1
bolivialainen kaivosmies olivat tavallisia työläisiä.
Nähdessään seuraavan kerran päivänvalon lokakuun puolessa
välissä he ovat supertähtiä, joiden nimet, kasvot,
perhesuhteet ja koko elämä ovat tuttuja koko maailmalle.
Työskennellessään kaivoksessa miesten on täytynyt olla
jollakin tasolla valmistautuneita myös onnettomuuden, jopa
kuoleman mahdollisuuteen. Mutta mikään ei ole voinut valmistaa
heitä tähän mediasirkukseen, jonka keskipisteeseen he ovat
tahtomattaan joutuneet. Toivottavasti he selviävät tästä
myllytyksestä yhtä urheasti, kuin he selvisivät takaisin
elämään kivisestä haudastaan.
Marko Kananen
Päätoimittaja
|
