Merimiesystäväni Pekka rakensi Savonrannan erämaa-alueelle mökin. Pekka halusi päästä asumaan luonnon rauhaan, jossa ei kaupunkien olutbaarit eikä kapakat voisi häntä houkutuksillaan kiusata, niin kuin ne olivat tehneet koko menneen elämän ajan.

   Pekka nautti mökkielämästään suuresti tutustuen luontoon ja sen eläimistöön. Eritoten kettuun, josta tuli hänelle verraton ystävä, jolle voi jutella ja kertoa tarinoita ihmisistä ja maailman menosta. Kettu kuunteli tarkasti mitä hänelle puhuttiin, ja Pekan mielestä kettu ymmärsi kaiken. Makupaloja syöttäessään kertoi Pekka myös ketulle, ettei hän aina voi olla jakelemassa antimiaan, kun täytyy mennä välillä töihin. Siksi sinun pitää itse olla valmis hankkimaan ruokasi luonnosta. Pekkaa nauratti kun kettu hyppäsi samassa viereisen mättään päälle ja vähän aikaa pengottuaan toi sieltä esiin metsähiiren näytöksi Pekalle, että kyllä minä osaan huolehtia itsestäni.

   Pekka nimesi ketun Villeksi, jonka nimen se piankin omaksui niin, että kun Pekka Villeä huuteli niin se vastaili huutoihin, jos sattui lähistöllä olemaan.

   Pekka huomasi eräänä aamuna toisen lenkkitossunsa mökin terassilta kadonneen. Illan hämärtyessä kun Ville-kettu tuli taas paikalle, sai se kuulla torut ja opastusta varastamisen seuraamuksista. Se on rikos ja se on tuomittava teko, jos luvatta toisen omaisuuteen kajoaa. ”Oleppa nyt hyvä ja tuo se minun lenkkari takaisin, siihen paikkaan mistä sen otitkin, ettei meidän ystävyytemme kärsisi.” Seuraavana aamuna huomasi Pekka ihmeekseen, että lenkkari oli tuotu takaisin juuri siihen mistä se oli otettukin, tosin hiukan pureskeltuna, mutta kuitenkin jokseenkin ehjänä.

   Pekan ja Ville-ketun ystävyys lujittui entisestäänkin niin, että Pekka kantoi jo huolta Villen tulevaisuudesta ja varsinkin lähestyvästä syksyn metsästyskaudesta. Pekka kulki lähialueitten naapuristoissa ja kertoili ystävästään, ettei se vaan joutuisi ammutuksi. ”Kutsukaa sitä Ville nimellä, niin se kyllä tuntee nimensä ja voitte saada siitä jopa hyvän ystävän.”

   Pekka lähti työtehtäviinsä merelle, mutta lupasi palata tulevana keväänä, Ville-ketun jäädessä tutustumaan uusiin ihmisystäviinsä.

   Pekan palatessa taas mökilleen, sai hän kuulla, että Ville-kettu oli sittenkin ammuttu. Pekalle se oli suuri menetys. Hän suri sitä syvästi ja kaipasi ystäväänsä. Hän kertoi menetyksestään ystävälleen Tertulle, joka tunnetaan suurista hengen voimistaan, auttajana, näkijänä ja kanavana eri tietoisuustasoille. Terttu lohdutteli Pekkaa ja sanoi tiedostavansa, että Ville-ketulla on kaikki ihan hyvin siellä kettujen taivaassa.

Pian Pekka saikin kirjeen, jossa Terttu kertoi Ville-ketun ottaneen häneen yhteyttä telepaattisesti ja kertoneen seuraavaa.

   ”Rakas Pekka ja kaikki muutkin rakkaat ystävät, tutut ja tuntemattomat. Tuon tervehdyksen kettujen taivaasta. Kerron nyt ajatuksista, joita on herännyt teitä ihmisiä kohtaan.

Emoni varoitteli aikanaan, että ihmiset ovat vihollisia, joita on viisasta vältellä. En sitä aivan uskonut ja niinpä sain tutustua teihin, ystäviini. Ehdin jo ajatella, että äitimuori oli väärässä, mutta sitten tuli se viimeinen kokemus, joka sai ajattelemaan asioita uudelleen. Ihmisiä onkin erilaisia, on ystäviä sekä vihollisia.

En ymmärrä joittenkin ihmisten tapaa huvitella tappamalla eläimiä. Kyllähän me ketutkin tapamme, mutta vain siksi, että meillä on nälkä ja ruokkiaksemme pentujamme, mutta huvikseen tappamista emme ymmärrä. Jos joku karhu tai susi olisi syönyt minun kettukehoni, ei minulla olisi ollut mitään sitä vastaan. Sehän on luonnon laki. Ihminen on jo ulkona luontaisesta ravintoketjusta. Ette ole meidän ruokaamme emmekä me teidän.

   En tosin hävinnyt mitään, vaikka jouduinkin ennen aikojaan tänne ”kettujen taivaaseen.” On mukavaa viiletellä astraalikettuna, vailla huolen häivää. Sen sijaan murhaajani sai vahinkoa sielulleen, vaikka ei sitä itse vielä tiedosta. Kaikki teot tulevat kuitenkin vastaan aikanaan jokaiselle, mutta eihän se ole minun murheeni, jokainen vastaa itse teoistaan.

   Sinä Pekka ja naapurisi saitte sen sijaan hyvää karmaa huolehtimalla minusta ja tuntemalla rakkautta minua kohtaan. Tämä ihmiskokemus rohkaisee minua syntymään seuraavan kerran ehkä kotieläimeksi tai lemmikiksi, saa sitten nähdä. Nyt aion vielä jonkin aikaa vain nauttia elämästäni täällä ja elää tässä hetkessä.

   Voikaa hyvin te kaikki joiden elämää olin koskettanut. Eläkää niin, että voitte onnellisina siirtyä ”oikeaan aikaan” parempaan elämään.

 

Teitä rakastaen Ville-kettu