Ultran artikkeli


PÄÄKIRJOITUS 3/2005
 

Onko syöminen välttämätöntä?

  Varttuneemmat Ultran lukijat muistanevat menneiden vuosikymmenten julkkiksen ja toisinajattelijan, Lauttasaaren kirkkoherra Voitto Viron (1914–1999), jolla oli kyky ajatella varsin itsenäisesti ja tarkastella asioita uudella ja usein yllättävällä tavalla. Eräs hänen epätavallisimmista ajatuksistaan oli, että syöminen saattoi olla vain totuttu tapa, josta lähes kaikki ihmiset olivat tulleet riippuvaisiksi. Tämä valtavirran vastainen ajattelu johtui siitä, että hän oli henkilökohtaisesti vieraillut vuonna 1956 saksalaisen Therese Neumannin luona. Vuodesta 1926 lähtien tämä katolinen mystikko oli ollut syömättä. Viime vuosisadalta tunnetaan toinenkin katolinen mystikko, ranskalainen Marthe Robin, joka todistetusti eli 53 vuotta ravinnotta, kuten Irma Weisenin perusteellinen kirjoitus Ultrissa 3 ja 4/1993 kertoo. Molemmat edellä mainitut olivat syvästi uskonnollisia ihmisiä, joilla ilmeni myös stigmat, Kristuksen kärsimyksen merkit.

Syömättömiä ihmisiä historia tuntee pitkältä ajalta, mutta tällä hetkellä heitä saattaa olla maailmassa jopa tuhansia. Ilman ravintoa tulevat toimeen muutkin kuin uskonnolliset pyhimykset. Näin ainakin väittää Sveitsissä asuva saksalainen luonnontieteiden tohtori Michael Werner, joka kertoi omista kokemuksistaan Minä Olen -messuilla Espoon Dipolissa lauantaina 5. helmikuuta salintäyteiselle yleisölle. Hänen lähtökohtanaan oli alun perin tieteellinen epäily ja uteliaisuus sekä oma huono fyysinen kunto. Wernerin haastattelu, joka tietysti tapahtui toisten ruokaillessa, julkaistaan Ultrassa 3/05.

Valoravinnon käyttö ei sinänsä ole uusi asia Ultran sivuilla, sillä vuonna 2000 lehdessä julkaistiin kaksi siihen liittyvää kirjoitusta. Itse en kuitenkaan tunne ainuttakaan suomalaista, joka olisi pitkäaikaisesti kokeillut australialaisen Jasmuheen eli Ellen Greven kirjoissaan esittämää menetelmää. Ilmeisesti Jasmuheenin kirjan teksti ei ole kovin vakuuttavaa, koska monet lukijat ovat pitäneet sitä luotaantyöntävänä. Oleellista kuitenkin on, että asia tuntuu yleensä käytännössä toimivan, koska tuhannet ihmiset eri puolilla maailmaa ovat onnistuneesti käyneet läpi kirjan 21-päiväisen ohjelman. Aivan vaaraton menetelmä ei kuitenkaan ole, sillä lääketieteellisesti ajatellen kolmen nesteettömän päivän jälkeen uhkana on munuaisten toimimattomuus. Joillekin Jasmuheenin menetelmä on hengenvaarallinen.

Valoravinnon tieteellinen tutkimus ottaa vasta ensimmäisiä askeliaan, sillä lääkärikunnan – ja koko tiedemaailman – epäluulot ja pelot ovat valtavia. Se on hyvin ymmärrettävää, koska monet rajatiedonkin ammattilaiset ja harrastajat suhtautuvat asiaan epäluuloisesti.  Mutta tri Michael Werner tuntuu olevan tosissaan: syöminen ei ole kaikille ihmisille välttämätöntä.  Siitä näyttäisi seuraavan, että nykyisessä tieteellisessä maailmankuvassa on jotakin pahasti pielessä. Toinen mielenkiintoinen huomio liittyy tiedotusvälineisiin: ne ovat olleet asiasta täysin hiljaa.

Tapani Kuningas

 

  


< TAKAISIN  ULTRAAN  3/2005