Teksti: Marko Kananen

Paranormaalin Tieteellinen Tutkimusverkosto (ParaNet) ja Suomen Paratutkimusarkisto (SuPA) järjestivät ensimmäisen Paranormaalit ilmiöt ja tiede - konferenssin Tampereen Yliopistolla 19. helmikuuta. Käytännössä mittavan kokoontumisen järjestelyistä vastasivat parivaljakko Jarkko Kari ja Jani Lassila.

Jos joku on ollut epätietoinen, tehdäänkö Suomessa parapsykologista tieteellistä tutkimusta, kymmenen tunnin istuminen luentosalissa antoi taatusti vastauksen. Aivan kaikki esitykset eivät kertoneet yksittäisistä tutkimusprojekteista, vaan käsittelivät aihealuetta laajemmin. Esiintyjiä olivat mm. akateemikko, professori Sergei Kolmakow, fyysikko, FT Matti Pitkänen, kansanperinteentutkija, dr. Pasi Klemettinen, tutkija Aila Kervinen (hänellä oli mukanaan selvänäkijä Olli Kalajoki) ja tutkija Minna Murto. Myös järjestäjät YTM Jarkko Kari ja tutkija Jani Lassila pitivät omat esityksensä. Paneelissa olivat joidenkin luennoitsijoiden lisäksi mukana DI Olavi Kiviniemi, dosentti Matti Luoma ja virolainen lääkäri, LL Heino Tiik. Osa esityksistä julkaistaan ParaNetin internet-sivuilla www.mbnet.fi/~paranet/ ParaDocs-nettijulkaisussa ja mahdollisesti myöhemmin valmistuvassa konferenssijulkaisussa.

Vaikka nyt nähtiin varsinainen tutkijamaraton, ainakin puolet tälläkin hetkellä tieteellistä tutkimustyötä tekevistä henkilöistä ei mahtunut esiintyjälistaan tai ehtinyt paikalle. Tämäkin kertoo parapsykologisen tutkimuksen kuin varkain tapahtuneesta noususta maassamme. Tuleviin tapahtumiin on siis helposti löydettävissä yhä uusia tutkijoita kertomaan työstään.

Kansainvälistä väriä konferenssiin toi Pietarin Teknillisen yliopiston professori, akateemikko Gennadi N. Dulnev. Hän voi laskea meriiteikseen mm. yhdeksän monografiaa ja yli 300 tieteellistä julkaisua käsittävän tieteellisen tuotannon. Hän on tutkinut parapsykologisia kysymyksiä yli 30 vuoden ajan.

Professori Dulnev kertoi esityksessään paitsi omista tutkimuksistaan, myös paratutkimuksen laajemmista läpimurroista Venäjällä. Hänen esityksessään oli vain yksi ongelma: aika. Dulnevilla olisi ollut yhden konferenssin verran kerrottavaa yksinkin, joten aika loppui hänen esityksessään auttamatta kesken. Saimme kuulla hänen parapsykologisten ilmiöiden mittauksistaan ensimmäisten kymmenen vuoden ajalta, mutta viimeisimmästä kahdesta vuosikymmenestä hän ei sitten ehtinytkään kertoa!

Vaikka kansainvälisesti muuta uskotaan, me suomalaiset emme tunnu aina ymmärtävän Venäjää. Venäjä on parapsykologisen tutkimuksen supervalta. Meillä on ainutlaatuinen sijainti ja mahdollisuus tutkia ja hyödyntää tätä tietoutta, sekä toimia tiedon välittäjänä Venäjältä muualle maailmaan. Tätä tilaisuutta ei ole maassamme oikein osattu hyödyntää.

Parapsykologiselta tutkimukselta on peräänkuulutettu nimenomaan "kovia" luonnontieteellisiä, mitattavia tuloksia. Mm. fyysikko Matti Pitkäsen erittäin pitkälle moderniin ja tulevaan hiukkasfysiikkaan kurottanut esitys antoi pohjaa uusille teorioille. Ilman teoriaa on vaikea mitata mitään, tai ainakaan ymmärtää tuloksia.

Luonnontieteellisten mittausten uranuurtaja Suomessa on ollut professori Sergei Kolmakow Kuopion yliopiston fysiologian laitokselta. Laitoksella on tutkittu mm. kirliankuvausta jo vuodesta 1979. Kolmakow tutkii laitoksella mm. henkiparannusta ja henkiparantajia uusimpien GDV- ja muiden laitteiden avulla. Hän toimii apujäsenenä kansainvälisessä informaation akatemiassa ja Venäjän tiedeakatemiassa. Kolmakow on tutkinut aiemmin Venäjällä esimerkiksi psykokinesiaa.

Sergei Kolmakow on selvästi noussut suomalaisen parapsykologian tutkimuksen keulakuvaksi. Hänellä on meriittejä, karismaa ja tekoja näyttönään. Hän ei epäröi puolustaa tutkimuksiaan myöskään julkisuudessa.

Pitkän päivän draamallinen huipennus oli epäilemättä paneelikeskustelu otsikkonaan "Paranormaalin suhde tieteeseen ja yhteiskuntaan". Paneeleiden yleisistä tavoista poiketen keskustelua käytiin nimenomaan otsikon mukaisesta aiheesta! Filosofi Matti Luoma piti ehkä koko konferenssin vaikuttavimman puheenvuoron, jossa hän selvitti suomalaisen tiedeyhteisön ja yhteiskunnan vallitsevan ajattelutavan taustaa ja juuria. Ateistis-materialistisen maailmankuvan asema on maassamme pelottavan vahva, ja yritykset sen murtamiseksi ovat ainakin tähän saakka olleet turhia. Yleisö puhkesi spontaaneihin aplodeihin Luoman monologin jälkeen, eikä suotta.

Konferenssiin oli kutsuttu mukaan myös Skepsiksen väkeä. Skepsiksen edustaja kysyi paneelilta, miksi kukaan ei ole onnistunut skepsiksen 10 000 markan haasteessa. Muutoinkin hän rohkeasti kyseenalaisti parapsykologisten ilmiöiden todellisuuden ja osin niiden tutkimuksen mielekkyyden. Puheenvuoro vaikutti kuin Pandoran lippaan avaaminen: yhtäkkiä kaikilla, myös yleisöllä, oli paljon sanottavaa Skepsiksestä, sen asenteista ja toimintatavoista.

Monesta suusta kuultiin eri argumentteihin perustuvaa kritiikkiä Skepsiksen haasteesta. Sergei Kolmakow kertoi, miten häntä oli kohdeltu Skeptikko-lehdessä. Kolmakowin mukaan hänen tutkimuksistaan oli julkaistu täysin murskaavaa kritiikkiä ilman, että häneen olisi oltu kertaakaan edes yhteydessä. Vähintään vuosikymmenen ajan suomalaista parapsykologista tutkimusta on kahlinnut Skepsiksen säännöillä pelaaminen. Ainakin Sergei Kolmakow ilmoitti olevansa vapaa tästä rasitteesta, hän ei aio tuhlata aikaa ja voimavaroja tieteellisen työnsä esittelyyn asiantuntemattomille tuomareille, jotka ovat itse nostaneet itsensä Oikean Totuuden omistajiksi.

Paneelin aikana käyty kärkevä sanan säilän heilutus osoitti jälleen kerran, kuinka pahasti toistensa ohitse näitä keskusteluja käydään. Osapuolet puhuvat yleensä aivan eri asioista, ja jos he hetkenkin onnistuvat pysymään samassa asiassa, tuloksena on asemasota eipäs-juupas väitteineen. Mielestäni oli kuitenkin tärkeää, että Skepsiksen edustaja avasi suunsa ja toi tietyn "särön" konferenssin yksituumaisuuteen. Parapsykologian tutkijat esittävät "tavanomaisen ajattelun" kannalta kovia väitteitä, joita ei pidä itsestään selvästi ottaa ylhäältä annettuina uusina totuuksina. Toki toivoisi, että kritiikki olisi asiantuntevaa ja rakentavaa.

Skepsiksestä käydyssä keskustelussa kävi jälleen ilmi, kuinka pahasti sivuraiteilla osa Skepsiksen väestä on. Valitettavasti tämä joukko on usein eniten äänessä. Välillä tuntuu, että äänekkyys ja kärjekkyys ovat kääntäen verrannollisia asioihin perehtymiseen ja niiden omakohtaiseen tuntemukseen. Nämä mielipide-automaatit ovat itse asiassa täysin pihalla siitä, mitä parapsykologisessa tutkimuksessa tapahtuu. He tuskin tunnistavat käytettyä terminologiaa saati ymmärtävät nykyisiä teorioita ja välineitä. Arvaan, että tästäkin konferenssista tullaan laukomaan varmoja mielipiteitä ilman, että oltaisiin edes vaivauduttu paikalle.

Skepsisläiset eivät kuitenkaan ole homogeenista joukkoa yhtään sen enempää, kuin rajatiedosta kiinnostuneetkaan. Onneksi paikalla oli myös Olavi Kiviniemi. Hän on elävä esimerkki siitä, että Skepsiksen jäsen voi myös perehtyä asioihin ja jopa itse tutkia niitä. Kiviniemen kaltaisia skeptikkoja on paljon, ja yhteistyö heidän kanssaan on hedelmällistä ja hyödyllistä.

Aiempien rajatietoa käsitelleiden tieteellisten tilaisuuksien kokemuksista viisastuneena yleisön määrälle ei asetettu yltiöoptimistisia odotuksia. Silti toteutunut yleisömäärä jäi pettymykseksi. Ja samaan aikaan Vitaali hyvä olo -messut kilometrin päässä rikkoi yleisöennätyksiä…

Pohtiessamme paikalla olleen ystäväni kanssa tätä epäsuhtaa, hän esitti lyhyen, mutta rajun analyysin: "parapsykologia ei kiinnosta ihmisiä". Meidän asian harrastajien korvissa väite tuntuu äkkiseltään uskomattomalta. Mikä voisi olla kiinnostavampaa kuin ufot, telepatia, selvänäkö, viljakuviot, kuolleiden kanssa kommunikointi, ennustaminen, kummittelu jne.? Mutta ehkä me olemme jäävejä arvioimaan asiaa. Kylmä totuus taitaa olla, että formulat, Kauniit ja rohkeat, jääkiekko ja Onnenpyörä tosiaan kiinnostavat tavallista kadun kulkijaa enemmän.

Mutta vaikka näin olisikin, sen ei pidä antaa lannistaa meitä. Uskoisin, että Galileon ja Kopernikuksen aikoina aika harva oli kiinnostunut Maan ja Auringon liikeratojen suhteista, Edisonin aikana sähkön olemuksesta tai Einsteinin aikana aika-avaruuden kaareutumisesta. Todellinen tieteenteko, tuntemattoman tutkiminen, ei ole koskaan ollut suurten massojen harrastus.

Itse asiassa valtaosa tiedeyhteisöstäkin tutkii tunnettua. Kuitenkin ne suurimmat oivallukset ja maailmaa muuttavat löydöt tehdään niillä tuntemattoman käymättömillä korpimailla, missä kukaan ei ole aikaisemmin vaeltanut. Jos Tampereen Yliopistolla esiintyneistä tutkijoista joku joskus saa Nobelin palkinnon, hän oli todennäköisemmin paikalla 19.2.2000 kuin joskus muulloin.