Huhtikuu 2019

 

 

 

 

 Anya

 

 Ajattomuus, jossa Rakkaus Suurin Voima on

 

  Niin, kyllä sinua koeteltiin, sen näet, kun katsot mielessäsi taaksepäin, kun näet ne vaikeudet, jotka tuolloin olivat edessäsi, sinun valintaasi odottaen. Tuolloin et sitä niin kokenut, vaan nämä vaikeudet veivät energiassaan sinut mennessään omien kokemustesi mukaan, jotka olet luonut elämäsi aikana tässä maailmassa ja aiempien elämiesi aikana, muualla eri ajassa, eri paikassa, kuin, mitä nyt on.

Vaikka aikaa ei ole, on vain Sielujen oppijaksoja eri tasoilla, on teidän helpompi ymmärtää, jos puhumme aika käsitteellä, kuin jos kertoisin kaiken tapahtuvan samalla kertaa ja kuitenkin toistensa lomassa. Ymmärtänette, jos kertoisin, että tämä taso, jota te ajaksi määrittelette, on meillä täällä, sama hetki, sama lähtöviiva, johon kaikki mahtuvat, samaan, yhtä aikaan ja etenevät samanaikaisesti ja kun eroa ei näiden välillä ole, ei ole mennyttä, ei tulevaa, on vain tämä mihin kaikki mahtuvat.

Koska teillä asiat tapahtuvat toinen toistensa jälkeen, muodostuu aika menneestä ja tulevasta, väliin jää tämä hetki, joka ei muutu. Mennyt ja tuleva asettaa ajalle mitan, minkä välissä on tapahtumia, eripituisia jaksoja, jotka ajallisesti voi määritellä. Toistuvuus määrittää tarkemmin jaksojen pituuden itseensä ja verrattuna muihin, voi näin määrittää asioiden aikajaksoja toisiinsa.

Huomaat ajattomuuden ja ajan maailman määrittävän myös sinun sidonnaisuuden asioihin. Ajan maailmassa elät menneiden kokemusten ja sieltä saaman tiedon mukaan. Ajattomuudessa sinun ei tarvitse sitoa itseäsi kokemustietoon, sillä sinä olet kokonaisuus ja olet tuo kokemus, se ei väisty, katoa, häviä, se on aina läsnä, kaikkien muiden kanssa samaan aikaan. Ei tarvitse, et edes osaa ajattomuudessa luoda mielikuvaa ajanmaailman harhoista, sillä ajattomuudessa olet vain, olet läsnä, et muuta ja se on enemmän, monin kerroin enemmän, kuin menneisyytenne tai tulevaisuutenne yhdessä.

Puhuessani koettelemuksista on kyse juuri tuosta, mistä sinulle puhuin, mitä sinulle avasin. Katso maailmaasi toisesta suunnasta ja alat löytää asioita, jotka matkallesi Olen lähettänyt, sinun löydettäväksi. Huomaa, ettei koettelemuksia ole, kun jätät ajanmaailman ja astut ajattomuuteen, sinne missä kaikki on, on vain, ei enempää, ei vähempää ja kuitenkin suuremmin, kuin pystyt ymmärtämään ajanmaailmassa.

Päästä irti ajatuksesi menneisyydessä ja ajatuksesi tulevaisuudessa, silloin annat itsellesi, Sielullesi ja Maailmankaikkeuden Voimalle tilaa tulla eteesi, sinulle näyttäytymään, sillä Voimalla, joka ajattomuudessa on kaikkien kesken, tule ja ole osa tätä ajattomuutta. Olen sinut luonut ja niin on, että koettelemus häviää astuessasi ajattomuuteen, jossa Rakkaus Suurin Voima on.
 

Herättikö teksti ajatuksia?
Tekijälle voi lähettää terveisiä Ultran toimituksen kautta toimitus@ultra-lehti.com

 

 

ALOITUSSIVULLE