Haapaveden eräkirjailija Leevi Kustavi Karsikas, s. 1933, on eräkirjallisuutemme suuria nimiä. Hänen esikoiskirjansa Hukkuva erämaa v. 1969 käynnisti loisteliaan kirjallisen uran; nyt maestron uunista on tullut ulos jo 24 teosta. Haapaveden Karsikas on varma laadun tae, kun puhutaan korkeatasoisesta eräkirjallisuudesta.

Kirjailijana Karsikas on pohdiskeleva havainnoija, hän tallentaa hämmästyttävällä herkkyydellä, toisinaan eleettömästi menneiden eräretkien tuokiokuvia, joista muodostuu loistelias hetkien virta, ja tuon virran yläpuolella välähtelevät detaljien osuvat elosalamat. Kirjailija on sisäistänyt luonnon filosofian, elämään sisältöä antavan idean, mutta tätä ikiliikkuja-aatetta reunustaa toisinaan surun tummat pilvet. Kirjailija on aina luontoäidin puolella, (ihminen, homo sapiens, on myös osa luontoa, ei siitä irtioleva, jonka ainoa "viisaus" on häikäilemätön, lyhytnäköinen hyväksikäyttö maalla, merellä ja ilmassa), ja välillä Karsikkaan tekstissä heilahtaa ironian säilä, joskus myös vimma, jonka takana on aito huoli tulevaisuudesta, jatkuvuuden ketjun, kestävän kehityksen säilymisestä.

Lähtikö metsä jälkeeni -kirjassa v. -99 kirjailija piirtää selkokielisen ohjeistuksen uusavuttomille ja väärinymmärtäjille. "Varhaiskivikautinen eli paleoliittinen ihminen otti ruokansa suoraan luonnosta, keräsi ja metsästi, mutta ei viljellyt kasveja eikä kasvattanut kotieläimiä. Hän eli kokonaan ekologisesti, oli ekototalisti, kuten olen termin määritellyt. Tiedetään, että ihminen oli elänyt näin miljoonia vuosia. (---) Varhaisihminen ei kuormittanut luontoa vähääkään, koska kaikki hänen käyttämänsä ruoka syntyi luonnossa auringonvalon vaikutuksesta. Samoin hän vaatetti itsensä. Toisin on nyt. Maapallon elonkehä on pantu huutokauppaan, jossa korkeimman tarjouksen on tehnyt yhtiömies nimeltä Entropia." Jatkossa kirjailija näyttää tien tuhokierteestä ulos, mutta onko ihmisillä viisautta noudattaa Karsikkaan ohjeita?

Leevi Karsikas nostaa kokemustensa oikeutuksella lukulampun valoon myös asioita, joita on ihmisjärjellä vaikea ymmärtää, puhumattakaan siitä, että joku voisi oikeasti kumota hänen vankat, käsinkosketeltavan aidot elämykset mitättömiksi. Kirjassaan Unelma suurlohesta v. -85 hän kuvaa tapausta, jolloin kämppään saapui outo vieras. "Heräsin kolisteluun, joka kuului kämpän pihalta. Se oli selvää suksien puhdistamista, jalkojen tömistelyä, kun niitä isketään tantereeseen, että lumi lähtisi kengistä ennen sisälle tuloa. (---) Katsoin kelloa. Se oli neljä. Aikainen liikkuja, mutta olihan toukokuisessa kairassa valoa. Kirjailija sanailee oudon kyläilijän kanssa, saa häneltä merkillisen viestin. Seuraavana aamuna vierailija poistuu. Karsikas lähtee myöhemmin maastoon…

"Silloin iski tajuntaani asia, joka minun olisi pitänyt huomata eilen aamulla kämpän pihalla! Yöllä sataneessa viiden sentin lumikerroksessa ei ollut minkäänlaista jälkeä, kun menin ulos viestintuojan lähdettyä! Miten en ollut sitä huomannut? (---) Vasta satanut lumi oli ollut aivan rikkumaton... (---) Hän ei sytyttänyt piippuaan eikä jäänyt kahville. Eihän aave sytytä piippua eikä juo kahvia!" On kunnioitettavaa, että kirjailijalla on särmää kirjoittaa rohkeasti asioista, jotka sotivat materiaan sidottua "järkiajattelua" vastaan varsin vahvasti. Kirjassa Tarinoita Kemin latvoilta v. -95 hän tunnustaa olleensa näkyunien näkijä. "Samanlainen kuin isäni, shamaani. Taipumus oli ollut minulta kauan tavoittamattomissa, mutta se oli alkanut tulla takaisin vanhetessani."

Leevi Karsikas kuvaa kirjoissaan asiantuntevasti metsästystä, mutta hänen teoksissaan on myös hienoja tunnelmamaalauksia. Ruutia harakoille –teoksesta v. -89:"Usein huomaan ajattelevani sitä, kuinka kauan voimani riittävät täällä kulkemiseen. Se oli vähän surumielinen ajatus. Tämänkin päivän lanka liittyisi muistojen vyyhteen ilman solmua. (---) Istuimme sitten illan joenrannassa ja odotimme, että sorsat lentäisivät iltalentomme. (---) Yöllä paistoi kuunsirppi kämpän päätyikkunasta."

Kirjailija Leevi Karsikas on kirjallisella tuotannollaan nostanut esille asioita, joita meistä jokaisen olisi ehkä hyvä pohtia. Nykypäivinä, jolloin netti- ja kännykkätodellisuus peittää metelinsä, kuviensa alle oikean todellisuusytimen, Karsikkaan kirjat ovat kuin säihkyvät keitaat erämaan helteessä.

Eränkävijöitä me olemme olleet. Muun muassa jääkiekko ja uhkapelit ovat metsästyksen modernia, keinotekoista jäljittelyä. Mutta uskotaan, että vanhat hyvät ajat palaavat takaisin nyt-hetkeen, että luonto on voittaja ja sen myötä myös oikeasti viisas ihminen.