Uneen vaipumisen rajalla aloin aistia vienoa tuulenvirettä otsaani vasten. Tuntemus liikkui keinuvana kasvojeni alueella ja se tuli sitä todellisemmaksi mitä tietoisemmaksi tulin siitä. Havahduin jonkinlaiseen puoliuneen, jossa pelko ja järkeily olivat poissa. Leyhyttely alkoi saada muotoja ja näin, että sen synnytti suuri harmaa sulka, joka liikkui kasvojeni edessä. Näky oli salaperäinen, tummassa pimeydessä heilahteli suuri harmaa sulka, joka säteili mystisesti ja sai sen näyttämään todellisemmalta ja piirteiltään terävämmältä kuin mitä valvetietoisuudessa voisi koskaan havaita.

Sulka teki harkittua liikettään ja sen takaa alkoi häämöttää tummuudessa vaaleampia kohtia. Nopeasti silmäni, tai ne aistit, jotka tässä tietoisuudessa aistivat, huomasivat koko kuvan. Suuri harmaisiin vaatteisiin pukeutunut intiaani mies oli kyykistyneenä viereeni ja leyhytteli minua suurella harmaalla sulalla. Hänen kasvot olivat jykeväpiirteiset, mutta silmissä oli lempeyttä ja kasvojen juonteet olivat muotoutuneet lempeyden, ilon ja huumorin voimasta. Intiaanimies oli minulle tutun oloinen. Hän hyräili minulle yksitoikkoista säveltä ja keinui aavistuksen verran leyhytellessään sulalla. Sitten hän laski sulan maahan ja otti esille pienen kaislapillin. Intiaanimies kumartui ylleni ja painoi kaislapillin pään ihoani vasten rinnan kohdalla, niin että se juuri ja juuri kosketti ihoani. Hän puhalsi pilliin ja tunsin lämmön leviävän sydämeeni ja sieltä koko rintakehän alueelle ja aina jokaiseen kehon
sopukkaan. Tunsin ääretöntä turvallisuutta ja halua jakaa rakkautta koko maailmalle. Kun oloni oli turvallinen, niin pystyin jakamaan rakkautta.

Intiaanimies istui polvilleen eteeni ja hänen silmistään välittyi minulle ihmetystä ja hilpeyttä ja samalla mielessäni oli uuden oivalluksen siemenet. Siemenet itivät nopeasti epäilyksettömässä mielessäni ja se kertoi sen, että turvallisuuden tunne oli suoraan verrattavissa rakkauden antamisen määrään. Mitä enemmän annat, sitä turvallisempi on olo itsellä. Eikä suinkaan niin, että ensin pitää saavuttaa turvattu olo ja vasta sitten voi antaa rakkautta. Rakkaus ja turvallisuus syntyvät samalla hetkellä kun päättää antaa. Intiaanimies nyökkäsi hyväksyvästi ja käänsi katsettaan hieman ohi minusta. Suuri harmaanvalkoinen susi istui jalkopäässäni ja tuijotti valppaana ja katse rävähtämättä minua. Sekin oli minulle tuttu kaveri - ajattelin.

Tiesin, että susi oli minun rohkeuteni, tai paremminkin antamassa minulle rohkeutta. Ilman suden apua, en olisi näinkään pitkällä. Itsekin olin ollut joskus susien klaania, karvainen sudentalja päässäni ja sudenkäpälä riipus kaulassani. Olin yksi heidän veljistä ja lauman jäsen ikuisesti. Ymmärsin sutta, se istuisi aina vierelläni, kulkisi vierelläni ja odottaisi jalkojeni juuressa ohjeitani. Mutta nyt, tässä unen ja valveen rajalla oli susi saanut ohjeensa pitkältä intiaanimieheltä, joka oli asettanut sulan hiuksiinsa. Intiaanimies nousi ja tiesin että minun piti seurata häntä. Pitkä musta letti heilahteli rennosti hänen kulkiessaan pimeässä metsässä. Susi kulki oikealla puolella kevyttä käyntiä ja minä seurasin intiaanimiestä. Intiaanimiehen ympärille alkoi muodostua kevyttä valon kajoa. Se laajeni ja kirkastui ja samassa intiaanimies pysähtyi. Hän siirtyi syrjään polulta ja näin, että valo ei lähtenytkään intiaanimiehestä, vaan hänen edessään polun päässä olevasta suuresta nuotiosta. Nuotion ympärillä istui ihmisiä ja yksi paikka näytti olevan tyhjä. Intiaanimies katsoi minua taas sama keskittynyt, mutta samalla hilpeä katse silmissään. Mieleeni tuli hänen sanansa ja hän kertoi minulle tyhjän paikan olevan tarkoitettu minulle. Jostakin syystä koin vaikealta lähestyä tuota paikkaa, ikään kuin tahmea kalvo olisi hidastanut menoani.

Jos olisin ollut päivätietoisuudessa, olisin varmaankin kokenut pelkoa. Silloin susi syöksähti edelleni ja rikkoi kalvon kuin jäänmurtaja. Ja minun oli helpompi seurata hänen perässään ja lopulta saavutin paikkani. Istuuduin paikalleni ja siinä samassa syttyi koko nuotiopiiri kirkkaaseen valoon. Nuotiopiiri ei ollut enää olemassa vaan tilalle oli tullut valtava avaruusalus, ufo, jonka sisällä olimme. Istuimme ympyrässä kuin nuotion ympärillä olimme istuneet. Nuotion paikalla oli suuri kristalli, josta säteili meihin energiaa. Jokaisen meidän takana seisoi pitkä harsomainen olento ja minun takana seisova välitti minuun ajatuksen josta kävi ilmi, että kristalli antaisi kaiken opetuksen ja tiedon, jos vain osaisin kysyä. Välittömästi minusta lähti kysymys: ”miksi elän puoliliekillä?” ja vastaus oli saman tien minussa. ”sydämesi on vielä puoliksi kiinni”. ”Miten voisin sen avata kokonaan?”. Ja vastaus oli: ”välitä rakkautta kaikkialle ja kaikille, joka hetki”. Enempää en halunnut kysyä.